maanantai 9. lokakuuta 2017

Hair Care With The Body Shop's Banana Shampoo & Conditioner


The Body Shopilla on jo jonkin aikaa ollut myynnissä Banana Truly Nourishing -tuotesarja, joka sisältää shampoon, hoitoaineen sekä hiusnaamion. Mä olen itse jo pitkään halunnut päästä testaamaan näitä banaanituotteita, sillä banaanihan sekä tuoksuu että maistuu mun mielestäni herkulliselta, joten pakkohan sitä sisältäviä hiustenhoitotuotteita olisi testata! Nappasin The Body Shopin alennusten aikana mukaani Banana Truly Nourishing Shampoon ja Conditionerin. Hiusnaamiota kaupasta ei valitettavasti löytynyt, joten sen testaaminen saa jäädä myöhempään kertaan. Vaikka olen testannut lukuisia TBS:n tuotteita, en ole tätä ennen ehtinyt vielä testata yhtäkään merkin hiustenhoitotuotetta, joten senkin puoleen lähdin enemmän kuin innolla tätä kaksikkoa testaamaan.


Banana Truly Nourishing -sarjan tuotteet sisältävät Ecuadorista tullutta banaaniuutetta sekä Etiopiasta tullutta hunajaa. Banaaniuute sisältää runsaasti A-, B- ja C-vitamiineja ja sen on tarkoitus pehmentää ja hoitaa hiuksia. Hunaja puolestaan hoitaa ja kosteuttaa ihoa ja hiuspohjaa. Näiden lisäksi tuotteista löytyy myös hiuksia vahvistavaa ja hoitavaa pantenolia. Tuotteet tuoksuvat juurikin niin paljon banaanilta kuin pystyi olettamaankin ja mua itseäni se tuoksu miellyttää. Tuoksu tosin ei jää hiuksiin enää hiusten huuhtelun jälkeen, ainakaan kovin voimakkaana, mutta suihkussa banaani tuoksuu hyvinkin voimakkaasti. Toimivalta kokonaisuudelta siis vaikuttaa, mutta miten tuotteet käytännössä sitten toimivat mun vaalennetuilla ja kuivahkoilla hiuksillani?


Banana Truly Nourishing Shampoo pääsi mun suosiooni heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Shampoo lupaa ravita ja kosteuttaa hiuksia sekä antaa niille kiiltoa ja pehmeyttä. Shampoon pesuteho oli suorastaan loistava ja hintaansa nähden tämä tuote tosiaan ylitti mun odotukset täysin. En todellakaan tarkoita, etteikö halvalla voisi saada hyvää tai etteikö kallis tuote voisi yhtä lailla olla sysihuono, mutta hintaansa nähden tämä shampoo toimi todella hyvin. Tällä sai hiukset puhtaiksi yhdellä pesukerralla, mutta shampoo jätti jälkeensä myös melkoisen takkukasan hiuksille. Tämän jälkeen onkin siis ehdottomasti tarvetta tehokkaalle hoitoaineelle, jotta hiukset saa takuista selviksi. En siis ihan allekirjoita sitä, että yksinään tämän shampoon kanssa hiuksista tulisi kovinkaan pehmeät, mutta toisaalta mä nyt joudun muutenkin aina käyttämään shampoopesun jälkeen hoitoainetta enkä voisi kuvitellakaan jättäväni sitä välistä. 250 ml shampoopullo maksaa 12,00 €.


Banana Truly Nourishing Conditioneriakin lähdin testaamaan enemmän kuin innolla. Tämä banaanihoitoaine lupaa jättää hiukset helposti hallittaviksi, pehmeiksi ja kiiltäviksi. Tuote on suunnattu erityisesti normaaleille ja kuiville hiuksille ja multahan löytyy nimenomaan kuivahkot hiukset. Hoitoaine tuoksuu todella herkulliselta ja sitä on tuoksunsa puolesta todella miellyttävä käyttää. Valitettavasti mun käsitellyille hiuksilleni tämä ei ollut hoitavuudeltaan ihan riittävän tehokas. Varsinkaan käytettynä yhdessä samaisen sarjan shampoon kanssa, joka jätti hiukset tosiaan melko takkuisiksi. Tämän hoitoaineen teho ei ihan riittänyt sitä takkukasaa selvittämään, mutta veikkaan että sarjan hiusnaamiolla takut olisivat kyllä selvinneet! Tämä hoitoaine on kuitenkin toiminut hyvin yhdessä parin muun shampoon kanssa ja selvittänyt hiukset todella hyvin. Omat hiukseni vaativat pitemmän päälle myös vielä hoitavampia hoitoaineita, mutta tätä on ollut oikein kiva käyttää aina silloin tällöin. 250 ml hoitoaineella on hintaa 12,00 €.

Onko Banana sarja jo testattu? Miltä ylipäänsä banaania sisältävät ja siltä tuoksuvat hiustehoitotuotteet teistä kuulostavat?

22 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoisilta tuotteilta, hintakaan ei ole kovin paha. Itse en ole varma innostunko niin kovin tuosta banaanintuoksusta mutta voisi ehkä kokeilla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banaani on tuoksuna kyllä sellainen, että se jakaa taatusti mielipiteitä - myös kosmetiikassa. En mäkään näitä päivittäin haluaisi käyttää, sillä tuoksu alkaisi taatusti tökkimään jossain vaiheessa, mutta kannattaa ainakin käydä tuoksuttelemassa näitä, josko tykkäisit!

