tiistai 27. syyskuuta 2016

I love Me 2016 messulippujen arvonta


Moikka :) Tänä vuonna mäkin pääsen vihdoin osallistumaan Helsingin Messukeskuksessa 21.-23.10.2016 järjestettäville I Love Me -messuille. Sain tilaisuuteen itselleni bloggaajapassin ja ai vitsit miten innoissani mä olen noista messuista! En ole siis aiemmin niillä ollut, mutta jo viime syksynä halu päästä messuille oli todella suuri. Valitettavasti mulla oli opiskelukiireet pahimmillaan juuri silloin, joten en mitenkään päässyt messuille lähtemään. Onneksi tänä vuonna tilanne on toinen ja aionkin viettää siellä sekä lauantain että sunnuntain.

Uskon messujen tarjoavan mulle paljon uutta kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa sekä saavani sieltä paljon mielenkiintoista tietoa kauneuden eri osa-alueista. Toivon mukaan törmäilisin kanssabloggaajiinkin siellä, joten ilmotelkaahan ihmeessä kommenttiboksin puolella, jos olette messuille myös tulossa! :)


Bloggaajapassin lisäksi mulle lähetettiin kaksi kappaletta 18 euron arvoisia messulippuja, jotka oikeuttavat yhteen kertakäyntiin I Love Me 2016 tapahtumaan. Arvon liput blogissani kahdelle eri henkilölle. En postita lippuja Suomen ulkopuolelle.

Arvonnan säännöt:
- Saat yhden arvan olemalla blogini julkinen lukija joko Bloggerin tai Bloglovinin kautta
- Jätä kommenttiisi sähköpostiosoitteesi
- Arvonta päättyy sunnuntaina 2.10.2016 klo 23.59

Arvonta on päättynyt!

Onnea kaikille arvontaan!

51 kommenttia:

  1. Kyseisillä messuilla en ole koskaan käynyt, olisi hauska päästä mukaan. :-) rajattomasti@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Jasu.mcr@hotmail.com
    tulossa siis ollaan, toivottavasti törmäillään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä mahtavaa nähdä siellä! ♥

      Poista
  3. En osallitsu arvontaan mutta huikkaan, että toivottavasti messuilla nähdään :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi no toivottavasti! Olis ihan huippua päästä sutkin näkemään :)

      Poista
  4. Bloggerin kautta seuraan. :) karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Bloglovinin kautta seuraan!
    pialai@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Bloggerin kautta seuraan :) nettan @ windowslive . com

    VastaaPoista
  7. Seuraaja bloggerin kautta ;) saija.kukkohovi@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tinttitonttu27 syyskuuta, 2016

    Lukija Bloglovinin kautta nimimerkillä Tintti :)
    kristiina_myyrylainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Oon lukijana bloggerin kautta! heidihokkanen22@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Oi kunpa voittaisin, näille messuille tosissaan tahtoisin päästä! ^_^ Kiitos, kun arvot.
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kyllä olen messuille tulossa! :) ilmainen lippu olisi tervetullut ja bloggerin kautta seuraan, joten mukana arvonnassa ollaan!

    onmaailmameilleavoinna@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi huippua törmäillä suhunkin siellä<3

      Poista
    2. Ehkäpä tulen vetäisemään hihasta, jos sut siellä bongaan (jos uskallan :D)

      Poista
    3. Ehdottomasti tuut! :D

      Poista
  12. Ihanaa, että messut tulee taas! Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Olisi upeaa päästä mukaan tuonne messuille! Olen mukana arvonnassa, ja seuraan blogiasi bloggerin kautta! :)

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa, seuraan Bloggerin kautta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Arvonnassa mukana! Bloglovinin kautta seuraan. :3 ida.meikalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mä oon nyt niin kahden vaiheilla tullako vai eikö tulla:D En vaan tiedä kenen kanssa sitä tulisi, keltä kysyy ja lähtisikö kukaan edes mukaan:'D Mä en oo koskaan käynyt vaan aina oon halunnut todella paljon päästä paikalle:)
    Bloggerin kautta! katzariina_94@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii ehdottomasti lähdet messuille mukaan! :D Mäkin oon itse asiassa näillä näkymin menossa sinne yksikseni, mutta luotan siihen, että jossain vaiheessa vastaan tulee joku tuttu kenestä saan edes hetkeksi seuraa :D Sama homma mulla ja toivottavasti suhunkin siellä messuilla siis törmäisin ;) ♥

      Poista
  18. Huikeeta ois päästä tonne! Mun sisko mua jo tonne houkutteli, kun hän on ollut monena vuonna ja sanoi, että tuolla on aivan ihanaa :)) Mukana arvonnassa siis ollaan, Bloggerin kautta seuraan! :)

    katrii_@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Tulikohan mun edellinen viesti, painoin esikatselua ja kaikki hävis... No, joka tapauksessa seuraan ja mielelläni osallistun arvontaan :) elisalaipio@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tainnut tulla, mutta hyvä kun laitoit uuden viestin! Se tuli onneksi perille asti :)

      Poista
  20. Mä oon tulossa myös messuille, toivotaan että kerettäis näkemään <3 Mukana siis arvonnassa, lukija olen :) niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti satutaan olemaan siellä samaan aikaan, olis ihan huippua nähdä taas<3

      Poista
  21. Mukana arvonnassa! :) Seuraan bloggerin kautta.
    rossu.life@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Arvonnassa mukana.:) Seuraan bloggerin kautta.

    VastaaPoista
  23. Arvonnassa mukana! Seuraan bloggerin kautta.
    ritva.k.valimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  24. mukana arvonnassa, seuraan bloglovinin kautta ! :) messuilla tullut käytyä jo useamman vuoden ja aina vaan yhtä hyvät ja monipuoliset ! :)
    marianna.tamminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Siskon kanssa ollaan taas tulossa messuille :)
    Seuraan bloggerin kautta.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  26. Blogger-lukijana mukana :)
    Ihan parhaat messut aina vaan.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Luen blogiasi bloggerin kautta :)
    sonjasuomela01@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. mukana:) katja_numminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Luen Bloglovinin kautta. hennamari.koivumaki@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Oi ihanaa mukana! En ole koskaan vielä päässyt kyseisille messuille mutta nyt olisin mielelläni lähdössä <3 anne.tuulikangas@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana :) luen bloglovinin kautta!
    Lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Bloggerlukijana mukana arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  34. En osallistu arvontaan, mut tulin huikkaamaan et törmäillään! :)

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa! vbenita@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa
    heikkilavirpi750@gmail.com

    VastaaPoista
  37. bloglovinin kautta lukijana.:)
    ehdottomasti mukana arvonnassa!
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Mä oon vieläkin ihan kahden vaiheilla messujen kanssa. Päätin nyt kuitenkin osallistua blogien näihin lippuarvontoihin, jos arpaonni suosii niin pakkohan se on lähteä :D Muutenkin messut kyllä kiinnostaisivat, kun viime vuonna ne jäivät multakin välistä :)
    Bloggerin kautta luen, katatuulikki@outlook.com

    VastaaPoista
  39. Luen bloggerin kautta :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Luen blogiasi Bloggerin kautta. :) marjo.hassinen@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Bloggerin kautta seuraan :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. luen bloggerin kautta!
    pinkissimo@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!