tiistai 11. lokakuuta 2016

USA:n kosmetiikkaostokset Osa 2


Noniin vihdoin olisi aika tämän Jenkkireissun toisen ostospostauksen julkaisuun! Ensimmäiseen osaan, jossa esittelin kaikki Too Facedin ja NYXin ostokseni, pääset tästä. Tässä postauksessa olisi siis tarjolla loput kosmetiikkaostokseni, ja kuten näistä kahdesta postauksesta voi päätellä - mun kosmeshoppailut rajoittui hyvin vahvasti meikkeihin. Ostin kyllä tuliaiseksi myös muunlaista kosmetiikkaa, mutta itselleni lähes pelkästään noita meikkejä. Näin jälkikäteen ajateltuna en ostanut kyllä puoliakaan niistä meikeistä, joita mieli teki, mutta ehkä tää saalis riittää yhdelle lomamatkalle :)


Tämän postauksen tuotteet on ostettu joko Sephorasta, Ultasta tai sitten ihan marketeista. Yllä näkyvät kaksi kuvaa on molemmat napattu Sephorasta ja ai vitsit miten mä toivoisin, että toi kyseinen kauppa löytyisi Suomestakin! Ja vielä samalla valikoimalla, mitä Jenkeissä oli. Sephoraan pääseminen ja vielä useamman kerran ja useaan eri kauppaan, oli kyllä yksi mun reissun kohokohdista, on toi vaan sellanen meikkifriikin taivas, että ♥


Aloitetaan tästä ihanasta kolmikosta eli Urban Decayn Vice Lipstickeistä. Ostin itselleni sävyt Afterdark (Comfort Matte), Anarchy (Cream) ja Wrath (Metallized). Mun silmät kasvoi varmaan lautasen kokoisiksi, kun ensimmäisen kerran näin hyllyn päädyssä olevan Vice Lipstick kokoelman, sillä niitä huulipunia oli paljon. Olisin valehtelematta voinu kotiuttaa niistä ainakin puolet, mutta lopulta tyydyin tähän kolmikkoon. Vice Lipstickejä on kuudessa eri koostumuksessa, joista kolme on mainittu jo tuolla ylhäällä jokaisen sävyn nimen perässä ja loput ovat Mega Matte, Sheer ja Sheer Shimmer. Oon ollut todella tyytyväinen tähän kolmikkoon - sävyt ovat kaikki todella upeita ja erityisesti Afterdark on ollut kovassa käytössä reissun jälkeen.


Urban Decayltä ostin myös tämän paljon kehutun All Nighter Waterproof Longewear Liquid Foundationin. Sinänsä olisin voinut jättää tämän ostamatta, sillä mähän olin juuri ostanut itselleni Too Facedin meikkivoiteen, mutta oikeastaan mua kiinnosti ottaa selvää kummasta pidän enemmän. Otin omani sävyssä 1.0, mikä oli ihan hyvä valinta, sillä meikkivoide tummenee jonkin verran kuivuessaan. Toi on oikeastaan aika inhottavaakin, mutta muuten oon tykännyt tästä todella paljon. Meikkivoide on erittäin peittävää, tuntuu iholla todella hyvältä ja myös pysyy todella hyvin. Oon tekemässä myöhemmin pientä vertailupostausta muutamasta meikkivoiteestani ja tämä pääsee siinä sitten parempaan tarkasteluun!


PÜR Cosmeticsin tuotteista mulla ei ollut aiempaa kokemusta, mutta nähtyäni Ultassa tämän upean voidemaisen highlighterpaletin, tiesin että mun on pakko saada tämä itselleni. Mä olin vannonut itselleni, etten osta enää yhtään highlighteria ja mun siskokin ystävällisesti muistutti mua siitä, mutta hei - tää oli vielä hyvässä alennuksessakin kaiken lisäksi, joten pakkohan tää oli ostaa! Kyseessä on siis Moonlight Glow Strobe/Highlight Palette, joka sisältää kolme upeaa sävyä. Ihanan kermainen koostumus levittyy kasvoille todella kauniisti ja kasvoille jää todella kaunis hehku. Näillä ei kovin helposti saa naamalle liikaa sitä kiiltoa ja kimalletta, mutta sellainen kaunis korostaminen onnistuu kyllä oikein hyvin.


Tarten meikkejä kuolasin joka ikinen kerta Sephorassa käydessäni, mutta lopulta ostin sitten vain tämän Amazonian Clay 12-Hour Blushin sävyssä Exposed. Exposed on pinkihtävä nude poskipuna, joka mun silmääni näyttää kyllä hyvinkin paljon ruskeaan taittavalta. Kasvoilla tämä ei kuitenkaan enää ole ruskea vaan kaunis, lämmin ja hieman punertava nude sävy. Mun mielestä jo toi itse poskipunan kuviointi on sen verran kaunis, että olisin voinut ihan senkin takia ostaa näitä enemmänkin. Sitä paitsi poskipunia multa ei edes löydy mitenkään älytöntä määrää, joten uusille sävyille olisi ehkä ollut käyttöä senkin puoleen! Oikein hyvä poskipuna ja tämän sävyistä mulla ei oikeasti vielä ollutkaan.


