maanantai 25. huhtikuuta 2016

My Favourite Makeup Brushes


Postauksen idea lähti liikkeelle oikeastaan siitä, että ajattelin tehdä postauksen niistä siveltimistä, joita tykkään käyttää erilaisten varjostus- ja korostusvärien kanssa, mutta lopulta päätin laajentaa tämän käsittelemään kaikkia suosikkisiveltimiäni, sillä siitä postauksesta olisi tullut melkoisen lyhyt. Käytän toki päivittäin myös muita siveltimiä eivätkä nämä kaikki ole käytössä ihan päivittäin, mutta nämä ovat kaikista omistamistani siveltimistä sellaisia, joita käytän todella usein ja jotka ovat tällä hetkellä suosikkejani!

Silmämeikin suhteen mulla on oikeastaan kolme sivellintä, joiden kanssa pärjään todella pitkälle ja joilla saan ihan perussilmämeikit tehtyä arkena. Jos jotain erikoisempaa tai tarkkuutta vaativaa haluan tehdä, täytyy mukaan ottaa sitten myös muita siveltimiä. Nämä suosikkisiveltimet ovat kaikki Sigmalta ja käydään ne vielä yksi kerrallaan läpi.


Sigman E40 Tapered Blending eli tuttavallisemmin luomivärien häivytyssivellin. Esitellessäni tammikuussa Sigman Essential Brush Kitiä, kirjoitin tämän siveltimen kohdalle näin: "Totuttelua tämä ehdottomasti vaatii, mutta eiköhän meistä tule vielä oikein hyvät kaverit." Paria viikkoa myöhemmin kuukauden suosikkipostauksessa yksi suosikeista oli tuo kyseinen sivellinsetti ja siinä yhteydessä kirjoitin että "Oikeastaan vain suurikokoinen häivytyssivellin E40 on ainoa, joka on jäänyt melko vähälle käytölle". En tiedä mikä mielenhäiriö mulla oli sen muutaman viikon ajan, sillä nykyään mä en enää voisi edes kuvitella tekeväni silmämeikkiä ilman tota sivellintä. Meistä ei tullut ton siveltimen kanssa hyvät kaverit, meistä tuli parhaat kaverit. Ja veikkaan, että tää ystävyys on kyllä ikuista. Tällä saa loistavasti häivytettyä silmämeikit enkä oikeasti tiedä miten oon koskaan pärjännyt ilman tätä sivellintä. 


Sigman E55 Eye Shading on ihan perus luomivärisivellin, melko leveä, mutta ei kovin pitkäkarvainen. Tällä saa todella hyvin levitettyä luomivärin liikkuvalle luomelle ja musta tuntuu, että tähän siveltimeen myös tarttuu se väri paljon paremmin (ja se siirtyy helposti siitä myös luomille) kuin monien muiden sivellinten kanssa. Ihan mahtava sivellin, mutta sen verran iso, ettei tällä mitään kovin tarkkaa työtä saa tehtyä.


Sigman E70 Medium Angled Shading on aivan täydellinen sivellin luomivakoon. Mun perusmeikkityyliini kuuluu vaaleampaa luomiväriä liikkuvalla luomella ja silmän sisänurkassa ja tummempaa sitten ulkonurkassa ja luomivaossa. Tämä sivellin on ehdottomasti paras sivellin juuri sinne luomivakoon enkä oikeastaan paljon muita siveltimiä siihen puuhaan enää käytäkään. Sivellin on siis muotoiltu suhteellisen lättänäksi ja hieman viiston malliseksi, mikä tekee tästä täydellisen luomivakoon.


Kulmieni muotoiluun käytän pääasiassa jompaakumpaa näistä, riippuen ihan siitä mitä tuotetta kulmiini käytän. Vasemmalta löytyy Anastasia Beverly Hillsin sivellin nro. 12, joka on keskikokoinen viistopäinen sivellin ja täydellinen Dipbrow Pomaden kanssa. Oikealla olevaa Sigman E65 Small Angle sivellintä käytän taas puuterisen kulmavärin kanssa, eli pääasiassa ABH:n Brow Powder Duon kanssa. Sivellin ei mun mielestäni ole pieni vaan ennemminkin keskikokoinen ja toi on täydellisen kokoinen omille kulmilleni. Molempien sivellinten karva on pehmeää, mutta silti jämäkkää, eli ne eivät raavi ihoa, mutta niillä saa kuitenkin helposti levitettyä värin kulmille.

Mä käytän kasvomeikkini (meikkipohja + muut) tekemiseen aika monia siveltimiä ja ne siveltimet myös vaihtelevat aika paljon, mutta tässä muutama tämänhetkinen suosikkini.


