keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Syyskuun suosikkituotteet


Syyskuu lähestyy loppuaan ja nyt olisi tuttuun tapaan aika tehdä katsaus tämän kuukauden kosmetiikkasuosikkeihin. Mun on vaikea uskoa, että ihan kohta ollaan jo lokakuussa, vaikka toki ulkonakin on jo syksyiset ilmat ja vaatekaapeistakin on saanut kaivaa esiin neuleet ja kaulahuivit. Jotenkin musta vaan tuntuu, että aika on mennyt ihan huimaa vauhtia, mutta lokakuussa on onneksi tiedossa muutamia erittäin kivoja juttuja, joista varmasti kuulette myös täällä blogin puolella! Loppukuussa järjestetään Helsingissä I Love Me messut, ja mulla on täällä blogissa tämän kuun loppuun asti arvottavana kaksi lippua messuille. Arvontaan pääsette tästä. Nyt kuitenkin tarkemmin yllä näkyvien kosmetiikkatuotteiden pariin:


Lushin Lemon Flutter Cuticle Butter oli ihan selkeä valinta kuukauden suosikiksi. Tämä ihana sitruksinen voide on ihan superkosteuttavaa ja oon itse käyttänyt tätä pääasiassa jaloille. Mulla on siis jalkojen iho jatkuvati todella kuiva ja kovettumia löytyy sieltä ja täältä, joten tällaiset kunnon kosteuspommit on mun jaloilleni todella tarpeellisia. Tämä voide on ihan selkeästi pehmentänyt niitä kovettumia ja iho tuntuu nykyään paljon sileämmältä ja pehmeämmältä kuin aiemmin. Toisinaan on kiva käyttää selkeästi tätä kevyempiä jalkavoiteita, varsinkin jos ei ehdi odotella voiteen imeytymistä, mutta kyllä mun jalkani vaan tarvitsevat pitemmässä käytössä myös näitä paksuja ja rasvaisia voiteita. Ihan huipputuote enkä tästä enää luopuisi!


Davinesin NOUNOU Shampoo* nousi välittömäksi yhdeksi kaikkien aikojen suosikkishampookseni, kun olin tätä ensimmäisen kerran testannut. Mä edellytän käyttämältäni shampoolta hyvää pesutehoa ja tällä saa hiukset täysin puhtaiksi yhdellä pesukerralla. Oon niin iloinen, että pääsin Davinesiin tutustumaan ja ehdottomasti haluan jatkossakin käyttää merkin hiustenhoitotuotteita ja testata uusia. Pidän myös NOUNOU hoitoaineesta, mutta tämä shampoo on se, josta olen enemmän innoissani ja nostin sen takia juuri tämän shampoon kuukauden suosikkeihin.


Maria Nila Care Structure Repair Colour Guard Masquen* sain itselleni blogin kautta kesäkuussa yhdessä parin muun samaisen sarjan tuotteen kanssa ja ai vitsit miten ihastunut olen tähän hiusnaamioon! Hetkeksi tämä jäi Four Reasonsin ihanan Ultra Moisture Treatmentin varjoon, mutta nyt oon taas saanut tämänkin käyttöön pitkästä aikaa. Tämä hiusnaamio on koostumukseltaan todella paksua ja mun kuivahkot hiukseni rakastavat tätä. Ne tuntuvat huomattavasti elinvoimaisemmilta, pehmeämmiltä ja sileämmiltä tämän käytön jälkeen. Lopputuloksena on kauniit ja hyvinvoivan näköiset hiukset, eli tuote tekee juuri sen mitä hyvältä hiusnaamiolta edellytänkin.


