sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuun suosikkituotteet


Vastahan mä rustailin postausta maaliskuun kosmetiikkasuosikeista ja nyt ollaan jo huhtikuun loppupuolella! Niin se aika rientää, vielä kun se kevätkin alkaisi kunnolla. Tällä viikolla on ainakin Turussa satanut vuorotellen lunta, räntää, vettä ja rakeita, vaikka toisaalta onhan se aurinkokin sitten pilkistänyt monena päivänä. Joka tapauksessa mä alan olla kyllästynyt näihin nykyisiin sääolosuhteisiin ja odotan enemmän kuin innolla sitä kunnon kevättä ja kesää! Mainittakoon tässä tän postauksen yhteydessä myös se, ettei tässä kuussa tule Loppuneet -postausta. Mulla loppui kosmetiikkaa tän kuun aikana niin pieni määrä, että yhdistän huhti- ja toukokuun loppuneet sitten yhteen postaukseen :) Mutta ylempää tosiaan näette, mitkä tuotteet pääsivät tässä kuussa suosikeikseni!


Milanin Baked Blush sävyssä 03 Berry Amore on päässyt tässä kuussa käyttöön todella useasti. Tämä on (toistaiseksi) ainut omistamani Milanin meikkituote, mutta ehdottomasti haluan tutustua myös muihin merkin tuotteisiin! Berry Amore on todella kaunis sävy ja jo pelkästään tuon poskipunan kaunis kuviointi on mieleeni. Poskipunasta löytyy niin vaaleanpunaisen, persikan kuin kullankin vivahteita ja yhdessä ne saavat aikaan todella upean lopputuloksen. Tämä ei ole se kaikkein pigmenttisin poskipuna, mutta kyllä sitä väriä tarttuu ihan riittävästi ja tällä saa todella kauniin, luonnollisen näköisen hehkun ja värin poskille. Upea kevätposkipuna!


Laritzyn ihana Long Lasting Lipstickin sävy Lola on niin ihanan keväinen kuin huulipuna vaan voi olla. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista nestemäisistä huulipunista, joita olen testannut. Pysyvyys on todella hyvä, mutta tämä ei kuivata huulia oikeastaan lainkaan. Sävy on ihana oranssinpunainen ja tämä näyttää huulilla yksinkertaisesti todella hyvältä. Eikä ole ollenkaan huono, että tämä tuoksuu jollekin kermatoffeen tyyppiselle herkulle! Sain tämän itselleni Lip Monthlystä ja tämä on yksi parhaimmista, ellei jopa paras, meikkituote jonka olen kyseisestä boksista saanut.


Kasvonaamioiden käyttö on mulle sellaista ihanaa pientä arjen luksusta ja viime aikoina mulla on ollut kovassa käytössä tämä The Body Shopin Ethiopian Honey Deep Nourishing Mask. Kyseinen naamio on kuivaa ihoa pehmentävä ja silottava, ja se sisältää mm. hunajaa. Naamio jättää kasvot silkkisen sileiksi ja pehmeän tuntuisiksi. Tämä ei missään nimessä ole se kaikkein kosteuttavin naamio, ja kuivaihoisena tarvitsen silloin tällöin myös niitä kunnon kosteuspommeja kasvoilleni, mutta tämä on oikein hyvä ja toimiva naamio silloin, kun ihoni ei ole kuivimmillaan. Mun tekisi mieli testata muitakin TBS:n ihania kasvonaamioita, mutta toistaiseksi mä en tarvitse yhtään kasvonaamiota lisää laatikoihini pyörimään. Hyvä kun ehdin käyttää nämä nykyiset pois ennen kuin ne menevät huonoiksi. Löytyykö sieltä muita kasvonaamiohamstraajia? 


Rituals... Ritual Of Sakura sarjan Carpe Diem Nourishing Shampoo on kohtapuolin jo loppumassa, mutta ennen kuin esittelen sen seuraavassa loppuneet -postauksessa, haluan antaa sille sen ansaitseman maininnan myös kuukauden suosikeissa. Tämä shampoo toimii todella hyvin mun hiuksissani. Pesuteho on erittäin hyvä ja shampoo (ja koko Ritual Of Sakura -tuotesarja) tuoksuu äärettömän hyvälle. Jo yhdellä pesukerralla saa likaisemmatkin hiukset täysin puhtaiksi ja vaikka lopputuloksena onkin aikamoinen takkukasa, hyvä hoitoaine kyllä selvittää senkin. Mä oon ollut niin positiivisesti yllättynyt koko Ritual Of Sakura -tuotesarjasta ja näitä haluan ehdottomasti haalia vielä lisääkin itselleni. Suosittelen lämpimästi testaamaan näitä, tai ainakin tuoksuttelemaan! :D


