sunnuntai 28. elokuuta 2016

The Body Shop Ethiopian Honey Deep Nourishing Mask


The Body Shop lanseerasi hetki sitten viisi uutta Superfood kasvonaamiota, joista mä ainakin olin alusta lähtien ihan superinnoissani! Saatuani sähköpostiini viestin näistä uutuuksista, lähdin saman tien miettimään, mikä olisi omalle iholleni ja omiin tarpeisiini sopiva, ja parin päivän päästä kiikutinkin sitten kotiini tämän Ethiopian Honey Deep Nourishing Maskin. Valikoimista löytyy siis viisi erilaisia naamiota erilaisiin tarpeisiin, esimerkiksi kirkastavia, kosteuttavia, puhdistavia ja uudistavia naamioita. Oma kuiva ihoni vaatii erityisen paljon sitä kosteutusta ja vaikka mieli teki testata ainakin paria muutakin naamiota, tämä oli mulle selkeä valinta. Kaikki kasvonaamiot ovat 75 ml kokoisissa purkeissa ja tostahan riittää siis iloa pitkäksi aikaa, sillä yhdellä kertaa tuotetta ei kulu kovinkaan paljon. The Body Shopilla on myynnissä myös kasvonaamion levitykseen suunniteltu sivellin, jolla on hintaa 18,00 €. Nämä naamiot maksavat 29,50 €/kpl.


Multa löytyy entuudestaan jo yksi TBS:n kasvonaamio, josta olen pitänyt todella paljon, joten odotukset tämänkin naamion suhteen olivat hyvin korkealla. Ethiopian Honey Deep Nourisihing Mask on kasvonaamio, joka lupaa silottaa ja pehmentää kuivaa ihoa. Naamio sisältää hunajaa ja erilaisia öljyjä, joiden on tarkoitus syväravita ihoa ja tehdä siitä kimmoisa ja täyteläinen sekä saada se tuntumaan levänneeltä. Kuulostaa siis aikalailla juuri sellaiselta naamiolta, jota oma ihoni tällä hetkellä kaipaa. Naamiota on tarkoitus levittää iholle tasaisesti ohut kerros ja 5-10 minuutin vaikutusajan huuhdella pois lämpimän veden kanssa. Tätä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa, mutta mulla on ollut tapana laittaa itselleni kasvonaamio yleensä vain kerran viikossa.


Mitä mieltä sitten olin, täyttikö tämä kasvonaamio odotukset? Koostumus on kuin hunajaa - paksuhkoa, mutta kuitenkin helposti kasvoille levitettävää eikä suinkaan yhtä tahmaavaista kuin oikea hunaja! Tuoksu on melko mieto, mutta oikein miellyttävän hunajainen. Naamio ei kiristänyt ihoa, saanut sitä punoittamaan tai aiheuttanut minkäänlaista pistelyä tai ärsyyntymisen merkkejä. 10 minuutin vaikutusajan jälkeen oli aika pestä kasvot ja naamio oli helppo puhdistaa pois. Puhdistuksen jälkeen iho tuntui todella kosteutetulta ja se mikä mut eniten yllätti oli se, miten sileäksi naamio oli mun ihoni tehnyt. Jätin kasvoni ihan tarkoituksella kuorimatta ennen tämän naamion laittoa, sillä halusin selvittää tekeekö tämä tosissaan ihosta myös sileän ja kyllä teki. Näin yhden käyttökerran perusteella voinkin siis sanoa, että tämä naamio lunasti lupauksensa täysin. Ei tämä kosteuttavin mahdollinen naamio ole, mutta kosteutustehot on tässäkin ihan kohdillaan. Noin 30 euron hinta kirpaisi ehkä aluksi, mutta täytyy myöntää, että kyllä kannatti ostaa tämä, sillä ihoni todella kiittää!

Oletteko te testanneet jo näitä The Body Shopin uutuuskasvonaamioita? Tai oletteko aikeissa testata? :)

18 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea sun arvio tästä! Multa löytyy samainen naamio, mutta vielä en ole ehtinyt testaamaan :) Odotukset on silti tosi korkealla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Toivottavasti tykästyt naamioon, mä ainakin pidin tästä todella paljon :)

      Poista
  2. Nämä naamiot on kiinnostavia ja kävin itsekin vilkaisemassa niitä, mutta itseä ainakin hinta kirpaisi - en odottanut niiden olevan ihan noin tyyriitä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näillä kyllä oli hintaa ihan kiitettävästi, mutta toisaalta kerralla ei kulu tuotetta kovinkaan paljon, eli tästä riittää onneksi todella moneen kertaan :) En mäkään kuitenkaan välttämättä näitä kovin montaa kerralla hamstraisi, tulisi vähän turhan kalliiksi :D

