keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Lip Monthly - August


Mä laitoin muistaakseni heinäkuussa menemään neljän kuukauden tilauksen Lip Monthlysta ja elokuun loppupuolella mulle vihdoin saapui elämäni ensimmäinen Lip Monthly. Mistä siis oikein on kyse? Lip Monthly on yhdysvaltalainen kauneus"boksi" tai tässä tapauksessa oikeastaan pussukka, joka sisältää pääasiassa erilaisia huulimeikkejä, mutta mukaan mahtuu usein myös jokin muu meikkituote. Tuotteet ovat täysikokoisia ja niitä on pussukassa 4-5 kappaletta. Yhden kuukauden tilaus maksaa 12,95 dollaria ja toimitus on ilmainen myös Suomeen.


Tältä näytti mun ensimmäinen Lip Monthlyni ja nyt täytyy sanoa, että mä olin hieman hämmentynyt pussukan avattuani. Ensinnäkään tuolta ei löytynyt pientä lappua, joka näiden mukana aina tulee ja jossa kerrotaan tuotteiden nimet ja hinnat. Toiseksi tästä löytyi sama huulipuna, joka oli ollut kesäkuun pussukassa. Myöhemmin itse asiassa Facebookista huomasin, etten ollut ainut, joka tällaisen sisällön oli pussista saanut ja aloinkin sitten miettiä, onko tällainen ihan normaalia toimintaa. Ilmeisesti sitten on :) Sen lappusen olisin kyllä joka tapauksessa halunnut eikä mua nyt siis sinänsä haittaa yhtään se, että sain tuon samaisen huulipunan, mikä oli ollut pari kuukautta sitten Lip Monthlyssa. Toisaalta tää koko homma on mulle niin upouusi, etten senkään puoleen vielä tiedä miten tämä systeemi tarkalleen ottaen toimii :) Muuten sisältö vaikutti kyllä oikein mielenkiintoiselta ja käydäänpä sitten tuotteet yksitellen läpi:


Kyseinen huulipuna, josta tossa ylempänäkin puhuin, on tämä suloiseen ilmapallokuosiseen pahvihylsyyn pakattu Jelly Pong Pong Lip Butter. Kyseessä on aika perus nudehuulipuna, joka ei todellisuudessa taita ihan noin paljon vaaleanpunaiseen, mitä kuvan perusteella voisi päätellä. Puna oli melko kermaista ja levittyi huulille todella kauniisti. En osaa valitettavasti sanoa tämän tai muidenkaan tuotteiden pysyvyydestä nyt yhtikäs mitään, sillä mun huulet on tämän postauksen kirjoitushetkellä paikoin ihan vereslihalla (syystä mitä en todellakaan tiedä..) enkä pysty kovin pitkään pitämään noilla mitään huulipunia. Tämän tyylisiä huulipunia multa ei kovin montaa löytynytkään aiemmin ja olikin siis ihan mahtavaa saada uusi nudepuna! Tämän tuotteen arvo on $18,95.


Lord & Berryltä tuli Ultimate Lipliner sävyssä 3040 Romantic Rose. Multa löytyy merkin huulipunia jo entuudestaan, joten oli ihan kiva saada myös tämä huultenrajauskynä. Lisäksi tämä kasvatti mun todella huikeaa huultenrajauskynäkokoelmaani taas yhdellä, joten pikkuhiljaahan niitä tulee hankittua lisää ;D Sävy on kauniin punainen, vähän tollanen marjaisa pinkki ja oikein tervetullut kokoelmiini. Rajauskynällä sai todella intensiivisen jäljen, eli väriä tossa todellakin riittää. Yhden pikaisen testikerran jälkeen mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa! Hintaa tällä huultenrajauskynällä on $10. 


Manna Kadarin Priming Lip Wandin sain ilmeisestikin sävyssä J'Adore, joka on marjaisan punainen, huulilla selkeästi punertava nude huulipuna. Kyseessä on hyvän pigmentin omaava ja sävyltään arkipunaksi loistavasti soveltuva huulupunakynä. Tämänkään sävyisiä huulipunia mulla ei ole turhan paljon ja syksyn tullessa tälle löytyy varmasti paljon käyttöä. Puna levittyi huulille hyvin ja näytti oikein kauniilta, mutta siitä pysyvyydestä en osaa valitettavasti tämänkään kohdalla sanoa yhtään mitään. Helppo tämä oli kuitenkin pyyhkiä huulilta pois. Arvoltaan huulipunakynä on $24.


Hikari Cosmeticsilta tuli Lip And Cheek Stick sävyssä Dusk. Dusk on sävyltään kirkas korallinen pinkki ja tätä voi siis käyttää joko poskille tai huulille. Sävy on mun mielestä todella kesäinen ja veikkaankin, että tämä pääsee kunnolla käyttöön vasta ensi keväänä, sillä nyt aion siirtyä käyttämään maanläheisempiä ja syksyisempiä sävyjä sekä poski- että huulipunissani. Upea, runsaspigmenttinen meikkituote joka tapauksessa ja innolla odotan, että tämä pääsee mulla kunnolla käyttöön! Jonkin verran tätä saa tosin häivytellä, jotta tämä näyttää poskilla luonnolliselta, joten veikkaan tämän päätyvän mulla ehkä ennemmin huulipunaksi kuin poskipunaksi. Tämä maksaa $15.

