keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lookfantastic Beauty Box - June


Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan! Mulla on tosiaan tämän kuukauden Beauty Box-postauksen julkaisu vähän viivästynyt ihan siitä syystä, etten mä ole oikein ehtinyt noita tuotteita testaamaan. Saan boksin itselleni suunnilleen kuun puolessa välissä, ehkä vähän ennen, ja nyt on ollut välissä juhannukset sun muut, joten noi tuotteet on aika pitkälti odottaneet hyllyn päällä sitä hetkeä, kun ehdin ne viimein testaamaan. Toisaalta tähän on saattanut vaikuttaa myös se, etten mä oikein innostunut aluksi oikein mistään tämän kuun Beauty Boxin tuotteesta. Tai sanotaanko näin, että joukosta löytyi mielenkiintoiselta vaikuttavia tuotteita, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi herättänyt välittömästi kiinnostukseni.


Tältä näytti boksin sisältö. Ihan kiva, mutta ei tosiaan mitenkään riemunkiljahduksia herättävä. Mä oon alkanut pikkuhiljaa kyllästyä näihin pieniin näytekokoihin, joita Beauty Box on pullollaan. Syystä tai toisesta mä en ehkä arvosta kalliita ihonhoitotuotteita yhtä paljon kuin monet muut enkä tästä syystä osaa antaa näille pienille näytekokoisille purkeille ja tuubeille sitä arvoa, jonka ne ehkä ansaitsisivat. Iso osa boksin sisällöstä on kuitenkin vähän kalliimpaa kosmetiikkaa eli siis näytekokoja niistä. Tähän saattaa liittyä myös se fakta, etten mä ihan äkkiä lähtisi mun mielestäni liian kalliita tuotteita ostamaan täysikokoisena, eli joka tapauksessa testaaminen rajoittuisi vain näihin näytteisiin. Boksi oli kuitenkin sisällöltään melko runsas ja myös suhteellisen monipuolinen. Tehdään vielä tarkempi katsaus jokaiseen tuotteeseen:


Caudalien Premier Cru Eye Cream (7 ml) oli ihan ehdottomasti yksi boksin parhaimmista tuotteista. Kyseessä on silmänympärysvoide, jonka on tarkoitus mm. kirkastaa sy-ihoa ja vähentää sen tummuutta, kosteuttaa ihoa sekä vähentää ikääntymisen merkkejä. Tämä kosteutti silmänympärysihoa oikein hyvin ja se onkin ehkä se tärkein ominaisuus, mitä itse sy-voiteelta kaipaan. Mitään muutosta silmänympärysihoni tummuudessa en tätä käyttäessäni ole huomannut, mutta en toisaalta oletakaan minkään sy-voiteen siihen tehoavan. Koostumukseltaan tämä on melko paksua, mutta voide imeytyy kuitenkin nopeasti ja tätä on ollut kaikinpuolin oikein miellyttävä käyttää. Mulla ei mitään akuuttia tarvetta uudelle silmänympärysvoiteelle ollut, mutta mielelläni otan tämänkin käyttöön. Täysikokoisella 15 ml tuotteella on Lookfantasticilla hintaa 64,45 €.


Naobayn Oxygenating Cream Moisturiser on vartalolle tarkoitettu kosteusvoide, joka soveltuu kaikille ihotyypeille. Tuotekuvauksen mukaan voide sisältää 98% luonnollisia ainesosia, kuten ruusunmarjaa ja manteliöljyä. Voiteessa on mieto sitruksinen tuoksu ja oon kyllä pitänyt tästä. Mulla jää todella helposti tällaiset pienet matkakokoiset vartalovoiteet vaan pyörimään laatikon pohjalle, mutta tätä olen ihan oikeasti käyttänyt. Naobay oli myös mulle entuudestaan tuntematon merkki, joten senkin puoleen oli oikein kiva päästä testaamaan tämä voide! Voide imeytyi nopeasti ja kosteutti ihoa hyvin. Talvella tämä ei ehkä olisi riittävän kosteuttava mun kuivalle iholleni, mutta näin kesäaikaan tämä on juuri sopiva. Boksista tuli 22 ml koko ja täysikokoisella 50 ml tuotteella on hintaa 43,45 € Lookfantasticilla.


