keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Ihonhoitoa Mádaran kosmetiikalla


Tilasin jokin aika sitten Mádaran verkkokaupasta itselleni muutamia merkin ihonhoitotuotteita ja lupailin kirjoittaa tuotteista tarkemman arvion, kunhan olen ensin ehtinyt ne testaamaan. Mádara ei pettänyt tälläkään kertaa ja lukuun ottamatta sitä puhdistusmaitoa, josta en sen uudistuksen jälkeen enää niin pidä, kaikki tuotteet olivat mulle todella mieluisia ja mikä tärkeintä - sopivat hyvin mun kuivalle ja herkälle iholleni. Puhdistusmaitoa en ota tässä enää käsittelyyn, sillä siitä kerroin mielipiteeni jo aiemmin ja halusin koota tähän postaukseen vain ne tuotteet, joista oikeasti pidin.


Comfort Tonerista olen kirjoittanut blogin puolelle aiemminkin, mutta haluan siitä huolimatta mainita siitä vielä. Tämä on tosiaan ehdottomasti paras koskaan testaamani kasvovesi, sillä tämä sopii omalle kuivalle iholleni täydellisesti. Oikeastan poikkeuksetta kaikki muut kasvovedet ovat aiheuttaneet enemmän tai vähemmän kiristävää ja/tai kuivattavaa tunnetta ihollani, mutta tämä ei sitä tee. Käytän kasvovettä pääasiassa aamuisin ennen kasvovoiteen levittämistä. Kasvovesi on mielestäni hellä, mutta itselleni riittävä puhdistuskeino aamulla enkä esimerkiksi pese kasvojani aamuisin lainkaan veden kanssa. Myöskään mitään tujumpia putsareita en ole kokenut tarpeellisiksi. Tästä kasvovedestä tuli viime kesänä välittömästi uusi suosikkini enkä koe enää tarvetta etsiä parempaa kasvovettä. Toki voin uusia kasvovesiä testata, mikäli tilaisuus tulee esimerkiksi kauneusboksien kautta, mutta muuten pysyttelen kyllä tässä Mádaran ihanassa kasvovedessä! Tämä soveltuu hyvin myös illalla kasvojenpuhdistuksen viimeistelyyn, mutta siinä puuhassa mulla toimii nykyään misellivesi.


SOS Hydra Repair Intensive Serum on tuote, jota olin jo pitkään halunnut testata. Kyseessä on kasvoille tarkoitettu syväkosteuttava seerumi, jonka uskoin soveltuvan todella hyvin nimenomaan omalle kuivalle iholleni. Ja niinhän se sopikin. Oon käyttänyt tätä seerumia lähinnä aamuisin ennen päivävoidetta ja tämä on selkeästi auttanut kasvojani pysymään kosteutettuna pitempään. Iso plussa nopeasta imeytymisestä ja jo pieni määrä seerumia riittää koko kasvoille. Pelkäsin, ettei tämä soveltuisi mulle aamuisin juuri sen takia, että mulla on oikeasti kiire sen meikkaamisen ja itseni laittamisen kanssa, enkä todellakaan ehdi odotella kovinkaan kauan edes kasvovoiteen imeytymistä. Onneksi asia ei kuitenkaan ollut niin ja tästä tulikin nopeasti ehdoton luottotuotteeni aamurutiineissani.


Sain kaupanpäälliseksi tilaukseeni tämän Smart Antioxidants Fine Line Minimising Fluid Day kasvovoiteen, joka on ihoa suojaava sekä juonteita tasoittava päivävoide. Voide on tarkoitettu erityisesti normaalille ja sekaiholle, joten olin hieman ennakkoluuloinen siitä, kuinka hyvin tämä toimii omalla kuivalla ihollani. Voide on kuitenkin osoittautunut todella hyväksi meikinalusvoiteeksi ja tämän ehdottomasti paras ominaisuus onkin nopea imeytyminen. Voide on koostumukseltaan todella ohutta ja kevyttä ja iho imaisee tämän itseensä todella, todella nopeasti. Talvella tämä tuskin olisi mulle riittävän kosteuttava, mutta nyt kevään tultua ja yhdistettynä tuohon SOS seerumiin, tämä on ollut enemmän kuin hyvä päivävoide mulle. Haluaisin kyllä testata tästä voiteesta myös sitä kuivalle iholle suunnattua versiota, mutta tämänkin käytän oikein mieluusti pois. Tämä on yksi parhaimmista kaupanpäällisistä, mitä olen kosmetiikkaostosteni kanssa saanut!


