sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Elokuun kosmetiikkasuosikit


Tällä hetkellä mä huitelen New Yorkissa, mutta kuten lupasin, postaukset eivät jää tauolle koko lomani ajaksi ja tänään olisi aiheena elokuun kosmetiikkasuosikit! Tuttuun tapaan niitä löytyi taas muutama kappale ja yllä näettekin, mitkä kaikki tuotteet nousivat erityisesti suosiooni viime kuussa :)


Sigman E25 Blending on ihan unelmasivellin silloin, kun laiskottaa enkä jaksa käyttää kymmentä eri sivellintä silmämeikin tekoon. Silloin kun on aikaa niin totta kai panostan silmämeikkiin ja käytän myös eri siveltimiä, mutta aamulla about kello 5.20 kun alan sitä silmämeikkiä väsätä, mua ei aina todellakaan kiinnosta se panostaminen ja tämä sivellin on osoittanut aika näppäräksi laiskojen aamujen pelastukseksi :D Tämähän on siis häivytyssivellin, mutta koska toi karva on suhteellisen tiivistä ja sivellin muutenkin napakka, tällä pystyy myös levittämään hvyin luomivärit luomelle. Lisäksi toi on muotoiltu vähän littanaksi, jolloin ton kanssa pääsee hyvin luomivakoon ja totta kai häivytyssiveltimellä onnistuu myös ne luomivärien häivyttelyt. Mitään tarkkaa työtä tällä ei saa tehtyä, mutta sellaiset perusmeikit luonnistuu kyllä oikein hyvin, kun värejä ei ole sataa eriä eikä se ole niin tarkkaa, missä eri luomivärien rajat kulkevat. Sigman siveltimet ovat kyllä muutenkin ihan huippuluokkaa ja vaikka monet kauhistelevat niiden hintoja, eivät esimerkiksi yksittäiset luomivärisiveltimet lopulta niin kalliita ja ole ja voin vakuuttaa, että siveltimet ovat joka euron arvoisia.


Cutrinin White Nights Salt Sprayn* mä olisin voinut lisätä ehdottomasti myös heinäkuun suosikkituotteisiin, sillä tämä kyseinen suolasuihke on ollut todella, todella kovassa käytössä. Nyt se sai tosin itselleen haastajan, kun sain itselleni Keune Blendin Sea Salt Sprayn, mutta valitsin tämän Cutrinin suihkeen näihin suosikkeihin ihan siitä syystä, että se tosiaan on jo pitkään ollut mulla kovassa käytössä. Jos mä olen antanut hiusteni kuivua illalla vapaasti enkä ole laittanut niihin suihkun jälkeen mitään muuta kuin hoitosuihketta ja latvoihin seerumia/öljyä, aamulla mun hiukset ovat todella liukkaat ja vaikeasti käsiteltävät. Juuri sellaiset, mihin täytyy saada jotain rakennetta, jotta niitä olisi helpompi käsitellä ja muotoilla. Siinä vaiheessa oon usein tarttunut suolasuihkeeseen ja muutama suihkaus erityisesti hiusten tyviosiin tekee niistä huomattavasti helpommin käsiteltävät. Suolasuihkettahan voi suihkia hiuksiin ja ihan käsien kanssa "muotoilla" ja pöyhiä, jolloin lookista pitäisi tulla aika rento, mutta mä itse harvemmin jätän sitä tohon vaan jatkan hiusten laittoa muulla tavoin. Mahtava tuote ja tämä tosiaan ansaitsee paikkansa suosikeissani!


Schmidt's Bergamot + Lime deodorantti osoittautui aivan mahtavaksi tuotteeksi! Kyseessä on luonnonkosmetiikan tuote, joka on myös eläinkokeeton ja itse tosiaan pyrin nykyään suosimaan kosmetiikkavalinnoissani nimenomaan niitä eläinkokeettomia tuotteita. Hyvä ja toimiva deodorantti/antiperspirantti on itselleni ainakin erittäin tärkeä, sillä mikään ei ole niin kamalaa kuin tajuta jossain vaiheessa päivää, että se dödö on pettänyt. Tämä ei ole mulla pettänyt kertaakaan ihan tavallisessa arjessa ja tuoksu tässä on ihanan kirpeän raikas. Tuoksu jää iholle aika pitkäksikin aikaa, joten kovin hajusteherkille ihmisille en lähtisi tätä suosittelemaan. Mitään älytöntä hikiliikuntaa en välttämättä tämän kanssa lähtisi harrastamaan, mutta tosiaan ihan "normaalissa" arjessa tämä toimii loistavasti. Tästä on myös saatavilla muita tuoksuja ja myös hajusteeton versio löytyy.


