perjantai 10. kesäkuuta 2016

Too Faced Totally Obsessed


Nyt olisi vuorossa arvostelua tästä vähän aikaa sitten tilaamastani Too Facedin Totally Obsessed -pakkauksesta, joka sisältää näytekokoja Too Facedin viidestä eri meikkituotteesta. Toinen samanlainen paketti on tällä hetkellä arvottavana blogissani. Arvonta-aikaa on vielä muutama päivä jäljellä ja pääsette osallistumaan siihen tästä. Esittelypostauksen yhteydessä en ollut vielä näitä kaikkia ehtinyt testaamaan, mutta nyt tilanne on toinen ja halusin ehdottomasti saada tämän arvostelupostauksen ulos ennen tuon arvonnan päättymistä, jotta saatte vähän esimakua siitä, mitä mä itse olen näistä tuotteista tykännyt :)


Aloitetaan tästä silmämeikinpohjustusvoiteesta eli Shadow Insurance Anti-Crease Eye Shadow Primerista. Pahoittelut, jos jotakuta häiritsee, kun vertaan tätä nyt aika paljonkin UDEPP:hen eli Urban Decayn primeriin, mutta se on toistaiseksi ollut ainut primer, joka mun silmissä on toiminut! Too Facedin primer on hieman nestemäisempää kuin UD:n, mikä tekee tämän levittämisestä jonkin verran helpompaa. Mulla kaikki nämä primerit tuppaavat kasautumaan alaluomelle ja silmän sisänurkkaan todella herkästi sitä sinne levittäessäni, mutta Too Facedin kanssa lopputulos oli astetta kauniimpi. Tämä ajaa asiansa erittäin hyvin ja silmämeikki näyttää hyvältä ja virheettömältä koko päivän, kun tätä on levittänyt pohjalle. Pientä miinusta tämä saa kuitenkin siitä, että primer vaikeuttaa jonkinverran luomivärien häivyttelyä. Ei se sitä estä, mutta mun mielestä luomivärit häivyttyvät UDEPP:tä käyttäessäni aivan yhtä hyvin kuin ilman sitä, mutta Shadow Insurancen kanssa saa tehdä töitä enemmän. Mä oonkin itse asiassa ihmetellyt, kun joku työkaverini on joskus maininnut, ettei pysty käyttämään luomivärienpohjustajaa, sillä hän ei sen jälkeen saa häivytettyä niitä värejä. Nyt tiedän siis, mistä hän puhui. Tuohon auttaa jonkin verran se, kun kiinnittää pohjustajan huolella ja levittää vaikka ensin yhtä vaaleaa luomiväriä koko luomelle, mutta ei se kokonaan tuota "ongelmaa" poista. Täysikokoinen tuubi maksaa noin 18 euroa eli on jonkin verran halvempaa kuin UDEPP. Saatavuus on kuitenkin melko huonoa, joten todennäköisesti pysyttelen jatkossakin UD:ssa.


Toinen paketista löytynyt pohjustaja on tämä Hangover Replenishing Face Primer. Mä käytän meikinpohjustusvoidetta lähes joka kerta meikatessani ja oonkin jo pitkään halunnut testata jotain Too Facedin primeria. Primerit toimivat vähän eri tavoilla ja tämän on tarkoitus kosteuttaa, tasoittaa ja kirkastaa ihoa eli tehdä aika pitkälti sitä, mitä mä itse tällä hetkellä primerilta kaipaan. Tämä teki ihosta hieman tasaisemman, kirkasti sitä ja tuote tuntui myös hieman kosteuttavalta tai ainakaan tämä ei kuivattanut ihoani lainkaan. Meikki pysyi kauniina koko päivän eikä lähtenyt valumaan pitkin kasvoja eli primer teki tehtävänsä. Tuotteessa on myös herkullinen makeahko tuoksu, josta pidän myös. Täysikokoinen tuote maksaa noin 31 euroa. Voisin hyvin kuvitella ostavani tämän uudestaan syksyllä, kun menen sinne USA:an, mutta toisaalta mun tekisi mieli testata myös Too Facedin Primed & Poreless Primeria.


