perjantai 4. maaliskuuta 2016

Maaliskuun LivBox


Heippa kaikki! Kuun alku tarkoittaa luonnollisesti sitä, että esittelen taas kerran teille tämän kuukauden LivBoxin ja varmaankin kohta puolin myös Beauty Boxin, joka on myös jo lähetetty mulle :) Sain oman LivBoxini tänään ja kuten mainitsin jo aiemmin, odotukset tämän boksin kohdalla olivat hyvin korkealla, sillä kyseessä on jälleen bloggaajaboksi.


Tässä boksin sisältö. Ensivaikutelma oli hieman lattea, sillä jotenkin tää sisältö ei vastannut yhtään sitä, mitä odotin, vaikka toisaalta löytyyhän tuolta ihan mielenkiintoiseltakin vaikuttavia tuotteita! Miltäs näyttää teidän mielestänne?


Meikkituotteet boksissa miellyttävät lähes aina ja toivoisin näitä enemmänkin bokseihin. Tässä kuussa boksi sisälsi jopa kaksi meikkituotetta, joista toinen on tämä Dermosilin Trio Kulmaväri. Paletti sisältää kaksi ruskeaa sävyä sekä yhden vaalean sävyn korostusten tekemiseen. Lisäksi mukana tulee kaksipäinen sivellin - toisessa päässä on viistopäinen sivellin ja toisessa ihan perus vaahtomuoviapplikaattori. Mä en ole enää vuosiin koskenut tollasiin applikaattoreihin enkä ainakaan itse näe itseäni käyttämässä sellaista ainakaan kulmieni muotoiluun, mutta varmasti jotkut tykkäävät :) Valitettavasti tämän kulmaväripaletin värit eivät ole itselleni sopivia, sillä vaaleampi ruskea on aivan liian lämpimän sävyinen omille kulmilleni ja tuo tummempi taas liian tumma. Lisäksi helmikuun Beauty Box sisälsi kulmaväripaletin ja viime kuussa tuli muutenkin hankittua aika paljon uusia kulmatuotteita Anastasia Beverly Hillsiltä, joten senkään puoleen tämä ei ole mulle tarpeellinen. Varmasti tulee kuitenkin iloisena yllätyksenä monille muille ja kuten jo sanoin, meikit ovat aina tervetulleita. Ovh tällä on 6,90 €.


Boksi sisälsi hyvin pienikokoisen (3 ml) näytekoon Vichyn Idéalia Skin Sleep -yövoiteesta. Kyseessä on yövoide, jossa tuotekuvauksen mukaan yhdistyvät geelimäinen keveys sekä voiteen täyteläisyys. Voide lupaa tehdä ihon laadusta paremman sekä raikkaamman ja tasaisemman tuntuisen. Tuote soveltuu kaikille ihotyypeille. Tästä olisin oikein mieluusti ottanut vähän isommankin koon itselleni, sillä voide kuulostaa oikein lupaavalta. Mä en ihan ymmärrä tuota kohtaa, jossa puhutaan ihon laadun paranevan, mutta saa nähdä millaisia ihmeitä tällä saa (tai ei saa) aikaan :) Vichyn tuotteista oon aina pitänyt ja odotukset tämänkin kohdalla ovat melkoisen korkealla. Ovh täysikokoisella 50 ml tuotteella on 34,50 €.


Seuraavaksi esittelyyn pääsee tämä Eucerinin Sun Creme Face Tinted CC medium SK 50+. Kyseessä on kevyesti sävytetty öljytön aurinkosuojavoide, joka soveltuu kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Tuote sisältää sekä UVA- että UVB-suojan. Tuotteeseen lisättyjen väripigmenttien tarkoituksena on imeytyä ihoon ja korjata ihon sävyä, jolloin ihon tulisi näyttää tasaisemmalta ja säteilevältä. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta tämähän oli sävyltään ihan todella tummaa, mitä nopeasti äsken käden päälle tätä testasin. Tiedä sitten miten tämä käyttäytyy, kun sitä levittää iholle kunnolla, mutta jos se väri ei siitä yhtään vaalene, niin mä veikkaan että tämä jää mulla käyttämättä. Toki kesällä munkin kalpea ihoni ruskettuu, mutta en tiedä ruskettuuko se tarpeeksi, jotta voisin käyttää tätä. Todennäköisesti tämä pääsee mulla testaukseen ja käyttöön vasta loppukesästä, jos silloinkaan, joten en ehkä olisi vielä ihan tässä vaiheessa vuotta tällaista aurinkosuojatuotetta boksista odottanut saavani. Boksista tuli täysikokoinen 50 ml tuote ja sen ovh on 22,50 €.