Hurraw'n Papaya-Pineapple Lip Balmin sain blogimiitin goodiebagista ja ai vitsit miten rakastunut mä olen tähän huulivoiteeseen! Puikkomaiset huulivoiteet on parhaita mukana kannettavaksi ihan jo sen hygieenisyyden vuoksi ja tämä onkin kulkenut mulla laukussa tiiviisti jo jonkin aikaa. Makeahko trooppinen tuoksu ja maku tekevät tästä ihanasti kesään sopivan, mutta aion ehdottomasti jatkaa tämän käyttöä myös nyt syksyn tullessa, sillä tokihan sitä kesää on mukava fiilistellä tällaisten pienten juttujen avulla myös muiden vuodenaikojen aikana ;) Kosteutusteho tällä huulivoiteella on enemmän kuin kohdillaan ja riittää mulle oikein hyvin päivällä käytettäväksi. Yöksi mä laitan tosin aina Bepanthenia huulille, sillä se kosteuttaa todella hyvin, mutta sitä en taas tykkää käyttää päivisin ollenkaan.


Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä vielä tämä Too Facedin Natural Eyes -luomiväripaletti. Tämä paletti oli osa sitä mun loppukevään Sephoran tilausta ja itse asiassa kaikista kolmesta ostamastani Too Facedin luomiväripaletista, tämä on yllättäen ollut mulla kovimmassa käytössä. En mitenkään tarkoita, ettenkö pitäisi Chocolate Bon Bons tai Semi-Sweet Chocolate Bar -paleteista, sillä rakastan niitäkin, mutta tämä Natural Eyes sisältää vaan niin täydelliset sävyt ihan perus arkimeikin tekoon. Joukosta löytyy niin matta- kuin shimmersävyjä ja niin tummempaa kuin vaaleampaakin sävyä. En ole tosiaan tehnyt tällä mitään kovin erikoisia meikkejä, mutta sellaiset perus neutraalit meikit luonnistuvat tällä todella helposti ja nopeasti. Sävyt ovat hyvin yhteensopivia ja taattua hyvää Too Facedin laatua. Lisäksi tämä on kätevän kokoinen ja olenkin ottanut tämän mukaan kesän pienille matkoille, sillä tämä ei vie tilaa kovinkaan paljon ja sisältää kuitenkin 9 eri luomivärinappia. Mahtava peruspaletti ja sävyt ovat varmasti monien makuun sopivat!

*Tuote saatu blogin kautta

Löytyykö teiltä mahdollisesti samoja suosikkituotteita? Nousiko kosmetiikan osalta jokin tietty tuote tai tuotteet suosikiksi elokuussa? :)

18 kommenttia:

  1. Tuo suolasuihke kuulostaa mielenkiintoiselle tuosta ihmesiveltimestä puhumattakaan;) Kivoja muutenkin suosikit! Hih tuo hurrawin huulirasva taas on mun mielestä ältsin makea, vaikka tykkään välillä niin koko aikaa en sitä osaa voimakkaan makean tuoksunsa takia käyttämään. Täälläkin laitetaan yöksi aina bepanthen kerros huulille 8)
    Ahh mulla on niin ikävä New Yorkia ja haluan palavasti takaisin, nauti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä molemmat ihan huipputuotteita ja Sigman siveltimiä ei voi kyllä liikaa kehua :D Joo kieltämättä välillä on kiva käyttää vähän miedomman ja vähemmän makean tuoksuisia huulivoiteita :) Bepanthen on kyllä mun huulten pelastus :D Kiva kuulla, että muutkin käyttää sitä! Nautin kyllä, kiitos <3

