maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskuun kosmetiikkasuosikit + arvontojen voittajat


Mulla meni koko kuukauden vaihtuminen itse asiassa täysin ohi ja tajusin vasta eilen, että ei hitto nythän on lokakuu. En mä normaalisti ihan näin hajamielinen ole, mutta saikulla oleminen, flunssan iskeminen sekä viime päivien 16 ja 13 tunnin mittaiset "yöunet" on saattaneet vähän vaikuttaa siihen, että ajantaju on hieman kadonnut. No, mutta pidemmittä puheitta mennäänpä niihin syyskuun kosmetiikkasuosikkeihin, jotka ovat myös näkyvillä ylläolevassa kuvassa! Postauksen lopussa on ilmoitettu vielä molempien arvontojen voittajat :) 


theBalmin In theBalm Of Your Hand -paletti pääsee suosikkeihini jo ihan siitä syystä, että mulla oli tämä mukana USA:n matkallani ja siellä tätä tuli käytettyä joka kerta, kun meikkasin. Paletista löytyy aurinkopuuteri, poskipunia ja highlighter, mikä mahdollisti sen, ettei mun tarvinnut kantaa niitä erikseen mukanani. Mahtava paletti, johon on koottu ihan superhyviä tuotteita theBalmilta! Voin lämpimästi suositella tätä jokaiselle, joka haluaa tutustua moneen theBalmin suosittuun meikkituotteeseen yhtä aikaa :) Toki nämä ovat kaikki kooltaan pienempiä kuin jos tuotteet ostaisi erikseen, mutta tässä pääsee oikein näppärästi mun mielestä testaamaan monia eri tuotteita ja mikä parasta - tämä on ihan huippupaletti otettavaksi mukaan juurikin matkoille!


Too Facedin Born This Way Foundationin ostin Nykistä itselleni ja testasinkin tätä ensimmäisen kerran jo siellä. En tiedä mitä tein väärin, sillä ensimmäinen käyttökerta ei todellakaan vakuuttanut mua, mutta kotiin päästyäni tämä kyseinen meikkivoide on ollut todella kovassa käytössä, minkä vuoksi se ansaitsee paikkansa kuukauden suosikeissa. Meikkivoide on riittävän peittävä, se levittyy kauniisti ja pysyy kasvoilla hyvin koko päivän. Tämä todellakin hipoo täydellisyyttä ja on ehdottomasti kaiken saamansa hehkutuksen arvoinen! Nyt tämä saa kyllä jäädä hetkeksi syrjään, sillä haluan tutustua kunnolla myös reissulta ostamaani UD:n All Nighter meikkivoiteeseen ja näistä on molemmista tulossa myöhemmin vielä postausta :)


Tätä Freemanin Dead Sea Minerals Foaming Facial Cleanseria mä en ole vielä edes esitellyt blogissa, mutta tämä pääsee silti kuukauden suosikkeihin. Mä kirjoittelin jokin aika sitten postauksen kaikista omistamistani Freemanin tuotteista ja mainitsin samassa yhteydessä tilanneeni muutaman uuden tuotteen, ja tämä on siis yksi niistä. Tämä on kaikille ihotyypeille sopiva kasvojen puhdistusaine, joka on ollut mulla reissun jälkeen käytössä todella usein. Tuote puhdistaa todella tehokkaasti meikin kasvoilta ja jättää ihon hieman nahkean tuntuiseksi. Mä tykkään ehkä enemmän sellaisista putsareista, jotka jättää ihon selvästi kosteutetun tuntuiseksi ja pehmeäksi, mutta nyt oon jotenkin täysin ihastunut tähän putsariin. Oikein hyvä putsari kasvoille ja kaiken lisäksi vielä todella edullinenkin!


