sunnuntai 27. elokuuta 2017

Lomallani olen..


Tänään on vihoviimeinen lomapäiväni ja täytyy sanoa, että neljä viikkoa on mennyt todella nopeasti. Mulla on tosi ristiriitaiset fiilikset töihinpaluun suhteen, sillä totta kai jatkaisin lomaani enemmän kuin mielelläni ja tavallaan mua masentaa älyttömästi tieto siitä, että joudun huomisesta lähtien heräämään taas aamuisin jo viiden jälkeen. Toisaalta mulla on taas erittäin hyvä fiilis työpaikkani suhteen ja tuntuu kivalta päästä taas näkemään työkavereita. Jotenkin myös kaipaan sitä töiden tuomaa säännöllistä rytmiä elämään, vaikka onhan tää lomailukin ollut ihanaa, kun on voinut mennä ja tehdä mitä tahansa milloin vain. Mutta mitäs kaikkea mä olen sitten lomallani puuhaillut? :)

♥ Vienyt tavaraa kirpputorille ja myös tienannut sieltä jonkin verran. Tosin samalla tuli menetettyä myös hermot, kun huomasin jo parin päivän jälkeen, että sieltä hyllystä on myös varastettu tavaraa. Se, että joku haluaa kirpputorilla päästä eroon tavaroistaan, ei tarkoita että jollakulla on oikeus viedä ne maksamatta.


♥ Käynyt poikaystäväni kanssa risteilyllä Viking Gracella ja shoppaillut samalla jotain pientä kivaa laivan Tax Freestä. Näistä pienistä ostoksista on tulossa myöhemmin myös postausta tänne blogin puolelle.

♥ Ollut järkyttynyt, surullinen ja peloissani viikko sitten Turussa tapahtuneen iskun jälkeen. On vieläkin vaikea käsittää, että jotain noin kamalaa tapahtui Turussa. Kaupungissa, jossa mä olen asunut koko ikäni. Olin itse laivalla tapahtuman aikana, mutta totta kai sitä pelkäsi ihan älyttömästi, että jollekin tutulle on sattunut jotain. Kauppatorin ja keskustan alueella liikun itse useita kertoja viikossa ja puukottajan kulkema reitti oli täsmälleen sama mitä itse kävelen joka kerta salille mennessäni.

♥ Käynyt Särkänniemessä ja todennut, että niin se ikä alkaa tehdä mullekin tepposet. Aiemmin mulla ei ole koskaan tullut yhdessäkään huvipuistolaitteessa huono olo, mutta nyt alkoi jo Tornadonkin jälkeen huimata ja tuli hetkellisesti tosi huono olo. Ensi kesänä en varmaan uskalla mennä possujunaa hurjempaan laitteeseen? :D

♥ Viettänyt viisi ihanaa ja rentouttavaa päivää Lapissa oman kullan kanssa. Tuo reissu oli yksi kesän ehdoton kohokohta ja uskon, että se teki hyvää meille molemmille sekä myös meidän parisuhteelle. Toi oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun ollaan oikeasti noin tiiviisti ja käytännössä jatkuvasti yhdessä toistemme kanssa noin monen päivän ajan.


♥ Juhlinut ystäväni kauniita ja rakkaudentäytteisiä häitä, joissa sain mm. tanssittaa kahta aivan ihanaa ja suloista norjalaista pikkutyttöä, joista varsinkin pienempi halusi koko ajan tanssia ja kulkea mun kanssa käsikädessä. Voiko suloisempaa edes olla ♥ Lisäksi mä ihastuin täysin juhlapaikan tuntumassa asusteleviin lampaisiin, joita kävin rapsuttelemassa useampaankin otteeseen.

♥ Nukkunut enemmän kuin paljon, ottaunut rennosti ja tehnyt juuri sitä mitä mieli tekee. Mä en ole ihminen, joka haluaa suunnitella lomansa täyteen menoja ja olla koko ajan menossa jonnekin. Totta kai jotain on aina kiva olla suunniteltuna, mutta mä tarvitsen ja haluan myös niitä päiviä, jolloin ei ole mitään suuniteltuna ja saan vain olla.

