lauantai 3. tammikuuta 2015

Top-5 hiustuotteeni

Värjäsin hiukset viime kesänä tummista vaaleiksi ja sen seurauksena erilaisten hiustenhoitotuotteiden määrä on lisääntynyt huomattavasti ja monet tuotteet myös vaihtuneet. Hiukseni kärsivät vaalennuksesta aika paljon ja sen myötä mm. korjaavat ja erittäin hoitavat hoitoaineet ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Eiväthän ne vaurioita enää korjaa, mutta ainakin saavat hiukset näyttämään ja tuntumaan paremmilta. Ajattelin tässä postauksessa esitellä viisi tämänhetkistä suosikkituotettani sekä hiustenhoitoon että myös -muotoiluun liittyen:


Ensimmäisenä Bonacuren Moisture Kick kosteuttava hoitosuihke, joka on tarkoitettu tavallisille ja kuiville hiuksille. Mulla ei ennen viime kesää oikeastaan edes ollut mitään kunnollista hiuksiin jätettävää hoitoainetta, kunnes kampaajani suositteli tätä. Hiusten selvittäminen on huomattavasti helpompaa tämän kanssa ja tämä on myös todella riittoisaa. Suihkin tätä lähinnä märkiin hiuksiin, mutta välillä myös kuiviin hiuksiin erityisesti latvoihin. 


Hiusten vaalennusten myötä tuli myös tarve hopeashampoolle, joita multa löytyy pari kappaletta. Niistä ehdoton suosikki on tämä L'Oréal Professionnel Silver Shampoo. Mun hiukset on pääasiassa aika kultaisen sävyiset, mutta joukossa on paljon vaaleampia raitoja, jotka saa kivasti esiin hopeashampoolla ja ylipäänsä toi taittaa hyvin pois sitä liiallista keltaisuutta. En käytä tätä kovinkaan usein ja toisinaan käytän Matrixin hopeashampoota, mutta mun mielestä tä hoitaa hommansa paremmin. Kummallakaan tuotteella en oo onnistunut samaan liloja/sinisiä tms. hiuksia, ja oon ehkä välillä jopa liian varovainen näiden kanssa juurikin välttääkseni noi edellä mainitut värit hiuksissani.


Seuraavaksi Batisten hedelmien tuoksuinen Cherry kuivashampoo. Mä pesin todella monta vuotta hiukset joka ikinen päivä ja sain ton kierteen katkaistua vasta viime kesänä. Onneksi sain, ja sitä myötä oon tutustunu erilaisiin kuivashampoihin, joista ehdoton suosikki on tässä. Batisten kuivashampoot on kaikki hyviä, ne tekee tehtävänsä ja hyvän tehon lisäksi tämä kyseinen tuote tuoksuu aivan ihanalta!


Oon jo jonkin aikaa käyttänyt hiuslakkana tätä Four Reasonsin Shaperia, joka on voimakas muotoilusuihke. Tästähän on olemassa vieläkin voimakkaampi versio, mutta mun mielestä se olikin sitten jo vähän turhan voimakasta tavaraa. Mä käytän hiuslakkaa oikeastaan joka kerta kun laitan hiuksiani jotenkin (eli käytännössä lähestulkoon joka päivä) ja mulle on tärkeetä, että se on todella pitää hiukset haluamallani tavalla. Totta kai tämänkin teho päivän mittaa laskee, mutta ei mitenkään pahasti. Mulla on tällä hetkellä tilattuna pari uutta hiuslakkaa ja mielenkiinnolla odotan pidänkö jommastakummasta enemmän kuin tästä. Niin ja plussaa tämänkin tuotteen kohdalla hyvästä tuoksusta! En oo koskaan aiemmin törmännyt hiuslakkaan, joka ei haise pahalta, mutta tämä tekee siinä poikkeuksen.


Ja viimeisenä jo kerran aiemminkin blogissa vilahtanut tuote - L'Oréal Professionnel Absolut Repair Cellular -hoitoaine. Tämä on tällä hetkellä mun suosikkihoitoaineeni ja aivan täydellinen näille mun kärsineille hiuksille. Toi on siis purkin mukaan korjaava hoitoaine erittäin vaurioituneille hiuksille, ja ainakin mun hiukset tuntuvat paremmilta tämän käytön jälkeen.

Hauskaa lauantaita kaikille!

4 kommenttia:

  1. Itsellänikin oli vaalennusoperaatio nyt syksyllä, tai kampaaja vahingossa blondasi tukkani :D Minusta paras tuote on ollut Kerastasen hoitosuihke, sillä on saanut taas hieman eloa tukkaan!! Ja öljyhoidot tietysti ovat aina eheyttäviä. Noista tuotteista en ole kokeillut mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, blondasi vahingossa? :O Kiitos vinkistä! Mun pitäisi muutenkin testailla noita Kerastasen tuotteita, kun niitä on niin paljon kehuttu. Multa itse asiassa löytyykin pieni pullo jotain niiden värjätyille hiuksille tarkoitettua öljyä, mutten oo jostain syystä vielä testannut sitä. Kiitos kommentista Jasmina :)

      Poista
  2. Mieki oon nyt vuodessa vaalentanu hiukset ruskeasta blondiksi :D monta värjäyskertaa takana kun oon pikkuhiljaa värjäyttänyt enemmän ja enemmän vaaleita raitoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolla tavalla munkin olis kannattanut vaalentaa hiukset, mutta päätin mennä "helpoimman" kautta ja ostin kaupasta värinpoiston. Lopputulos ei itse asiassa edes ollut kovin paha vaikka sitä pelkäsin, hiukset vaaleni tosi hyvin :D Kampaajalla oon tosin sen jälkeen käyny näitä värjäämässä ja niin aion jatkossakin tehdä :) Ihan äkkiä ei tosin tee mieli värjätä hiuksia taas takaisin tummiksi, kun vihdoin ja viimein on saanut niistä blondit! :D

      Poista

Kiitos kommentista!