torstai 1. syyskuuta 2016

Kauneusbloggaajan tunnustukset

Kauneusblogeissa on jo jonkin aikaa näkynyt näitä postauksia, joissa bloggaaja tunnustaa enemmän tai vähemmän "noloja" tai normaalista poikkeavia asioita, jotka liittyvät jollain tavalla kauneuteen. Mä oon lueskellut näitä muiden blogeista ja nyt päätin vihdoin itsekin julkaista teille omat tunnustukseni! Ja mieluusti kuulisin, pystyykö joku samaistumaan näihin mun kohtiini? :)

♥ Venytän silmäluomiani, kun rajaan silmäni eyelinerilla. Näin ei saisi tehdä, tästä varoitellaan aina ja kaikkialla, mutta mä teen niin silti. Toi on ainut tapa, jolla saan sen rajauksen juuri sinne ripsirajaan eikä rajausjälki muistuta sitä, että olisin tehnyt ne rajaukset käsi vapisten. Pyrin mahdollisimman vähän sitä venytystä harrastamaan, mutta silmän ulkonurkkaa kohti mennessä mun on vaan pakko vähän venyttää sitä ihoa. Paha tapa, josta haluaisin ehdottomasti päästä eroon!


♥ Omistan vain kaksi kunnollista hajuvettä. Jep, niin paljon kuin erilaisista tuoksuista ja hajuvesistä pidänkin, mä omistän tällä hetkellä vain kaksi oikeaa hajuvettä, jotka näkyvät ylläolevassa kuvassa. Tähän on oikeastaan aika montakin syytä, joista ehdottomasti suurin on se, etten saa töissä käyttää hajuvettä eikä niitä ole sitten tullut sen takia pahemmin hankittua, kun käytän niitä lähinnä viikonloppuisin. Toinen syy on se, että hajuvedet maksavat monesti melko paljon ja mä oon aika vaativa niiden tuoksujen suhteen, varsinkin jos on kyseessä monen kymmenen euron arvoinen pullo. Tuoksun täytyy iskeä just eikä melkeen, jotta mä ostaisin sen. Tälläkin hetkellä haluaisin yhden Dolce & Gabbanan hajuveden, mutta hinnan takia en oo sitä ostanut. Bodymistejä multa sen sijaan löytyy melkoinen määrä!

♥ En pidä NYX Lip Lingerie huulipunista. Näitä on kehuttu ja hypetetty vähän siellä ja täällä, mutta ainakaan tossa mun yhdessä omistamassani huulipunassa ei ole mitään ihmeellistä. Omistan ja oon testannut monia paljon parempia nestemäisiä huulipunia eikä toi vaan iskenyt muhun yhtään. Sävy on kauniin ruskea ja kaipa tota syksyllä tulee käytettyä, mutta mä en kyllä voi samaistua siihen hehkutukseen, jota noi on saaneet osakseen.

♥ Pesen meikkisiveltimeni liian harvoin. Tää on varmaan erittäin yleistä ja monista blogeista oon samasta aiheesta lukenut, mutta pakkohan se on myöntää, että meikkisivellinten pesuvälit venyy mullakin välillä vähän turhan pitkiksi. Meikkivoide- ja peitevoidesiveltimet pesen kyllä viikottain, mutta luomivärisiveltimet saattavat seistä purkissa viikkokausia ennen kuin jaksan ne taas pestä.


♥ Omistan vain 4 huultenrajauskynää. Multa löytyy huulipunia, no aika monta, mutta huultenrajauskyniä mulla on oikeasti vain neljä kappaletta: pinkki/fuksia, kirkkaan punainen, nude ja ruskea. Okei, tossa on tollaset aika perusvärit, mutta eihän noi missään nimessä käy kaikkien sävyjen kanssa eli toisin sanoen aika monesti jätän huuleni rajaamatta. Se taas ei välttämättä oo aina kovin hyvä idea, koska totta kai monet huulipunat karkaavat sitten helpommin mulla varsinkin alahuulen rajojen yli.

♥ Revin kynsiäni silloin tällöin. Juu, tiedän että se on huono tapa ja saattaa näyttää aika kamalalta, mutta varsinkin hermostuessani mulla on tapana repiä niitä. Joskus nuorempana mun kynnet oli aina kynityt, mutta nykyään tota tapahtuu enää aika harvoin, mutta kuitenkin edelleen joskus. Nuorempana tosin myös pureskelin niitä, mutta siitä tavasta oon päässyt onneksi jo kokonaan eroon!