Biozell Color Mask sävyssä Silver on myös ollut todella kovassa käytössä viime aikoina ja rakastan tätä hoitavaa sävytettä! Mä en halua välttämättä niinkään harmaita hiuksia, mutta sellanen hopeaan taittava kylmä sävy on tällä hetkellä mun mieleeni ja tämä tuote yhdessä Fudgen hopeashampoon kanssa mahdollistaa sen tosi kivasti. Tosin tällä hetkellä mulla on vielä noi alimmat hiukset selkeesti tummemman ja lämpimämmän sävyiset eikä se sieltä vaalene ilman vaalentamista. Onneksi siihenkin on tulossa muutosta vielä tämän viikon aikana ja toivonkin vihdoin saavani hiuksistani kauttaaltaan yhtä vaaleat! Mulla on ollut monesti tapana sekoittaa tämän sävytteen joukkoon KC Professionalin Color Maskia sävyssä Graphite, jolloin hopeinen sävy tulee esille vieläkin voimakkaammin. Tämä sävyte on siitäkin ihan mahtava tuote, että hopeashampoon runsas käyttö kuivattaa hiuksia jonkin verran, mutta kun päälle heittää tällaisen hoitavan hoitsikan, hiukset tuntuvat todella pehmeiltä ja näyttävät hyviltä käsittelyn jälkeen.


Tämä essencen I Love Extreme Volume Mascara on vähän yllättäen itse asiassa tullut oikeinkin mieluiseksi mulle. Mähän kirjoitin tätä ostospostauksessa esitellessäni, ettei tällä oikein saa sellaisia ripsiä kuin itselleni haluaisin, mutta oon pikkuhiljaa alkanut lämmetä tälle ja käyttää tätä yhä useammin. Mulla on yhä edelleen käytössä Shiseidon Full Lash Volume Mascara, joka on ehdottomasti suosikkini, mutta nyt musta on vihdoin alkanut tuntua, että voisin ehkä päästä tosta ripsiväristä eroon, sillä Shiseido ei ole eläinkokeeton brändi. Tätä joutuu laittamaan selkeästi pitempään, jotta ripsistä oikeasti tulee tuuheat ja väri tarttuu kunnolla, mutta lopputulos on kyllä oikein kiva, kunhan jaksaa olla kärsivällinen. Pysyvyys on hyvä (kyseessä on vedenkestävä ripsari) ja tämä pitää oikein hyvin ripsien taivutukset koko päivän! Harja on tässä todella iso, mutta eiköhän tuohonkin ajan kanssa totu. Suosikkeihin tämä pääsee nyt siitä syystä, että mun mielipide tästä ripsarista on muuttunut aika radikaalisti siitä ensivaikutelmasta, minkä tämän kanssa sain ja tämä on tosiaan ollut mulla käytössä todella usein lähiaikoina.

Sitten vielä arvontojen voittajat. Olen ottanut teihin kaikkiin yhteyttä sähköpostilla, isot onnittelut jokaiselle ja kiitos kaikille arvontoihin osallistuneelle! :)


Too Facedin Natural Eyes luomiväripaletin voitti Salka!


I Love Me 2016 messulippujen kohdalla arpaonni osui Nettaan ja Katriin :)

Siinä syyskuun kosmetiikkasuosikit, löytyikö joukosta kenties jotain teille tuttuja tuotteita? :)

22 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kuuloisia tuotteita :) Varsinkin tuo meikkivoide jäi kiinnostamaan, olisi kiva päästä joskus testaamaan :) Mulla on ollut tuota ripsari vedenkestämättömänä ja ekasta putkilosta tykkäsin kovasti, mutta kun ostin uuden, koko harja oli yhtä isoa klimppiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi meikkivoide on kyllä tosi hyvä, eli osta ihmeessä testiin, jos joskus käväiset esim. Sephorassa ja uudelle meikkivoiteelle on tarvetta! Oi eii, olikohan toi joku maanantaikappale, minkä sait toisella kerralla? :o No oli tai ei, kuulostaa aika kamalalta :D