Makeup Revolutionin Ultra Contour Palette on ollut viime aikoina käytössä oikeastaan aina, kun olen meikannut. Alarivin varjostyssävyistä keskimmäinen on täydellisen sävyinen kasvojen varjostamiseen, sillä se on riittävän viileä, mutta ei kuitenkaan liian harmaa. Kyseinen sävy on ollut mulla siis käytössä lähes päivittäin ja myös paletin highlighterit ovat olleet kovassa käytössä. Ylärivin vaaleampia sävyjä käytän hyvin satunnaisesti mm. silmänalusille kiinnitämään peiteaineen, mutta tuo mainitsemani varjostussävy on suurin syy sille, että tämä paletti pääsee nyt kuukauden suosikkeihinkin.


Urdan Decayn Naked Heatin ostin itselleni oikeastaan heti, kun se tuli Eurooppaan myyntiin ja onhan tää paletti vaan täyttä rakkautta. Oon muutenkin ollut todella tyytyväinen UD:n luomivärien laatuun eikä tämä paletti todellakaan ole poikkeus siinä. Mattasävyt ovat ehkä hitusen liian jauhoisia, mutta shimmersävyt ovat kaikki ihanan kermaisia. Paletin laatu on kokonaisuudessaan kuitenkin ihan loistava ja tällä saa taiottua toinen toistaan upeampia syysmeikkejä. Aionkin ottaa nyt kaiken ilon irti tästä paletista, sillä esimerkiksi keväämmällä mua ei yleensä ainakaan innosta tällaiset lämpimät sävyt samalla tavalla kuin nyt syksyllä.

*Tuote saatu blogin kautta

Oletteko testanneet näitä mun suosikkejani? :)

18 kommenttia:

  1. Ihania suosikkeja! :) Tuo Lushin "jalkavoide" kiinnostelee, sillä musta on ihana rasvata jalat syksyisin ja talvisin jollain paksulla voiteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä :) Kesäisin käytän mielelläni kevyitä voiteita ja nimenomaan sellasia virkistäviä, mutta syksyn ja talven tultua suosin mieluummin kunnolla kosteuttavia ja paksuja jalkavoiteita!

      Poista
  2. Mielenkiintoisia tuotteita ja taas kauniita kuvia :) Lushin tuote pitäis vihdoin ja viimein hankkia, josko se sais mun kammottavan kuivat kynsinauhat kondikseen :D Mä olisin myös tykännyt kovasti Naked Heatista- jos vaan ikinä oisin saanu toimituksen!!! Tilasin sen Feeluniquelta,(niinku sinäkin muistaakseni??) mut en ikinä saanu sitä- onneksi sain rahat takaisin, uutta eivät voineet toimittaa tilalle:( Toinen mikä harmittaa aina näin lokakuisin on, et asun täällä periferiassa niin ei ole helppoa pääsyä I Love Me-messuille, mut onneksi voin lukea teijän kauneusbloggaajien postauksia sitten jälkikäteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kokeile ihmeessä tota! Mä oon ainakin tykännyt ja koska sitä aina jää jalkojen rasvaamisen jälkeen myös käsiin, on mun kynsinauhatkin saaneet osansa siitä ja ihan positiivisesti toi on niihin vaikuttanut :)

      Joo sieltä mäkin sen tilasin, tosi harmi ettet sitä saanut :s Onkohan vika ollut siellä päässä vai Postissa? Koska siis mulla on myös eräs feeluniquen lähetys lähetetty Postista takaisin feeluniquelle mulle mitään ilmoittamatta. Ja toisen kerran sain itse kissojen ja koirien kanssa olla sitä toimitusta kinumassa sieltä Postista, kun en ollut saanut mitään ilmoitusta, mutta feeluniquen mukaan paketti oli ollut perillä jo pitkään. Lopulta se sieltä löytyikin. Ja just pari viikkoa sitten mun eräs tilaukseni jäi Postiin pyörimään, kun he sai sen paketin kyllä Ruotsista Suomeen ja jopa Turkuun, mutta eivät ikinä sinne toimipaikkaan, mihin olin paketin pyytänyt saati että tälläkään kertaa olisi ilmoitettu mitään. Eli en ihmettelisi jos Posti olisi säätänyt sunkin paketin kanssa :/