Chocolate Soleil Medium/Deep Bronzer on kaikessa yksinkertaisuudessaan mattainen aurinkopuuteri, joka on sävyltään aika samaa luokkaa theBalmin Bahama Maman kanssa - melko tumma, mutta ei liian. Kasvoille tämä aurinkopuuteri levittyy kauniisti, häivyttäminen on helppoa ja lopputulos on hyvin kaunis. Varovainen tämän kanssa saa toki olla, sillä aika herkästihän tota saa sudittua myös liikaa, jolloin lopputulos on kaikkea muuta kuin luonnollinen tai kaunis. Mä niin rakastan näitä Too Facedin meikkien tuoksua ja tämäkin aurinkopuuteri siis tuoksuu aivan ihanalle suklaalle ja voisin nuuhkia tota purkkia kaiket päivät :D Jonkun Too Facedin aurinkopuuterin haluan ihan ehdottomasti ostaa itselleni, joko sitten tämän tai jonkun toisen, mutta tästä tuli kertaheitolla yksi suosikkiaurinkopuutereistani. Mähän käytän pääasiassa vain näitä matta-aurinkopuutereita ja tällä saa aika loistavasti varjostettua kasvoja. Täysikokoinen tuote maksaa noin 28 euroa.


Melted Long Wear Lipstick tuli paketista sävyssä Chihuahua. Sävy on ruskeahko ja mun mielestä aivan älyttömän kaunis, varsinkin kun oon nyt niin tykästynyt ruskeansävyisiin huulipuniin. Sävyn kuvaillaan olevan "dusty mauve" ja sitä se mun mielestä aika hyvin edustaakin. Mun omilla huulilla toi näyttää paljon tummemmalta kuin esimerkiksi Too Facedin omilla sivuilla, mutta se tummuus ei mua haittaa yhtään. Tämä ei kuivata ainakaan omia huuliani lainkaan ja väri pysyy huulilla ihan suhteellisen hyvin. Puna ei ole matta vaan siitä löytyy sellaista pientä kiiltoa, joka kyllä kuluu jossain vaiheessa täysin pois, mutta se pohjaväri itsessään pysyy huulilla todella pitkään. Tästä tuli heittämällä yksi suosikkihuulimeikeistäni ja aion taatusti ostaa näitä Melted Lipstickejä enemmänkin! Täysikokoisena nämä maksavat noin 20 euroa.


Better Than Sex Mascaraa lähdin testaamaan mielenkiinnolla, sillä olen lukenut tästä sekä positiivisia että negatiivisia arvosteluja. Kyseessä on ei-vedenkestävä ripsiväri, jollaisia mä en normaalisti käytä ja tiesinkin jo alusta alkaen, etten tätä kyseistä ripsiväriä tulisi itselleni ostamaan, sillä se vedenkestävyys on mulle ihan pakollinen ominaisuus ripsivärissä. Hätähän ei onneksi ole tämän näköinen, sillä tästä ripsiväristä löytyy myös vedenkestävä versio! Tämän ripsivärin on tarkoitus tuuhentaa, erotella ja pidentää ripsiä ja aika kivat ripset tällä saikin aikaan. Ne näyttivät tuuheilta ja olivat erotellut - ehkä mun makuuni vähän turhankin erotellut, mutta lopputulos on sellainen, mistä varmasti todella monet pitävät. Harja on melko kookas, mutta mitään sotkua en saanut tällä aikaan. Hyvä ripsiväri, harmi ettei ollut vedenkestävä! Täysikokoisella ripsarilla on hintaa 23 euroa.

Kaiken kaikkiaan voisi siis sanoa, että kaikista viidestä pidin enemmän tai vähemmän. Too Facedin huulituotteita aion ehdottomasti ostaa lisääkin, jonkin aurinkopuuterin ja primerin haluan myös sekä mahdollisesti tuon ripsivärin vedenkestävänä. Luomivärinpohjustajaa tuskin aion ostaa täysikokoisena, mutta kyllä toi tulee ehdottomasti pois käytettyä, sillä ei se missään nimessä huono ollut. Too Faced on ehdottomasti tuotemerkki, jonka meikkejä voin lämpimästi suositella :) Harmillisesti näiden saatavuus Suomeen on suoraan sanottuna aivan surkea, mutta jos olette esimerkiksi suuntaamassa ulkomaille, suosittelen etsimään näitä käsiinne!

Ovatko nämä tuttuja teille? :)

14 kommenttia:

  1. Kiva kun teit tämän arvostelun tuotteista! :) Tuo aurinkopuuteri vaikuttaa hyvältä, samoin primerit - vaikka itse en ole koskaan silmämeikinpohjustajaa käyttänytkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi aurinkopuuteri oli ihan huippu! Mä oon tosin muutenkin ihan täysin hurahtanut aurinkopuutereihin nyt viime aikoina, kun tosiaan vielä vuosi sitten en käyttänyt sellaisia oikeastaan ikinä :D Silmämeikinpohjustaja oli mulla sellanen, mitä en pitkään kokenut tarvitsevani, mutta UD:n primerin ostettuani se olikin sitten menoa enkä enää pärjäisi ilman! :)