      Poista
  2. Toi theBalmin "monitoimipaletti" kuullosti kyllä tosi kiinnostavalta. Oli itseasiassa pakko heti vähän selvitellä tuon hintaa :D Ja sit tuo Too Faced.. Niin ihana olis päästä tuon merkin tuotteita kokeilemaan. Mites niitä siis saikaan Suomeen tilattua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi paletti on tosi kätevä ja mä oon ollut hurjan tyytyväinen tohon :) Bongasin ton Facesta joskus ja välittömästi piti googlata mistä sen itselleni saan ja laitoinkin sen muistaakseni siltä istumalta tilaukseen :D

      Too Facedia saa tilattua Suomeen Sephoran ranskan- ja olisko ollut puolankielisiltä nettisivuilta, mutta postikulut on aika jäätävät :/ Lisäksi Shipiton tms. palvelun kautta voi tilata ihan Too Facedin omilta sivuilta Jenkeistä, mutta kuluja tulee toki silläkin tavalla aika paljon. Rose's Beauty Store niminen brittiläinen verkkokauppa myy myös Too Facedia, mutta oon kuullut tosta kaupasta aika paljon kaikkea negatiivista ja esim. tuotteiden aitoutta on epäilty. Omaa kokemusta ei tosta nettikaupasta ole ja oon myös lukenut toki niitä hyviäkin palautteita.. :)

      Poista
  3. Mä tykkään ton Essencen ripsarin koostumuksesta ja lopputuloksesta, mut sen harja on mulle aivan liian iso. Tulee aina sörkittyä luomelle :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo harja on munkin makuuni ihan liian iso ja koko ajan saa varoa, ettei törki vahingossa luomea sen kanssa :/ Alaripsiin en oo yhden kerran jälkeen edes koittanut tota laittaa :D Lopputulos oli nimittäin aika järkyttävä..

      Poista
  4. Mä olen käyttänyt monta tuubia Biozellia ruskean sävyisenä, mutta sitten sain tietää, että myös Pirkka myy omaa sävytettä. Helppoa, kun voi lähikaupasta ostaa sitä mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kuullut noista Pirkan sävytteistä ja ilmeisesti ne on vielä tosi hyviäkin! Mahtavaa, kun yhä useammilta brändeiltä tulee näitä tuotteita myyntiin :)

      Poista
  5. Mä olen yhä edelleen ihan jee-jee-fiiliksissä :D Kiitos siis arvonnasta! Mikään näistä ei ollut mulle tuttu, mutta tuo TF:n meikkivoide kiinnostaa erityisesti :) Jään odottamaan postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihan huippua, että oot innoissasi voitosta :D Olepa hyvä vain :) Kirjoittelen mahdollisimman pian postausta tosta meikkivoiteesta!

      Poista
  6. Tuo theBalmin paletti, ihan älyttömän kätevä just tosiaan vaikka matkoille! Ei tarvi kaikkea erikseen tosiaan raahata kun kaikki tarvittava on yhdessä pienessä paletissa. MyösFreemanin putsari vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle ja testaamisen arvoiselle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on, ihan huippu kun ei tosiaan tarvii kantaa erikseen mukana kaikkia meikkejä, jos ton ottaa mukaan! :) Toi Freemanin putsari oli tosi hyvä, harmittaa melkein etten oo aiemmin testannut tota :D

      Poista
  7. Nää kuukaudet suosikit on aina niin kivoja postauksia! <3 Mun on kyllä pakko ostaa tuota Essencen ripsaria, kaikki ovat sitä kehuneet ja uskon, että toimisi myös mulla :) Mä itse käytän myös tuota Colormaskia punaisena ja se on kyllä hyvä tuote! Toinen mikä mut yllätti oli Pirkan Color mask, se on yllätävän hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään lukea näitä muiden blogeista :) Osta ihmeessä ja toivottavasti tykkäät tosta ripsarista, mä oon ainakin nyt tykästynyt siihen! Joo noita Pirkan Color Maskeja on kehuttu tosi paljon, pitää varmaan itsekin harkita sellasen testaamista :D