Superseed Soothing Hydration Organic Certified Facial Oil on kahdeksaa eri öljyä sisältävä kasvoöljy. Öljyjen on tarkoitus tehokosteuttaa ihoa sekä tehdä siitä kimmoisampi ja tuote sopii erityisesti herkälle, kosteusköyhälle, kireälle ja ärtyneelle iholle. Eli juuri sellaiselle iholle, jonka itse omaan. Mä en ole tainnut koskaan ennen omistaa mitään vastaavanlaista kasvoöljyä, joten lähdin enemmän kuin innolla testaamaan tätä. Olen käyttänyt öljyä iltaisin kasvovoiteen jälkeen ja tämä on kyllä varsinainen kosteuspommi iholle! Tuotteen annostelu tapahtuu kätevällä pipetillä, josta saa aina tuotetta juuri sen verran kuin tarvitseekin. Jo pari tippaa riittää hyvin koko kasvoille ja öljy jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi. Sellainen pieni öljymäinen tunne tosta tosiaan jää, mutta kunhan tuote imeytyy, sekin haihtuu ja jäljelle jää vaan kosteutetun tuntuinen iho. Tuoksu on tässä aika perinteisen luonnokosmetiikkamainen ja suhteellisen voimakas, mutta itseäni se ei ole häirinnyt, vaikken normaalisti olekaan mikään luonnonkosmetiikan tuoksujen suurin fani. Todella hyvä, tehokas ja toimiva kasvoöljy. Vertailukohtia mulla ei tosiaan ole, mutta oon pitänyt tästä todella paljon. Nyt kesän tultua tämän käyttö jää todennäköisesti hieman vähemmälle, mutta voin vaan kuvitella kuinka paljon ihoni taas rakastaa tätä talven tultua ja ilmojen viilennettyä.

Onko teillä kokemusta näistä tuotteista? :)

18 kommenttia:

  1. Smart Antioxidants Fluidista tykkäsin, ihan loistava kesätuote keveytensä puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on! Kesällä munkaan ihoni ei tarvitse niitä kaikkein paksuimpia voiteita, joten toi tulee kyllä tarpeeseen :)

      Poista
  2. Seerumista ja fluidista on kokemuksia, tykkään molemmista. Itsellä on fluidista sama versio kuin sulla, se on nyt just hyvä, mutta talvella luultavasti pitäisi siirtyä siihen tuhdimpaan versioon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on samat oletukset, ja aionkin ehdottomasti ostaa syksymmällä testiin sen kuivalle iholle tarkoitetun version tosta :) Talvella se on varmasti täydellinen päivävoide!

      Poista
  3. Kiva ja kattava arvostelu taas kerran! :) En ole testannut noista mitään, mutta ihoni onkin tyypiltään rasvoittuva. Oon käyttänyt yhden pullon Madaran sekaiholle tarkoitettua kasvovettä, mutta en ostaisi sitä uudestaan sen sisältämän alkoholin vuoksi. Heidän misellivettä voin sen sijaan suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Mäkään en tykkää käyttää alkoholia sisältäviä kasvovesiä, ne vasta jättääkin iholle sen kireän ja kuivattavan tunteen. Sekaiholle tarkoitetuissa kasvovesissä taitaa melko usein olla sitä alkoholia? Oon Mádaran miselliveden ostoakin miettinyt ja ehkä jossain vaiheessa aionkin sen ostaa! Nyt on kuitenkin niin paljon jo entuudestaan kotona noita misellivesiä, että täytyy saada ne käytettyä ensin alta pois :D

