tiistai 12. syyskuuta 2017

5+1 syytä rakastaa Too Facedin Born This Way Foundationia


Ajattelin tehdä hieman erilaisen suosittelupostauksen, jonka kohteena on tällä kertaa Too Facedin Born This Way Foundation. Mä sain ensikosketukseni tähän meikkivoiteeseen aika tarkalleen vuosi sitten, kun ostin ensimmäisen purkkini New Yorkista. Rakastuin meikkivoiteeseen välittömästi, mutta valitettavasti sen käyttö jäi jossain vaiheessa ihan siitä syystä, että mun lomalla hankkimani rusketus kului pois ja ostamani sävy Ivory kävi liian tummaksi iholleni. Onneksi tilanne tuli korjattua siinä vaiheessa, kun kyseisen meikkivoiteen vaaleampia sävyjä oli saatavilla myös Selfridgesistä, ja tilasin siis uuden meikkivoiteen sävyssä Swan.

Miksi siis rakastan Too Facedin Born This Way meikkivoidetta?

1. Kevyt koostumus, mutta peittävä lopputulos. Monet peittävät meikkivoiteet ovat koostumukseltaan todella paksuja ja jopa tönkköjä. Too Facedin kanssa sitä ongelmaa ei ole, sillä tämän meikkivoiteen koostumus on suhteellisen kevyttä, mutta sillä saa kuitenkin aikaan peittävän lopputuloksen. Tarvittaessa meikkivoidetta voi myös kerrostaa, mikäli peittävyys ei ole riittävä yhdellä kerroksella, mutta itse harvoin koen sitä tarpeelliseksi. Missään nimessä tämä ei ole yhtä peittävä kuin esimerkiksi UD:n All Nighter, mutta aivan riittävä mun tarpeisiini ja mä kuitenkin haluan meikkivoiteeni olevan selkeästi peittävä.


2. Peittää ihohuokoset. Mulla on ollut meikkivoiteita, jotka jättävät aivan selkeästi näkyviin kasvoissa joka ikisen ihohuokosen. Se ei näytä kauniilta, varsinkaan mun tapauksessani kun ne ihohuokoset ovat suhteellisen suuret. Born This Way asettuu kasvoille siten, että ne ihohuokoset ovat suurimmaksi osaksi peitossa ja vaikka ne sieltä kasvoilta tarkkan katsomalla näkeekin, eivät ne paista enää kolmen metrin päähän toisin kuin joidenkin toisten meikkivoiteiden kohdalla.

3. Laaja sävyvalikoima. Too Faced on tuonut markkinoille Born This Waystä monia uusia sävyjä, joista osa on vaaleampia ja osa tummempia. Mä tosiaan lähes hihkuin riemusta huomattuani, että nykyään saatavilla tosiaan on myös oikeasti vaaleita sävyjä, sillä Ivory oli ehdottomasti aivan liian tumma mun iholleni, kun en ole ruskettunut. Vaaleita sävyjä löytyy niin neutraalille, keltaiselle kuin punaisellekin pohjalle, mikä on aivan loistava asia. Tällä hetkellä sävyjä löytyy yhteensä 24 kappaletta.


4. Toimii hyvin sekä meikkisienellä että siveltimellä. Mä levitän itse meikkivoiteeni käytännössä aina meikkivoidesiveltimen kanssa, mutta Born This Way toimii mainiosti myös meikkisienten kanssa levitettynä. Meikkisienet imevät itseensä jostain syystä ihan mielettömästi joitain meikkivoiteita, jolloin naama näyttää meikkivoiteen levityksen jälkeen lähes täysin samalta kuin ennen sitä. Tämän kanssa ei ole sitä ongelmaa. Meikkivoide asettuu muutenkin kasvoille kauniisti ilman sen suurempia ihmetemppuja ja tiedän saavani tämän kanssa kauniin meikkipohjan joka käyttökerralla.

5. Riittoisa. Joitain meikkivoiteita saa läträrä kerralla puoli pulloa, jotta naamalla on edes jonkinlaista muutosta nähtävillä, mutta Born This Waytä ei kerralla tarvitse kovinkaan paljon kerralla. Näinkin hintavaksi ($39) meikkivoiteeksi onkin enemmän kuin hyvä, että tuote tosiaan on riittoisa.