      Poista
  2. Mäkin tykkään nykyään vedenkestävästä ripsarista, toimii paljo paremmin! :) Etenkin nyt kesäaikaa. Onneks tosta ripsarista on myös se vedenkestävä versio niin voit hankkia sen ;) Tuo aurinkopuuteri vaikuttaa hyvältä tuotteelta, tarvisin kyllä kesäks itekki uuden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ripsien taivutukset pysy ollenkaan, jos ripsari ei oo vedenkestävää enkä tykkää yhtään, jos ripset on ihan piikkisuorat :D Jep, voi olla että toi vedenkestävä versio lähtee Jenkeistä mukaan syyskuussa! Aurinkopuuterit on superkäteviä varsinkin kesäaikaan, toivottavasti löydät itsellesi jonkun hyvän ja mieluisan :)

      Poista
  3. Tää paketti vaikuttaa kyllä sen verran mielenkiintoselta, että pakko joskus hankkia itsellekin :) Varsinkin nuo Primerit kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan mahtava tapa päästä testaamaan montaa eri tuotetta ja noista kuitenkin riittää moneksi kerraksi :) Primerit oli hyviä ja tosiaan meikinpohjustusvoiteen aion Too Facedilta vielä joskus hankkia täysikokoisena!

      Poista
  4. Ooooh tuo Chihuahua, haluuuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chihuahua on sävynä aivan ihana, just mun tyylinen<3 :)

      Poista
  5. Olinkin odottanut tätä postausta, en vain viikonloppuna ehtinyt lukemaan blogeja kunnolla, joten kommentoin vähän jälkijunassa :) Mahtava kuulla näistä tuotteista mielipiteitä! Olen itse harkinnut tuota luomivärinpohjustajaa. Mäkin tykkään UDEPP:stä, mutta se on ehkä vähän kuivattavaa ja paksua omaan makuun. Too Facedin versiolle voisi siis antaa mahdollisuuden :) Multa löytyy yksi Melted-huulipuna ja tykkään siitä kyllä! Puna on kivan erinlainen ja lopputulos on upea huulilla :) Better Than Sex ripsari ei taas toiminut mun ripsillä ollenkaan :D Ihan kivat ripset sillä sai, mitä nyt vertaan kaikkia ripsareita irtoripsiin nykyisin ja siksi kaikki tuntuvat vähän pettymyksiltä. Mutta tuo varisi mulla todella pahasti ja lisäksi täysikokoisen pakkauksen harjaosa oli häiritsevän raskas omaan käteen. Vedenkestävää versiota tuosta voisi testata, mutta silti siihen raskaaseen harjaan pitää totutella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Too Facedin silmämeikinpohjustaja oli tosiaan jonkin verran juoksevampaa kuin UDEPP ja mäkin tykkäsin tosta juurikin siitä syystä. Jotenkin pidin tota helpompikäyttöisenä :) Mä ihastuin täysin tohon Melted huulipunaan! Rakastan tossa oikeastaan ihan kaikkea - sävy on ihana, pysyvyys hyvä ja huulipuna sekä näyttää että tuntuu huulilla hyvältä :) Mä oon kuullut muiltakin, että toi ripsari on varissut tosi nopeesti. Mahtaiskohan se johtua ainakin osittain myös siitä, ettei toi ole vedenkestävä? Ihan hyvä, että varoitit tosta raskaasta harjaosasta, tollasessa pikkutuubissa sellaista ei meinaan kovin helposti huomaa kun se varsi on niin lyhyt :D

      Poista
  6. Mäkin ostin tän setin hetki sitten, joten kiva lukea muiden mietteitä tuotteista! Oli mun ensikosketus Too Facediin ja etenkin tuohon Chihuahuaan oon ihan rakastunut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että oot tykännyt näistä! Ja varo vaan, Too Facedin meikkeihin jää helposti koukkuun ;D Chihuahua on aivan täydellinen huulipuna<3

      Poista
  7. Tästä löytyi monta omaa suosikkiakin. Pitää ehdottomasti alkaa seurailla sun blogia, koska sulla on selkeästi samat kosmetottumukset kuin mulla ;) Pitää itsekin ostaa tuo anastasian kulmaväri vaaleammassa sävyssä (itselläin taupe tällä hetkellä)


    www.lauraheinikki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla! Mun pitää ehdottomasti myös käydä tutustumassa sun blogiin paremmin oikein ajan kanssa, ensivilauksella ainakin vaikutti todella hyvältä! :) ABH:n kulmatuotteet on ihan huippuja<3

      Poista

Kiitos kommentista!