torstai 6. heinäkuuta 2017

Simple Halo Eye Makeup Tutorial + arvonnan voittaja


Moikka :) Nyt olisi vuorossa mun blogihistoriani ensimmäinen meikkitutoriaali! Mun on ollut tarkoitus tehdä tällaisia jo ties miten pitkään, mutta oon jotenkin kokenut kuvien kanssa tutoriaalien tekemisen vaikeaksi. Videoita mä en taas oo osannut tehdä, sillä koen sekä näyttäväni että kuulostavani videoilla todella, todella tyhmältä. Kuvausolosuhteet ei olleet parhaimmat mahdolliset, sillä ulkona oli todella synkkää ja jouduin hieman muokkaamaan kaikkia kuvia eivätkä värit toistu ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Mutta tarkoituksena olisi siis kuvien kanssa näyttää teille, miten itse teen ihan simppelin halosilmämeikin käyttäen muutamaa eri luomivärisävyä. Yllä näette muutaman aiemmin tekemäni halo meikin. Näiden tarkoituksena on siis jättää luomien keskiosa vaaleammaksi ja laittaa tummempaa sävyä sekä ulko- että sisänurkkaan. Halomeikit on superhelppoja ja nopeita ja näistä voi tehdä hyvinkin dramaattisia ja voimakkaita tai sitten todella neutraaleja ihan oman maun mukaan.


Käytin tämänkertaiseen silmämeikkiin kahta eri luomiväripalettia - Urban Decayn Nakedia sekä Naked Smokya. Ripsivärinä toimi mun lempparini eli Shiseidon Full Lash Volume, jota mulla on vielä tämä yksi tuubi jäljellä ja eyelinerin virkaa hoiti niin ikään suosikkini, H&M:n Dipliner Ink. Silmämeikinpohjustajaksi valitsin Too Facedin Shadow Insurancen.


Paleteista on ympyröity ne luomivärit, joita meikissä käytin. Mä meikkaan monesti aika pitkälti ihan fiilispohjalta ja tälläkin kertaa menin ihan sen mukaan, mikä itsestäni tuntui parhaammalta. Sen kuitenkin tiesin, että halusin rakentaa meikin Naked Smoky paletin tumman Smolder sävyn ympärille.


1. Luomet on pohjustettu Too Facedin Shadow Insurance primerilla ja primer on kiinnitetty puuterilla. Mun silmäluomista lähtee tällä hetkellä taas vaihteeksi iho pikkuhiljaa irti, joten sen takia luomet eivät näytä kovinkaan kauniilta. Onneksi meikki kuitenkin peittää tonkin ongelman! ;)

2. Aloitan silmämeikin teon lisäämällä sekä luomen sisä- että ulkonurkkaan häivytyssiveltimellä Naked paletin sävyä Toasted. Ulkonurkkaan väriä voi laittaa hieman enemmän ja tuoda sitä selkeästi keskemmälle luomea, mutta jätän kuitenkin ihan selkeän välin luomen keskiosaan.

3. Lisään Naked Smokyn tumman lilaa sävyä Smolder samoihin kohtiin samalla häivytyssiveltimellä. Sisänurkassa kannattaa olla varovainen noin tumman luomivärin kanssa, jottei sitä mene liikaa. Sisänurkkaan ei kannata valita sitä kaikkein isointa sivellintä, mutta suosittelen silti häivytyssivellintä, sillä sen kanssa saa parhaiten häivyteltyä kaikki rajat heti kättelyssä. Itse käytin Sigman E25 sivellintä, joka on suhteellisen pienikokoinen häivytyssivellin.

4. Otan Sigman E40 häivytyssiveltimeen Naked paletin Toasted sävyä ja häivyttelen sen kanssa pääasiassa luomivaossa Smolder sävyä, jotta meikkiin ei jäisi turhan kovia rajoja ja luomivärit häivyttyisivät hyvin keskenään.

5. Lisään luomen keskiosaan Naked Smokyn vaaleaa High sävyä ihan perinteisellä lättänällä luomivärisiveltimellä. Tästä tulee siis meikin vaalein ja kirkkain kohta. Monesti lisään siveltimeen vielä MAC:n Fix+, jotta siveltimestä tulee kostea ja luomivärin pigmentti paranee entisestään. Nyt en kuitenkaan tehnyt sitä.

6. Häivytän vaalean keskiosan tummempien reunaosien kanssa Naked paletin kultaisen Half Baked sävyn kanssa. Kullan sävy tuo jonkin verran myös pehmeyttä meikkiin.

7. Häivyttelen sävyjä yhteen toistensa kanssa, lisään hieman tummaa Smolderia silmän ulkonurkkaan ja korostan kulmaluuta Naked Smokyn mattavaalealla Thirteen sävyllä.

8. Seuraavaksi lisään alaluomelle ulko- ja sisänurkkiin kevyesti Toastedia ja keskelle kultaista Half Bakedia. Tässäkin kohtaa on hyvä muistaa häivyttää sävyt yhteen toistensa kanssa!

