sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Meikkimokat

Mulle tuli tossa yhtenä päivänä mieleen, että voisin listata muutamia meikkimokia, joita olen näiden 22 vuoden aikana ehtinyt tekemään. Vieläkään en siis sano, että kaikki oikeat tavat ja niksit olisivat hallussa ja varmaan puolen vuoden päästä tästä ihmettelen taas jotain sellaista tapaa, mikä mulla tällä hetkellä on. Ehkä mä en kuitenkaan mitään ihan näin radikaalia tule enää havaitsemaan kuin nämä seuraavat esimerkit. Otin ja etsin vähän kuvia havainnollistamaan näitä mun mokiani. Ei pidä ottaa turhan vakavasti näitä kuvia, osaa on liioiteltu aika pahasti :D


1. Väärän värinen meikkivoide. Tätä tuskin tarvitsee sen kummemmin edes avata, mutta voi luoja sitä myötähäpeää mikä välillä iskee, kun mietin millaisella meikkipohjalla oon joskus liikkunut. En mä vieläkään voi sanoa, että kaikki sävyt olisivat aina ihan täydellisiä, mutta joskus on tullut kuljettua naama ties minkä näköisenä. Ei mulla koskaan mitenkään ihan hirveän radikaalisti väärän väristä meikkivoidetta oo ollut, mutta liian tummaa kuitenkin. Kuvassa mulla on LivBoxista saatua Rimmelin BB-voidetta ja sen päällä vielä kerros aurinkopuuteria. Ihan pelkkä BB-voidekin olisi tosin riittänyt, sekin on meinaan aivan liian tummaa mun iholleni :D


2. Tupeeratut hiukset. Tä ei ole meikkimoka, tiedän, mutta pakko täkin oli ottaa esiin. Ja nyt ei pidä ymmärtää väärin, sillä mähän tupeeraan hiuksiani yhä edelleen, mutta eipä siitä ole kovinkaan pitkä aika, kun en sen jälkeen harjannut päälimmäisiä hiuksia välttämättä juuri lainkaan. Siinä sitä sitten oltiin oikein kunnon pörrökasan kanssa. Yhä edelleen tollanen efekti saattaa ilmaantua toisinaan paljon aiempaa lievemmässä muodossa, mutta nykyään pyrin viimeiseen asti välttämään sitä, että hiukset harottavat joka suuntaan tai ovat pörröllä. Näytän ihan peikolta tollasella tukalla, enkä edes saanut tota kuvaa varten tupeerattua niitä riittävän pörröisiksi, vaikka ne joka suuntaan harottavatkin :D


3. Liian nypityt kulmakarvat. Kuka tai mikä oikeesti sai mut joskus nyppimään mun kulmat sellasiksi tasaisen ohuiksi "naruiksi"? Hyihyihyi. Siis joo sopii varmasti jollekulle, mutta mulle ei. Muutenkin välillä ihan hirvittää katsoa jotain vanhoja kuvia, kun kulmat on nypitty ihmeellisen muotoisiksi (kuten ylläolevassa kuvassa..) ja sen jälkeen kulmakynällä piirretty ne vielä kauheampaan muotoon ja yleensä vielä siten, että toinen on ihan erinäköinen kuin toinen. Havainnollistava kuva vain muutaman vuoden takaa, kun mulla oli vielä mustat hiukset.

Itse asiassa mulla on tosin yhä edelleen eräs pieni ongelma mun kulmien kanssa: vaikka ne on täsmälleen saman muotoiset ja kulmakynää ja -väriä käytetty aivan samalla tavalla, toinen näyttää paksummalta kuin toinen. En osaa edes selittää tätä kunnolla, mutta jotenkin mulla vaan on toinen puoli ns. toista alempana ja siitä johtuen saattaa näyttää, että ne on myös eri paksuiset/muotoiset. Yritän aika useinkin piirtää niitä sitten siten, ettei tota huomaisi, mutta jotenkin se tuntuu siinä meikkaamisvaiheessa tyhmältä ja hankalalta ruveta tekemään toisesta paksumpaa kuin toisesta. Eikä tota oikeen edes huomaa muuta kuin valokuvissa, mutta välillä tulee väkisinkin mietittyä, että pitääköhän ihmiset mua sokeena, kun kulmat näyttää olevan ihan eri paria :D 


