torstai 17. elokuuta 2017

Ihana Ziaja


Viime syksynä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Ziajaan, kun sain itselleni testattavaksi merkin Goat's Milk tuotesarjan tuotteita. Keväämmällä sain blogin kautta testiin uusia Cupuacu -tuotteita ja nyt mulle tarjoutui jo kolmas tilaisuus päästä testaamaan Ziajaa! Tällä kertaa sain valita muutaman itseäni eniten kiinnostavan tuotteen merkiltä ja sain tuotteet testiin Ziajan maahantuojalta. Goat's Milk ja Cupuacu -sarjat olivat vakuuttaneet mut täysin ja oonkin jo aiemmin sanonut, että Ziaja tulee olemaan jatkossakin isossa osassa ihonhoitorutiinejani. Valitsin testiin yllä olevassa kuvassa näkyvän tuotenelikon, eli kolme Natural Olive sarjan tuotetta sekä vielä kosteuttavan jalkavoiteen. 


Ziaja Natural Olive Cream Light Formula (100 ml)* on normaalille ja kuivalle iholle suunnattu kasvovoide. Voide lupaa auttaa säilyttämään ihon kosteustasapainon sekä rauhoittaa sitä. Voiteen sisältämä karitevoi ja oliiviöljy auttavat silottamaan ja tekemään ihosta pehmeän tuntuisen. Voidetta on todella miellyttävä käyttää ja tämä on ollut mun kuivalle iholleni hyvä päivävoide. Tällä hetkellä tämä on ehkä hitusen turhan kosteuttava ja liian hitaasti imeytyvä meikinalusvoiteeksi kiireisinä aamuina, mutta talvella ihoni muuttuu taas huomattavasti kuivemmaksi jolloin tämä on taatusti ihan loistava siinäkin puuhassa. Rasvaisemmalle iholle tämä soveltuu varmasti hyvin myös yövoiteeksi. Voiteen tuoksu on suhteellisen voimakas, mutta mun mielestäni ihan miellyttävä. Se jää kuitenkin iholle suhteellisen pitkäksi aikaa, joten suosittelen tuoksuttelemaan tätä ennen ostoa, mikäli hajustetut kasvovoiteet eivät välttämättä ole sopivia. Sokoksella tämä kasvovoide maksaa 9,90 €.


Ziaja Natural Olive Cream (50 ml)* taas on kuivalle ja erittäin kuivalle iholle tarkoitettu kasvovoide. Voidetta kuvaillaan erittäin ravitsevaksi ja runsaaksi, ja sen tulisi rauhoittaa ihoa, edistää sen uusiutumista sekä palauttaa sen elastisuus ja pehmeys. Voiteen sisältävä oliviiöljy lupaa kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Tämä kasvovoide on Light Formula -versiota selkeästi paksumpaa ja sitä myöten myös selkeästi kosteuttavampaa. Mulla näin paksut kasvoiteet on ihan ehdottomasti yövoidekäytössä ja voiteella kestääkin imeytyä kasvoihin todella kauan. Uskon tämän olevan mun kuivalle iholleni erittäin hyvä tuote talvella, jolloin ihoni tosiaan kaipaa todella kosteuttavia tuotteita. Aion todennäköisesti jättää tämän nyt pariksi kuukaudeksi odottelemaan niitä kylmempiä kelejä, sillä kesällä ihoni ei tarvitse ihan näin kosteuttavia voiteita. Tällä voiteella on myös melko voimakas tuoksu, joten suosittelen myös tämän kohdalla voiteen tuoksuttelua ennen ostoa. 50 ml purnukka maksaa Sokoksella 6,90 €.


