lauantai 16. syyskuuta 2017

Lip Monthly - August 2017


Jos heinäkuun Lip Monthlyn sainkin itselleni ennätyksellisen nopeassa ajassa, ei samaa voi sanoa elokuun Lip Monthlysta. Pussukka ensinnäkin lähetettiin mulle vasta syyskuun puolella ja sain sen itselleni nyt kuun puolenvälin tienoilla. Mun on hyvin vaikea käsittää näin suuria eroja toimituksessa. Miten voi olla, että joinain kuukausina pussukka postitetaan heti kuun alussa ja toisena saa odotella seuraavaan kuukauteen asti ennen kuin sähköpostiin kilahtaa ilmoitus paketin lähetyksestä ja seurantakoodista? No pääasia kai on se, että tämän itselleni lopulta sain, mutta tää ei mun mielestäni luo kyllä kovinkaan hyvää kuvaa yrityksestä. Mutta alkuvalitukset sikseen ja mennäänpä tarkemmin katsomaan, mitä elokuun Lip Monthly sisälsi!


Good Vibes teemaisesta pussukasta paljastui tuttuun tapaan neljä meikkituotetta - kaksi huulipunaa, yksi huulikiilto ja yksi luomiväri. Lip Mohtly on osoittautunut todella hyväksi yllätyspussukaksi mulle, sillä mä käytän erilaisia huulimeikkejä ihan päivittäin ja mulle myös kelpaa lähestulkoon mitä tahansa sävyt huulimeikeissä. Ihmiselle, joka on hyvin tarkka esimerkiksi sen suhteen, onko huulipuna mattainen vai enemmän kermainen tai huulimeikkien sävyjen suhteen, tämä ei ehkä ole paras mahdollinen valinta. Sisältöön saa joka kuukausi vaikuttaa hieman myös itse päättämällä jonkin tuotteen kohdalla kahdesta tai useammasta sävyvaihtoehdosta itselleen mieluisimman, mutta muuten sisältö tosiaan on joka kuukausi täysi yllätys. Elokuun Lip Monthlyn kokonaisarvo oli $68 ja mähän maksan yhdestä pussukasta alle 12 euroa, eli sisältö on todellakin aina monta kertaa arvokkaampi!


Laritzyn High Gloss huulikiilto sävyssä Blush oli mieluinen yllätys ihan senkin takia, että rakastuin viime keväänä ihan täysin samaisen merkin nestemäiseen huulipunaan. Huulikiillon sävy on kauniin viileä vaaleanpunainen ja siitä saa huulille sekä kauniin kiillon että väripigmenttiä. Kimalletta tämä huulikiilto ei sisällä lainkaan, mikä ei mua itseniä kyllä haittaa ollenkaan. Huulilla kiilto tuntuu ihan mukavalta, ei lainkaan liian tahmaavalta, mutta kyllä tästä huomaa, että huulilla on nimenomaan huulikiiltoa. Sävy on kaunis, mutta ehkä vähän turhankin neutraali mun makuuni. Käytänkin tätä jatkossa ehkä mieluummin jonkin samantyylisen huulipunan päällä tuomassa sitä lisäkiiltoa kuin yksinään. Mutta mikä parasta - tällä huulikiillolla on tismalleen sama ihana toffeekarkin tuoksu kuin sillä aiemmin saamallani Laritzyn nestemäisellä huulipunallakin! Tämän huulikiillon arvo on $20.


Bellápierre on mulle nimeltä tuttu jo entuudestaan, mutta merkin huulimeikkejä en ole tainnut aiemmin testata. Tämä All Natural Mineral Lipstick tuli mulle sävyssä Sassy. Sassy on oranssiin taittava punainen huulipuna ja koostumukseltaan aika kermainen. Puna levittyy huulille kauniisti ja se pysyy myös suhteellisen hyvin. Tämänsävyiset punat sopivat mun mielestäni paremmin kevääseen ja kesään kuin syksyyn, mutta eiköhän tälle tule käyttöä näin syksylläkin. Tykkään tosta huulipunahylsyn salmiakkikuvioinnista, se on kivan erilainen. Muuten puna on aika peruskamaa, ei sellainen minkä ehkä olisin itse napannut kaupasta mukaani, mutta ihan kiva tämä oli kuitenkin saada kokoelmiin. Tämän arvo on $20.