Tämä Smashboxin Halo Highlighter Wand on toinen ostamistani highlightereista ja munhan ei siis pitänyt koko reissulta ostaa niitä yhtä ainutta. Me oltiin Century 21:ssä shoppailemassa siskoni kanssa, kun Smashboxin myyjä bongasi meidät ja tuli kehumaan mun huulipunaani (Too Facedin Melted Long Wear Lipstick sävy Melted Berry) ja kysyi, josko hän saisi tehdä mulle vähän tummemman silmämeikin ja hieman varjostaa mun kasvoja. Tokihan se sopi ja hetken päästä istuinkin sitten meikattavana ja siskoni vähän matkan päässä toisen myyjän käsittelyssä. Sain kasvoilleni myös tätä highlighteria, joka tuli sitten ostettua siltä istumalta. Kyseessä on nestemäisessä muodossa oleva highlighter ja tällaistakaan mulla ei aiemmin ollut! Oli oikeastaan ihan huippua päästä ammattilaisen käsittelyyn ja jutella meikeistä ja meikkaamisesta hänen kanssaan :)


Suosikkipeiteaineeni eli NARSin Radiant Creamy Concealer päätyi myös mukaan Sephorasta ja ostin tämän vanhassa tutussa sävyssä Vanilla. Mikään muu tähän mennessä testaamistani peiteaineista ei ole peittänyt mun tummia silmänalusia yhtä hyvin kuin tämä peiteaine. Tämä on ehdottomasti mun Holy Grail tuotteeni ja vihdoin mulla on sellanen olo, ettei mun tarvitse enää yrittää etsiä parempaa peiteainetta. Tämä tekee sen, minkä haluankin ja tummat silmänaluset saa peitettyä lähes täydellisesti tämän kanssa. Pieni sinisyys sieltä vielä näkyy (mulla noi on oikeesti todella tummat), mutta se on hyvin pientä ja sen asian kanssa pystyn kyllä elämään ongelmitta. Huipputuote, jota suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan.


Mietin pitkään minkä sävyisenä ostaisin itselleni tämän Urban Decayn 24/7 Glide-On Eye Pencilin, sillä sävyt olivat kaikki toinen toistaan upeampia. En kuitenkaan raaskinut ostaa kuin yhden, joten lopulta päädyin tähän upeaan, shimmeriseen valkoiseen Yeyo sävyyn. Päätös syntyi lopulta ihan sillä perusteella, että tiesin mulla olevan käyttöä valkoiselle silmänrajauskynälle enkä halunnut maksaa 20 dollaria värikkäästä kynästä, jota käyttäisin vain kerran tai pari vuodessa. Nämä silmänrajauskynät ovat voidemaisia ja levittyvät todella kauniisti. Yeyossa riittää pigmenttiä ja näiden sanotaan olevan myös vedenkestäviä.


Irtoripsiä tuli ostettua ihan marketeista jokunen kappale, sillä ne maksavat Jenkeissä huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Kissin ripset ovat suosikkejani ja kuten kuvasta näkyy, niitä tuli ostettua muutamia kappaleita. Pysyttelin aika pitkälti tutussa ja turvallisessa ja ostin noita Chic ja Ritzy -ripsiä, mutta myös yhdet Poshit, jotka ovat hyvin paljon samanlaiset kuin Chicit, mutta reippaasti pitemmät ja muutenkin kookkaammat. Ardellilta nappasin Wispies ripset ja Andrea merkiltä pakkauksen, jossa tuli kaksi kappaletta ripsiä numero 53. Eyluren ripsiä meinasin vielä ostaa Ultasta loman viimeisinä päivinä, mutta maltoin mieleni ja jätin ne sinne hyllylle. Eiköhän näillä irtoripsillä taas hetki pärjätä!

Siinä olivat sitten viimeiset ostokseni USA:sta :) Miltä vaikuttaa, oletteko testanneet näitä tai onko joku sellainen, josta haluisitte kuulla myöhemmin vielä lisää?

20 kommenttia:

  1. Mua niin nakertaa ku Narsia ei saa täältä.. :| Oon nimittäi iteki miettiny tota peiteainetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muakin! En tiedä mitä teen, kun toikin pääsee loppumaan :D Pakko tota jostain on hankkia lisää, sillä toi peiteaine on niiin hyvä<3

      Poista
  2. Oi miten ihania ostoksia <3 Jenkkeihin pääsy olisi ihan unelma juuri kosmetiikkavalikoimien puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Jep, sieltä sitä kosmetiikkaa löytyy kyllä ihan mielettömät määrät ja valikoima on ihan valtava :D

      Poista
  3. Tuo peiteaine on aivan täydellinen! ♥ Haluaisin itsekin testata myös All Nighteria ja varmaan käyn nappaamassa sen Sokokselta viimeistään wanhoihin mennessä :)

    E.K.S.
    https://eks-katariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 :) Oi kannattaa ehdottomasti ostaa toi! Toi on oikeesti hyvä meikkivoide ja ihanaa, kun Sokoksillakin on tota myynnissä eikä sitä tarvii tilailla mistään :)

