lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesäkuun kosmetiikkasuosikit


Kesäkuukin on jo takanapäin ja taas kerran olisi aika kurkistaa niihin kosmetiikkatuotteisiin, jotka valikoituivat mulla kesäkuun suosikeiksi. Yllä näettekin tämän pienen tuotekasan, johon lukeutuu pääasiassa meikkejä, mutta myös pari muuta kosmetiikkatuotetta. Koko kesäkuu on ollut mun osaltani ehkä vähän "tylsää" kosmetiikan käytön suhteen, sillä en oo mitenkään turhan paljon testaillut uusia juttuja ja esimerkiksi meikki on noudattanut joka päivä aika pitkälti samaa kaavaa. No, ehkä kesällä saakin keskittyä vähän enemmän muihin juttuihin ;D Harmittaa kyllä jotenkin ihan kamalasti se, että multa löytyisi postausaiheuta ja postattavaa pilvin pimein, mutta aika on niin kortilla, etten meinaa ehtiä niitä toteuttamaan.. Mutta mennääs sitten niihin suosikkeihin!


Ensimmäisenä tämä Fudgen Clean Blonde Violet Toning Shampoo eli hopeashampoo, josta on tullut ihan mun paras kaverini tässä kesäkuun aikana. Mun hiukset sai tossa ennen juhannusta selkeästi hopeamman sävyn, jonka ylläpitämiseksi hopeashampoo on ihan pakollinen tuote. Mun hiukset taittaa vähän turhankin herkästi keltaiseen ja tällä hopeashampoolla sen saa estettyä todella hyvin. Mun kampaaja suositteli testaamaan tätä myös kuiviin hiuksiin, mutta sitä en oo vielä tehnyt. Onko jollain teistä kokemusta hopeashampoon levittämisestä kuiviin hiuksiin? Millainen lopputulos on ollut? Jos hyvä hopeashampoo on hakusessa niin voin lämpimästi suositella tätä Fudgen versiota! Kokeilemistani hopeashampoista tämä on ehdottomasti toiminut parhaiten.


Too Facedin Melted Long Wear Lipstick on myös ollut hurjan kovassa käytössä ja mua on alkanut jo pelottaa, että millon toi loppuu kun mulla ei ole tilalle uutta :D Kyseessä on hieman ruskeahko huulipuna, jonka sävy on mun mielestä vaan aivan täydellinen ja sopiikin mulle vielä tosi hyvin. Kesällä ehkä pitäisi käyttää niitä vähän kirkkaampia huulipunia, mutta tämä on mun mielestä kivaa vaihtelua niille pinkeille ja korallisille punille, joita toki käytän myös :) Tämä huulipuna pysyy huulilla todella hyvin ja myös tuntuu miellyttävältä eikä kuivata huulia yhtään. Ihan huipputuote ja aion taatusti ostaa näitä Melted Lipstickejä enemmänkin, kunhan joskus pääsen näihin käsiksi!


Sain itselleni tässä kuussa muutaman Mádaran tuotteen ja kuukauden suosikkeihin pääsee tämä Mádara Cleansing Milk* eli puhdistusmaito. Ihonpuhdistus ei ole aikoihin ollut näin miellyttävää, sillä tämä Mádaran putsari on todella hellävarainen, mutta samalla hurjan tehokas. Meikit lähtevät tällä pois todella hyvin, mutta tämä putsari myös kosteuttaa ihoa ja jättää sen pehmeän tuntuiseksi. Iha huipputuote ja tämä lähtee taatusti kaupasta mukaan, kunhan saan tämän ensimmäisen pullon käytettyä loppuun. 


Tämä theBalmin Bahama Mama aurinkopuuteri nousi suosiooni heti ensimmäisellä käyttökerralla. Nyt kesän tultua olen luopunut lähes täysin voidemaisten varjostus- ja korostusvärien käytöstä, mutta aurinkopuuteri on ja pysyy osana meikkiäni. Bahama Mama on sävyltään aivan täydellinen - riittävän tumma ja kylmä, jotta tällä saa tehtyä kauniit varjostukset. Tummuusastettakin on aika helppo säädellä ja tätä on todella helppo häivyttää, jolloin lopputuloksesta saa hyvin luonnollisen. Ihmettelen suuresti, etten ole tätä ostanut itselleni jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Mä oon muutenkin menettänyt sydämeni ihan täysin theBalmille enkä ole tainnut testata vielä yhtäkään merkin tuotetta, josta en olisi pitänyt.