6. Kaunis ulkonäkö. Meikkituotteessa tuotteen toimivuus on totta kai ensisijaisesti tärkein ominaisuus, mutta en kiellä etteivätkö kauniit purkit meikkipöydällä näyttäisi kivoilta. Mielestäni meikkivoiteen purnukka on todella kaunis. Pullo on lasia kultaisin ja mustin yksityiskohdin. Ainut "huono" puoli tässä on se, että pullosta on vaikea saada hyvää kuvaa, sillä siinä olevat tekstit heijastavat valoa niin voimakkaasti. Se on kuitenkin pieni seikka eikä vaikuta muuhun kuin blogijuttuihin! ;)

Onko Born This Way tuttu meikkivoide? :)

14 kommenttia:

  1. Mikä sävy sulle on se oikea? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swanin tilasin ja se on siis neutraalilla pohjalla vaalein sävy tosta meikkivoiteesta :) Ja se osoittautui tosi hyväksi mun vaalealle iholle!

      Poista
  2. En ole kokeillut, mutta tää on listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ehdottomasti testaamisen arvoinen :)

      Poista
  3. Born this Way'stä on paljon matskua ulkolaisten kauneustubettajien videoilla, mutten ole tuntenut ainakaan vielä kokenut tarvetta sellaista kokeilla. Ehkä, jos tulee livenä vastaan jossain ulkomailla, niin voisin innostua.
    Hyvin osaat kuvata tuotteen eri ominaisuuksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en kunnolla innostunut tästä ennen kuin pääsin Sephoraan ja oikeasti sain tätä swatchailla ja hiplata :D Kiitos kovasti Sari<3

      Poista
  4. Mä katselin tätä viimeksi Sephorassa, mutta päädyin Kat Von D:n meikkivoiteeseen. Mutta ensi kerralla ostan varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kat Von D:tä haluaisin mäkin päästä testaamaan, vuosi sitten sivuutin ne oikeastaan ihan täysin, kun tuli ostettua Sephorasta niin paljon kaikkea muutakin :D

      Poista
  5. Ostin kyseisen meikkivoiteen Lontoosta ja koska se ei pärjännyt lemppari meikkivoiteelleni eli L'oréalin Infallible meikkivoiteelle niin myin sen pois :/ Kestävyys ja peittävyys ei ollut samaa luokkaa Infalliblen kanssa ja meikkivoide oli kohtalaisen kallis, onneksi myydessäni sen, sain siitä suunnilleen saman verran rahaa takaisin kuin millä sen ostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei meikkivoide päässyt sun suosioon, mutta hyvä että sait siitä kuitenkin hyvän hinnan niin ei tullut tappiota! :) Ja onhan toi L'Oréalin meikkivoide ainakin paljon helpommin saatavissa ja todennäköisesti myös edullisempi kuin tämä Too Facedin meikkivoide, eli sen puoleen mä olisin vaan iloinen jos itsellä olisi sama tilanne kuin sulla :D

      Poista
  6. Oii, tota olisi ihana joskus kokeilla! :) Vaikuttaa nimettäin aika täydelliseltä tuotteelta, paljon hyviä juttuja. Mun ns. peittävät ihotuotteet ovat aika paksuja, olisi ihana löytää tuote joka on kevyt, mutta peittävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosiaan koostumukseltaan melko kevyttä ja sellasta juoksevaa, mutta tällä saa kuitenkin tosi kivan peiton aikaan kasvoille :) Tosin kuten sanoin, tää ei vedä vertoja UD:n All Nighterille, joka on selkeästi sekä peittävämpää että myös paksumpaa :D

      Poista
  7. Tämä meikkivoide kiinnostaa tällä hetkellä tosi paljon. Ainut vaan, että joutuis arpoa sävyjen kanssa. On kuitenkin sen verran arvokas tuote, että hmm... :/ Saakohan tästä mistään näytteitä tilattua Suomeen? Olis kiva nähdä swatchit näistä sun sävyistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkivoiteiden tilaaminen netistä on just siitä inhottavaa, ettei todellakaan haluaisi saada itselleen väärää sävyä. Mä en osaa sanoa saisiko tästä jostain hankittua näytteitä, mutta jotenkin hieman epäilen. Tokihan sitä voisi kysyä josko joku verkkokauppa lähettäisi näytteitä jonkun muun tilauksen yhteydessä?

      http://cinseven13.blogspot.fi/2017/06/too-faced-born-this-way-swan-foundation.html Löysin tollasen blogin, mistä löytyy swatchit noista vaaleista Born This Wayn sävyistä. Toivottavasti tosta on apua sävyn valinnassa! Multa siis löytyy sävyt Ivory ja Swan :)

      Poista

Kiitos kommentista!