Lunan Eye Shadow Crayon oli boksin ainut ei-huulimeikkituote. Sain oman luomivärikynäni sävyssä Mystic, joka on kultaisen ja pronssin sekoitus ja kauniisti shimmerinen. Kynällä sai helposti levitettyä luomivärin luomelle ja siveltimen kanssa sitten häivyteltyä sitä väriä. Koen itse tällaiset kynämalliset luomivärit hitusen hankaliksi, sillä tarvitsen joka tapauksessa vielä sen siveltimen, jonka kanssa asettelen luomivärin tarkemmin juuri sinne, minne haluankin ja häivytän sen. Mun mielestä on siis helpompi vain ottaa se luomiväri suoraan paletista siveltimeen kuin alkaa leikkiä tällaisten kynien kanssa, mutta tämän luomivärin sävy itsessään on sen verran kaunis, että tulen taatusti käyttämään tätä jatkosaskin. Luomivärikynän arvo on $18.


Dirty Little Secret Lipstickin sain itselleni sävyssä Sugar Daddy. Merkki on mulle tuiki tuntematon ja oli ihan hauskaa, että edes yksi tämänkertaisen pussukan tuotemerkeistä oli mulle uusi tuttavuus. Siihen ne ilonaiheet tämän huulipunan kohdalta sitten loppuvatkin, sillä tämä on ehdottomasti yksi surkeimmista huulipunista, joita olen ikinä omistanut. Sävy on hylsyssä todella upean punainen, mutta huulille tota joutuu tahkomaan ties miten pitkään ennen kuin huulilla on nähtävillä yhtään mitään. Oon kyllä tietoinen siitä, että monet sheer-tyyppiset punat on juurikin sellaisia, että niillä saa väriä huulille vain todella hennosti ja läpikuultavasti, ja ehkä tämä sitten edustaa sitä sarjaa, mutta mua tän tyyliset huulipunat ei ole ikinä kiinnostaneet. Kyllä mä haluan, että huuleni tulevat edes kutakuinkin samansävyisiksi kuin miltä huulipuna hylsyssä ollessaan näyttää ilman vartin tahkomista. Puna kyllä liukuu huulilla hyvinkin vaivattomasti, mutta sitä väriä irtoaa todella nihkeästi. Ei siis mun juttuni tämä puna, ei todellakaan. Tämän huulipunan arvo on $10 enkä yhtään ihmettele, sillä onhan tämä laadullisesti aivan eri luokkaa kuin pussukan muut tuotteet.

Laritzy huulikiilto | Bellápierre huulipuna | Luna luomiväri | Dirty Little Secret huulipuna
Näitä swatcheja varten oon poikkeuksellisesti hinkannut tuotteita ihan kunnolla käden iholle. Viimeisenä oikealta löytyvä Dirty Little Secretin huulipuna ei siis todellakaan ole noin pigmenttistä yhdellä vedolla. Eikä edes kahdella tai kolmella. Sävymaailma huulimeikeissä on suhteellisen yhtenäinen ja pussukka olikin ehkä siinä mielessä hiukan tylsä, kun yleensä sävymaailma on hieman monipuolisempi. En mä halua kuitenkaan valittaa, sillä kolme neljästä tuotteesta pääsee kuitenkin käyttöön! Dirty Little Secretin huulipuna on siis ainut, jota tuskin aion enää koskaan käyttää, se ei vaan ollut mun juttuni. Ei tämä missään nimessä ollut Lip Monthlyjen parhaimmistoa, mutta koin jälleen kerran saaneeni rahoilleni vastinetta ja nämä pussukat jaksavat edelleen mua ilahduttaa :) Syyskuun pussukkaa odotellessa!

Miltä sisältö teistä vaikutti? Hauskaa lauantaita!