Aloitetaan meikkivoidesiveltimestä, jota mulla edustaa Sigman F60 Foundation sivellin. Kyseessä on aika klassisen mallinen meikkivoidesivellin, jollaista oon käyttänyt jo suunnilleen parin vuoden ajan. Meikkivoiteen voi toki levittää myös muunlaisilla siveltimillä, mutta toistaiseksi olen pitäytynyt nimenomaan tässä. Siveltimen karva on hyvin pehmeää ja meikkivoiteen saa levitettyä tämän kanssa todella tasaisesti. Tämä sivellin on mulla käytössä joka ikinen kerta, kun itseäni meikkaan enkä ole vielä kertaakaan huomannut, että tästä olisi irronnut yhtäkään karvaa eli laatukin on enemmän kuin kohdillaan.


Tämä Coastal Scentsin Flat Buffer sivellin on aivan loistava sivellin irtopuuterin levitykseen ja tämä on ollut mulla kovassa käytössä siitä asti, kun tämän joskus taannoin itselleni sain. Siveltimen karva on hyvin tiivistä ja pää tosiaan tasainen, mistä itse pidän todella paljon. Kuvassa näyttää kuin tossa siveltimessä olisi tollasia rakoja, mutta noi raot johtuu tasan siitä, ettei sivellin ehtinyt täysin kuivua pesun jälkeen. Tämän siveltimen huono puoli onkin se, että tolla kestää kuivua todella kauan, ainakin kaksi kertaa kauemmin mitä Sigman siveltimillä. Onneksi tätä ei tarvitse ihan joka päivä olla pesemässä ja ajoitankin pesut yleensä viikonloppuun, jolloin siveltimillä on reilusti aikaa kuivua.


Ehdoton suosikkisiveltimeni poskipunan levitykseen on tämä Sigman F40 Large Angled Contour sivellin. Sivellin on viistopäinen ja juuri oikean kokoinen poskipunan levitykselle. Ensimmäistä kertaa tätä testattuani ajattelin, ettei tämä ole riittävän napakka, mutta nyt olen jo tottunut tähän siveltimeen ja oikein hyvin tällä saa poskipunan levitettyä ja myös häivytettyä. Käytän tätä nimenomaan puuteristen poskipunien levitykseen. Voidemaisille poskipunille käytän toista poskipunasivellintä, joka on hieman tätä jämäkämpi. Siveltimen karva on todella pehmeää ja miellyttävää ihoa vasten.


Seuraavaksi kaksikko, jota käytän varjostusten ja korostusten tekemiseen. Vasemmalla oleva Real Techniquesin Sculpting Brush on aivan loistava puuteristen varjostusvärien ja aurinkopuuterin levitykseen erityisesti poskiluun alareunaan sekä otsalle/ohimoille. Siveltimen karva on pehmeää, mutta silti suhteellisen jämäkkää. Myös varjostusten häivyttäminen onnistuu tällä suhteellisen helposti. Vieressä oleva Morpe Brushes M460 Flat Contour Brush on kuin tehty voidemaisten korostus- ja varjostusvärien levittämiseen. Siveltimen karva on todella napakkaa ja erittäin tiivistä, mikä mahdollistaa sen, että voidevärit tarttuvat hyvin sekä tähän siveltimeen että siveltimestä kasvoille. Tämä sivellin on mulla käytössä joka ikinen kerta, kun käytän ABH:n Cream Contour Kitiä, mutta valitettavasti tällä siveltimellä on myös pari hieman huonompaa puolta. Ensinnäkin tolla kestää ikuisuus kuivua pesun jälkeen ja ne voidemaiset värit myös pakkautuvat aika tiiviisti tonne karvojen joukkoon, joten tämän siveltimen pesemiseen saa käyttää ihan mukavasti aikaa. Toiseksi tuo metalliosa on jo nyt irronnut tosta siveltimen varresta, vaikken ole tätä omistanut vielä kuin pari kuukautta. Se voi toki johtua ihan siitä, että toi on ollut niin kovassa käytössä ja siveltimen peseminen tosiaan on aikamoinen urakka, mutta toisaalta mä pesen mun meikkivoidesivellintä vähintään yhtä usein kuin tätä ja Sigman sivellin on yhä edelleen täysin kasassa. Ei tämä Morphen sivellinkään siis kokonaan ole tosta varresta irti, mutta jonkin verran se siinä heiluu jo nyt.


Viimeisenä vielä Real Techniquesin Setting Brush, joka on melko pienikokoinen, pyöreäpäinen sivellin. Tämä on toiminut mulla aivan loistavasti korostuspuuterin levityksessä. Olen käyttänyt tätä myös peitevoiteen kiinnitämiseen puuterin kanssa silmänalusille, mutta pääasiassa siis highlightereille. Tällä saa tehtyä tarkkaa jälkeä ja karva on hyvin pehmeää ja miellyttävän tuntuista.