      Poista
  2. Noi hurrawin huulirasvat on niin hyviä ♥ Kerrankin huulirasvoja jotka oikeesti kosteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, haluisin saada noita ehdottomasti lisää! :) Sepä se, kun monesti tuntuu että jotkut huulirasvat saattaa loppujen lopuksi jopa kuivattaa niitä huulia lisää :/

      Poista
  3. Voihan Natural Eyes... Pyörittelin sitä käsissäni, mutta päädyin yhteen toiseen palettiin. Se oli mun ostoslistallanikin! Toi olisi juuri täydellinen arki/matkapaletti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä superhyvä ja käytännöllinen paletti! Etköhän sä ton vielä ehdi joskus myöhemmin hankkia, jos vielä mieli tekee :)

      Poista
  4. Ihania suosikkeja! :) Itsellänikin tuo Hurrawn huulirasva on ollut kovassa käytössä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo toi on aivan ihanaa ja se aurinkosuojan sisältävä on myös ihan loistava!

      Poista
  5. Munkaan mielestä Sigman siveltimet eivät todellakaan ole mitään törkyisen kalliita. Ovathan ne kalliimpia kuin esimerkiksi Real Techniquesin tai Ecotoolsin siveltimet, joita olen tykännyt käyttää, mutta kohtalaisen hintaisia verrattuna esimerkiksi MACiin. Tottakai Sigman setit ovat kertaostoksena kalliita, mutta siveltimiä saa ostettua yksittäin myös, jos haluaa merkiltä vain muutaman tietyn sivetimen :) Mulla on toistaiseksi vain E40 ja E45 Sigmalta, mutta pitäisi hankkia se Most Wanted -setti, mistä tuo E25:kin löytyy :)

    Mäkin tykkään Schmidt'sin dödöstä sen tehokkuuden vuoksi, mutta olen huomannut, että se värjää valkoisen paidan kainalot keltaiseksi :( Kyllä muutkin dödöt sitä pitkässä juoksussa tekevät, mutta tuo tekee sitä jo yhdellä käyttökerralla, eikä värjäymä lähde pois pesussa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja itse henkilökohtaisesti ostan paljon mieluummin Sigmaa kuin vaikkapa sitä MACia. MAC:n meikit mua on kiinnostaneet, mutta siveltmet onkin sitten jo vähän turhan kalliita, vaikka varmasti ne hyviä onkin :) Most Wanted setti sisältää kyllä tosi hyvät siveltimet!

      Oi ei, en oo tota itse huomannut tosta dödöstä, mutta täytyy katsoa jatkossa miten mun valkoisille paidoille käy :s Toi on tosi inhottavaa, jos niitä värjäytymiä ei saa millään edes pois! :/

      Poista
  6. Natural Eyes oli tärkein kohta ostoslistallani Barcelonasta vuosi sitten enkä ole ostostani katunut, mahtava paletti jokaiseen päivään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mäkään katunut, toi paletti on yksinkertaisesti aivan mahtava eikä mulla ole tosta mitään huonoa sanottavaa! <3

      Poista
  7. Nää suosikkipostaukset on aina kivoja sulta!:) Tuo huulirasva on itsellänikin joka päiväisessä käytössä, tykkään <3 Ja nuo luomiväripaletin sävyt on kyllä niin kauniita!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, että oot tykännyt näistä :) Toi huulirasva on ihan huippu ja luomiväripaletin sävytkin ihan mielettömän ihania! <3

      Poista
  8. itse haluisin kokeilla noita Hurrawin huulirasvoja vaikka puolet mun meikeistä melkeempä on jo huulirasvoja :D kirjoitin itse myös samantyyppisen postauksen jos kiinnostaa! :)
    http://veerakatariinv.blogspot.fi/2016/10/kosmetiikkasuosikkeja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä ihan mahtavia ja suosittelen kokeilemaan noita! Heh, mutta huulirasvoja ei onneksi voi koskaan olla liikaa ;D Käyn lukemassa sun postauksen heti kun vaan ehdin<3

      Poista

Kiitos kommentista!