maanantai 4. tammikuuta 2016

Tammikuun LivBox


Vuoden ensimmäinen LivBox on nyt täällä ja taas olisi tarkoitus esitellä sen sisältö. Käväisin hakemassa oman boksini juuri äsken ja malttamaton kun olen, halusin heti kirjoitella sen herättämiä fiiliksiä myös tänne blogin puolelle :)


Tällainen sisältö sieltä paljastui tällä kertaa. Joo, ei saanut mua todellakaan hyppimään eikä kiljumaan riemusta. Itse asiassa mä taisin huokaista aika syvään boksin avauttuani, eikä se tosiaan ollut tällä kertaa mikään helpotuksen huokaus :D Mutta käydään nyt kuitenkin yksitellen läpi boksin sisältämät tuotteet ja kerron samalla siis fiilikseni kustakin. Usein ne itse asiassa paranee sitä mukaan, kun saan kunnolla katsastettua, mitä boksi oikein sisältääkään.


Esimmäisenä tämä Herbinan Energy Boost -sarjan kuorintavoide, joka lupaa kirkastaa kasvojen ihoa ja tehdä ihosta pehmeän ja raikkaan. Tuote sisältää E-vitamiinia, C-vitamiinipitoista tyrnimehua ja appelsiininkukkavettä. Voiteen sisältämät rakeet ovat kasvipohjaisia ja niiden on tarkoitus poistaa hellävaraisesti kasvojen epäpuhtaudet. Siis kyllä, tämä olisi ollut ihan huipputuote, jos mä en juuri syksyllä olisi tätä ostanut itselleni :D Tykkään tästä oikein kovasti ja tämän tuoksun on aivan ihana. Kuorintavoide on kuitenkin suunnattu normaalille ja sekaiholle, joten mun kuivalle iholleni tämä ei ole oikea tuote ainakaan näin talvella. Annan tämän luultavasti jollekin kaverilleni tai mahdollisesti laitan tämän jossain vaiheessa blogiin arvottavaksi, kunhan seuraavan kerran järjestän arvonnan :) Ovh tällä on n. 6 euroa.


SB12 Suuvesi tuli boksissa pienessä 50 ml testikoossa. Tämä miedon mintun ja mentolin makuinen suuvesi lupaa raikastaa hengityksen 12 tunnin ajaksi ja se sisältää myös hampaita hoitavaa fluoria. Pitäisi varmaan olla tyytyväinen, ettei taas tullut hammastahnaa, mutta jotenkin tää ei nyt yhtään sytytä mua. Joo varmasti ihan hyvä tuote ja eiköhän toi pois tule käytettyä, mutta tä ei ehkä ole sitä, mitä boksin sisällöltä toivon ja odotan. Tätä suuvettä myydään apteekeissa ja ovh esim. 250 ml kokoisella pullolla on 15,90 €.


Boksin meikkituotteena oli tällä kertaa Lumenen True Mystic Precise Tip Eyeliner eli silmänrajaustussi. Kyseessä on kapeakärkinen silmänrajaustussi, joka on tuotekuvauksen mukaan nopeasti kuivuva, vettä hylkivä sekä tahraamaton. Tästä on saatavilla kaksi eri sävyä, musta ja ruskea itse sain tästä mustan sävyn. Mun kaltaiselle eyelinerin suurkuluttajallehan tän pitäisi olla pelkästään iloinen juttu, mutta mä en ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt yhteenkään tussimaiseen eyelineriin, joka säilyisi käyttökelpoisena ja hyvänä kahta viikkoa kauemmin. Ne ovat poikkeuksetta aina kuivuneet sieltä kärjestä, mikä tekee rajausten tekemisestä todella hankalaa. No, tätä mä en ole testannut ja peukut pystyyn, että tämän kanssa ei käy samoin! Ovh tällä on 12,90 €.