      Ää tosi tylsää ettei sun ole helppo päästä tonne messuille! Toivottavasti jonain vuonna onnistuisi ja säkin pääsisit noi kokemaan<3 :)

      Poista
  3. Heat on ihana, samaten Lushin Lemony Flutterista olen tykännyt. Sitä pitäisi ostaa kunhan käyttää muita kynsinauhavoiteita ekaks alta pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkin lakkailet kynsiä niin ahkerasti ja kuvailet niitä, että kynsinauhat pitää sulla varmasti senkin takia olla aina ihan tiptop kunnossa! Heat on ihana<3

      Poista
  4. Kivoja tuotteita! Mä mietin Lushilla myös tuota voidetta mutta päädyin muihin juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus ostaa toi testiin, jos vielä kiinnostaa :) Toi on oikeesti tosi hyvä ja kosteuttava!

      Poista
  5. Todella mielenkiintoisia tuotteita taas ollut sulla kovalla käytöllä! Mä haluaisin nähdä millaisia silmämeikkejä sulle syntyy tuolla heat paletilla:) Lushin jalkarasva voisi oikeasti toimia täälläkin, käytän itse kevyempää rasvaa tällä hetkellä ja tuntuu ettei se oikein riitä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäisi varmaan koittaa tehdä taas jotain isompaa meikkipostausta, yhden lookin tosta julkaisin siinä Heatin esittelypostauksessa, mutta siihen ne sitten jäikin :D Ehdottomasti kannattaa hankkia joku paksumpi voide, jos nykyinen ei oo riittävä! Myös Freemanilta löytyy ihan superihana vaniljaa sisältävä jalkavoide, joka oli paksua ja kosteuttavaa :)

      Poista
  6. Olipa ihania suosikkeja :) Tuo hiusnaamio kuulostaa mielenkiintoiselta - kaikki mitkä tekevät hiuksista elinvoimaisemmat, sileät ja kiiltävät, kiitos tänne heti! :D Itsekin olen tykännyt paljon noista Makeup Revolutionin paleteista, ja tuon varjostuspaletin voisin itsekin miettiä hankkivani. Tällä hetkellä omistan vain poskipunapaletin kyseiseltä merkiltä, mutta suurin osa sävyistä on sellaisia joita ei ole tullut käytettyä ollenkaan.. Tuossa UD:n Naked Heat -paletissa on kyllä aivan ihanat syksyn sävyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo sellasia itsekin suosin, omat hiukset kun vaativat just tollasia tuotteita :D Toi varjostuspaletti on kyllä kätevä ja sävyt hyviä, suosittelen sitä! Harmi ettei sulla ole ollut käyttöä kaikille sen sun poskipunapaletin sävyille :/ Muistaakseni se oli eri kuin minkä itse ostin, kun multa löytyy se Sugar and Spice versio siitä? Jep niin on, toi sopii täydellisesti syksyyn<3

      Poista
  7. En ole vielä testannut noita sun suosikkeja, mutta ainakin Naked Heat pitää jossain vaiheessa hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heat on niin ihana<3 Suosittelen todellakin hankkimaan sen, jos tollanen lämmin sävymaailma miellyttää :)

      Poista
  8. Niin ihania suosikkeja, näistä jokainen kelpaisi mullekin ♥ Oon nyt ihaillut tuota luomiväripalettia tosi monessa blogissa ja tekisi niiiin mieli ostaa se :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tollaset lämpimät sävyt iskee niin suosittelen lämpimästi<3 Onhan toi vähän hintava, mutta oikeesti myös tosi laadukas! :)

      Poista
  9. Jälleen ihania suosikkeja! :) Mun mielestä sopii juuri hyvin syksyyn <3 Mullakin on ollut kovassa käytössä tuo Makeup Revolutionin Ultra Contour Palette :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varsinkin toi luomiväripaletti on niin syksyinen että<3 Ihan huippua, että sä oot tykännyt tosta paletista! Se on kyllä tosi kiva :)

      Poista

Kiitos kommentista!