keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Bette Box | Huhtikuu


Huhtikuun Bette Box saapui mulle viime viikolla ja nyt olen vihdoin ehtinyt testaamaan sen sisältämät tuotteet ja muodostamaan niistä mielipiteeni. Maaliskuun bloggaajaboksi oli ehkä pienoinen pettymys, sillä odotin boksilta hieman enemmän, koska kyseessä oli nimenomaan bloggajaaboksi. Mielenkiinnolla jäinkin sen jälkeen odottamaan, millainen sisältö tällä huhtikuun boksilla tulee olemaan. Mua kiinnostaa muutenkin ihan älyttömästi se, pystyykö Bette Box pitämään boksien tason korkealla. Alkuvuosi on ollut oikein lupaava ja LivBox-aikoihin verrattuna kehitys on ollut todella positiivista. Totta kai joskus tulee varmasti niitä bokseja, joiden sisältö ei miellytä, mutta mä pyrin kuitenkin aina ajattelemaan ja arvioimaan sitä sisältöä myös kokonaisuutena ja muiden kannalta ajatellen. Tähän mennessä kaikki boksit ovat olleet mun mielestäni oikein laadukkaita ja hyviä :)


Huhtikuun boksi näytti tältä. Ei ollenkaan huono, vaikka mua ehkä hieman huvittaakin toi, että nämä boksit täytetään näemmä yhä edelleen Lumenen tuotteilla :D Ei Lumenessa mitään vikaa ole, mutta onhan toi ehkä hieman huvittavaa, että heinäkuun LivBox on edellinen boksi, jossa ei ole ollut Lumenen tuotteita. Toisaalta Lumenen uudistuksen ja hintojen nousun jälkeen mä oon aika nihkeesti ollut itse ostamassa mitään Lumenen kosmetiikkaa, joten on ihan kivakin päästä niitä kuitenkin testaamaan näiden boksien kautta :) Ja onhan bokseissa muuten aika vaihtelevasti eri tuotemerkkejä, eli ei pitäisi varmaan takertua tällaisiin pikkuseikkoihin.


Herbina Lip Candy Tropical Raspberry on huulivoide, joka sisältää kasviperäisiä öljyjä ja myös suojakertoimen SPF10. Tää toi mulle itse asiassa mieleen jonkun aikoja sitten omistamani Rimmelin huulikiillon, joka oli täysin samanlaisessa tuubissa ja vielä saman väristäkin. Pidin tästä, sillä huulet tuntuivat ihanan pehmeiltä ja tuote myös kosteutti huulia kivasti eivätkä ne tuntuneet lainkaan tahmaisilta. Totta kai tällaiset tuotteet kuluvat huulilta pois melko nopeasti, mutta kyllä mä voisin kuvitella käyttäväni tätä jatkossakin aina silloin tällöin. Maku ainakin oli ihanan marjaisa. Tää on erittäin hyvä esimerkki tuotteesta, mitä tuskin ikinä ostaisin itse kaupasta, mutta mikä kuitenkin on loppupeleissä ihan mieluinen tuote. Juuri tällaisten tuotteiden takia nämä kauneusboksit on niin kivoja! Ovh tällä 10 ml tuotteella on 4,00 €.


Eyluren 116 Lengthening Irtoripset olivat ehkä jopa koko boksin mieluisin tuote. Mä rakastan juuri tällaisia suhteellisen luonnollisia irtoripsiä, jotka kuitenkin tuovat ripsille pituutta ja sitä omaa näyttävyyttä silmämeikkiin. Mä inhoan irtoripsissä sellaista paksua ripsinauhaa, sillä sellaiset ripset on mun mielestäni paljon vaikeampi saada paikoilleen kauniisti ja ne myös tuntuvat herkemmin inhottavilta. Näissäkin on onneksi tuollainen ohut ripsinauha ja vaikka en ole näitä vielä käyttänyt, tiedän jo kokemuksesta, että Eyluren ripset ovat todella hyviä ja laadukkaita ja tulen hyvin todennäköisesti näistäkin yksilöistä pitämään. Ovh tällä ripsiparilla + paketin sisältämällä pienellä liimalla on 8,90 €.