Cutrinilta tuli tämä Sensitive Rescue Dry Scalp Moisturizer. Kyseessä on hiuspohjaan jätettävä pitkäkestoinen tehokosteuttaja, josta on apua erityisesti kuivalle ja herkälle hiuspohjalle. Tuote lupaa rauhoittaa ja suojata hiuspohjaa sekä estää kiristävää tunnetta. Tämän ei pitäisi myöskään rasvoittaa hiuksia. Ihan mielenkiintoisen kuuloinen tuote, mitä en varmasti olisi itse kaupan hyllyltä napannut mukaani. Mun hiuspohjani on ajoittain hyvinkin kuiva, eli toivon mukaan tästä on apua siihen :) Ovh tällä on 14,90 €.


Pitkäaikaistilaajat saivat edellisestäkin boksista philosophyn tuotteita ja tämä boksi sisälsi myös yhden testikokoisen tuotteen. Tällä kertaa testattavaksi tuli When Hope Is Not Enough -seerumi. Kyseessä on kasvoille käytettävä öljytön seerumi, joka lupaa ylläpitää ihon nuorekkuutta sekä auttaa soluja palautumaan sekä tekee ihosta kiinteämmän. Tätä on tarkoitus levittää muutaman tipan verran kosteusvoiteen alle aamuin illoin. Mä tykkään käyttää erilaisia seerumeita, joten sen puoleen on oikein kiva päästä testaamaan tämäkin. Tällä hetkellä tosin ihoni kaipaa ennen kaikkea kosteuttavia tuotteita, joten sen puoleen tämä seerumi ei tällä hetkellä ehkä ole ihan sitä, mitä oma ihoni eniten tarvitsee, mutta testaan tämän totta kai. Boksista tuli 4 ml kokoinen seerumi ja ovh täysikokoisella 30 ml tuotteella on 43,50 €.


Lopuksi vielä nämä boksin sisältämät extratuotteet. Cashew- ja pekaanipähkinöitä sekä manteleita sisältävä pussi oli oikein mieluinen, sillä pähkinät ovat niiin hyviä ja tälläkin hetkellä mutustelen niitä oikein tyytyväisenä :D Saluksen Magnesium vitamiinijuoma taas lähinnä huvitti mua. Ei siksi, ettenkö uskoisi tämän olevan oikeasti ihan hyvä juttu, jos kärsii magnesiumin puutteesta tai haluaa muuten vaan lisää magnesiumia, mutta siis.. Boksi sisälsi pienen 10 ml kokoisen pullon ja jo päivässä tätä tulisi juoda 20 ml. Ymmärrän toki, ettei tästä ollutkaan tarkoitus laittaa täysikokoista pulloa boksiin, mutta jotenkin mua alkoi vaan huvittaa tämä. No, saa nähdä tuleeko toi juotua jossain kohtaa :)

Munhan oli siis tarkoitus kirjoittaa postaus, jossa kerron ajatuksiani vuoden 2015 bokseista ja siitä, millä mielellä lähden jatkamaan tilausta. Postaus on luonnoksissani puolivalmiina ja sinne se varmasti jääkin. Voisin nyt kuitenkin mainita sen verran, että mulla jäi mun omien laskujeni mukaan aika tarkalleen 1/3 kaikkien vuoden 2015 LivBoxien tuotteista käyttämättä. Joko annoin ne eteenpäin tai heitin pois, mutta omaan käyttööni ne eivät päässeet. Toi on mun mielestä paljon ja selkeästi enemmän kuin vuonna 2014, mutta katsotaan mihin suuntaan tämä tästä lähtee. Aion siis tosiaan jatkaa tilausta vielä tänäkin vuonna, mutta mikäli suunta on edelleen sama ja tuotteita tulee otettua käyttöön yhä vähemmän ja vähemmän, aion myös itse lopettaa tilauksen, kuten monet muutkin ovat nyt viime aikoina tehneet.

