maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lip Monthly - June 2017


Pitkästä aikaa taas Lip Monthly postausta! Mulla oli tossa parin kuukauden tauko tilauksesta ja edellisen pussukan sain itselleni siis maaliskuussa. Nyt olisi kuitenkin aika esitellä kesäkuun Lip Monthly, jonka sain itselleni viime perjantaina. Noinkin pieni tauko tilauksessa teki kieltämättä ihan hyvää, sillä huomasin olevani nyt paljon innokkaampi avaamaan pussukkaa kuin mitä olen aiemmin ollut. On nää yllätysboksit ja -pussukat vaan niin kivoja, mutta tosi harmi, ettei Lip Monthly ota tällä hetkellä uusia asiakkaita Suomesta :/ Uskoisin tällasien meikkipussukan (vaikkakin huulimeikkipainotteisen sellaisen) kiinnostavan Suomessakin monia, joten on oikeasti kurjaa ettei uusia asiakkaita oteta tällä hetkellä esimerkiksi juuri Suomesta.


Pussukan sisältö näytti tältä ja mukaan mahtui siis kolme huulimeikkituotetta sekä yksi aurinkopuuteri. Tuotteet vaikuttivat ensisilmäyksellä oikein kivoilta ja innolla lähdin näitä testaamaan. Nyt mulle on myös tulossa ainakin vielä kolmen seuraavan kuukauden Lip Monthlyt, eli saatte taas hetken aikaa kurkistella näiden sisältöjä myös mun blogistani ;)


Aloitetaan esittely tällä Steve Laurantin Lip Glossilla, jonka sain sävyssä Aurora. Aurora on hurjan kaunis vaaleanpunainen sävy ja tässä huulikiillossa on pigmenttikin kohdillaan. Huulikiilto ei siis ole pelkkää vaaleanpunaista läpikuultavaa kiiltoa vaan tässä on ihan kunnolla myös sitä väriä mukana. Tuote levittyi huulille muuten oikein kivasti, mutta applikaattorista jäi ikävän näköisiä viiruja huulille. Ne kuitenkin sai helposti pois painamalla huulet yhteen ja liikuttelemalla niitä vastakkain. Pysyvyys ei ollut huippuluokkaa, mutta harvoinpa huulikiilloilla onkaan. Kiiltoa on kuitenkin helppo lisätä päivän aikana ja mikä parasta, tämä tuntui huulilla yllättävän mukavalta. Pientä tahmaisuutta oli havaittavissa, mutta ei häiritsevissä määrin. Aivan ihanan kesäinen huulikiilto! Kiilto maksaa $16.


Seuraavaksi Seraphinen Quince + Crimson Long Lasting Velvet Lip / Cheek Crayon. Tämä kirkkaanpunainen kynä on tarkoitettu sekä huulille että poskille, mutta itse en ole testannut tätä poskilla enkä varmaan aiokaan testata. Kynä on mukavan kermainen, mikä mahdollistaa värin tarttumisen ja levittymisen huulille kauniisti ja helposti. Huulilla puna muuttuu mattaiseksi, mutta ei mattaisuudesta huolimatta tunnu lainkaan kuivalta huulilla. Tämä onkin ehdottomasti yksi parhaimmista ja mukavimmista mattapunista, joita oon käyttänyt! Sävy on upea ja juuri sellainen kirkkaanpunainen, josta itse pidän. Pysyvyys on tällä oikein hyvä ja oonkin ollut kaikinpuolin todella tyytyväinen tähän. Tuote on lisäksi täysin vegaaninen :) Kynä maksaa $22.


Tämä ModelCon Lip Crayon osoittautui aivan ihanaksi huulipunaksi! Sävy Parisian Pink on todella upea hieman fuksiaan taittava pinkki huulipunakynä. Kyseessä on limited edition sävy ja oon ihan hurjan tyytyväinen, että sain tämän itselleni. Lip Monthlyissä oli myös toinen vaihtoehtoinen sävy, joka oli todella tumman viininpunainen eikä mielestäni lainkaan kesäinen, toisin kuin tämä Parisian Pink. Puna levittyy huulille kauniisti, se pysyy yllättävänkin hyvin ja huulilla puna on aika mattainen. Pidin todella paljon oikeastaan kaikista tämän Lip Monthlyn tuotteista, mutta tästä tuli heti suosikkini. Huulipunalla on hintaa $17.