Ensimmäisen kuukauden perusteella Lip Monthly vaikuttaa kyllä todella hyvältä ja sellaiselta, minkä haluan saada itselleni myös jatkossa. Hinta ei todellakaan ole paha ja tästä tulee oikeasti täysikokoisia tuotteita, jolloin pussukan sisällön arvo on huimasti enemmän kuin tuo 12,95 dollaria eli rahoille saa todellakin vastinetta. Eli jos sieltä löytyy ihmisiä, jotka rakastavat erilaisia huulimeikkejä niin suosittelen lämpimästi tilaamaan Lip Monthlyn kokeiluun! ♥

Onko Lip Monthly tai tässä pussukassa olleet meikit tuttuja teille? :)

16 kommenttia:

  1. Mäkin tilasin Lip Monthlyn ! Samalla mulle on tulossa Suomen uusi Kiss My Box -kauneusboksikin :DD Tulikohan vielä joku muu.. Ei kai?! Kivaa testata, hyvältä vaikuttaa ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä en oo edes kuullut tosta toisesta boksista! Pitääkin alkaa tutkia millaisesta boksissa on kyse :D Tällaiset boksit on kyllä yleensä tosi kivoja ja tässä ainakin sain todella hyvin vastinetta rahoilleni :)

      Poista
  2. Kiitokset tästä, huulipunafriikin mielenkiinto heräsi! :D Kivoja tuotteita tämän kertaisessa pussukassa ainakin, joten voisin hyvin jossain kohtaa tilailla. Positiivista, että tulee täysikokoisia tuotteita ja kaikki on vielä arvokkaitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleva hyvä, mäkin oon kieltämättä aikamoinen huulipunafriikki, joten uskoisin tän olevan sulle ihan mahtava boksi! :D Kannattaa ehdottomasti seurailla mitä tulevissa pussukoissa on ja laita ihmeessä tilausta menemään, jos yhtään siltä tuntuu <3

      Poista
  3. Öööö mikä ihanuus! Kyllä sitä on paljon kivoja kauneuteen liittyviä boxeja ja juttuja mitä tämä neiti ei tiedä. Tämän voisi hyvin pistääkin tilaukseen tai ainakin harkintaan, huulipunia ei voi olla liikaa näet:D Kivoja tuotteita pussukassa, Idaa lainaten että pojot kyllä siitä että tuotteet ovat täysikokoisia! Ja vissiin laadukkaitakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullekin tämä on aika uusi tuttavuus ja koko ajan tällaisia bokseja taitaa tUlla lisää :D Oot aivan oikeessa, koskaan ei voi olla liikaa huulipunia ;D Joo tässä saa kyllä tosi hyvin vastinetta rahoille, kun tuotteet on oikeasti täysikokoisia eikä vain pieniä testikokoja!

      Poista
  4. Tässä oli tosi kauniita sävyjä, kaikki kelpaisi mulle :). Harmi vaan, jos tulee samoja tuotteita näinkin lyhyellä aikavälillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin näistä sävyistä, kauniita ja käytännöllisiä! Joo toi on vähän kurjaa, että samoja tuotteita tulee näin nopeasti :/

      Poista
  5. En ookkaan kuullut ennen tälläisestä "boxista", mielenkiinto heräsi kyllä heti :) Oon jotenkin nyt alkanut ihastumaan vain enemmän huulimeikkeihin ja kaipaillut jotain kauneusboxia tilattavaksi, joten täytyy tutustua paremmin tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi no sittenhän tää olisi ihan kuin sulla tarkoitettu! :) Tämä kun ei tosiaan ole edes pahan hintainen ja tilauksen pystyy onneksi aina lopettamaan, jos se ei miellytäkään :)

      Poista
  6. Kuulostaapa mielenkiintoiselta, varsinkin tällaisen huulipunien ystävän korvaan! :D Kivan oloisia tuotteita löytyi tuosta boxista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä mulle ainakin ihan mahtava boksi, sillä rakastan kaikkia erilaisia huulipunia ja huulimeikkejä <3 Tää oli kyllä sisällöltään tosi kiva munkin mielestä! :)

      Poista
  7. Oii ihana tuo pussukka<3 Ja todella edullinen kun miettii paljon nuo tuotteet maksaa erikseen! Ja ihania nää sävyt myöskin :) Vaikuttaa hyvältä pussukalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, noi tuotteet on selkeesti huomattavasti tän pussukan hintaa kalliimpia :) Mä oon ainakin tän yhden pussukan perusteella todella tyytyväinen<3

      Poista
  8. Kiva kuulla, että tykkäsit LipMonthlystä! :) Munkin mielestä on hieman erikoista, että kaikki eivät ole saaneet samoja tuotteita, mutta pääasia on, että kukaan ei saa kaksi kertaa samaa tuotetta :) Toisaalta tuo Jelly Pong Pongin huulipuna on mun mielestä aivan täydellinen nudepuna, kun taas se Seraphinen Cheek & Lip Gel, jonka mä sain tästä pussista, on ihan surkea :'D Teen myöhemmin arvostelun tuosta pussukasta, niin selitän sitä siinä :) Toinen eri juttu meidän pussukoissa on Hikari Cosmeticsin tuote, sillä mä sain highlighter-tikun. Se on aivan upea tuote, mutta aika tumma. Munkin täytyy laittaa kunnon kerros itseruskettavaa sen testailua varten. Kerran kokeilin kalpealle iholle ja sävy näytti lähinnä tunkkaiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä ja iso kiitos sulle siitä, että Lip Monthlyn edes löysin<3 Jep sepä se, ei mua haittaa yhtään, että sainkin ton huulipunan (varsinkaan jos se tuote, minkä säkin sait, ei edes ollut kummoinen) koska en sitä aiemmin kuitenkaan ollut saanut :) Joo liian tumma väri näyttää helposti aika karulta vaalealla iholla :D Innolla odottelen sun postausta omasta pussukastasi!

      Poista

Kiitos kommentista!