Myös tämä Korresin Bergamot Pear Showergel oli itselleni mieluinen tuote. Suihkugeeli sisältää B2-vitamiinia seka aloe veraa, joiden on tarkoitus hoitaa ja ravita ihoa. Tuoksu on hedelmäinen ja mulle mieluinen. Suihkugeeli vaahtosi suhteellisen hyvin ja tämä 40 ml pullo veteleekin jo viimeisiään. Korres oli mulle aiemmin tuttu vain nimeltä ja olen jo pitkään halunnut päästä testaamaan Korresin tuotteita, joten ihan mahtavaa, kun siihen tarjoitui nyt mahdollisuus! Boksissa oli vaihtoehtoisena tuotteena sama suihkugeeli basilikan ja sitruunan tuoksuisena. Lookfantasticilla on tällä hetkellä myynnissä 2 kappaletta Korresin 250 ml suihkugeeliä hintaan 10,95 € - niin myös tämä Bergamot Pear Shower Gel.


Cowshedin Moisturising Hand Cream tuli boksista 50 näytekoossa ja tämä lukeutui mun mielestäni yhdeksi boksin tylsimmäksi tuotteeksi. Käsivoiteita toki tarvitaan aina, mutta mulla alkaa olla kaapit jo pullollaan niitä ja kesällä en kuitenkaan rasvaa käsiäni yhtä tiheään kuin talvella. Tämä käsivoide sisältää kamomillaa, greippiä ja kanelia ja erityisesti kaneli on myös haistettavissa tästä voiteesta. Itse liitän kanelin tuoksun erityisesti talveen ja jouluun, joten ehkä senkin takia tämä saa todennäköisesti odottaa ensi talven tuloa ennen kuin otan tämän kunnolla käyttöön. Parin testauskerran jälkeen olen ollut tähän tyytyväinen - kädet tulevat kosteutetuiksi ja imeytymisaika on suhteellisen lyhyt. Ihan hyvä käsivoide siis. Täysikokoinen 300 ml tuote maksaa Lookfantasticilla 21,45 €.


Boksista löytyi myös tämä 15 ml näytekoko Dead Sea Spa Magikin Beauty Balm BB Creamista. Olen monesti sanonut, että odotan ja toivon saavani näistä kauneusbokseista nimenomaan meikkejä, joten sen puoleen oon ihan iloinen siitä, että tämän kuun Beauty Box sellaisen sisälsi. Tämä BB-voide ei kuitenkaan oikein sytyttänyt ja se johtuu varmasti ihan siitä, että mä alan olla jo melkoisen kyllästynyt näihin kaikkiin BB- ja CC-voiteisiin. En missään nimessä sano, etteivätkö ne olisi hyviä ja olenhan mä itsekin kehunut esimerkiksi Lumenen CC-voidetta, mutta jotenkin tää villitys alkaa olla jo nähty :D Mutta kyseessä on kuitenkin Kuolleenmeren mineraaleaja ja E-vitamiinia sisältävä BB-voide, jonka on tarkoitus kosteuttaa, tasoittaa ihon sävyä ja myös sulautua ihon omaan sävyyn. Näin ollen lopputuloksen ei tulisi olla liian oranssi tai tumma omalle iholle. Tämä oli ihan ok, peittävyys ei missään nimessä ollut huippuluokkaa, mutta periaatteessa voisin kuvitella käyttäväni tätä sellaisina päivinä, kun haluan vain todella kevyen meikin. Ei mikään maatamullistava tuote, mutta kaipa tämä jossain vaiheessa tulee käytettyä loppuun. En onnistunut löytämään tätä Lookfantasticin sivuilta, joten en osaa sanoa täysikokoisen tuotteen hintaa.