♥ Luonnostellut ja ideoinut monia uusia blogipostauksia. Lapin reissun ajan blogi vietti aika pitkälti hiljaiseloa ja täytyy sanoa, että se teki mulle kyllä hyvää. Uusia ideoita ja innostusta blogia kohtaan on nimittäin riittänyt ihan uudella tavalla sen pienen tauon jälkeen!

♥ Pelannut lukuisia kertoja Tekkeniä poikaystäväni kanssa ja menettänyt totaalisesti välillä hermoni hävittyäni liian monta kertaa putkeen. Kai se on pakko myöntää, etten mä oo kyseisessä pelissä ihan samalla tasolla ton toisen kanssa :D


♥ Viettänyt parhaimpien ystävieni kanssa "nostalgiailtaa", eli siis iltaa, jossa teimme asioita, joita teimme yhdessä ollessamme noin 18-19-vuotiaita. Kieltämättä oli hauska muistella niitä aikoja, vaikka samalla tuntuikin hämmeltävältä, että niistä ajoista on jo niinkin pitkä aika.

♥ Syönyt ihan liikaa karkkia ja jäätelöä. Nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa tollanen ylimääräinen makean puputtaminen! Jotenkin sitä lomalla vaan herkemmin sortuu kaikkiin herkkuihin. Arkena on se tietty rytmi, josta on niin helppo pitää kiinni ja välttää samalla turhat houkutukset.

♥ Saanut vihdoin ja viimein kaikkien blogipostausteni kuvat siirrettyä Imguriin Photobucketin hauskan tempun jälkeen. Siinä siirtämisessä meni lopulta aikaa ihan älyttömästi, sillä mä päätin samalla muokata kaikkien postausteni kuvat samankokoisiksi ja sitä muokattavaahan riitti enemmän kuin tarpeeksi. Samalla tuli myös poisteltua muutamia vanhempia postauksia. Enemmänkin teki mieli poistaa, mutta toisaalta näkeepähän sen kehityksen mikä tässä mun 2,5 vuoden blogiharrastukseni aikana on tapahtunut, kun on julkisena myös niitä vanhempia postauksia :D


♥ Siivonnut ja hieman uudelleenjärjestänyt "kauneuspistettäni", josta mun on jo pitkän aikaa pitänyt tehdä teille postausta. Tässä pieni sneek peak kuva meikkipöydästäni, myöhemmin näette sitten enemmän ;)

♥ Tuntenut itseni pitkästä aikaa oikesti todella onnelliseksi. Tämä kesä on ollut ehdottomasti paras kesä vuosiin ja oon niin iloinen siitä, ettei tänä kesänä tapahtunut mitään pahaa. Oon liian monet kesät viettänyt itkien ja surren menetetttyäni mulle rakkaita ihmisiä, mutta tänä kesänä olin oikeasti onnellinen.

Ensi kerralla palaillaan taas kosmetiikan kanssa ja lähiaikoina olisi tiedossa mm. postausta uusista hiustenhoitotuotteista, niistä laivan ostoksista, meikkipöydästäni sekä eräästä silmämeikkitutoriaalista!

Ihanaa uutta alkavaa viikkoa teille kaikille :)

26 kommenttia:

  1. Ihana tuo viimeinen ♥ "Tuntenut itseni pitkästä aikaa oikesti todella onnelliseksi". Voiko tuon parempaa kesäfiilistä ollakaan:) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä<3 Tää onnellisuuden tunne on kyllä ihan mahtavaa ja erittäin mieluisaa vaihtelua niiden kaikkein surujen ja murheiden jälkeen!

      Poista
  2. Ihana postaus ja ihana kuulla, että kesäsi on ollut onnellinen! :) Kaikkea kivaa olet ehtinyt tehdä lomalla ja pääasiahan on rentoutuminen ja akkujen lataaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todella oli :) Jep, mullakin loman pääasiallinen tarkoitus on nimenomaan se, että saa rentoutua kunnolla, tehdä asioita mistä tykkää eikä tarvitse olla kiinni siinä normaalissa arjessa. Onnistuneen loman jälkeen jaksaa taas painaa töissä!