Kuten joku ehkä saattaa huomata, postausten kuvat ovat suurentuneet ja blogin ulkoasu hitusen muuttunut muutenkin. Mun on ollut tarkoitus tehdä noista kuvista suurempia jo pitemmän aikaa, mutta en oo saanut yhtä koodia toimimaan (enkä saanut vieläkään), joten vanhempien postausten kuvat ovat edelleen pienemmän kokoisia. Osan suurensin ja voi olla, että tuun jatkossa suurentaaman niitä vanhojen postausten kuvia lisääkin, mutta siinä on aikamoinen duuni alkaa suurentaa kaikki, joten saa nähdä kuinka pitkälle tossa tuun pääsemään :D

Mitkä ovat teidän suosikkimeikkisiveltimenne? Suositteko erityisesti jonkun tietyn merkin siveltimiä? :)

16 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä hyvät sivellin kokoelmat! Munkin pitäis vähän uusia mun siveltimiä kun tuntuu että ne aina katoaa jonnekkin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä jokunen joo kertynyt jo! :) Hahah kannattaa, ja voisi olla hyvä säilöä ne johonkin yhteen tiettyyn paikkaan, niin eivät pääse katoamaan enää samalla tavalla :D

      Poista
  2. Mä katsoinkin, että sun blogi näyttää jotenkin erilaiselta, mutta en olisi osannut sanoa miksi!:D Mä en suosi minkään merkin siveltimiä, vaan kokeilen kaikkia, mitkä eteen sattuu. Edelleenkään mulla ei ole yhtään Sigmaa, mutta haluaisin ehdottomasti kokeilla niiden luomivärisiveltimiä. Mulla on kome sun viimeksi mainitsemaa sivellintä ja olen ihan rakastunut tuohon Setting Brushiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pieniä muutoksia tuli tehtyä blogin ulkoasuun tossa viikonloppuna :D Mäkin testailen mieluusti eri merkkien siveltimiä, mutta jostain syystä mun kokoelmat on edelleen rajoittuneet lähinnä muutamaan merkkiin. Sigman luomivärisiveltimet on ihan huippuja! Vertailukohteena mulla on Coastal Scentsin luomivärisiveltimiä ja kyllä noi Sigman siveltimet on vaan paljon parempia :) Setting Brush on ihana!

      Poista
  3. Real Techniquesilla on muutama lempparisivellin. Paljon hyviä löytyy myös Essenceltä, varsinkin silmämeikkien tekoon :) Elfillä on myös monia hyviä ja Coastal Scentsiltä mulla on muutama säilynyt monet monet vuodet^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle RT:n siveltimet on suhteellisen uusia tuttavuuksia, mutta ehdottomasti aion hankkia niitä lisää :) Essencen luomviärisiveltimistä oon myös kuullut paljon kehuja ja ainakin ne on ihan supersöpön värisiä, jos ei muuta :D

      Poista
  4. Kivan näköinen tää asettelu sun blogissa! :) Parempi kuin edellinen. Mulla itsellä on vaan jotain siveltimiä, en oikee oo perehtynyt niihin :D Sun blogia lukiessa tulee aina semmonen olo, että olis niin paljon juttuja mitä tarvis meikkaamiseen.. :D Tai semmomen siis, että ton mä ainaki tarviin ja haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Niina! Mäkin tykkään tästä enemmän kuin aiemmasta :) Hahah vähemmällä pärjää aivan loistavasti, mutta toisaalta nyt kun oon näitä kaikkia itselleni hamstrannut niin en enää ilmankaan osaisi olla :D Elämä oli tän suhteen ehkä vähän helpompaa silloin kun ei ollut testaillut kaikkia juttuja eikä osannut "tarvita" sellaisia :D

      Poista
  5. Hyviä sivellinvinkkejä! En omista näistä vielä mitään :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus :) Sulla on kyllä hyvä kokoelma siveltimiä, itsellä vaan muutamia :D RT'n siveltimet ovat kyllä olleet ihan huippuja, niistä en enää vaihtaisi pois ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 RT:llä on kyllä tosi laadukkaita ja hyviä siveltimiä! Toi on ehdottomasti yksi mun suosikkisilvellinmerkki :)

      Poista
  7. Ihana postaus! Oon käyttänyt tuota Sigman E40-sivellintä nyt muutaman kerran, enkä tajua, miten olen pärjännyt ilman :D Mulla on monia Real Techniquesin siveltimiä ja tykkään niistä todella paljon. Ainut ärsyttävä juttu niissä on se, että joissain on ärsyttävä paksuneva varsi :D Säilytän siveltimiäni noissa samaisissa Ikean tuikkukipoissa ja ne vievät hirvittävän tilan noissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! :) Joo siis toi Sigman E40 sivellin on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan aivan täydellinen<3 :D Tollaset paksuvartiset siveltimet vie kyllä ihan kiitettävästi tilaa noissa kipoissa. Mulla on noiden tuikkukippojen lisäksi pari sellasta Ikean korkeampaa mukia pitempivartisille siveltimille, ja jostain pitäisi hommata lisää niitä, kun ei noihin kovin montaa paksuvartista sivellintä tosiaan mahdu.

      Poista

Kiitos kommentista!