Vielä viimeisenä tämä NARSin Radiant Creamy Concealer eli peiteaine, jota itse käytän tummille silmänalusille. Jos joku peiteaine hipoo täydellisyyttä niin se on juurikin tämä NARSin. Olin lukenut tästä hurjasti kehuja enkä todellakaan joutunut pettymään. Tämä peittää mun tummat silmänaluseni paremmin kuin yksikään muu peiteaine (UD:n peiteaine tulee perässä hyvänä kakkosena), tätä on helppo kerrostaa eikä tämä kasaudu sy-alueen pieniin juonteisiin. Ei tämä täydellisesti niitä tummia silmänalusia peitä, mutta riittävän hyvin ja nyt voin vihdoin lopettaa sen "täydellisen" peiteaineen metsästykseen. Rehellisesti sanottuna en tiedä miten olen koskaan pärjännyt ilman tätä, enkä enää mistään hinnasta luopuisi tästä peiteaineesta!

*Tuote saatu blogin kautta

Mitkä ovat teidän kesäkuun kosmetiikkasuosikkeja? Löytyykö mahdollisesti samoja kuin multa? :)

8 kommenttia:

  1. Oii tommosta peiteainetta mun on pakko alkaa harkitsemaan! :O Vaikuttaa kyllä hyvältä tuotteelta tuo Narssin tuote! Seuraavan kerran kun tilaan meikkejä niin ajattelin kokeilla juuri peiteainetta sekä varjostus/korostuspalettia. Oisko sulla innostusta tehdä postaus miten tehdään hyvät varjotukset/korostukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ehdottomasti paras peiteaine, mitä oon koskaan käyttänyt, eli kannattaa todellakin harkita ton ostamista, jos uudelle peiteaineelle on tarvetta! :) Valitettavasti NARSia ei saa Suomesta kaupoista, mutta netistä pystyy tilaamaan :) Mä oon joskus yrittänyt tehdä postausta korostusten ja varjostusten tekemisestä, mutta siitä ei tullut lopulta yhtään mitään ja kaikki kuvat epäonnistuivat, joten kynnys yrittää uudestaan on aika korkea :D Youtubesta löytyy tosi hyviä tutoriaaleja, kun etsii sieltä hakusanoilla contouring and highlighting! Veikkaan, että saisit niistä paljon enemmän irti kuin mun postauksesta :D

      Poista
  2. Mua kiinnostaa myös toi peitevoide. Harmi kun Sephora on niin kaukana. En uskalla netistä tilata ku ei tiedä oikeaa sävyä. Käytän nyt Urban Decayn loppuun ja harkitsen Narsia seuraavaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä myös toivoisin, että Suomesta löytyisi Sephora vaikka edes Helsingistä. Peiteaineiden, meikkivoiteiden yms. tilaaminen netistä on aina vähän riskialtista, mutta mulla on onneksi aika hyvin menneet sävyt nappiin, kun oon noita netistä tilannut :D Toivottavasti pääset pian Sephoraan ja mahdollisesti sitten testaamaan tota peiteainetta! UD:nkin on todella hyvä, mutta itse tykkään NARSista vielä enemmän :)

      Poista
  3. Tässä on pari munkin suosikkia! Fudgen hopeashampoo on ehdottomasti paras testaamani ja Bahama Mama on mun ihan suosikki aurinkopuuteri. Itse käytän tuota aika paljon varjostusten tekoon, sillä en jaksa kaivaa arkimeikkiä varten mitään varjostuspalettia esille. Too Facedin Melted Lipstick on myös ihana huulipuna! Narsin peiteainetta täytyy kokeilla kun pääsen siihen käsiksi jossain kohtaa. Toistaiseksi menen UD:n peiteaineen kanssa, sitä kun saan niin helposti ostettua Sokokselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bahama Mama on aikalailla täydellinen aurinkopuuteri :) Mulla on nykyään ihan sama, että käytän varjostusten tekemiseen nimenomaan pelkästään aurinkopuuteria, kun en jaksa aamuisin säätää varjostuspalettien kanssa. Mä oon täysin rakastunut tohon Too Facedin huulipunaan, enkä malta odottaa, että pääsen Sephoraan ja ostamaan noita enemmän :D Toivottavasti pääset pian testailemaan tota NARSin peiteainetta!

      Poista
  4. Tuo peiteaine kuulostaa hyvältä, pitääkin harkita :) Muutenkin Narsin tuotteita olisi kiva testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi peiteaine on ihan huippu ja se on aika paljon sanottu multa, kun yleensä en oo tyytyväinen mihinkään peiteaineisiin! :D

      Poista

Kiitos kommentista!