Ziaja Goat's Milk Concentrated Moisturising Day Cream on mulle entuudestaan tuttu tuote ja täähän lukeutuu ehdottomasti yhdeksi mun suosikkipäivävoiteeksi. Tuotetta kuvaillaan ihoa pehmentäväksi, silottavaksi ja kosteuttavaksi. Voiteen tulisi auttaa juonteiden, ihon ennenaikaisen vanhenemisen sekä pigmenttimuutosten ehkäisemisessä. Tämä on ihan täydellinen meikinalusvoide, sillä voide imeytyy nopeasti, mutta kosteuttaa kuitenkin myös mun kuivaa ihoani riittävästi. Ihan mahtavaa, että sain tätä lisää, sillä mullahan loppu oma edellinen purkkini juuri viime kuussa :) Ovh tällä 50 ml voiteella on 11,90 €.


Schwarzkopfin Gliss sarjasta tuli Fiber Therapy Bonding Shampoo, joka on Omegaplexiä sisältävä, hiuksia korjaava ja suojaava shampoo. Olaplex, Fibreplex.. näitä plexejä tuntuu tosiaan riittävän, mutta kyllähän noita tököttejä munkin hiuksiini laitetaan kampaajalla oikeastaan joka vaalennuskerta, eli ihan hyödyllisiäkin ne varmasti on :) Mä myönnän olevani hyvinkin skeptinen markettishampoiden suhteen, sillä monesti olen joutunut totemaan, etteivät ne toimi mun hiuksissani ollenkaan eikä niiden teho ole lähelläkään kampaamotuotteiden tehoa. Tämä shampoo oli itse asiassa ihan positiivinen yllätys. Pesuteho ei ollut kampaamotuotetasoa, mutta näinkin edulliseksi shampooksi oikein hyvä. Pari kertaa jouduin hiukset pesemään, jotta niistä tuli puhtaat, mutta vähän vähemmän likaisiin hiuksiin olisi varmasti riittänyt jo yksi pesukerta. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista, ellei paras, markettishampoo, jota olen testannut. Yhden käyttökerran jälkeen on toki mahdotonta sanoa mitään siitä, kuinka paljon tämä hiuksia vahvisti tai muuta, mutta ihan mielelläni jatkan tämän käyttämistä. Ovh tällä 250 ml tuotteella on 2,90 €.


Viimeisenä vielä tämä Lumenen Nordic Chic luomivärinappi sävyssä 2 Hiekan Hohto. Todella kaunis vaalea, shamppanjan värinen shimmersävy. Tää on täsmälleen sen sävyinen luomiväri, jota käytän yksinään sellaisina päivinä, kun en jaksa panostaa silmämeikkiini yhtään enempää. Ilman luomiväriä mä en osaa olla, joten tällaiset vaaleat shimmersävyt ovat oikein kivoja, kun ne kuitenkin erottaa sieltä luomilta, mutta ne eivät pomppaa sen suuremmin esille. Laadultaan tämä luomiväri oli oikein hyvä, riittävän pigmenttinen eikä se varissut lainkaan. Iso peukku siis tälle!

Tähän kohtaan täytyy tosin vielä todeta, että mä olen kuullut sen sata ja yksi kertaa ihmettelyä siitä, miten mä voin maksaa luomiväripaletista sen noin 50 euroa, mitä esim. UD:n ja Too Facedin paletit suunnilleen maksavat. Tämän yksittäisen luomivärinapin ovh on 12,90 euroa ja tässä on tosiaan vain yksi luomiväri ja yksi sävy. Yksi mun viimeisimmistä isoista paleteista oli Too Facedin Sweet Peach, joka sisältää 18 luomivärinappia ja josta maksoin 44,00 euroa. Näin ollen yhdelle yksittäiselle luomivärille jäi hintaa alle 2,50 euroa. Toki ne luomivärinapit siinä paletissa ovat kooltaan pienempiä kuin vaikkapa tämä Lumenen luomiväri, mutta joka tapauksessa tuleehan toi nyt ihan älyttömästi halvemmaksi ostaa noita isoja paletteja. Ainakin jos niiden sävymaailma iskee eli koko paletille tulee käyttöä. Asioista saa ihan vapaasti olla montaa mieltä, mutta mun mielestä tätäkin seikkaa on hyvä lähteä pohtimaan ennen kuin tuomitsee muiden ostokäyttäytymisen :)

Miltä huhtikuun Bette Box vaikutti? :)

14 kommenttia:

  1. Tuo huhtikuun boxi ois kyllä ollut mieleinen. Täytyy varmaan laittaa taas tilaus tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä, Bette Boxit on olleet mun mielestäni kaikki tosi hyviä! :)

      Poista
  2. Ziaja ja Lumenen luomiväri vaikuttivat parhailta, etenkin kun tuo luomiväri oli niin nätti. En tilannut boksia tässä kuussa, mutta saa nähdä milloin tilaan seuraavan kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton luomivärin sävy on kyllä tosi kiva, tollanen tosi käytännöllinen perussävy :) Mä oon vähän niinkuin jämähtänyt taas tähän tilaamiseen :D Mutta eipä se mitään, kun sisällöt on olleet näin mieluisia!