TanOrganicin Tanning Oil on ainut tuote, jota en ole testannut enkä tiedä aionko edes testata. Kyseessä on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan itseruskettava öljy ja vaikka mä olen sitä Doven päivettävää vartalovoidetta käyttänytkin, en uskalla näitä kunnon itseruskettavia testata. Tästä oli boksissa 25 ml näytekoko ja täysikokoisesta 100 ml pullosta saa maksaa Lookfantasticilla 26,45 €.


Viimeisenä vielä nämä Mr. Blancin Teeth Whitening Stripsit eli hampaidenvalkaisuliuskat. Mä en ole koskaan aikaisemmin valkaissut hampaitani millään tavalla - en kotona enkä ammattilaisellakaan. Toki mä olen käyttänyt valkaisevia hammastahnoja, mutta mun mielestä ne on kaikki olleet aika lailla täysin hyödyttömiä. Senpä takia lähdinkin mielenkiinnolla testaamaan näitä liuskoja! Yhdestä paketista löytyy liuskat sekä ala- että ylähampaille ja niiden annetaan vaikuttaa suussa puolen tunnin ajan. Liuskat sisältävät geeliä, jonka on tarkoitus poistaa hampaista värjäytymiä ja tehdä niistä valkoisemmat. Toi geeli oli mun mielestä jotenkin tosi häiritsevää, sillä vaikka se ei maistunut pahalta, oli sitä silti jotenkin tosi inhottava niellä :D Oon käyttänyt yhden liuskan näitä enkä huomannut hampaideni värissä oikeastaan minkäänlaista eroa sen yhden käyttökerran jälkeen. Näitä tosin suositellaankin käytettävän vähintään kahden viikon ajan, jotta näistä saadaan kaikki teho irti, mutta eipä mulla ole mitään tarvetta ostaa näitä itselleni enää lisää. Ihan kiva oli kuitenkin päästä näitä testaamaan :) 14 päivän paketti näitä maksaa Lookfantasticilla 32,95 €.

Vielä olisi tulossa neljän kuun boksit ja sitten täytyykin katsoa uudemman kerran jatkanko tilaustani vai en. Toisaalta haluaisin saada ainakin jonkin kauneusboksin kerran kuussa, mutta ehkä pieni taukokin voisi tehdä ihan hyvää.

Oletteko te kiinnostuneet tällaisten kauneusboksien tilaamisesta? Entä oletteko testanneet tässä boksissa olleita tuotteita? :)

10 kommenttia:

  1. Mulla on ollut näyte tuosta Caudalien sy-voiteesta ja tykästyin kovasti sen kosteuttavuuteen, mutta hinta on vähän liian korkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps ihan sama mulla :) Hyvä tuote, mutta täysikokoisena maksaa vähän turhan paljon. Onneksi tosta näytekoostakin riittää moneksi kerraksi!

      Poista
  2. Mä oon myös aina halunnut testata hampaiden valkaisua! :D Olis ihan kiva saada valkoisemmat hampaat. Tiiä sitte toimiiko tollaset liuskat edes kahdessa viikossa. Ja kauan lopputulos säilyy? :D Mua kiinnostais tollaiset boksit, mutta tällä hetkellä ei oo rahaa tuhlailla semmoseen. Ehkä joskus kun on mahdollisuus niin voisin jotain tuollaista boksia kokeilla, nää vaikuttaa nimettäin ihan mielenkiintosilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo koskaan tykännyt hampaistani ja mieluusti ottaisin itsekin valkoisemmat hampaat :D Joo en mäkään oo mitenkään vakuuttunut noiden liuskojen tehosta pitemmälläkään ajanjaksolla, mutta voihan se olla, että ne jonkin verran poistaa niitä värjäytymiä :) Tällaiset boksit on tosi mielenkiintoisia, mutta osa varsinkin tosi hintavia :/ Ja aina näissä on se vaara, ettei sisältö miellytäkään ja tuotteet jää käyttämättä, jolloin rahoilleen ei saa vastinetta :D