      Poista
  3. Ihana hyvän mielen postaus! Kuulostaa siltä, että sun kesäloma on ollut juuri sitä, mitä pitikin! :) Mä en ehtinyt kesän aikana lomailla ollenkaan, mutta suunnittelen syksyn keskelle pientä irtiottoa. Syksystä on muutenkin hyvä fiilis, joten odotan innolla kaikkea tulevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma onnistui kyllä kaikinpuolin ihan täydellisesti ja oon siitä todella iloinen :) Tosi kiva, että saat edes syksyllä pienen irtioton arjesta ja töistä! Mulla oli viime vuonna aikalailla sama juttu, sillä kesällä ei pahemmin lomaa ollut, mutta syksyllä koitti sitten parin viikon reissu USA:han. Sitä matkaa odotellessa jaksoi tehdä töitä koko kesän :D

      Poista
  4. Ihana postaus :) Olipa kiva lukea sun kuulumisia. Mulla asuu Turussa paljon sukulaisia ja kyllä sitä mietti, ovatko he kunnossa. Mutta yritän olla antamatta pelolle sijaa, koska mitä tahansa voi tapahtua ja sille ei välttämättä voi itse mitään. Mulla on vielä kolme viikkoa lomaa jäljellä ja mekin lähdetään Tukholmaan, sitä reissua odotan :) Ja tiedossa onkin tulevaan muuttoon liittyvien asioiden järjestelyä. Tsemppiä tulevaan työviikkoon ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti kaikki, joilla niitä läheisiä ja tuttuja Turussa asui, mietti samoja asioita :/ Pelolle ei tosiaan saa antaa valtaa ja elämää pitää jatkaa ihan samalla tavalla kuin aiemminkin tällaisista tapauksista huolimatta. Kieltämättä ensimmäinen kerta torilla ton iskun jälkeen oli munkin kohdalla vähän "pelokas", mutta viime viikollakin siellä partioi vielä poliiseja, jotka taatusti luovat ihmisille sitä turvallisuudentunnetta :)

      Oi vitsit olispa mullakin vielä noin paljon lomaa edessä :D Tosi kivoja juttuja on sullakin tiedossa, erityisesti toi Tukholman reissu kelpaisi mullekin! Nauttikaahan kunnolla<3

      Poista
  5. Ihana Linda, oot niin hurjan paljon ehtinyt tehdä ja kaikkea sellaista kivaa mitä itsekin olisin toivonut tekeväni lomalla:D Vikig grace nimittäin! En malta odottaa tax free ostoksien esittelypostausta 8) Tosiaan sitä voisi jatkaa aina lomaa ainakin hetkisen mutta on se kyllä totta että toisaalta kaipaa siihen arkeen ja niihin rutiineihin mitä työ tuo. On siihen kieltämättä ihana palata.
    Järkyttävä tapaus tuo Turku, mulle tuli kieltämättä heti just mieleen että sinähän asuit Turussa ja kyllä siinä oli huoli.:/ Onneksi sulle eikä läheisillesi tapahtunut mitään.<3 Ihan hirvittävää. Mutta tosiaan ei pidä antaa pelolle valtaa, se oli ajankysymys millon Suomessa sattuu, mutta onhan sitä esim vaikea uskoa jos sattuisi just omalle kohdalle tai omaan kotikaupunkiin.
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinne ja tsempit työviikkoon<3 Tuli jotenkin tosi sekava kommentti:'D Väsymuksen piikkiin laitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viking Grace on kyllä aivan ihana laiva<3 Paras ehdottomasti millä oon itse ollut :D Joo mä ehdin lomalla jo laiskistua ihan täysin, varsinkin viimeisellä viikolla, kun poikaystäväkin oli jo palannut töihin. Makasin vähän liian monta päivää kotona nukkuen eikä tollanen pitemmän päälle oikein hyvää tee :'D

      Tosiaan onneksi ei, mutta toi oli kyllä todella järkyttävä tapahtuma :/ Onneksi mäkin sain heti viestiä läheisimmiltä kavereiltani ja tiesin, että he on kunnossa. Samoin isälle soitin heti eikä kenellekään muullekaan tutulle käynyt mitään! Hirveää kuitenkin, että tollasta tapahtuu ja uhreja oli niinkin monta..