      Poista
  3. Tuo naamio näyttääkin tosi herkulliselta! :) Ja ihana kuulla, että toimi noin hyvin sulla. Aika kallis hintahan tuolla on, mutta toisaalta jos on toimiva tuote niin miksei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hintaa tällä kyllä oli melko paljon, mutta onneksi tämä on todella riittoisaa ja käyttökertoja tulee varmasti todella monta tämän kanssa :) Mulle tämä oli tällä hetkellä ainakin ihan täydellinen kasvonaamio ♥

      Poista
  4. Kiva lukea arvostelua tästä naamiosta! Mäkin noita vähän katselin sillä silmällä kun TBS:llä kävin, mutta tuo hinta on kieltämättä aika kova yhdelle naamiolle, joten en siksi sellaista ainakaan vielä ostanut. Sain kuitenkin näytteen puhdistavasta naamiosta, jota testaan todella mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postaus miellytti :) Oi ihan mahtavaa, että pääset testaamaan tuota puhdistavaa naamiota! Toivottavasti se toimii sulla hyvin ja on muutenkin mieluisa :)

      Poista
  5. Huomasin siun instagramissa tuon kuvan ja mietin heti että näyttääpä ihanalta, melkein syötävän hyvältä! :D ♥ Itse olen todella laiska käyttämään minkäänlaisia kasvonaamioita, mutta tuo kuulostaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin kyllä näyttää :D ♥ Kasvonaamiot on mulle sellaista pientä arjen luksusta, mutta kieltämättä mullakin on välillä niitä kausia, kun noita naamioita ei oikein jaksa käyttää.. :D

      Poista
  6. Hyvältä kuulostaa. Ite oon joskus tehny oikealla hunajalla kasvonaamion ja voi luoja miten hankala se oli puhistaa. :DD Tuo kuulostaa oikeen hyvältä. :) Sain puhistavan naamion testerinä ja eilen sitä testailin. Tosi toimivaa se on mut ei herkkäihosille. Se nimittäi tuntu tämmösellä paksunahkasellaki. x) Ihohuokoset kuitenki oli pienemmät käytön jälkeen, joten peukkua silti täytyy näyttää. >_<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, voin vain kuvitella kuinka hankalaa se putsaaminen on joo ollut.. :D Kiva kuulla, että toi puhdistava naamio toimi! Ja kiitos myös tuosta varoituksesta, ettei sovi herkkäihoisille niin osaan itse kiertää tuon kaukaa :D Nimimerkillä, erittäin herkän ihon omaava :'D

      Poista
  7. Heti kun näin postauksen jossa lukee The Body Shop niin innoissani ryntäsin tätä lukemaan:D Varsinkin kun kyseessä on uutuus josta en ollut kuullutkaan! Pitäisi ehdottomasti varmaan testata, taitaa mennä tosin joululahjalistalle kun on nuita entisiä naamioita jotka pitäisi käyttää pois ensin ettei kylppäri ala taas täyttyä liian monella samanlaisella tuotteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, taidetaan molemmat olla sellasia The Body Shop faneja ;D Oi tollanen olisi kyllä tosi kiva joululahja! Toivottavasti saat jouluna paketista jonkun näistä ihanista kasvonaamioista ♥ Pitäisiköhän munkin ottaa susta mallia ja koittaa saada vanhat purkit käytettyä loppuun ennen uusien ostamista.. :D

      Poista
  8. En ole vielä kokeillut, mutta jossain vaiheessa täytyy kyllä testailla :) Olen muuten huomannut yllättävän monen naamion siloittavan ihoa yllättävän hyvin, siihen tunteeseen jää koukkuun :D Varsinkin, jos naamion poistaa kasvojen pesuun tarkoitetulla liinalla/konjac-sienellä, saa tosi sileää jälkeä aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ihastut näihin, kun pääset jossain vaiheessa testaamaan naamioita :) Oi vitsit, kiitos paljon vinkistä, mä en ookaan koskaan tajunnut, että konjac-sientä voisi käyttää kasvonaamion pesemiseen! Täytyy ehdottomasti testata seuraavalla kerralla sitä :)

      Poista
  9. Oi että! Mulla on ainakin just kosteuttava kasvonaamio etsinnässä ja nyt täytyy sanoa että pakko varmaan kokeilla tuota! :) itselläkin on nimittäin tosi kuiva iho joka ärtyy helposti, ja tää ois just niin mulle! Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella tätä! :) Tosin mä oon myös tykännyt ihan älyttömästi Herbinan Moisture Balance -kasvonaamiosta, joka oli viime talvena mun kasvojeni ihon pelastus :D Se on ihan superkosteuttava naamio ja edullinenkin vielä :) Kiva kuulla, että pidit postauksesta ♥

      Poista

Kiitos kommentista!