      Poista
  3. Ihania tuotteita<3 Tuo luomiväri vaikuttaa niin kivalta sävyltä<3

    VastaaPoista
  4. Tuo Lumenen luomiväri oli heti se mikä silmiini osui, aivan ihastuttava luomivärinappi ♥
    Mä joskus funtsin että lähden ostamaan yksitellen luomivärinappeja ja jätän paletit siihen - aina kun ei tiennyt minkälaatuisia suuret paletit on. Sitten aloin miettimään tuota mistä ihan lopussa kirjoitit. Mä suostun itse kyllä mieluusti maksamaan suuresta paletista sen about 50 euroa koska se tosiaan sisältää monta sävyä ja kaikenlisäksi jos kyseessä on esim urban niin myös laadukkaita sellaisia. Kaikella kuitenkin rajansa, ehken yli 50 euron palettia en lähtisi ostamaan mutta se about 50 tuntuu ihan sellaiselle kohtuuhintaiselle mitä voisi suuresta paletista maksaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yksittäiset luomivärinapit tulee tosi nopeesti paljon kalliimmiksi, vaikka totta kai niissä määrällisesti onkin yleensä enemmän kuin noiden palettien yksittäisissä napeissa :) Urban Decay, Too Faced, theBalm, ABH jne. on kyllä ainakin mut vakuuttaneet laadullaan ja kyseisten merkkien paleteista oon täysin valmis maksamaan sen 50 euroa :D

      Poista
  5. Näin Lumenen luomivärejä Helsingin Stockalla helmikuussa ja vaikka värit olivatkin todella nättejä, jätin kaikki kauppaan hinnan takia. Isosta paletista saa vaan niin paljon enemmän irti ja monipuolisempia lopputuloksia kuin yhdestä luomiväristä. Eikä niitä värejä saa niistä paleteista kauhean helposti loppumaan. Eli olen sinun kanssa ihan samaa mieltä :) Mun pitää etsiä noita Ziajan tuotteita, koska olen nähnyt niitä nyt niin monessa blogissa ja Youtube-kanavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden hinta on kieltämättä aika suolainen, mutta onneksi luomiväri oli laadultaan todella hyvä :) Jep, ja tollasia paletteja on mun mielestäni helpompi ja vaivattomampi käyttää kuin jos pitäisi aina kaivaa se kymmenen erilaista yksittäistä luomivärinappia esille :D Toivottavasti saat käsiisi Ziajaa, ainakin toi vuodenmaitosarja on aivan ihana<3

      Poista
    2. Ziajaa löytyi sopivasti lähiön tököttiliikkeestä. Nyt vaan testailemaan ;)

      Poista
    3. Huippua, ettei tarvinnut ton kauemmin etsiä<3 :)

      Poista
  6. Jos tästä boxista pitäisi omat lempparit sanoa, niin tuo Lumenen luomiväri sekä Ziajan kasvovoide pomppasivat ensimmäisenä silmään :) Tuo Herbinan huulivoidekin kuulostaa ihan lupaavalta, mutta jostain syystä en vain osaa käyttää tuollaisia "huulikiiltomaisia" huulituotteita :D Olen joskus miettinyt kyseisen boksin tilaamista, mutta jotenkin tuntuu että suurin osa tuotteista jäisi kuitenkin loppupeleissä käyttämättä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä yhet munkin suosikit tästä boksista :) Tosi hyviä molemmat! Mä oon vähän samanlainen, mutta tota Herbinaa on itse asiassa ollut tosi miellyttävä käyttää :) Huulet jää niin ihanan tuntuisiksi<3 Toi vaara näissä kauneusbokseissa aina piilee :/ Mutta toisaalta mä kyllä aika herkästi käytän sitten vaikka puoliväkisin niitä tuotteita pois, jos ne kerran oon saanut eikä ne oo ihan täysin sopimattomia itselleni :D

      Poista

Kiitos kommentista!