      Poista
  3. Mua kiinnostaa kyllä yllätysboksit, mutta toisaalta olen aika vaativa niiden suhteen. En todellakaan ole kiinnostunut sellaisista muutaman euron tuotteista, joita voin lähi-Prismasta ostaa itse :D Mulle tuli nyt ensimmäistä kertaa LipMonthly ja olen kyllä todella tyytyväinen siihen! Boksissa tulee aina kolme huulituotetta ja yksi muu meikkituote. Pussukan hinta oli joku 10 $ joten se tulee ilman tulliselvityksiä ja se toimitetaan suoraan Suomeen! Tällä kertaa meikkien arvo oli muistaakseni 69 $! Itseäni kiinnostaa juurikin meikit, sillä niitä keräilen. Ihonhoitotuotteet ovat taas sellaisia, että harvemmin tuollaisesta boksista tuleva on oikeasti itselleni sopiva. LivBoxia tilasin melkein vuoden ja ainoastaan Lumenen yövoide oli niin täydellinen omiin tarpeisiin, että ostin täysikokoisen. Hiusten hoito- ja muotoilutuotteet kestävät taas ikuisuuden, joten en tarvitse niitä enempää kaappeihin pyörimään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kelpasi ennen lähestulkoon kaikki, mitä esim. LivBoxista tuli. Nykyään oon huomattavasti vaativampi ja nirsompi sen sisällön suhteen ja se johtuu varmaan ihan siitä, että oon testannut tässä parin vuoden aikana melko paljon erilaista kosmetiikkaa ja noita purkkeja ja purnukoita löytyy ihan kiitettävästi kotoa :D Oi toi LipMonthly kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja toihan on vielä ihan superedullinenkin! Meikit kiinnostaa muakin paljon enemmän kuin ihonhoitotuotteet. LivBox on pitänyt mulla ainakin huolen siitä, että noita hiustököttejä riittää ja valinnanvaraa löytyy :D

      Poista
  4. Tälläisiä postauksia on aina niin mielenkiintoinen lukea, kun ei tiedä mitä sieltä boksista oikein paljastuu! :) itse en ole vieläkään uskaltanut tilata mitään yllätysbokseja, koska pelkään sitä pettymistä ja en tykkää yhtään kun jotkut purkit jää pyörimään nurkkiin. Etenkin jos ei keksi ketään kelle ne voisi lahjoittaa :D Kannattaa hei muuten kokeilla Laveralta sy-voidetta ( tein just postauksen, missä se on :P ) todella hyvää ja toimii melkeinpä samalla tavalla mitä tässä postauksessa esiintynyt. Hinta ei päätä huimaa ja veikkaan, että sä tykkäät siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään lukea tällaisten boksien esittelyjä ja ihan kivahan näitä on itselleenkin saada, vaikka totta kai välillä tulee sitten niitä pettymyksiäkin :D Mä nopeasti silmäilinkin jo ton sun postauksen ja luen sen myöhemmin tänään vielä kunnolla ajan kanssa, mutta tota Laveran sy-voidetta oon halunnut muutenkin jo testata, joten eiköhän se jossain vaiheessa lähde kaupasta mukaan :) Kiitos vinkistä! ♥

      Poista
  5. Kaikki tuotteet on kyllä iha tuikituntemattomia mulle:D Näitä olisi kyllä ihan mahtava joskus tilata ja kokeilla vaikka sen puolivuotta, mutta kun tosiaan koskaan ei tiedä mitä tulee, sopiiko se itselle ja että kuinka paljon samaa sieltä ilmestyykään:D Sitten kun on kuitenkin kaikkia vakkari kosmetiikkatuotteita, että osaako muita sitten edes käyttääkkään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullekin näistä Beauty Boxin tuotteiden merkeistä suurin osa on aina tuntemattomia :D Sepä se, jotenkin mua kiinnostaa nimenomaan tällaiset yllätysboksit, koska aina näiden sisältö yllättää, mutta valitettavasti se yllätys voi olla myös negatiivinen. Ja joo niistä vakituotteista on myös vaikea luopua tai ottaa tilalle jotain muuta, jos jonkun tuotteen on todennut itselleen hyväksi :D

      Poista

Kiitos kommentista!