♥ En osaa käyttää shimmeristä aurinkopuuteria. Siis joo, en vaan osaa :D En tiedä mihin kohtaan mun pitäisi sitä sutia, etten näyttäisi siltä kuin olisin kaatanut purkillisen ruskeaa glitteriä kasvoilleni. Oon muutenkin käyttänyt aika vähän aikaa ihan mattaisiakin aurinkopuutereita, joten ehkä senkään takia en oo ihan päässyt vielä kiinni noihin shimmerisiin versioihin. Vinkatkaa toki, miten itse tykkäätte niitä käyttää!

♥ Oon todella laiska käymään kampaajalla. Värjäsin hiukseni aiemmin pääasiassa itse kaupan väreillä, mutta nyt kun oon pari vuotta ollut blondi, en oo niihin kaupan väreihin uskaltanut koskea ja oon siis käynyt värjäyttämässä hiukseni kampaajalla. Värjäysväli vaan tuppaa venymään välillä melko pitkäksi ja kaikkihan sen tietää, ettei se kovin kauniilta näytä, kun muuten vaaleissa hiuksissa on kolmen sentin tumma tyvikasvu.. Kaikenlaiset tummasta vaaleaan -liukuvärjäykset on asia ihan erikseen, mutta tollanen perus juurikasvu ei mun mielestä näytä hyvältä. Silti mun on välillä niin hankala saada aikaiseksi varata sitä kampaaja aikaa, mutta fiilis sieltä lähtiessä on aina ihan huippu, kun hiukset näyttää taas kivoilta! Toki tähän nyt saattaa vaikuttaa myös se, ettei se hiusten värjääminen kampaajalla ole ilmaista, vaikka kyseessä olisi se pelkkä tyviväri. Oon itse asiassa huomenna menossa taas pitkästä aikaa kampaajalle ja saan matkaa varten hiukseni kuntoon :)

Löytyykös teiltä jotain tunnustettavaa aiheeseen liittyen? :D

18 kommenttia:

  1. Tää oli tosi hauska postaus :D Tälläisiä paljastuksia on aina kiva lukea :) Mullakin on tapana venyttää silmäluomea eyelineria laittaessa, en vaan osaa laittaa muuten :D Myös meikkisudit tulee pestyä liian harvoin, siis todella harvoin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit postauksesta! :) Juu mä en ymmärrä miten se sujuu niin hyvin joiltain ilman sitä silmäluomen venyttämistä :D Mä jossain vaiheessa tsemppasin ton meikkisivellinten pesemisen kanssa, mutta joo se kausi taas oli ja meni :D Miten se voikin olla niin vaikeaa pestä ne ihan säännöllisesti?

      Poista
  2. Kiva, että säkin teit tämän! :) Toi eka kohta on mulla sama! Nyt oon vähän päässyt pois siitä venyttämisestä, mutta teen sitä silti. Mä ajattelen helposti niin, että koska mun silmäluomet ovat raskaat jo valmiiksi, niin ei sillä venyttämisellä niin paljon väliä ole :D

    Ja toi kampaajakohta on myös sama. Mulle tulee melko tumma juurikasvu, koska värjään tukkaa niin vaaleaksi. Viime vuonna mulla vierähti kerran 7 kuukautta kampaajakäyntien välissä ja se juurikasvu oli jo todella häiritsevä. Nyt olen päättänyt, että käyn värjäyttämässä tyven 3 kuukauden välein, koska silloin juurikasvu alkaa olla niin näkyvä, että se häiritsee itseäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kyllä ihan kiva tehdäkin ja yllättävn helposti noi jutut tuli mieleen, vaikka aluksi muuta epäilinkin :D Mäkin oon jonkin verran päässyt siitä venyttämisestä eroon, mutta en mitenkään pysty tekemään niitä rajauksia, jos en yhtään venytä sitä silmäluomea.