Mutta mitäs ajatuksia tämän boksin sisältö teissä herätti? :)

20 kommenttia:

  1. Tämän perusteella ei harmita, etten tilannut boksia. Herbina kuorinta löytyy jo minultakin, ja Lumenelta olisin toivonut mieluummin sitä uutta ripsiväriä (joka sekin minulla jo on :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olisi muakaan varmasti harmittanut, vaikka tää boksi olisi jäänyt saamatta :D Mä itse asiassa ajattelin, että boksista olisi saattanut tulla se Lumenen uutuusripsari, mutta eipä sitten tullut :)

      Poista
  2. Huomasin tänään, että paketit ovat lähteneet liikkeelle, mutta omaani odottelen vielä. Ei noista tuoteista mikään riemunkiljahduksia nostattanut ainakaan näin äkkiseltään. Herbinan kuorintavoide voi olla kiva, mutta sitähän ei taas tiedä, mitä omaan boksiin on eksynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas yllätyin siitä, että boksi tuli mulle jo eilen! Joo siinä on sekä hyviä että huonoja puolia, kun bokseissa on niitä vaihtoehtoisia tuotteita. Silloin varsinkin harmittaa, jos ei saa sitä itselleen mieluisampaa vaihtoehtoa.

      Poista
  3. En ole omaani vielä saanut. Onkin sitten ensimmäinen oma LivBox ikinä. (Ja mä tyhmä tulin lukemaan tämän...) :D Toi kuorintavoide vaikuttaa ihan kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh mä oon monesti tehnyt saman, etten oo malttanut olla etukäteen vilkuilematta muiden blogeista, mitä boksi tällä kertaa sisältää :D Toivottavasti saat boksista itsellesi mieluisia tuotteita :)

      Poista
  4. Sulla oli mukavampi boksi kuin mulla. Mulla oli tena kosteusvoide, sama eyeliner ja cutrin voide, eri suuvesi ja philosophyn anti-aging voide, salus tuotteena oli rauta mehu sekä cashew pähkinöitä. Aika tylsä tämän kuun boksi. Tosin niin oli joulukuukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo kieltämättä toi kuorintavoide on kyllä itsellenikin mieluisampi tuote kuin tenan kosteusvoide :/ Boksit on kyllä viime aikoina olleet vähän tylsähköjä! Ei oikein tuu sellasia "vau" ajatuksia näitä avatessa enää kovinkaan usein.

      Poista
  5. EIpä harmita muakaan, että boksi jäi tilaamatta. Huoh... Kuulisin kyllä mielelleläni tuosta Lumenen rajaustussista, kun olet sitä vähän aikaa testaillut. Jos se ei kuivahda heti, niin voisin itsekin testata sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin täytyy ihan tosissaan miettiä jatkanko tätä tilausta enää kuinka kauan. Jotenkin haluun vaan uskoa siihen, että kyllä tää tästä vielä paranee, mutta eipä kovin hyvältä näytä. Kerron ehdottomasti miten ton rajaustussin kanssa käy!

      Poista
  6. Aika ankea fiilis jäi. Mulla oli vieläpä tuon Herbinan kuorinnan tilalla Tenan perusvoide kuivalle ja herkälle iholle. Siis Tenan, joka on vaippamerkki ja jonka tuotteita käytetään lähinnä hoitolaitoksissa... Lumenen kynä oli ainoa oikeasti mukava tuote boksissa, vaikka kyllä näistä pari muutakin pääsee käyttöön. Viime aikoina bokseissa on ollut aika tylsiä perushygieniatuotteita, en mitenkään osaa yhdistää hammastahnaa, hilseshampoota ja liukuvoidetta hemmotteluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tenan kosteuvoide on kyllä kieltämättä aika mielenkiintoinen valinta. Millähän perusteella toi jako on tehty kenelle laitetaan mikäkin tuote? Olisin ihan odottanut, että mä olisin nimenomaan saanut kuivalle ja herkälle iholle tarkoitetun tuotteen, kun mulla tuolla kauneusprofiilissakin lukee, että mulla on kuiva iho. Tosin eipä niitä tuotteita aina oman ihotyypin mukaan saa.. :)