      Poista
  4. Hyvä katsaus:) Madaran tuotteita olen käyttänyt vain näytteiden verran, enkä ole "ehtinyt" niihin sen enempää tutustua. Kuivaihoisena kaikki kosteuttavat seerumit on aina tapetilla, varsinkin sos-tasoiset;) Madaran SOS-seerumi vaikuttaa juuri mulle sopivalta täsmätuotteelta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Toivottavasti jossain vaiheessa saat testailtua Mádaraa enemmänkin, mikäli merkki kiinnostaa :) Tuo seerumi varmasti sopisi hyvin sunkin ihollesi! Mun ihoni ainakin on tykännyt siitä tosi paljon ja toi on tosi kiva juuri sen takia, että sitä pystyy huoletta käyttämään aamuisinkin.

      Poista
  5. Ihan on kyllä uusi merkki mulle, mutta mukavaa ja kattavaa luettavaa:) Kasvoöljyt ovat kyllä ihania, mutta mulla kun on rasvoittuva iho niin se ei ehken oo ihan hyvä mun iholle. Ainakin jos iltaisin sitä laittaa niin aamulla on tuplasti rasvaisemman tuntuinen nassu.:/ Harmi sinänsä kun ne on oikeesti aika ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit postauksesta<3 Mä oon ihan rakastunut tähän mun ainokaiseen kasvoöljyyn, se tekee niin hyvää mun kuivalle iholleni :D Mutta joo uskon, ettei rasvoittuvammalle iholle tollanen oo välttämättä kovinkaan tarpeellinen tai hyvä :/ Löytyisköhän jostain joku öljy, mikä on nimenomaan suunnattu sekaiholle/rasvaiselle iholle vai onko nää vaan enemmän tällaisia kuivan ihon juttuja..?

      Poista
  6. Jokainen noista tuotteista kuulostaa kyllä mielenkiintoisilta! Itse en ole ehtinyt vielä Mádaraa testaamaan, mutta esimerkiksi tuo kasvovesi voisi ehdottomasti olla kokeilemisen arvoinen :) Ihanasti muuten otettu nämä kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne kyllä on ja kaikki toimii ihan loistavasti! Toi kasvovesi on niin huipputuote, en enää tosiaan suostu mitään muuta käyttämään, kun en tykkää yhtään siitä kiristävästä tunteesta iholla :D Kiitos paljon kehuista ihana<3 :)

      Poista
  7. Mulla ei vieläkään ole kokemusta Madarasta, vaikka monta kuukautta oon uhkaillut testailevani. Täytys ottaa vaan niskasta kiinni ja hankkia pari juttua testiin! :D Hyvä arvostelu taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no ihan ehdottomasti hankit jotain ihanaa Mádaralta! Uskon, ettet tuu pettymään<3 Mä oon ainakin ihan myyty tälle tuotemerkille :D

      Poista
  8. Mulla ei oo Madarasta kokemuksia, kun tuotteiden alkopitoisuus on saanut mut empimään kokeilua 🤔 Tuo kasvoöljy vois toimia, mä olen niihin niin koukussa että tuskin jätän niitä kesäksikään jäähylle 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näissä taitaa aika monessakin sitä alkoholia olla eikä se kaikkien iholle sovi :/ Saa nähdä pystynkö mäkään luopumaan tosta kasvoöljystä kesän ajaksi :D Varmaan ainakin vähennän sen käyttöä, jos en kokonaan lopeta :)

      Poista
  9. Mä oon kuullut paljon Madarasta hyvää ja pitäisi ehkä joskus kokeillakkin :) Etenkin noita seerumeita olisi kiva kokeilla! :) Kiva kun oot löytänyt sun iholle sopivia tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Ja Mádaran sivuilla on tosiaan aina silloin tällöin niitä -40% alennuksia, joita kannattaa pitää silmällä :) Nää ei kuitenkaan oo ihan niitä kaikkein edullisimpia ihonhoitotuotteita ja mulle ainakin toi -40% alennus on todella tuntuva :D Se on kyllä tosi kiva, kun löytyy juuri omalle iholle soveltuvat tuotteet :) Se kun ei oo ihan mikään itsestäänselvyys.

      Poista

Kiitos kommentista!