      Poista
  8. Born This Way on mun mielestä maailman paras meikkivoide! Tykkään siitä, koska se on peittävää, mutta ei näytä paksulta pakkelilta. Pysyvyys on lisäksi todella hyvä, mikä on mulle tärkeää. Itse testailen nyt myös UD:n All Nighteria, mutta sen hapettumisen vuoksi pidän Birn Thid Waystä enemmän :) Lisäksi UD on mun mielestä vähän enemmän pakkelin näköinen. Joinain päivinä se on tosi kakkumaineb, joinain päivinä ei yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Born This Way tekee kyllä juuri sen, mitä meikkivoiteelta toivonkin :) Ymmärrän nyt siis täysin sun ja monien muiden hehkutuksen<3 :D Joo toi UD:n All Nighter on tosi hyvää, mutta mua ärsyttää toi hapettuminen ja oon samaa mieltä siitä, että toi näyttää kasvoilla helposti enemmän sellaselta pakkelimaiselta. Voi miksei Too Facedia voida myydä Suomessa, ei olis enää mitään ongelmia hyvän meikkivoiteen hankinnassa :D

      Poista
  9. Toi the Balmin paletti näyttää kyllä tosi kivalle :) Sitä tekisi mieli testata, kuten myös samaisen merkin Mary Lou-manizeria, jota en vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tossa paletissa tulee mukana myös Mary-Lou Manizer, eli jos paletti yhtään kiinnostaa niin kannattaa ostaa se! Saat ton ihanan highlighterin siinä samalla, vaikkakin tosin pienemmässä koossa :)

      Poista
  10. Toi TheBalmin paletti on kyllä tosiaan loistava yhdistelmä merkin huipputuotteita! :) Color Maskia ei ole tullut koskaan kokeiltua, mutta ajattelin itseasiassa tällä viikolla käydä nappaamassa jonkin lämpimän ruskean, jos saisi vähän eloa näihin kutreihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on, tosta paletista löytyi mun vanhoja suosikkeja ja nyt myös monta uutta sellaista :) Toivottavasti kirjoittelet blogisii, mitä mieltä olit Color Maskista, jos jonkun sellaisen päätät itsellesi hankkia! :)

      Poista
  11. Sori kun taas kyselen eläinkokeettomuudesta, mutta löysitkö jostain siis että Biozell on eläinkokeeton? Se ois aika huippua kun oon itse ihastunut merkin Texturizing spray -rakennesuihkeeseen. Hankin tosin jo vastaavan tuotteen varalta Batistelta, mutta kiva olis käyttää jatkossa myös tuota Biozellin omaa :)

    Mä muuten luin just postauksen Sinistä pintaa -blogista ja siellä kirjoittaja Hellin sanoi että Freeman olisi menettänyt Leaping Bunnyn :(( Niin harmi kun mullakin odottaa tuolla vielä yksi merkin putsari kokeilemista..

    Tuota Too Facedin meikkivoidetta haluun ehdottomasti testaa jossain vaiheessa, kun tuntuu et kaikki kehuu sitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo itse löytänyt mistään varmaa tietoa Biozellin eläinkokeettomuudesta, mutta oon joistain muista suomalaisista blogeista lukenut, että merkki olisi eläinkokeeton. En tiedä onko sitä eläinkokeettomuutta perusteltu sitten muuta kuin siten, että Biozell on suomalainen eikä niitä eläinkokeita täällä kosmetiikkaa valmistettaessa saa tehdä, mutta esim. siitä Kiinaan viemisestä en kyllä tiedä yhtään. Tosta voisi oikeastaan laittaa sähköpostia yritykselle ja kysyä heidän linjauksestaan :) Texturizing Spray on ihan huipputuote!

      Eikä! :( Ää mä en kestä, mä tykkään niin paljon Freemanin tuotteista, oikeesti tosi ikävää :/ Kiitos kun kerroit tosta!

      Toi meikkivoide on oikeasti lähestulkoon täydellinen<3 Suosittelen ehdottomasti testaamaan, mun mielestä toi on tosiaan kaikkien niiden kehujen ja hehkutusten arvoinen :D

      Poista

Kiitos kommentista!