9. Lopuksi vielä rajaukset H&M:n Dipliner Inkin kanssa ja ripsiin Shiseidon Full Lash Volumea.


Ja valmis meikki näyttää siis tältä. Kuten sanoin jo aluksi, valoitus ei ollut todellakaan paras mahdollinen eivätkä luomivärien sävyt pääse kunnolla oikeuksiinsa näissä kuvissa. Mutta pointtina olikin nyt se, että miten tällainen meikki syntyy! Uskon, että tämä oli monille ihan tuttua, mutta ehkä tässä oli jollekin myös jotain uutta :) Ja näitä meikkitutoriaaleja on multa toivottu, joten jostainhan se oli aloitettava ;)

Sitten vielä loppuun Zoevan Cocoa Blend paletin voittaja:


Eli arpaonni napsahti tällä kertaa Katalle ja olen häneen ollut yhteydessä :) Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille<3 Sain teiltä aivan ihanaa palautetta ja lukuisia hyviä postausehdotuksia, iso kiitos myös niistä :)

Iskeekö Halo Eye -meikki teihin? Entä onko jotain toivomuksia mahdollisten tulevien meikkitutoriaalien osalle? :)

14 kommenttia:

  1. Höpsis, kuvathan on juuri hyvät! :) Ja tosi selkeät! Halo-meikit ovat munkin yksiä lemppareita, koska ne on helppo toteuttaa ja näyttävät superkivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla :) Jep ne on tosi helppoja ja kivaa vaihtelua sellaiseen "perinteiseen" meikkiin, jossa luomen sisäosa on vaaleampi ja luomivako ja luomen ulko-osa tummempi!

      Poista
  2. Upeat kuvat, ei mitään huolta:) Mielettömän taitavat meikit, tykkään erityisesti halo-efektistä luomillla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Halo-efekti näyttää munkin mielestä tosi kauniilta!

      Poista
  3. ÄÄÄ melkein kiljuin eilen töissä riemusta kun luin s-postini. Vastaan sulle hetipian tänään:)
    Olin myös tositosi iloinen kun sulta sai viimein meikkituton. Nyt vaan harjoittelemaan kun päätän luomiväriin koskea (ja koskekin heti kun tuo voittamani paletti tulee).
    Mä mietin kun en osaa lainkaan häivytellä että mitähän tästä meikistä tulee kun alan kokeilla, saa nähdä. Musta tuntuu etten oikeasti saa hävityeltyä kunnolla koskaan värejä ja jos sekoitan niitä niin niistä tulee ihan eri väriset joka kohdasta ja niin edelleen.. Vaikka pohjustan ymmä ym. Nooh harjoitus tekee mestarin...:D Ihanaa, lisää tutoja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana<3 :D Uskon, että Zoevan paletillakin saa ihan kivoja halomeikkejä tehtyä, eli harjoittelemaan vaan kunhan paketin itsellesi saat ;) Onko sulla käytössä ihan kunnon häivytyssivellin vai millaisella siveltimellä koitat häivytellä meikkejä? Sellasella pyöreällä siveltimellä sen pitäisi kyllä onnistua, ja harjoittelemaan vaan lisää jos tuntuu vaikeelta! Ihan varmasti säkin saat kauniit häivytykset tehtyä<3

      Poista
  4. Yksityiskohtaiset ja selkeät ohjeet �� Valaistuksilla ym ei ainakaan mulle ole väliä, sillä katson vain mihin esim luomiväri asettuu tai millä välineellä on hyvä häivyttää. Ymmärrän kyllä, et blogin pitäjänä haluaa kaiken olevan viimeisen päälle ja täydellistä! �� Yritin viime viikonloppuna väsätä erikoisempaa ja värikästä meikkiä kun olin lähdössä rientoihin, mutta helpommin sanottu kuin tehty eli tällaiset tutoriaalit on kuin mulle tehty, kiitos ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla, täytyy ehdottomasti tehdä näitä siis lisääkin :) Mä voisinkin koittaa tehdä jossain vaiheessa jonkun tutoriaalin jostain värikkäästä meikistä! Ei sillä, että itsekään mikään mestari niiden kanssa olisin, mutta kuitenkin :D

      Poista
  5. Jee, tosi kiva kun teit tälläisen!:) Oonkin odottanut sulta tälläistä postausta;) Jos joskus teet vielä niin olisi kiva nähdä miten teet meikin Naked 3 paletilla :) Tosi kaunis meikki ja muutenkin kiva postaus!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos paljon Niina<3 :) Joo ehdottomasti voin tehdä Naked 3:lla jonkun meikin! Se paletti onkin yksi mun suosikeistani :)

      Poista
  6. Ompa kaunis meikki :) oli kiva lukea sulta tälläinen postais, tässä oli tosi hyvät ja selkeät ohjeetkin meikin tekoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla, että ohjeet oli selkeät! :)

      Poista
  7. Kiitos tästä, tämä tuli itselleni vähän niin kuin tilauksesta, sillä itse osaan vain ja ainoastaan sen "sisälle vaaleampaa, ulos tummempaa" -meikkaustavan ja olisi kovin kiva osata vähän muutakin :D

    Dee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin nyt sitten vain kokeilemaan tällaista halomeikkiä! Nä on tosi kivaa vaihtelua just tohon perinteiseen sisälle vaaleaa, tummaa ulos -tyylille :)

      Poista

Kiitos kommentista!