4. Luomivärit ilman häivytyksiä. Kuvan esimerkki on ehkä hivenen raju, mutta pointti tulee ainakin selväksi. Jokainen saa meikata mun puolesta miten haluaa, ei mulla ole tarvetta arvostella kenenkään meikkejä, mutta mä en itse voisi enää kuvitellakaan jättäväni luomivärejäni tuolla tavalla häivyttämättä. Eri juttu, jos se on juuri se pointti siinä, mutta mulla itselläni ei ole koskaan ollut tarkoituksena jättää mitään selkeitä rajoja, mä en vain tajunnut/osannut häivyttää niitä värejä. 

5. Huulipuna kuiviin huuliin. Tiedättekö sen tunteen, kun huulet ovat kuivat ja ehkä jopa vähän halkeilleet, ja sitten niille levittää huulipunaa, jolloin kaikki mahdolliset rajat tms. jäävät todella ikävästi näkyviin ja lopputulos on yksinkertaisesti ruma? Mullahan on ihan vuoden ympäri ongelma mun huulien kanssa, koska ne kuivuu todella helposti ja menee myös rikki, joten mä kamppailen tämän ongelman kanssa vieläkin ihan viikottain. Pyrin aina laittamaan huulilleni huulirasvaa ennen huulipunan laittoa, jotta huulet olisivat riittävän kosteutetut. Toisinaan sekään ei riitä. Riippuu tosin vähän myös huulipunan koostumuksesta miten helposti sen alta näkyvät kaikki mahdolliset "virheet" huulissa. Joskus sitä huulipunaa tuli surutta käytettyä oli huulet missä kunnossa tahansa. Tästä ei valitettavasti ole kuvaa, kun en sellaista mistään löytänyt eikä sellasen tekeminen tällä hetkellä onnistu, mutta eiköhän jokainen pysty sen kuvittelemaankin!

Ja ihan vain varmuuden vuoksi haluan todeta, että kaikki yllä mainitut asiat ovat nimenomaan minun tekemiä mokiani, ja jälkeenpäin olen tajunnut, että ne eivät sopineet juuri minulle. Kaikki me ollaan erilaisia, tykätään eri asioista ja meille sopii erityyliset jutut. Niin sen pitääkin olla, joten jos joku noista kohdista vastasi sitä, miten itse toimit, niin ei kannata ajatella, että mun mielestä se olisi jotenkin huono tai väärä tapa. Se ei vaan sopinut mulle :)

Tätä oli yllättävän hauska tehdä, vaikka näytänkin tällä hetkellä aivan kamalalta :D Hauskaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa kaikille! ♥

22 kommenttia:

  1. Hhah been there done that, myötähäpee on nii suuri välil ku miettii tällasii juttui :-D Hauskat kuvat :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no niin kyllä on! Ihan kauheeta ajatella, että joskus tollanen on näyttänyt omasta mielestä ihan hyvältä :D Kiitti, hauska niitä oli ottaakin! :D

      Poista
  2. Hih, tää oli huippu :D Tuo liian tumma meikkivoide on kyl nii kamalan näköstä :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, niin on, ja yleensä siihen kuuluu vielä kaupan päälle tollaset ihanat rajatkin :D Kiitos Tania!

