sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hyvä & Huono Hiuspuuteri

Moikka! Mulla on ollut ihan älyttömän kiireinen viikonloppu ja tällä hetkellä oon itse asiassa töissä iltavuorossa ja viimeistelen tätä postausta. Mulla oli vaikka ja mitä suunnitelmia blogin suhteen tälle viikonlopulle, mutta ne sai unohtaa ihan täysin. Piti kirjoitella postauksia valmiiksi, ottaa kuvat ja suunnitella taas vähän uusia sekä lukea muiden blogeja, mutta mun koko eilinen päivä meni käytännössä erilaisia huonekaluja kooten ja tänään aamupäivä ennen töihin lähtöä kotia siivotessa ja tavaroita järjestellessä. Tuntuu hassulta sanoa näin, mutta musta tuntuu että nyt saan täällä töissä ensimmäisen kerran hengähtää koko viikonlopun aikana :D Toki mulle voidaan soittaa minä hetkenä hyvänsä ja joudun lähtemään osastolle hakemaan näytteitä, mutta tähän mennessä työvuoro on ollut ihan superrauhallinen ja oon saanut makoilla sohvalla ja kattoo telkkaria. Muttamutta, tän pienen alkupuheen jälkeen päästään sitten postauksen varsinaiseen aiheeseen. Tänään olisi siis tarkoitus tehdä pieni katsaus kahteen omistamaani hiuspuuteriin ja kuten otsikko jo kertoo, toisesta pidän ja toisesta en pidä.


Multa löytyy hiuspuutereita kaksi kappaletta. Toinen on TIGI Bed Headin Sugar Dust ja toinen Four Reasonsin matkakokoinen Hair Powder. TIGIn hiuspuuterin ostin jo muistaakseni joskus viime vuoden puolella ja tuon Four Reasonsin ostin nyt Sokoksen kevään 3+1 Päiviltä. Four Reasonsia olen tosin käyttänyt ennenkin joskus vuosia sitten ja mulla olikin aika pitkä tauko noiden hiuspuuterien kanssa, vaikka oon kyllä aina tykännyt niistä.


Hiuspuuterin on siis tarkoitus antaa hiuksille tukea ja ryhtiä sekä kohottaa hiuksen tyveä. Puuteri myös imee itseensä hiuspohjan öljyjä ja rasvaa jonkin verran, mutta kuivashampoota tämä ei ainakaan mulla tossa asiassa korvaa. Nykyäänhän löytyy jos jonkinlaista volyymia antavaa tuotetta hiuksille ja hiuspuuteri on niistä siis yksi ja koostumukseltaan tosiaan puuterimaista. Itse käytän hiuspuuteria ennen hiusten tupeerausta, mutta jo pelkästään hiuspuuterin kanssa tyven saa kohotettua aika kivasti. Mielestäni hiuspuuteri voittaa tossa asiassa monet suihkittavat ja nestemäiset volyymituotteet, jotka harvoin yksinään riittävät kohottamaan sen hiuksen tyven pitemmäksi aikaa.


Tämä Four Reasonsin Hair Powder on näistä kahdesta suosikkini oikeastaan yhdestä aika selkeästä syystä - tätä annostellaan samoin kuin vaikkapa hiuslakkaa tai kuivashampoota, eli suihkuttamalla tuotetta suoraan hiuksiin. Tämä annostelutapa takaa sen, että puuteria on helppo saada juuri sinne, minne haluaakin. Tämä on siis erittäin helppokäyttöinen ja nopea tuote eikä tämän tehossakaan ole mitään valittamista. Tulen taatusti ostamaan tätä taas uudemmankin kerran jossain vaiheessa ja voin lämpimästi suositella tätä muillekin. Sokoksella 250 ml kokoinen pullo maksaa 12,90 €, mikä ei mielestäni ole ollenkaan paha hinta hyvästä hiustuotteesta.


TIGIn hiuspuuteriakaan ei oikeastaan voi sanoa huonoksi, sillä ei se itse puuteri ole ollenkaan hullumpaa. Se ajaa asiansa varsin hyvin eikä mulla ton puuterin tehosta olekaan mitään moitittavaa. Ongelma on toi pakkaus ja se tapa, jolla puuteria kuuluu käyttää. Tuota ei siis suihkita hiuksiin vaan sitä annostellaan suoraan purkista. Ja miksi se sitten on niin vaikeaa? Koska se puuteri on oikeasti ihan superkevyttä ja sitä lentää aivan joka puolelle, vaikka yrittäisi olla kuinka varovainen sen kanssa. Tuon koko purkin sisältöhän siis painaa vain 1 gramman eli se kertoo varmasti jo aika paljon siitä, kuinka kevyestä tuotteesta todella on kyse. Musta on joka kerta tätä käyttäessäni tuntunut siltä, että sitä puuteria on yhdessä kohtaa ihan älytön määrä ja toisessa sitä ei taas ole yhtään (sen lisäksi, että sitä on tosiaan muuallakin kuin vain hiuksissa) eli tätä on todella vaikea saada levittymään hiuksiin tasaisesti. Senpä takia tä on jäänyt aika vähälle käytölle enkä tiedä saanko tota edes käytettyä loppuun ennen kuin mulla menee totaalisesti hermot ja viskaan ton roskikseen. Kertokaa hei siis ihmeessä, jos teillä on jotain vinkkejä ja niksejä sille, miten itse käytätte tätä tuotetta! Tämä maksaa Sokoksella 21,90 €, mutta tätä löytyy kyllä edullisemminkin ainakin ulkomaisista verkkokaupoista.