      Veit sanat mun suusta! Mun mielestä esimerkiksi just hammastahna on sellainen tuote, jonka jokainen varmasti nappaa itsekin sieltä kaupan hyllyltä mukaan edellisen loputtua. Itse odotan bokseilta nimenomaan sitä, että pääsen testaamaan uusia ja mielenkiintoisia juttuja, joita ei itse välttämättä tulisi sieltä kaupasta kiikutettua kotiin. Toki tällaisiakin tuotteita bokseista löytyy, mutta vähän liikaa tollasia perusjuttuja on viime aikoina ollut näissä :/

      Poista
  7. Mun silmääni ihan kivoja tuotteita, tosin en oo tilannut tosiaan ainuttakaan boxia joten ei löydy samankaltaisia tuotteita ennestään. :D
    Mä kuulisin myös mielelläni lisää tuosta Lumenen rajarista! Mulla oli se Maybellinen rajaustussi ja se tosiaan kuivahti muutaman viikon päästä ja olin todella pettynyt. Vieläkin sinnittelen menemään sillä samaisella eikä se nättiä jälkeä aina tee, kohta pitäisi uusi ostaa ettei tarvi taistella joka aamu sen kuivahtaneen kanssa. Mietin ostanko tussimaisen vai sitten ihan sellaisen kunnon rajarin! Tuota Lumenen voisin testailla mikäli toteat sen hyväksi:')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo jossain vaiheessa kun on riittävän kauan tilannut niin tulee vähän väliä valitettua sitä, että taas tällanen tai tollanen tuote, justhan tämmönen tuli :D Jos toi Lumenen eyeliner toimii kunnolla niin sitten oon mäkin tyytyväinen boksin sisältöön! :D Kertoilen siis ihan ehdottomasti tosta myöhemmin, sillä mua itseänikin kiinnostaa miten ton kanssa käy :)

      Joo mä olen myös laittanut joskus tyyliin 20 euroa tussilaineriin ja todennut reilun viikon päästä, että jaa. Se oli sitten tässä :D Ärsyttävää kun tietää, että siellä oikeesti on sitä väriä, mutta kärki on jostain syystä vaan kuivunut :/ Siinä kestää ihan törkeen kauan, kun sellasen kuivahtaneen tussin kanssa yrittää niitä rajauksia piirtää, kun ei sitä väriä enää niin vaan lähdekään!

      Poista
  8. Pakko sanoa, että onneksi en tilannut boksia. Meinasin nimittäin vihdoin ja viimein tilata sen ja juurikin vain tammikuun boksin kokeiluun. Ajattelin jotenkin, että koska vuosi on vaihtunut niin luulisi sisällön olevan jotenkin toooosi hyvä. Mutta blaah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin ihan samoin :D Jotenkin oletin, että kun kyseessä on vuoden ensimmäinen boksi niin sisältökin olisi sitten sen mukainen, mutta mitä vielä :D Ei tää nyt huonoin boksi oo, minkä oon saanut, mutta aika tylsä kuitenkin!

      Poista
  9. Aika mielenkiintoinne boksi, mutta mulla ois kyllä suurin osa varmaan jäänyt noista käyttämättä :/ miehelle tilasin joulukuussa miesten livboksin niin sen sisältö oli ihan kiva ja mieluinen miehelle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nä on tosiaan vähän semmosia tuotteita, ettei välttämättä tuu kaikkia käytettyä :/ Kiva kuulla, että miehesi tykkäsi boksin sisällöstä! :) Ne miesten boksit on vaikuttaneet munkin mielestä ihan kivoilta :)

      Poista
  10. Löysin taannoin puuväripenaalistani kaksi lumenen rajaustussia, jotka ovat olleet siellä laskujeni mukaan ainakin 15 vuotta. Testasin niitä ja niissä ei ollut vieläkään kerta kaikkiaan mitään vikaa, joten ehkä Lumenen rajaustussit tosiaan ovat muita toimivimpia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh :D Nojoo toi antoi mulle kyllä uskoa siihen, ettei toi oikeasti kuivuisikaan niin nopeasti kuin ne kaikki muut rajaustussit, joita oon testannut! :D

      Poista

Kiitos kommentista!