Ja viimeisenä vielä Cargo Cosmeticsin Water Resistant Brozer, joka on kaunis shimmerinen aurinkopuuteri. Kasvojen varjostuksia varten haluan aurinkopuuterini olevan selkeästi viileämmän sävyinen, mutta shimmerisissä aurinkopuutereissa tykkään myös näistä lämpimämmistä sävyistä. Aurinkopuuteri on melko runsaspigmenttinen ja se näyttää kasvoilla hyvältä. Miinusta tämä saa siitä, että mun on jotenkin todella vaikea saada tota purkin kantta auki, sillä se on ihan hurjan tiukka. Muuten tuotteessa ei ole mitään vikaa! Tämä ei ollut täysikokoinen, mutta ihan runsas tuote kuitenkin (2,87 g). Tästä koosta saa maksaa $14.

Tämä oli ehdottomasti paras Lip Monthly, jonka olen koskaan saanut. Kokonaisuus oli toimiva ja pidin kaikista pussukan tuotteista! Harvoin kohdalle osuu sellaisia kauneusbokseja tai -pussukoita, joissa kaikki tuotteet olisivat mulle näin mieluisia. Oon siis enemmän kuin tyytyväinen, että uusin tilaukseni ja sain itselleni tämän pussukan.

Miltä sisältö teistä vaikuttaa? :)

18 kommenttia:

  1. Toi ois niin unelma mulle, uusia testattavia huulituotteita kerran kuussa! <3

    https://tthekidult.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä mullekin ihan unelmapussukka, eikä maksakaan kovin paljoa per kuukausi<3

      Poista
  2. Tässä oli sävymaailmaltaan kiva sisältö, usein kun olen katsonut on sellaisia, että jäisi itseltä käyttämättä. Muuten tämä idea on ihana, jos vielä saisi itse päättää sävymaailman mitä haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kuukausi saa ainakin yhden, joskus kahdenkin tuotteen sävyn valita itse muutamista vaihtoehdosta :) Tapahtuu siis etukäteen Lip Monthlyn sivuilla ja esimerkiksi heinäkuun pussukan kohdalla sai valita yhden huulikiillon ja yhden punan väri. Toki niitä itse tuotteita ei tossa vielä näy, mutta on ne värit sentään suuntaa antavia niin tietää edes vähän mitä tuleman pitää :D Mutta joo, ei tässä valitettavasti ihan kaikkea pysty itse päättämään, joten väistämättäkin tulee sitten niitä huteja, kun sävyt ei yhtään nappaa :/

      Poista
  3. Oikein kivoja ja raikkaita kesäsävyjä huulituotteissa. ModelCo:n huulipunakynä huutaa mun nimeä, ihan selvästi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh toi on kyllä aika ihana, joten en yhtään ihmettele, jos iskit siihen silmäsi ;)

      Poista
  4. Värit on nyt kyllä todella kauniit, kesäiset :) Eikö tää ookki pussukka mikä pitää tilata Shipiton avulla? Oon yrittäny tutustua siihen käytäntöön, josko uskaltautuis vihdoin ja viimein käyttään sitä. Tekis mieli tilata vielä joku kuukausipussukka, mut näköjään ei ainakaan tätä Lip Monthlyä :( Hinta ois ollu kyllä kohdillaan. Mä en jostain syystä pystynyt(-osannut) vastaamaan sun edellisessä postauksessa kysymään kysymykseen, joten vastaan täällä XD Eli Huda Beautyn Rose Gold Edition-luomiväripaletti on mulle hieman haastava käyttää, siis ne glitterivärit. Ne tarttevat jotkut kunnon "imupohjustajat" mihin tarttua, mut mulle riittää se glitteri mitä niistä irtoaa ilman vippaskonsteja, sitähän sanotaan et yli 4-kymppinen ei sais enää käyttää kimaltelevaa luomiväriä... XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei tarvii Shipiton kautta tilata! Tai ei ainakaan mun oo tarvinnut, kun tein tilauksen silloin kun he toimitti vielä Suomeen. Tänhetkisesti tilanteesta en tiedä, että miten onnistuu Shipiton kautta tilaaminen. Voi nimittäin hyvin onnistuakin, kun silloinhan se toimitetaan Jenkeissä olevaan osoitteeseen. Mä en oo koskaan mitään tilannut Shipiton tai minkään muun vastaavan palvelun kautta, mutta tsemppiä sulle koitokseen! Eiköhän se ihan hyvin mee, kun lähdet jotain tilaamaan :)