Tehokkaita tuotteita kumpikin, mutta tällä kertaa TIGIn pakkaus- ja annostelutapa eivät olleet mun mieleeni. Omistatteko te hiuspuutereita? :)

14 kommenttia:

  1. Kun näin bloggerin lukulistassa tän postauksen otsikon ja kuvan, niin ei tarvinnut kauaa miettiä, että kumpi näistä on hyvä ja kumpi huono :D Oon itse testannut molempia, tosin Four Reasonsista on vuosia. Muistan kuitenkin, että tykkäsin tuotteesta :) Tuo TIGIn Sugar Dust multa löytyy myös ja siitä en pidä yhtään. Juuri tuo, että tuotetta lentelee minne sattuu ja sitä on hankala saada tasaisesti päähän. Muutenkin tuo saa oman tukkani helposti näyttämään ihmeen likaiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, muistelinkin ettet säkään oo tosta TIGIstä kovin ylistävään sävyyn puhunut :D Harmi, että toi kaiken muun hyvän lisäksi saa sun hiukset näyttämään vielä likaisiltakin! Yleensä oon itse aikamoinen TIGI-fani, mutta tää lukeutuu kyllä niihin harvoihin TIGIn tuotteisiin, joista en oo tykännyt.

      Poista
  2. Varmaan aika vaikea laittaa hiuspuuteria tollee suoraan purkista :D Luulis, että olis jonkun paremman tavan keksinyt? Toi Four Reasonsin Hair Powde vaikuttaa taas hyvältä ja vielä edulliseltakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi Four Reasonsin on tuhat kertaa kätevämpi ja helppokäyttöisempi :D Kannattaa ehdottomasti testata tota, jos hiuspuuterille on tarvetta :)

      Poista
  3. Mä omistan samantyylisen hiuspuuterin mitä tuo Tigin on ja voi vitja mä vihaan sitä:D Ei meinaa mennä sinne minne pitäs, älyttömän kevyt purkki ymmä ymmä. Mä oon miettinyt että pitäisi ostaa tuo Four reasonsin puteli kun oon muualtakin lukenut siitä kehuja. Sumutettava parempi kun tuollainen suoraan purkista ravistettava:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ymmärrän niiin hyvin ton sun tuskan :D Tä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun erehdyn itse ostamaan tollasessa purkissa olevan ja siroteltavan hiuspuuterin. Varmaan toimii monilla, mutta mä en vaan osaa :'D Testaile ihmeessä tota Four Reasonsia, mä oon ainakin tykännyt siitä tosi paljon<3

      Poista
  4. Four Reasons vaikuttaa hyvältä, en tiennytkään, että hiuspuutereitakin on suihkutettavia :) Helpottaa käyttöä varmasti paljon, olen vain pari purkkia käyttänyt tuollaista suoraan kaadettavaa, siinäkin helpottaa kun ensin laittaa puuterin kädelle ja hieroo siitä tyveen. Tosin sitten kädet jää sellaiseksi nahkeaksi. X(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy joo, onneksi! Mä oon pariin kertaan testannut sitä niin, että oon ensin kaatanut käsiin tota puuteria, mutta jotenkin se on mun mielestä silti ihan yhtä hankalaa. Ei se tietysti samalla tavalla lennä ja pöllyä ympäriinsä kuin jos sitä sirottelisi suoraan hiuksiin, mutta tollanen suihkutettava on enemmän mun makuuni! :)

      Poista
  5. Mä olen testannut vain tuota Four Reasonsia ja olen ollut siihen todella tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hyvä, eikä varmaan tule ihan äkkiä vaihdettua tota muuhun hiuspuuteriin!

      Poista
  6. Itse annostelen "siroteltavan" hiuspuuterin ensin kämmeniin, hieron vähän käsiä yhteen ja sitten puristelen tyveen. Kädet pitää vaan pestä tuon jälkeen, koska jäävät todella tahmaisiksi :) Käytän hiuspuuteria todella harvoin, nykyinen puteli (Schwarzkopf taft Instant Volume Powder) on ollut käytössä jo useamman vuoden. Tuota 4 Reasonsia on ollut joskus myös käytössä, mutta en muista erosiko paljonkin tuosta taftista (muutoin kun levitystavan suhteen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totakin tapaa oon koittanut pariin otteeseen, mutta mun mielestä sitä puuteria oli silti jotenkin hankala saada sinne, minne sitä halusin :D En varmaan vaan osaa eikä hermot ole kestäneet opetella. Onneksi löytyy tällaiselle hermoheikollekin sopivia tuotteita, kuten toi Four Reasons!

      Poista

Kiitos kommentista!