      Poista
  2. Banaani shampoo ja hoitoaine kuulostaa tosi kummalliselta mutta nämä ovat kyllä tosi hyviä tuotteita! Pari vuotta sitten kokeilin ja pitäisi kyllä ostaa uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tarttui nää vasta nyt mukaan, mutta oon superiloinen, että nämä tulivat takaisin myyntiin!

      Poista
  3. Tämä kaksikko kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta, että varmaan pakko jossain vaiheessa ostaa testattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, jos banaanin tuoksusta tykkäät :) Shampoo varsinkin oli ihan loistava ja aion ehdottomasti ostaa itselleni myös sen hiusnaamion!

      Poista
  4. Sun pitää ehdottomasti koittaa sitä naamiota, kun vaan löytyy. Vaikka mulla on lasimaiset hiukset niin silti tuntuu, että toi hoitoaine ei ihan pysty mun takkuihin, mutta se naamio. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naamio lähtee ehdottomasti testiin heti, kun sen vaan saan itselleni jostain hankittua :) Uskon, että se tosiaan tehoaa myös mun hiuksiini!

      Poista
  5. Tiesitkö että Bansku shampoo on alunperin Lushin omistajan kehittämä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, en tiennyt! Mutta kiitos paljon tiedosta, tää oli oikeasti hurjan mielenkiintoinen juttu :)

      Poista
  6. TBS:n Banana-sarja on mulle ihan vieras, mutta ajatus banaanituotteista kyllä viehättää. Banaanin tuoksu on mieluinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on mullekin ja näissä se banaani tuoksuu kyllä todella todella selkeästi :) Toisaalta kyllä ihan hyvä, ettei se tuoksu kuitenkaan jää hiuksiin pitemmäksi aikaa, mulle riittää se, kun saan suihkussa tuoksutella sitä banskua :D

      Poista
  7. Kaikki mikä tuoksuu banaanilta ei voi olla huonoa! :) Ostin vuosi sitten tämään shampoon ja hoitsikan ja tykkäsin niistä. Mulla on au natural hiukset, joten hoitsikkakin oli riittävän hoitava. Haluan testata hiusnaamion joten luultavasti ostan samalla shampoon ja hoitoaineenkin taas :D Kauniit kuvat olet keksinyt ottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä<3 Joo mä en yhtään ihmettele, ettei kaikki hoitoaineet oo ihan riittävän tehokkaita mun blondatuille hiuksilleni, mutta varmasti värjäämättömälle hiuksille toikin tosiaan toimii hyvin :) Hiusnaamio on mullakin ostoslistalla, toivottavasti se on kehujensa arvoinen! Voi kiitos kovasti Tuuli<3

      Poista
  8. Mä en oo muuten myöskään kokeillut TBS:n hiustuotteita :) Pitääkin joskus kokeilla! Tuo banaani kyllä vaikuttaa makealta tuoksulta. Harmi, että tuo hoitoaine ei oikein toiminut sun hiuksissa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan ja löytyy TBS:n valikoimista onneksi myös muitakin hiusjuttuja, jos bansku vaikuttaa liian makealta, sillä makealta noi todellakin tuoksuu :D Joo mutta se oli kyllä ihan odotettavissa, ettei se tehoa riittävän hyvin, jos shampoo jättää hiukset kovin takkuisiksi :/

      Poista
  9. Nää kuulostaa niin houkuttelevilta, että pakko käydä vielä uudestaan nuuhkimassa näitä ja varmaan pitää ostaakin nämä testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, nää on kaikin puolin ihanan tuoksuisia ja varsinkin shampoosta tosiaan tykkään ihan älyttömästi! <3

      Poista
  10. Muhun ei iskenyt, nimenomaan se banaani tällaisissa kosmetiikka tuoksuissa ei yhtään houkuta:D Mukava kuitenkin että jos satun joskus rohkaistumaan ja testaamaan, niin nää on ainakin toimivia;) Koska haluaisin TBS:lta kokeilla shampoota ja hoitsikkaa, muttei taida olla muuta kun bansku saatavilla, vai oonko ihan väärässä??
    Sitten jos tuotteessa on vielä hunajan vivahdetta, ei ei. Mä en tykännyt yhtään siitä Organic Shopin avokado hunaja hiusnaamiosta kun se oli jotenkin tunkkainen, oletan että hunaja tekee sen vaikken siis oo varma - tosin tukan kuivuessa eihän se enää tunkkaiselle haissut:D Siitä jäi pieni kammo vaikka muuten naamio oli hyvä. Meni taas aiheen vierestä, sori:D Ihanaa viikkoa Linda ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo jos se banaanin tuoksu tökkii niin nää ei ehkä ole se oikea valinta :D Se tuoksu on tosi voimakas. Ainakin hei Fuji Green Tea sarjasta löytyy shampoo ja hoitsikka! Ja muistaakseni sä tykkäsit ton sarjan tuoksusta? :) Muhun itseeni se ei iske ollenkaan, joten sen takia oon jättänyt ne kokonaan välistä :D

      Siis mä oon itse asiassa huomannut saman, että hunaja tuoksuu tosi usein hirveen tunkkaiselta kosmetiikkatuotteissa. Eli tiedän kyllä mitä meinaat enkä mä ainakaan hiuksiini halua sellaista tunkkaista tuoksua tai oloa :D Mutta näissä on kyllä se banaanin tuoksu sen verran ylivoimainen, etten ainakaan itse huomannut mitään tunkkaisuutta! Kiitos, samoin sulle<3 :)

      Poista
  11. Nyt kyllä kuulostaa ihan super houkuttelevalta! Mä rakastan muutenkin banaanin tuoksua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan testailemaan näitä, jos banaani kerran on mieluinen<3 :)

      Poista

Kiitos kommentista!