Cutrinilta tuli tämä Sensitive Multispray eli hajusteeton monitoimisuihke, joka lupaa antaa sekä volyymia, tukea, pitoa, kiiltoa, rakennetta että lämpösuojan hiuksille. Voisi siis olettaa, että tässä on kätevästi oikeastaan kaikki tuotteet yhdessä samassa paketissa! Mä en kuitenkaan itse ole välttämättä tällaisten tuotteiden suurin fani, sillä esimerkiksi lämpösuojaa mä tarvitsen ennen hiusten kihartamista/suoristamista, enkä välttämättä halua siinä vaiheessa vielä sitä volyymia tai pitoa hiuksiini. Mutta voisin kuvitella tämän olevan oikein hyvä kiireisten päivien pelastaja, kun hiukset pitää saada ojennukseen nopeasti ja vähällä vaivalla, jolloin myös käytettävät tuotteet halutaan saada ihan minimiin :) Innolla lähden tätä testaamaan ja toivottavasti tykästyn tähän! Ovh tällä 200 ml kokoisella pullolla on 15,90 €.


Toinen meikkituote on tämä Lumenen Longwear Blur Meikkipuuteri suojakertoimella 15. Itse sain omani sävyssä 0 Light Ivory / Valon hehkua eli mitä ilmeisimmin vaaleimmassa mahdollisessa, mistä olin oikein iloinen. Kyseessä on tuotekuvauksen mukaan meikkipuuteri, joka pitää ihon mattapintaisena ja virheettömänä koko päivän. Blur-efekti häivyttää ihon virheitä tasoittaen samalla ihon sävyä. Mä en olekaan käyttänyt tai omistanut yhtäkään meikkipuuteria moneen vuoteen ja mun on itse asiassa ollut tarkoitus ostaa tämä kyseinen meikkipuuteri testiin, joten oli oikein kiva saada tämä LivBoxista :) Tämä tulee todennäköisesti testattua jo huomenna. Ovh tällä on 17,90 €.

Siinä mun päällimmäisiä mietteitä tästä boksista ja arvostelupostaus on tuttuun tapaan tulossa myöhemmin tässä kuussa. Nyt haluankin kysyä teiltä, jotka tilasitte boksin - kannattiko ja oletteko sisältöön tyytyväisiä? Ja te, jotka ette tilanneet - olisitteko halunneet tämän boksin itsellenne nyt, kun olette nähneet sisällön? :)

20 kommenttia:

  1. Harkitsin tämän bloggaajaboxin tilausta, mutta rehellisesti sanottuna onneksi en tullut tilanneeksi.

    Dermosilin kulmapaletti ei olisi sopinut myöskään itselleni sävyiltään, muotoilutuotteita kuluu mulla melko vähäisiä määriä ja niitä on omiin tarpeisiin riittävästi jo käytössä/jemmoissa plus tuo Eucerinin voide olisi ollut todennäköisesti aivan liian tummaa. Värittömänä kasvojen aurinkosuojana olisi ollut hyvä tuote kesäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo eipä tossa sitten kovin montaa tuotetta olisi ollut, mitkä olisivat olleet sulle mieluisia, joten tosiaan varmaan hyvä, että jäi tämä boksi tilaamatta :) Mäkin olisin mieluusti ottanut tuon Eucerinin voiteen värittömänä, silloin se olisi varmasti päässyt käyttöön!

      Poista
  2. Kiva lukea sun ajatuksia boksista! Mä oon oikein tyytyväinen tähän boksiin ja kirjoitinkin tarkemmin ajatuksiani omassa blogissa. Mun mielestä on hienoa, että boksissa oli meikkituotteita, paljon täysikokoisia tutteita ylipäätään ja tuotteiden arvo yhteensä on korkea :) Mullekin tuon CC-voiteen sävy on väärä, sillä tuo on ihan liian punertavaa omalle keltapohajiselle iholleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyykin käydä lukaisemassa toi sun postaus, musta on aina niin kiva kuulla ja lukea myös muiden mielipiteet bokseista :) Jep, tuotteiden arvo oli kyllä korkea ja meikkituotteiden määräst isoiso plussa! Melko punertavalta se voide tosiaan vaikutti, saa nähdä miltä näyttää mulla kasvoissa, kun joskus saan sitä rusketusta :D

      Poista
  3. En ole vielä omaa boxiani saanut mutta pakko sanoa että näyttääpä tylsältä.
    Rahallinen arvo on tietysti roimasti yli sen mitä tästä itse maksan, vanhana tilaajana 13,90, mutta tylsä mikä tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvohan tällä boksilla oli tosi korkea, mutta joo eipä nämä tuotteet mussakaan mitään riemunkiljahduksia aiheuttaneet. Oikeastaan voisin ehkä sanoa, että sisältö on hyvä, mutta ei ihan mun tyylinen/mulle sopiva :D

