maanantai 22. toukokuuta 2017

theBalm Meet Matt(e) Hughes Long-Lasting Liquid Lipsticks


Nestemäiset huulipunat ovat sellaisia, joita monesti joko vihataan tai rakastetaan. Tavallisiin puikkohuulipuniin verrattuna ne koetaan yleensä huulia kuivattavammiksi, mutta toisaalta myös pitkäkestoisemmiksi ja pysyvimmiksi. Mä lukeudun itse ehdottomasti siihen porukkaan, joka rakastaa niitä, kunhan ne vaan ovat laadultaan hyviä eivätkä liian kuivattavia. Oon testannut melko monen eri brändin nestemäisiä huulipunia ja yhdet parhaimmista ovat ehdottomasti theBalmilta. Nämä theBalmin Meet Matt(e) Hughes Long-Lasting Liquid Lipstickit ovatkin tämänpäiväisen postauksen aiheena. theBalm on vakuuttanut mut merkkinä jo kauan sitten ja nämä nestemäiset huulipunat jatkavat sitä samaa laadukasta linjaa kuin merkin muutkin meikkituotteet, joita olen testannut. Omistan itse tästä sarjasta huulipunan kolmessa eri sävyssä ja ehdottomasti voisin kuvitella ostavani näitä myös lisää. theBalmia myy mm. Cocopanda sekä eleven, mutta valitettavasti Suomen kivijalkaliikkeistä theBalmia ei pysty toistaiseksi ostamaan.


Meet Matt(e) Hughes Long-Lasting Liquid Lipstickit ovat siis nestemäisiä, mattalopputuloksen antavia huulipunia. Näitä on saatavilla 18 eri sävyssä, eli sävyvalikoima on näissä melko laaja. Huulipunat levittyvät huulille todella helposti ja vaivattomasti, ja näiden pysyvyys on ihan huippuluokkaa. Syömisen jälkeen näitä saa korjata, sillä väri kuluu erityisesti huulten keskiosasta pois, mutta muuten nämä kestävät kyllä todella hyvin. Joidenkin nestemäisten huulipunien ongelmana on se, ettei niitä voi lisätä kesken päivää ilman, että lopputulos näyttää huulilla todella paakkuiselta ja rumalta, mutta näitä voi huoletta lisäillä niin usein kuin tarve vaatii. Uusi huulipunamassa asettuu hyvin jo huulilla olevan huulipunan kanssa yhteen eikä mitään paakkuja synny missään vaiheessa. Nämä huulipunat tuoksuvat huulia viilentävältä mintulta, joka kuitenkin haihtuu huulilta pois melko nopeasti.


Kuten postauksen alussa totesin, mä en itse pidä liian kuivattavista nestemäisistä huulipunista eivätkä nämä tosiaan sellaisia ole. Mattalopputuloksen antavat huulipunat ovat oman kokemukseni mukaan aina kermaisemman koostumuksen omaavia huulipunia kuivattavampia, mutta tämä kolmikko ei juurikaan pahemmin huulilla edes tunnu. Totta kai esimerkiksi tuulisena säänä ulkona ollessa huulet kuivahtavat ja alkavat tuntua kireiltä, jos näitä on huulilla. Mutta siis juuri tälläkin hetkellä tätä postausta kirjoittaessani mulla on tuota rusehtavaa sävyä Charming huulillani, enkä oikeastaan edes huomaa että huulillani olisi mitään. Nestemäisiksi huulipuniksi nämä ovat siis huulilla todella mukavantuntuisia. Seuraavaksi lyhyet katsaukset vielä kaikkiin kolmeen omistamaani sävyyn:


Meet Matt(e) Hughesin sävy Devoted on kauniin kirkkaanpunainen sävy. Juuri sellainen klassisen sävyinen punainen huulipuna, jota itse niin paljon rakastan. Devoted on ehdottomasti ollut mulla tästä kolmikosta eniten käytössä ehkä juuri siksi, että kirkkaanpunaiset huulipunat ovat mulle itselleni niin helppokäyttöisiä ja ne näyttävät mielestäni aina yhtä hyviltä huulilla. Ne on lisäksi helppo yhdistää monenlaisten silmämeikkien ja myös asujen kanssa. Todella kaunis sävy ja varma valinta punaisista huulipunista pitäville!


Seuraavaksi Meet Matt(e) Hughes sävyssä Sentimental. Sentimental on aivan upea kirkkaan pinkki/fuksiaan taittava huulipuna. Tällaiset sävyt ovat mulla todella kovassa käytössä erityisesti kesäisin ja tämä onkin odotellut mulla lähes käyttämättömänä talven yli näitä kesäisempiä ilmoja. Todella kaunis sävy ja nimenomaan rehellisen kirkas pinkki eikä liiaksi violettiin taittava.


