perjantai 9. tammikuuta 2015

LivBox 1/2015

Vuoden ensimmäinen LivBox saapui juuri ja ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen mä olin jopa kotona, kun sitä tuotiin. Odotukset boksin suhteen olivat taas kerran korkeella (koska ne ei olisi?) ja ihan kivoja tuotteita sieltä tulikin :)


Tällainen sisältö sieltä paljastui ja vaikka ensivaikutelma ei ollutkaan mikään kaikkein paras johtuen ihan siitä, että heti ensimmäiseksi silmiini osui toi Rimmelin BB-voide, pienen silmäilyn jälkeen aloin kuitenkin innostua!


Boksi sisälsi täysikokoisen Lumenen rauhoittavan ja kosteuttavan naamion, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Mulla ei tällä hetkellä taida juurikaan olla mitään kasvonaamioita ja muutenkin niiden käyttö on kesän jälkeen jäänyt erittäin vähälle. Plussaa siitä, että tuote on hajusteeton ja väriaineeton, sillä oon varmaan aiemminkin maininnut siitä, että mun ihoni ei aina oikein tykkää hyvää uusista tuotteista. Tä on juuri tällainen tuote, jota tuskin olisin koskaan napannut kaupan hyllyltä mukaani, mutta joka on todella kiva saada silti testata.


Rimmelin BB Cream 9 in 1 ei siis saanut mua innostumaan monestakin syystä. Ensinnäkin mulla on yhä edelleen käyttämättä edellinen BB-voide, jonka sain LivBoxista joskus viime keväänä. Toiseksi, vaikka toi on sävyltään Light eli vaalea, on se aivan liian tumma mun iholleni ainakin näin talviaikaan. Kolmanneksi vaikka tykkäänkin tosi paljon Rimmelin huulipunista ja tälläkin hetkellä rajaan silmäni joka päivä Rimmelin tuotteilla, en ole koskaan syttynyt kyseisen merkin meikkivoiteille. Testattu on, eikä sopinut mun käyttööni. Tätä en tosin ole testannut, eli en tietenkään voi sanoa vielä mielipidettäni tästä. Tämä pääsee joka tapauksessa nyt suoraan laatikon pohjalle odottelemaan kesää ja mahdollista rusketusta. Palaillaan siis asiaan silloin, jos vielä muistan tämän olemassaolon :D


Tämä Philosophyn The Microdelivery Peel Kit sen sijaan oli erittäin positiivinen ja iloinen yllätys. Kyseinen merkki on minulle täysin vieras, mutta innolla odotan tämän tuotteen testaamista. Kyseessä on siis kaksivaiheinen kuorinta ja mä rakastan kaikkia kasvojen kuorinta-aineita! Tosin tällä kertaa täytyy toivoa, etten liikaa ihastu tähän, sillä kyseisellä tuotteella on aika suolainen hinta - täysikokoisena tämä maksaa 76 euroa. Testaan tätä ihan ehdottomasti vielä tämän viikonlopun aikana!


Seuraavaksi boksin ainut hiustuote - Cutrin Professionalin Chooz Multivolumizer, joka lupaa pitkäkestoista ja joustavaa volyymia, rakennetta, tuuheutta ja joustavaa pitoa hiuksille. Tätä on siis tarkoitus levittää pyyhekuiviin hiuksiin ja kuivata hiukset sen jälkeen kuiviksi. Mä föönaan hiukseni kuiviksi ehkä kaksi kertaa vuodessa, eli sen puoleen tälle ei mulle juurikaan ole valitettavasti käyttöä. Testaan tämän kyllä mielenkiinnolla heti kun vaan seuraavan kerran sitä hiustenkuivaajaa tarvitsen.


Viimeisenä La Roche-Posayn Lipikar Baume AP+ -voide, joka on tarkoitettu herkälle, kuivalle ja atopiaan taipuvaiselle iholle eli käytännössä ton pitäisi olla kuin tehty mulle! Voide soveltuu sekä kasvoille että vartalolle ja on ostettavissa apteekeista. Toi on tollanen pieni 15 ml testeri ja ainakin tällä hetkellä ajatuksena olisi testata tota vain kasvoilla juurikin tuon pienen koon vuoksi.

Tällainen boksi siis tällä kertaa. Erityisen iloinen oon siitä, että kaikki tuotteet on sellaisia, joita en oo aiemmin testannut ja mukana oli myös pari mulle aiemmin täysin tuntematonta merkkiäkin. 

Onko teillä kokemusta jostain näistä tuotteista? :)

8 kommenttia:

  1. Ei ole kokemusta mistään noista, mutta olisi kiva lukea sinun kokemuksia täällä blogin puolella noista. Jospa tulisi joku itselläkin sitten hankittua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron kyllä mielipiteeni kunhan saan testattua noita! :)

      Poista
  2. En ole testannut mitään noista, mutta minäkin mielelläni kuulisin kokemuksia! :) Hyvät vinkit aina tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen postausta noista jossain vaiheessa :)

      Poista
  3. Mulla ei oo kokemusta noista yhdestäkään, mutta toki koettasin mielelläni! :) Nuo boxit on kyllä kiinnostavia, itsellä ei oo ollu rohkeutta vielä tilata! Mutta kun lukee toisten postauksista näistä, niin jännää melkeen samalla tavalla kun saaja itse, että mitä paketista paljastuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tä boksien avaaminen on kyllä aina sellanen pieni jännityshetki, kun ei koskaan tiedä mitä sieltä paljastuu :D Yleensä sitä kuitenkin aina onneksi yllättyy positiivisesti :) Suosittelen kyllä kokeilemaan näitä! :)

      Poista
  4. Mullekin uusin livbox oli ensin vähän mitään sanomaton, mutta innostuin erityisesti tuosta lumenen naamiosta! En itekään tykkää Rimmelin meikkivoiteista, mutta tuo BB-voide (mikäli tää nyt on se sama) oli mulla käytössä viime kesänä ja tykkäsin kovasti! Mulla on sekaiho ja tää toimi erittäin hyvin ilman puuteria ja sen kanssa. Piti ihon mattana, mitä eniten tuotteelta odotin. Varmasti tulee taas ensi kesänä käyttöön! :) Suosittelen siis testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva kuulla positiivista kommenttia tosta BB-voiteesta! Pääsee kyllä ehdottomasti kesällä testaukseen :)

      Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista

Kiitos kommentista!