      Poista
  4. Tuo Tarten poskipuna on kaunis, mäkin tykkään tuosta kuvioinnista :) Samoin tuo PÜR Cosmeticsin highlighter on myös upea, pakkaus vaikuttaa styleltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä! :) Joo tossakin on kyllä tosi kiva pakkaus ja noi itse highlighteritkin aivan ihania! ♥

      Poista
  5. Ihania ostoksia oot kyllä tehnyt! <3 Nuo UD:n Vice -huulipunat näyttävät tosi hyviltä, varsinkin tuo Afterdark -sävy on ihanan syksyinen :) Hih, tuollaisissa kosmetiikkamyymälöissä on varmasti vaikea vastustaa niitä kiusauksia, ja kiva että pääsit myös ammattilaisen meikattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli<3 Afterdark sopii niin hyvin syksyyn, eikä mun tekisi edes mieli käyttää tällä hetkellä mitään muuta kuin tota :D Jep niin on, mutta yllättävän hyvin sitä kuitenkin pystyi myös viemään takaisin niitä jo hyllyiltä napattuja tuotteita, mä oikein yllätyin :'D Meikattavaksi pääseminen oli kyllä kivaa ja sain siitä vaan lisäintoa siihen, että haluaisin itsekin tehdä sitä toisille :)

      Poista
  6. Taas tosi ihana ostospostaus. :) Sähän ostit ripsiä oikein kunnolla! Mä olin hölmö, enkä tajunnut ostaa niitä sieltä ainootakaan paria.

    Mua kiinnostaisi kuulla lisää tuosta Smashboxin highlighteristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sanna :) Juu niitä tuli napattua mukaan muutamat parit :D No höh, seuravaalla reissulla ostat sitten ripsiäkin! Kirjoittelen tosta Smashboxin highlighterista myöhemmin vielä.

      Poista
  7. Ihania ostoksia jälleen kerran! <3 Mun on pakko saada juuri tuo Tarten poskipuna, sillä olen neutraalien poskipunien fani. Harmittaa, että Tarten saatavuus on niin huono Suomessa ja Euroopassa ylipäätään. Onneksi Tarten verkkokauppa toimittaa kuitenkin Suomeen, vaikkei sieltäkään ihan kaikkia tuotteita saa tilattua. Ajattelin tilata juuri tuon poskipunan ja sen uuden Shape Tape Concealerin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! <3 Toi poskipuna on kyllä tosi kiva ja nimenomaan ihanan neutraali. Mä käytän tosi paljon kaikkia vaaleanpunaisia ja "näyttäviä" poskipunia, joten oli mahtavaa saada tollanen selkeesti neutraalimpikin poskipuna! Toi peiteaine kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, innolla odotan mitä mieltä oot siitä, kun saat joskus tilauksen tehtyä :)

      Poista
  8. UD:n uusi meikkivoide kiinnostaa, mutta tuntuu että siinä on huonoja ja hyviä puolia, joten on mukava kuulla sinun mielipide siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosta on kyllä liikkunut tosi paljon ristiriitaisia mielipiteitä. Koitan kirjoitella ton postauksen mahdollisimman pian valmiiksi :)

      Poista
  9. Vauu mitä ostoksia taas!:) Pitääkin käydä Sephorassa ens kerralla kun menee ulkomaille! Oon joskus mennyt vaan ohi enkä oo ajatellu asiaa enempää :D Ihania noi huulipunat ja ripset<3 Riittää ainaki hetkeks nuo ripset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha kannattaa kyllä käydä, sieltä löytyy niin paljon kaikkea ihanaa ♥ No niin riittää, ei tarvii ihan äkkiä ostaa uusia kun noita voi kuitenkin käyttää useamman kerran! :)

      Poista
  10. Hei ihan tosi kiva, että löysin nämä sun postaukset jenkeistä ostetuista meikeistä! Ollaan ensi viikolla lähdössä jenkkeihin ja tästä oli kyllä apua, kun oon koittanut löytää vinkkejä meikkiostoksiin. Käytän itse tota UD:n All Nighteria. Saako kysyä, että minkä hintainen se oli jenkeissä? Onko UD edullisempaa jenkeissä kuin Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UD:n tuotteet oli mun mielestäni ihan samaa luokkaa siellä kuin Suomessakin. Ainakin kun kaikkiin tulee kassalla vielä verot päälle! En muista yhtään mitä All Nighter siellä maksoi, taisin lähinnä bongailla niitä matkakokoisia pulloja sieltä kassajonoista, mutta veikkaan hinnan olevan verojen kanssa hyvin samaa luokkaa kuin täälläkin :) Sephoran sivuilta kannattaa käydä vilkuilemassa niitä hintoja jo etukäteen, jos sieltä meinaa meikkejä ostaa, kun mun käsittääkseni hinnat on verkkokaupassa samat kuin kaupoissakin :) Aivan ihanaa matkaa teille<3

      Poista

Kiitos kommentista!