      Joo just niistä glittersävyistä oonkin lukenut ja katsonut videoita, joissa porukka sanoo samaa kuin säkin :/ Ehkä jäänee multa siis hankkimatta, vaikka se paletti ihana onkin :D Luulen, että mulla menisi vain hermot niiden glittersävyjen kanssa. No hei sitähän saa käyttää just eikä melkein sellasia luomivärejä ja meikkejä, mistä itse tykkää ihan iästä riippumatta ;D

      Poista
  5. Tosi kivoja tuotteita ja ihanaa, että olit tyytyväinen boksin sisältöön :) Harmi tosiaan, etteivät ota enää uusia asiakkaita Suomesta, koska minusta ainakin olisi mielenkiintoista tilata boksi kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti toi tilanne pian taas muuttuisi ja he ottaisivat laajemmin uusia asiakkaita, myös Suomesta :) Lip Monthlyt on sen verran ihania, että tästä olisi varmasti iloa monille muillekin suomalaisille!

      Poista
  6. Tuo huulikiilto pisti silmään, eikä ihme kun olen hurahtanut nyt huulikiiltoihin enemmän kun puniin, se on huonommin pysyvää mutta jotenkin sellaista hauskempaa ♥ Harmi ettei tätä saa Suomeen enää, olisi hauska tilata huulituotteita sisältävä yllätyspussukka, etenkin kun niitä oon ruennut käyttämään nykyään enemmän:D Johtuu ehkä ripsistä että kun ei silmiä laita paljoa niin huulet sitten laittaa. 8) Tai sit se vaan on tuo kesä mikä yllyttää laittamaan huulillekin väriä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulikiillot on sellasia kivan kesäisiä ainakin mun mielestä :) Itekin tykkään käyttää niitä ehdottomasti enemmän kesällä kuin muina vuodenaikoina! Joo tällä hetkellä tilanne valitettavasti on toi, mutta toivotaan että pian muuttuisi ja tilauksen saisi tehtyä myös Suomeen :) Aika monesti se varmaan menee just tolleen, että kun silmämeikkiin ei panosta tai ei tarvitse panostaa ripsien takia, niin se on sitten huulet mihin panostetaan oikein kunnolla! Kesälläkin toki saattaa olla paljon osuutta asiaan :D

      Poista
  7. Olipa tuossa boksissa todella kesäisen ja kauniin sävyisiä tuotteita! <3 Lisäksi kiva kun boksissa tulee joku muukin tuote kuin huulituote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä näissä on tosiaan neljä huulituotetta ja välillä sitten kolme huulimeikkiä ja yksi jokin muu :) Pääasia, että on meikkipainotteinen pussukka<3 Sävyt olivat tosiaan hurjan kauniit tässä ja pidin ihan jokaisesta tuotteesta!

      Poista
  8. Kauniita ja kesäisiä sävyjä! :) hauska tälläinen huulituote pussukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää konsepti on kyllä ihan superkiva ja kaikkien tuotteiden sävyt oli just eikä melkein hyviä just mulle<3 :)

      Poista
  9. Tuo Seraphinen huulipunakynä näyttää ja kuulostaa ihanalta! ♥ Jälleen kerran tätä postausta lukiessa aloin pohtimaan, miksen ole itse pitkään aikaan käyttänyt niitä kirkkaampia ja räväkämpiä sävyjä huulilla, koska nythän on kesä?! :D Ehkä töissäni koen ne liian vahvoiksi, mutta vapaa-ajalla pitäisi kyllä ehdottomasti kaivaa useammin ne punaisemmat huulipunat esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se onkin<3 Joo siis ehdottomasti kaivat esille ne kirkkaammat sävyt ja käytät vaikka sitten vain vapaa-aikana, jos töihin et viitsi laittaa! Kesällä on niin ihana meikata vähän värikkäämmillä sävyillä ja niihin "luonnollisempiin" voi sitten palata taas syksymmällä :)

      Poista

Kiitos kommentista!