Viimeisenä Meet Matt(e) Hughesin sävy Charming, joka on todella kaunis punertavan ruskea sävy. Mielestäni tämä on ruskeaksi huulipunaksi todella "helppo" myös sellaiselle, joka ei ole niitä tottunut käyttämään. Sävy ei ole liian tumma tai silmiinpistävä eikä myöskään liian viileä. Itse ainakin miellän nimenomaan viileänsävyiset ruskeat huulipunat hieman vaikeiksi yhdistää muun meikin kanssa, mutta tohon totta kai vaikuttaa paljon ihmisen muu tyyli ja se, sopivatko hänelle paremmin kylmät vai lämpimät sävyt. Tämä on mulle erityisesti syyspuna (kuten kaikki ruskeat huulipunat), mutta tätä on mulla huulilla tosiaan tälläkin hetkellä, joten hyvin tämä toimii myös näin keväällä!

Mikä on teidän mielipiteenne nestemäisistä huulipunista? Vihaatteko, rakastatteko vai jotain siltä väliltä? :)

20 kommenttia:

  1. En itse käytä nestemäisiä, enkä niitä vihaa, mutta jotenkin vaan olen tottunut puikkohuulipuniin, että pysyn niissä pääsääntöisesti. En ole kovin paljoa nestemäisiä kokeillut, joten ei ole niistä vankkaa mielipidettä puoleen eikä toiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, että toi on myös tottumiskysymys ja onhan puikkohuulipunat tavallaan myös helpompikäyttöisiä kuin nestemäiset :) Puikkohuulipunat on kyllä munkin suosikkejani, mutta välillä on kiva käyttää myös näitä nestemäisiä!

      Poista
  2. Mulla on näitä sellaisia minikokoisia, tykkään siitä minttusuklaan tuoksusta ja näiden huulituntumasta kovasti! Vähän sais olla vaaleampia sävyjä vielä tarjolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä minikokoisista versioista taitaa olla sellasia pakkauksiakin myynnissä, missä tulee monta punaa :) Oon sellasen hankkimista joskus miettinyt! Nää tuntuu kyllä huulilla hurjan mukavilta, jopa poikkeuksellisen mukavilta kun miettii, miltä nestemäiset huulipunat pahimmassa tapauksessa tuntuu :D

      Poista
  3. Mulla on tuollainen sävyssä Committed ja se näyttäisi olevan vaaleampi versio tosta Charming-sävystä. Se on ehdottomasti yksi parhaita nestemäisiä punia, joita olen kokeillut. Kuvaisin näitä samalla tavalla, kuin sinäkin; pysyvät hyvin ja tuntuvat huulilla miellyttäviltä, vaikka tosin joskus vähän kuivilta. Näitä olisi kiva saada lisää :) Tykkään ylipäätään nestemäisistä punista niiden helppouden vuoksi, kun ei tarvitse koko ajan olla lisäämässä punaa huuliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Commited on tosi kaunis sävy, sen haluaisin itsekin saada :) Just tollanen vaalea rusehtava puna on meinaan hakusessa mulla! Joskus nä tosiaan tuntuu hieman kuivilta, siitä ei pääse mihinkään, mutta yllättän mukavantuntuisia nämä loppupeleissä huulilla on. Toi pysyvyys on kyllä ehdottomasti nestemäisten huulipunien parhaimpia puolia :)

      Poista
  4. Kyllähän mä rakastan nestemäisiä huulipunia 🖤 Juuri laitoin tilaukseen TheBalmin Tapaa Masa-huulijutut, sen minikokoelman 😊 Oon löytäny muiltakin merkeiltä suokkarihuulijuttuja mm. Isadoralta, mut ne on jossain vaiheessa alkaneet tuntua kuivilta. Mulla ei kuitenkaan kauaa mitkään värit, merkit tai koostumukset pysy huulilla vaikka ois alustukset, pohjustukset tai mitkä lie, koko ajan sais olla lisäämässä väriä. Eli oon kyllä kateellinen kaikille joilla se puna pysyy sinne lounastauon loppuun asti! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä en ookaan tollasesta aiemmin kuullutkaan, pitääkin käydä tutkimassa tarkemmin! Mä en esimerkiksi NYX:n monia huulimeikkejä voi käyttää juuri sen takia, että ne tuntuu huulilla niin törkeän kuivattavilta, mutta theBalmin tuotteet ei sitä tee samalla tavalla :) Haha voi ei, harmi jos ei edes nestemäiset huulipunat pysy sulla kunnolla! Onneksi useimpia punia voi kuitenkin lisäillä huoletta ilman, että tulee mitään paakkuuntumisefektejä tms. :D

      Poista
  5. Tykkään, jos eivät ole liian kuivattavia. Sentimelta vaikuttaisi sävynä näistä sellaiselta joka voisi kolahtaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä :) Sentimental on todella kaunis sävy<3