14 kommenttia:

  1. Lupaavan oloinen sisältö! ☺️

    VastaaPoista
  2. Nää pussukat on kyllä mielenkiintoisia, hyviä tuotteita nytkin :) Ihmeellisiä noi toimitusajat vaan :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sanos muuta, jännä miten voi olla noin suuret heitot toimitusajoissa. Mutta onneksi pussukoiden sisältö on kuitenkin lähes aina tosi mieluinen :)

      Poista
  3. Sävyjen puolesta ihan passeli (ei liian tummia sävyjä). Luomivärikynistä olen samaa mieltä; ne ei ole oikein käyttökelpoisia, vaan enemmänkin hankalia käyttää. Muutama on tullut hankittua ennen kuin vihdoin ymmärsin, että ajatus hyvä mutta toteutus ontuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin sävymaailmasta, vaikka toisaalta monipuolisuutta kaipasinkin ja syksyyn sopii myös tummemmat sävyt :) Jep sama tuli huomattua :D Idea tosiaan on hyvä, mutta käyttäminen vähän turhan hankalaa mun makuuni.

      Poista
  4. Tämä olis kyllä niin hyvä mulle nyt! Nykyään tykkään meikkailla töihin mennessä enemmän huulia kuin silmiä, kun on volyymit:D Muuten kyllä meikkaan nykyään aina silmät jos lähtee muualle, töihin ei vaan jaksa:D
    Todella mielenkiintoisia tuotteita, hauska että tästä ilmestyi luomivärikynäkin, vaikkakin tosiaan vaikuttaa aika hankalalle käyttää minkä vuoksi en itse ostaisi sellaista. Mutta kiva olisi päästä kokeilemaan just jos tulisi jossain boxissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrettävästi siihen silmämeikkiin ei tollasten ripsien kanssa tarvitsekaan aina niin paljoa panostaa, ei siis ihme että huulimeikit iskee ;) Musta on toisaalta tosi kiva saada näistä myös muita kuin huulimeikkituotteita, mutta onhan joukkoon valitettavasti mahtunut ties mitä kynsitarroja tms. mitkä ei iske sitten yhtään :D Tänkertainen sisältö oli kuitenkin ihan kiva!

      Poista
  5. Kivanoloinen sisältö tässä boksissa. Toi olis kyllä niin kiva tilata itsellenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo ihan varma ottaako Lip Monthly uusia asiakkaita Suomesta just nyt, mutta kannattaa katsoa jos yhtään kiinnostaa! :)

      Poista
  6. Tuo pussukka on kyllä ihan huippu! :) Haluaisin ehkä joskus itsellenikin! 12 eurolla noin paljon ihania tuotteita ei oo ollenkaan pahan hintainen ;) Tämänkin kuukauden tuotteet olivat semmoisia mitä itse käyttäisin. Musta on tullut aikamoinen huulipunien rakastaja tässä vuoden aikana ja ennen mulla oli kaksi huulipunaa, nyt niitä on tullut 20 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan oo paha hinta, ja vaikka joskus tulisi kokonaan sellainen pussukka, mistä yksikään tuote ei kiinnostaisi niin se rahallinen menetys ei oo silti suuri :) Apua sähän saat kohta mut kiinni noiden huulipunien kanssa! ;D Mutta oikeesti siis huulipunalla saa niin kivasti piristettyä meikkiä ja ihan kaiken kaikkiaan kokonaisuutta asun, hiusten sun muiden kanssa!

      Poista
  7. Ihan kiva sisältö tällä kertaa, vaikka itse olisin ehkä kaivannut enemmän vaihtelua sävyihin :) Mulle tuli tämä aikanaan reilu vuoden, kunnes jätin tauolle ja nyt ei vissiin uusia tilauksia saa tehtyä enää (ellei ole taas muuttunut?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama homma, sävyt oli nyt kaikki tosi lähellä toisiaan. Mä en myöskään oo ihan varma onko tilanne muuttunut, mutta ainakin vielä jokin aika sitten eivät ottaneet uusia tilauksia Suomesta :/ Tosin jos sulla on jo tili siellä niin ehkä saattaisi onnistua, mikäli kiinnostaa? Mäkin meinaan pidin tossa taukoa jokin aika sitten ja hyvin sain tilausta jatkettua :)

      Poista

Kiitos kommentista!