      Poista
  4. Aluksi olin varma että tuo aurinkosuojavoiteen medium on liian tumma, mutta sitten testasin sitä käteeni ja kun tarpeeksi levittää, niin kyllä se sulautuu ihoni sävyyn. Täytyy vielä kokeilla kasvoille. Olen ihan tyytyväinen boxin sisältöön, minulla olikin hankintalistalla hiuksia kuumuudelta suojaava aine sekä joku meikkituote naamalle, joka ei ole meikkivoide. Vichya kokeilen mielelläni ja haluaisin oppia myös meikkaamaan kulmani. Aika onnistunut boxi siis minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihan mahtava kuulla, että tuo voide sulautuu kuitenkin ihan hyvin ihon omaan sävyyn! Noin tummalla voiteella en itse tekisi todennäköisesti yhtään mitään :D Noniin, sittenhän tää boksi tuli sulle todella tarpeeseen, toivottavasti tuo meikkipuuteri ja Cutrinin monitoimisuihke täyttävät odotuksesi eikä sun tarvitse vastaavia tuotteita ostaa kaupasta :) Vichy vaikutti oikein hyvältä tuotteelta ja tuo kulmapaletti tulee varmasti monille tarpeeseen! Kiva kun kerroit ajatuksiasi boksista :)

      Poista
  5. Hmm, itse en oikein vielä osaa sanoa mitä mieltä boksista olen. Lumenen meikkipuuteri ainakin kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkipuuteri kiinnostaa muakin oikein kovasti! :)

      Poista
  6. Ihan tyytyväinen olen boxin sisältöön, vähän ehkä luulen että dermosilin kulmaväri saattaa jäädä aika vähälle käytölle, mutta muut tulee kyllä varmasti käytettyä :)
    http://maikinkotona.blogspot.fi/2016/03/livbox-maaliskuu-2016.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin käyttöön pääsee varmasti kaikki muut paitsi tuo Dermosilin kulmaväri. Eucerinin voiteestakaan en osaa vielä sanoa, jos se tulee omaan ihonväriini sopimaan, mutta mieluusti kyllä käytän sitä, jos vaan pystyn! Kiitos kun kerroit mielipiteesi :)

      Poista
  7. Ensimmäisellä vilkaisulla boxin sisältö näytti hieman laimealta eikä se fiilis pahemmin kadonnut, kun luin tuoteista tarkempaa esittelyä. Ainut mitä mä näistä itse haluaisin testata on tuo Lumene sekä Vichyn yövoide, sillä merkillä on muutenkin tosi kivoja tuotteita :) Ps. Onneksi ei tullut hammastahnaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama kaksikko siis meillä :D Lumene ja Vichy on mullekin ne tuotteet, jotka tässä boksissa nousivat ylitse muiden. Mieluusti olisin ottanut tosta Vichyn voiteesta vähän isomman näytekoon, sillä toi riittää ehkä max. kolmeen kertaan, mutta parempi toikin kuin ei mitään :D Hahah mä meinasin kirjoittaa tohon postaukseen, että pakkohan tästä boksista on tykätä ja sisältöön olla tyytyväinen, kun vihdoin viiden kuukauden jälkeen sieltä ei löytynyt mitään suuhygieniatuotetta :D Mutta en odottanutkaan, että sellaista bloggaajaboksista tulee, joten katsellaan taas ensi kuussa mikä on tilanne!

      Poista
  8. Vichyn voiteet ovat mun lemppareita normikosmetiikan puolelta :) Kosteuttaa just sopivasti mun vaativaa ihoa! Musta boksi oli kiva, tosin olisi tullut osa täydellisenä hutina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vichyn voiteet on aivan ihania ja oon tosi iloinen, että pääsen tuotakin testaamaan! :) Munkin mielestä boksin sisältö oli oikein kiva, mutta kuten tossa ylempänäkin kirjoittelin, ei ehkä paras mahdollinen juuri mulle :D Mutta parempaan suuntaan ollaan ehdottomasti menossa näiden boksien kanssa!

      Poista
  9. Mä niin meinasin tilaa tämän boxin kun luin että maaliskuun boxissa on bloggaajien suosikit, vaan en sitten tilannutkaan. Ihan mielenkiintoisia tuotteita ja kaikkiin olisin ollut kyllä supertyytyväinen. Niin ja oma vakkari puuterikin sieltä näköjään ilmestyi, tosin liian vaalea mulle vissiin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, harmi kun et sitten tilannut jos boksi kerran olisi ollut sulle mieluinen! LivBoxin tilaajat täyttää sellasen kauneusprofiilin, jossa mm. kysytään ihon sävyä ja mulla on sieltä valittuna se kaikkein vaalein. Siitä syystä useimmiten saan noi meikkivoiteiden yms. vaaleimmat sävyt, mutta uskoisin, että tosta puuterista on ollut bokseissa myös niitä tummempia sävyjä :)

      Poista
  10. Mua kiinnosti oikeastaan vain tuo meikkipuuteri, mut se olikin onneks tosi mieluisa. Kaikki muut saattaa lähteä kiertoon :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi harmi, jos boksista ei löydy kuin yksi tai vaikka pari tuotetta, jotka jää itselle omaan käyttöön :/ Onneksi sentään tuo meikkipuuteri oli mieluinen!

      Poista

Kiitos kommentista!