      Poista
  3. Tykkäsin :D. Meikkauksessa häivyttäminen on tärkeää, oli sitten kyse meikkivoiteen, poskipunan tai luomivärin rajoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! :D Ja toi on kyllä ihan totta, nuorempana sitä ei vaan tajunnut kuinka tärkeää se häivyttäminen oikein onkaan :)

      Poista
  4. Hah tää oli kyllä huippu!:D noita mokia kyllä helposti on tehnyt itse nuorena ja nyt kauhulla katselee niitä muilla :D mutta hei huiput kuvat oot saanut näihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niinpä :D Kiitti Viivi, tätä postausta oli kyllä kiva tehdäkin! :D

      Poista
  5. haha eikää, tuntuu että itse olen tehnyt kaikki nuo samat meikkimokat joskus! :'DD muistan silloin kun aloittelin meikkivoiteen käytön, niin ei herranjumala minkä näköisenä sitä on menty!! itselläni on vieläkin ongelmia kulmakarvojeni kanssa, kun innostuin joskus yläasteikäisenä nyppimään niitä aivan liikaa..huoh. Huulipuna kuivissa huulissa on todella inhottavaa, ja siksi itsekin laitan aina huulirasvan sinne alle ensin :D tämä oli tosi kiva ja hauska postaus!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihan kiva kuulla, että muutkin on joskus mokailleet samalla tavalla :D Ää voi ei, mulla onneks on kasvanut noi kulmakarvat hyvin takas, mutta oon kuullu monelta, ettei ne oo enää kasvanu kun niitä on nyppinyt liikaa :/ Iso kiitos Tuuli<3 :)

      Poista
  6. Haha, tää oli hauska postaus! :D Itekin on joskus tullut vähän mokailtua... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan ihan lohdullista, että varmaan kaikki on joskus jotain mokailleet meikkien kanssa :D Kiitos Katri!

      Poista
  7. Huikee postaus! Onhan nuita mokia tullut tosiaan nuorempana tehtyä, nyt vanhempana osaa vaan kauhistella!:D Itekin oon nyppinyt joskus kulmat ihan ohuiksi naruiksi, ei herranen aika miten sitä mentiin sillon! Nyt onneksi kasvanut takaisin ja näytän ihmiseltä, huh ♥ Hirmu huikee pousti, pakko vielä hehkutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh kiitos Kata <3 :) Joo siis ihan kauheeta, millasia tyylejä sitä joskus on pitänyt hienoin :D Onneks nykyään on vähän enemmän järkeä päässä :D

      Poista
  8. Aivan ihana postaus!! :) Heti kun näin tuon ylimmän kuvan tuli mieleen omat nuoruusajat kun käytin aivan liian tummaa meikkivoidetta. Olen joskus katsonut jtn vanhoja kuvia ja voi että sitä häpeän tunnetta. :DD Onhan sitä muutenkin tullut noita meikkimokia tehtyä... muistan ne jotkut luomivärikokeilut mitkä nyt jälkeenpäin ajateltuna tuntuvat aivan kauheilta. Olen varmaan näyttänyt juuri tuolta mitä tuossa esimerkki-kuvassasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo mäkin oon säätänyt luomivärien kanssa ties mitä ihmeellistä, hävettää ihan kun miettiikin minkä näköisenä on tullut oltua ihmisten ilmoilla :D

      Poista
  9. hahhahaa nää oli hyviä! :D<3

    VastaaPoista
  10. Olipa hauska ja erilainen postaus! Muutama juttu osu omallekkin kohdalle, täytyy myöntää, esim. liian tumma meikkivoide, koska oon niin kalkkilaivan kapteeni. :-D Pikkuhiljaa sitä kai oppii virheiden kautta. :-)

    therewillbesunshine-emilia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli ihan kiva tehdä tällanen vähän erilainen postaus sunnuntain kunniaksi :D Mulla on myös tosi vaalee iho ja välillä meikkivoiteiden vaaleimmatkin sävyt on mulle liian tummia :/ Sepä kai se pääasia onkin, että niistä virheistä voi ottaa opikseen, ja ehkä sitten myöhemmin naureskella niille :D Kiitos kommentista Emilia!

      Poista
  11. Ihan huippu hyvä postaus<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!