Viimeisenä vielä yksi tuoksu, nimittäin Escadan vuoden 2015 kausituoksu Turquoise Summer EdT. Tää on tullut ostettua jo yli vuosi sitten, mutta oikeastaan vasta ihan hiljattain mä oon alkanut käyttää tätä lähes päivittäin. Tuoksu iski kyllä voimakkaasti jo silloin vuosi sitten (enhän mä muuten tätä olisi edes ostanut), mutta nyt oon jotenkin täysin menettänyt sydämeni tälle. Voisin suihkia tätä koko ajan vaan lisää ja lisää, mutta muiden ihmisten onneksi koitan malttaa mieleni :D Töihin sairaalaan en näin voimakasta tuoksua viitsi laittaa, mutta kotiin tultua tätä on ollut ihana suihkia iholle, vaikka en olisi välttämättä edes menossa mihinkään. Mä oon maailman surkein kuvaamaan tuoksuja, joten tässä tuoksusta suora lainaus Sokoksen sivuilta: "Leikkisä marjasorbetti mansikkaa, vadelmaa ja mustaherukkaa, jota täydentää kermaisen aistikas vanilja ja santelipuu sekä orvokin raikas kukkaisuus." Tykkään älyttömästi myös tämän vuoden Fiesta Carioca tuoksusta, mutta sitä en kuitenkaan aio itselleni ostaa.

Oletteko te mahdollisesti tykästyneet samoihin tuotteisiin tai onko tässä jokin teitä kiinnostava kosmetiikkatuote? :)

Ihanaa vappua kaikille! ♥

16 kommenttia:

  1. Minä hamstraan naamioita. Levittelen niitä sitten decolteelle asti, että saan käytettyä. :D Toi TBS:n hunajanaamio on tosi kiva, käytän sitä usein saunassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miksen mä oo koskaan tajunnut, että niitä naamioita voi hyvin laittaa decolteellekin :D Kiitos paljon vinkistä! Toi on kyllä ihana kasvonaamio :)

      Poista
  2. Mäkin olen hurahtanut naamioihin, täytyykin ottaa muutama vanhempi tapaus tehokäyttöön 😊 Tuo huuulilakka vaikuttaa tosi 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi muistaa käyttää niitä vanhempia, etteivät vaan pääse vanhenemaan! Huulipuna on aivan ihana kaikinpuolin<3

      Poista
  3. Ihana tuo Escadan pullo<3 En ole käyttänyt ko. tuoksua kuin muistaakseni jonkin näytteen verran, mutta siniturkoosi sävy on ainakin mun silmiä hivelevä:) Olen itse kans todella huono kuvaamaan mitään tuoksuja, enkä ymmärrä miten jotkut saa niistä kaivettua esiin niin yksityiskohtaisia vivahteita. Ei ole mun nenu luotu sellaiseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi pullo on tosi kaunis ja tykkään itsekin tuosta sinisestä sävystä :) Escadalla on kyllä aina tosi kauniita pulloja! Haha joo mä en yleensä tunnista juuri mitään niistä tuoksuista, vaniljan nyt suht herkästi tuoksuista poimii, mutta muuten mulla ei oo yleensä mitään hajua mitä ne tuoksut sisältävät :'D Ei ole munkaan!

      Poista
  4. Milani merkkinä kiinnostaa ja erityisesti juurikin nuo poskipunat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mua :) Luminoso ainakin on pakko saada ♥

      Poista
  5. Haha olen mahdoton naamioiden hamstraaja! :DD Juuri eilen sain postista neljä suloista korealaista naamiota, joista tulossa multimasking-postaus lähiaikoina :)

    Jos joskus päätät kokeilla lisää Milanin tuotteita, voin lämmöllä suositella Amore Matte -huulituotteita! Ne tuntuu huulilla kevyiltä ja pysyvät tosi hyvin :) Mulla on sävyt 10 Adorable ja 11 Precious ja tykkään molemmista tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, odottelen innolla tota sun postausta noista naamioista! Amore Matte on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa, eli eiköhän noita tule hankittua :) Kiva kuulla, että sä oot tykännyt niistä!

      Poista
  6. Mä rakastan myös kaikkia naamioita, pitäisi hieman rajottaa niiden ostelussa :D tuo escadan tuoksi on aivan ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mun, kun ne kuitenkin kestää yleensä suht pitkään ja pelkään, että saan noi vanhenemaan ennen kuin ehdin käyttää kaikki pois :D Se on<3

      Poista
  7. Kyllä kuukaudet menevät nykyään niin nopeasti, että juuri kun oli huhtikuun alku niin onki jo toukokuu :D Kivoja suosikkeja! Tuo Escadan hajuvesi on niin ihanan tuoksuista <3 Taidan sanoa aina niin kun mainitsetkin Escadan :D Mä laitan kasvonaamioita yleensä pari kertaa viikossa ja munkin mielestä ne tuovat arkeen sellaista pientä luksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin ne menevät :D No onneksi ollaan vasta menossa kesää kohti niin voi kohta alkaa fiilistellä sitä<3 Haha, Escadan tuoksut on varmaan kaikki kyllä ihania, eli ei ihme jos niin sanot ;D Ne tuo tosiaan ihan tavalliseen arkeenkin sitä pientä luksusta ja ihokin kiittää, kun muistaa käyttää niitä naamioita :)

      Poista
  8. Tänään katselin lentokentällä Ritualsin tuotteita, mutta en voinut ostaa kun oli vaan kotimaan lento, höh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh.. Harmi, ettei Ritualsia saa Suomesta kovin helposti :/ Netistä pystyy onneksi tilaamaan!

      Poista

Kiitos kommentista!