      Poista
  6. Itseltäni löytyy yksi theBalmin nestemäinen huulipuna, jonka sävyä en nyt muista mutta sellainen tumma ja hieman rusehtava nude kuitenkin :) Tykkään kyllä tuosta koostumuksesta, ja ainakin noissa on hieman parempi pysyvyys mitä esim. Nyxin soft matte lip creameissa. En kuitenkaan kovin montaa päivää pysty käyttämään tuollaisia nestemäisiä punia, sillä jossain vaiheessa se kuivuuden tunne iskee väistämättä :( Tuollainen joku kirkkaampi punaisen sävy olisi kesäksi ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyvyys on näissä kyllä munkin mielestä selkeesti parempi kuin Soft Matte Lip Creameissä. Tosin mä en muutenkaan niistä pidä enkä enää edes omista sellaisia, kun ne kuivatti mun huulia niin älyttömästi :D Joo nää taitaa silleen salakavalasti kuitenkin kuivattaa huulia, joten ehkä parempikin tossa tapauksessa käyttää nestemäisiä punia vaan silloin tällöin, niin ei pääse huulet kuivumaan :) Kirkkaat huulipunasävyt ovat aivan ihania kesällä<3

      Poista
  7. Mä pidän nestemäisistä huulipunista, TonyMoly oli kokeilussa hetki sitten ja mä kyllä ihastuin siihen vaikka miinuksiakin niissä oli. Esimerkiksi niiden kohdalla se tuppaa paakkuuntumaan huuliin kun päivän mittaa lisäilee ja se näyttää ihan törkeeltä, huomasin sen tässä pari päivää sitten vasta kun piti enempi lisäillä päivän aikana kun yleensä:/ Muuten ne kyllä ovat ihania, ei kuivata lainkaan tms. Nämä theBalmin punat kuulostaa kyllä laadukkaammilta kun ne mun TonyMolyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla käy NYXin Soft Matte Lip Creamien ja Lip Lingerien kanssa ihan samalla tavalla :/ Se lopputulos ei oo tosiaan mikään kovin kaunis, kun se väri paakkuuntuu huulille.. Tosi harmi, että noi TonyMolynkin punat tekee silleen, jos ne kerran muuten oli hyviä! Näissä theBalmin punissa ei ainakaan oo samanlaista paakkuuntumista :)

      Poista
  8. Haha, mulla on juuri suunnitteilla postaus samaisista nestemäisistä huulipunista! :D Itse tykkään kyllä nestemäisistä huulipunista, mutta se ei mullakaan saisi olla kuivattavaa sorttia. Mulla löytyy myös kolme näitä theBalmin Meet Matte Hughes -punia, ja tykkään näistä kyllä kovasti. Mäkin tykkään juuri siitä, että näitä punia pystyy lisäämään ilman, että puna menee kamalan näköiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiva sattuma :D Odottelen mielenkiinnolla sun postausta<3 Se ei tosiaan oo mikään itsestäänselvyys, että tällaisia mattaisia nestemäisiä punia voi lisätä päivän aikana huulille niin, että ne eivät paakkuunnu. Onneksi nää on poikkeus tossa kohtaa ja muutenkin nä huulipunat on mun mielestä tosi laadukkaita!

      Poista
  9. Mä oon haaveillut nyt jo jonkin aikaa theBalmin huulipunasta, joten pakko sellainen ostaa! <3 Nuokin sävyt on niin ihania! Voisin tilata netistä, mutta haluaisin kyllä paikan päällä käydä testailemassa.. :) Mutta ei taida olla mahdollista, joten ehkä joku päivä lähtee Cocopandalle pitkästä aikaa tilausta. Mulla on muutama nestemäinen huulipuna, jotka pysyvät kyllä tosi hyvin huulilla :) Tykkään kyllä molemmista, sekä puikkomaisesta että nestemäisestä. Molemmissa on hyvät puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä, theBalmilla on niin ihania meikkejä<3 Joo toi on kyllä harmi, ettei näitä pääse kovin helposti paikan päälle testailemaan :/ Ulkomailla toki onnistuu ja itsekin löysin Miamista putiikin, jossa theBalmia myytiin. En tosin ostanut mitään, kun Cocopandalta saa noita aina niin superedullisesti :D Molemmissa on tosiaan ne hyvät ja huonot puolet munkin mielestä!

      Poista
  10. Mä tykkään kyllä nestemäisistä huulipunista, ne tuntuu jotenkin kevyiltä huulilla ja ovat helppo levittää! :) ihania sävyjä nuo kaikki tuossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä, levitys on helppoa ja parhaimmassa tapauksessa ne on huulilla tosi kevyen tuntuisia :) Noi on kyllä ihania<3

      Poista

Kiitos kommentista!