      7 kuukautta on kyllä jo pitkä aika, mutta toisaalta se oma juurikasvu häiritsee yleensä lähinnä vaan itseään :D Tai ylipäänsä sellaset pienet "epäkohdat" huomaa yleensä helpommin itse vaikka kukaan muu ei niihin kiinnittäisi mitään huomiota. 3 kuukautta on mullekin sellanen maksimiaika nykyään, ennen saattoi mennä paljon pitempäänkin :D

      Poista
  3. Nyt on kyllä mulla mennyt ihan ohi tuo, ettei silmäluomea saa venyttää eyelineria laitteessa! Mikähän tähän mahtaa olla syynä? Nää postaukset on kyllä hauskoja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se, että se venyttää ihoa ja tulee sitten helpommin ryppyjä sun muita, jos tota harrastaa kovin usein :D Mäkin oon tykännyt lukea näitä muiden blogeista!

      Poista
    2. Hitto, sittenpä taitaa ryppyjä olla odotettavissa :D En yksinkertaisesti osaa muuta tapaa!

      Poista
    3. Mulla vähän sama :D Kai sitä pitäisi vaan koittaa opetella :)

      Poista
  4. Heii mä voin käyttää hajuvettä millon haluan ja mulla on silti vaan kaksi hajuvettä :D Juuri tuo sama Escadan hajuvesi ja sitten Christina Aguileran :) Mutta kiva kun teit tälläisen tunnustuspostauksen :) Mäkin oon tosi huono pesemään siveltimiä, pitäis kyllä useemmin :/ Mutta jotenkin se aina jää. Kampaajalla en käy kun kerran vuodessa tyylii, en halua leikkauttaa mun hiuksia liian usein, kun tykkään niistä niin paljon nyt :) Mutta tekehään se hiuksille hyvää kun kävis useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, en oo siis ainut joka pärjää vähän vähemmillä tuoksuilla<3 :D Mulla oli joku Christina Aguileran tuoksu joskus vuosia sitten ja se oli kyllä ihanan tuoksuinen :) Jep, ja siitä sivellinten pesusta varmasti saisi nopeasti itselleen ihan tavan, jos vaan jaksaisi ja muistaisi jonkun aikaa sitä tehdä ihan säännöllisesti :D No sun hiukset onkin kyllä aivan ihanat, en ihmettele ettet halua niitä käydä leikkauttamassa tai mitään muuta! ♥

      Poista
  5. Tosi hauska, mielenkiintoinen ja rehellinen postaus! Mä enne venytin silmäluomea kun laitoin linerin, mutta sitten kun luin ettei niin kannata niin se jäi siihen. Nopeasti sitä oppi olemaan venyttämättä ja tekemään ihan mukiin menevää viivaa:D Siveltimet jää kyllä mullakin pesemättä liian usein. Kerran viikossahan se olisi tehtävä vai? No pyhpah:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan mahtavaa kuulla, että sä oot päässyt tosta tavasta eroon! Annat mulle uskoa siihen, että mäkin voin päästä :D Täytyy oikeesti yrittää skarpata ton kanssa. Joo kerran viikossa ne suositellaan pestäväksi, mutta en mä näe kyllä totta puhuen mitään syytä pestä esim. luomivärisiveltimiä niin usein, kun ei ne yleensä todellakaan ole vielä niin likaisia siinä vaiheessa :D

      Poista
  6. Tää oli kyllä mielenkiintoinen ja erilainen postaus. Mulla on kans tuo meikkisiveltimien pesu aivan liian harvassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Joo se tuntuu olevan aika yleinen "ongelma", mutta toisaalta ihan lohduttavaa, ettei ole ainut jolla se pesuväli vähän venyy.. :D

      Poista
  7. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta venyttää silmää jos tekee rajauksen ulkonurkasta sisäänpäin. Ja huulten rajaamisen ratkaisu on läpinäkyvä rajauskynä. Käsittääkseni essencellä ainakin on ja IsaDoralta löytyy myös. Essenceä en itse ole kokeillut, mutta olen lukenut kehuja. IsaDoran kynästä tykkään kyllä kovasti. Rajaan nykyään melkein aina sillä, vaikka olisikin sopiva sävy käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Mä teen yleensä juuri toiseen suuntaan rajaukset, joten täytyykin koittaa tolla tyylillä :) Noista läpinäkyvistä rajauskynsiä oon joskus kuullut, mutta olin täysin unohtanut sellaiset joten kiitos kun muistutit, noi täytyy pitää mielessä!

      Poista
  8. Ihan tosi kiva postaus, pystyin myös samaistumaan pariin kohtaan ja sain hyvän vinkin rajauksien tekoon :)
    http://www.lily.fi/blogit/essiel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla, että sait vinkkejä rajausten tekemiseen! :)

      Poista

Kiitos kommentista!