      Kiitos ja ihanaa viikkoa sullekin Kata! ♥

      Poista
  6. Todella ihana postaus Linda! <3 Vaikka sun kosmetiikkapostaukset on ihan parhaita niin on myös mukava lueskella sun muustakin elämästä. Sun loma kuulostaa ihan täydelliseltä, rennolta, mutta samalla ollut paljon mukavaa tekemistä :) Mä odotan jo innolla sun meikkipisteen näkemistä! Tuo Turun isku oli kyllä ihan järkyttävä :/ Onneksi sulla ja läheisilläsi on kaikki hyvin vaikka tietenki paha mieli uhrein ja omaisten puolesta :( Lisää tälläisiä postauksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana<3 Kiva kuulla, että sä tykkäät tällaisistakin postauksista! :) Joo siitä meikkipisteestä on ollut tarkoitus kirjoitella jo kuukausia sitten, mutta matkaan on tullut pieniä mutkia :D Mihinkään ne ei oo vieläkään poistuneet, mutta en jaksa enää odotella. Paha mieli tosiaan on mullakin kaikkien niiden uhrien ja heidän omaistensa puolesta. Ihan kamalaa, että Suomessa tapahtui jotain tollasta :(

      Poista
  7. Aivan ihanalta kuulosti sun loma- täydeltä kaikkea kivaa <3 Oon kateellinen varsinkin teijän risteilystä- jouduin perumaan oman risteilyn tältä kesältä, koska mies ei saanukkaa lomaa silloin, eli hyvästit kaikille ihanille tax free ostoksille... En malta odottaa sun postausta ostoksista :) Erityisen pahalta tuntui Turun tapahtumat. Oon ite syntyny ja asunu Turussa yli 20 vuotiaaksi asti, joten huolia oli esimerkiksi omista vanhemmista ja ystävistä. Kasvoin ja kävin koulut ite Pansiossa ja Pernossa, joten sikälikin olin aika järkyttyny tapahtumista, surullinen siitäkin, et ko. kaupunginosat oli ihanat paikat asua ja varttua (varsinkin Perno) ja nyt ne on muuttunu ihan joksikin muuksi- maineeltaan ja muutenkin. Mutta mukavaa alkavaa viikkoa ja tsemppiä töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh tosi kurjaa, ettei teidän risteily onnistunut :/ Se on aina inhottavaa, jos ehtii jo etukäteen suunnitella ja intoilla jotain asiaa, joka ei sitten syystä tai toisesta toteudukaan.. Turun isku oli aikamoinen järkytys todella monelle, eikä vähiten niille, jotka Turussa asuvat tai joiden sukulaisia ja tuttuja täällä asuu. Ihan varmasti huoli on ollut kova, niin oli mullakin! Ymmärrän hyvin, toi on todella kurjaa, että nykyään maine on niin erilainen niillä paikoilla, joissa itse on viettänyt lapsuutensa ja joissa silloin itsellä oli hyvä ja turvallinen olla. En mä sano, etteikö noissa paikoissa yhä edelleen olisi turvallista olla ja asua, mutta nimenomaan ainakin se maine on muuttunut.

      Poista
  8. Lomat menee aina niin nopeesti. Ihania kuvia olit pohjoisesta ottanut, me oltiin myös viikko Ylläksellä :)
    Osaatko sanoa vieläkö Gracella oli myynnissä Bath&Body works tuotteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne menee kyllä! Oi miten kiva, Ylläs on kyllä ihana ja kaunis paikka :) En nyt yhtään muista oliko Gracella niitä, mutta ainakin Viking Linen sivujen mukaan Bath&Body Works lukeutuu Turku/Helsinki-Tukholma linjojen laivojen valikoimiin :)

      Poista
  9. Mukava loma sulla on ollut! :) Jään odottelemaan niitä Gracen ostoksia. Oli kyllä kamala tuo Turun isku, itse olin Kreetalla juuri silloin, mutta kova huoli oli kaikista läheisistä kotona. Huomasin kyllä torilla viimeksi liikkuessani, että olo oli jotenkin valpas ja tarkkailin kovasti ympäristöä. Ihanaa oli huomata miten yhä edelleen muistomerkki ja kynttilät oli paikallaan ja ihmiset pysähtelivät sen äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä oli :) Onneksi säkin olit turvassa siellä Kreetalla, eikä kenellekään sun tutullekaan toivottavasti käynyt kuinkaan<3 Huoli oli tosiaan kova itselläkin.. Joo ihan sama juttu mulla, mutta ainakin viime viikolla torilla majaili ainakin pari kappaletta poliisiautoja. Tiedä sitten ovatko vieläkin siellä? Muistomerkkiä olin itsekin katsomassa ja se kynttilä- ja kukkameri oli kaunis kunnioitus uhreille.

      Poista
  10. Ihania lomajuttuja ♥ - tuota kirppisvarkautta ja Turun tapahtumia lukuunottamatta! :( Risteily ja Lapin reissu olivat varmasti ihania irtiottoja muun rentoilun lisäksi! :) Täälläkin lähes koko kesä on mennyt herkutellessa, joten päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja nyt alkusyksyn myötä motivaatiokin alkaa olla taas kohdillaan hieman terveellisempiin elämäntapoihin. Niin ihana kuulla että siellä ollaan koettu tuollaisia onnentunteita, ne on ihan parhaita ja sie todellakin olet ne ansainnut ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli kyllä pääosin todella onnistunut ja täynnä niitä positiivisia asioita :) Harmi vaan, että niitä negatiivisiakin juttuja mahtui joukkoon, varsinkin tossa mittakaavassa kuin noi Turun tapahtumat.. Sitä ne kyllä olivat ja vaikka lomalla onkin kiva vaan olla ja ottaa rennosti niin toisaalta ne on myös ainoat ajat, jolloin oikeesti pystyy kunnolla myös matkustamaan :D Tsemppiä sulle noissa jutuissa! Mun täytyy tosiaan nyt ottaa sama suunta kuin sullakin on :) Kiitos paljon ihanasta kommentista Tuuli<3

      Poista
  11. Mä en käsitä miksi lomat menee aina niin super nopeasti! :D Kivoja ihania juttuja oot tehnyt lomallasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Vaikka toisaalta menee tollanen neljä viikkoa äkkiä myös töissä, onneksi :D Lomaan mahtui kyllä tosi paljon kaikkea kivaa :) <3

      Poista
  12. Kiva lukea, että sulla on ollut hyvä loma :) Loma voi oikeasti tehdä ihmeitä, kun on sen tarpeessa. Mä olen myös tänä kesänä lomaillut enemmän kuin vuosiin ja kyllä tuntuukin että on akut ladattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin hyvä ja onnistunut loma :) Joo mulla ei oo aiemmin edes ollut tällasta neljän viikon kesälomaa, aiemmat kesät on painettu kiltisti duunia :D Ja kyllä sitä lomaa vaan tarvitsee aina välillä, varmasti ihan jokainen :)

      Poista
  13. Ihana postaus, niin kiva kuulla että sun kesä meni hyvin ja oot onnellinen<3 Sun loma kuulostaa ihanan rennolta, lappiin ja laivalle olisi niin kiva päästä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itsekin ihan superiloinen, kun elämä sujuu pitkästä aikaa näinkin hyvin :) Noi reissut oli kyllä tosi ihania ja yhtiä koko kesän kohokohtia! Tollaset pienet reissut tekee aina niin hyvää<3

      Poista

Kiitos kommentista!