Ziaja Natural Olive Hand Cream (80 ml)* on samaisen oliivisarjaan kuuluva käsivoide. Voiteen koostumus pohjautuu oliiviöljyyn, joka sekä suojaa, pehmentää, hoitaa ja kiinteyttää käsien ihoa. Käsivoiteen tulisi myös vahvistaa kynsiä ja estää niiden katkeilua. Olen aiemmin testannut Ziajan Goat's Milk käsivoidetta, joka oli ehdottomasti yksi parhaimmista käsivoiteista ikinä. Erityisen hyvän siitä teki se, että voide imeytyi todella nopeasti ja käsien iho jäi todella pehmeäksi. Tämä voide toimi aika pitkälti samalla tavalla - se kosteutti tehokkaasti, imeytyi nopeasti ja kädet jäivät pehmoisen tuntuisiksi. Inhoan sellaisia käsivoiteita, jotka jättävät kädet edes hitusen tahmaisiksi, mutta onneksi Ziajan käsivoiteilla ei ole sitä ongelmaa! Ihastuin tähän voiteeseen heti ensikäyttökerralla ja suosittelen tätä lämpimästi ihan jokaiselle. Käsivoidetuubin hinta Sokoksella on 4,90 €.


Ziaja Foot Cream Moisturising (80 ml)* on jalojen kuivimista ja kovettumista ehkäisevä kosteuttava jalkavoide. Tuotteen sisältämä valkoinen lupiini auttaa ihon kosteuttamisessa ja voide tuoksuu raikkaalle sitruunalle. Se sitruksinen raikas tuoksu on mulle mieluinen eikä se ole onneksi turhan voimakas. Voiteen koostumus on kevyttä ja juoksevaa, mikä oli mulle itselleni pieni miinus, sillä rakastan nimenomaan paksuja ja kermaisia jalkavoiteita. Nyt kun oon tätä käyttänyt muutamia kertoja, oon kuitenkin löytänyt myös tämän kevyemmän koostumuksen hyvät puolet. Voide imeytyy jalkoihin todella nopeasti eli tämän kanssa ei tarvitse kovin kauaa oleskella paikoillaan ennen kuin voi lähteä kävelemään. Tällaiset kevyemmät jalkavoiteet sopivat myös hyvin nimenomaan kesäaikaan, kun en muutenkaan halua itse käyttää vartalolleni mitään kovin paksuja voiteita. Talvella uskon kaipaavani niitä paksumpia jalkavoiteita, mutta kyllä tämäkin siis ihan kivasti jalkojen ihoa on kosteuttanut. Ei ihan yhtä hyvin kuin vanha suosikkini Freemanilta, mutta ihan tyytyväinen olen tän tehoon ollut. Voide maksaa Sokoksella 4,90 €.

*Tuote saatu maahantuojalta

Onko teillä kokemusta joistain näistä tuotteista tai Ziajasta ylipäätään? :)

17 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt lähinnä kroppatuotteita ja tykännyt tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa löytyy kroppatuotteista paljon Cupuacu sarjaa ja ne ainakin on ihania! Kiva kuulla, että säkin oot tykännyt Ziajan tuotteista :)

      Poista
  2. Ziajan Jasmin -sarja (anti-age) on mun lemppari, ihan yllättäen;) . Varsinkin Jasmin silmänympärysvoide on mun suosikki ja aion sitä (ja muitakin kasvotuotteita) roudata Puolasta taas, kun menen siellä kohta käymään. Puolassahan Ziajan tuotteet maksavat luonnollisesti paljon vähemmän kuin Suomessa, vaikka eivät täälläkään maltaita maksa. Nuo oliivituotteet kierrän kaukaa tuoksun takia. Goat's Milk käsivoide on kans yksi suursuosikkini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että merkiltä löytyy myös tehokkaita ja hyviä anti-age tuotteita! Joo oon myös ymmärtänyt, että ulkomailta Ziajaa saa vieläkin edullisemmin, mutta tosiaan ei Suomenkaan hinnat ole todellakaan pahat :) Oliviituotteet tuoksuu kieltämättä aika voimakkailta ja se tuoksu jakaa taatusti mielipiteitä, harmi sinänsä kun noi kasvovoiteetkin varmasti sopisivat hyvin sun kuivalle iholle :)

      Poista
  3. Ziajaa olen käyttänyt vuosia sitten, se Cupuacu-linja kiehtoo, ja aion jossain vaiheessa hankkia siitä tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cupuacu tuotteita suosittelen todella lämpimästi<3 Jos vartalonkuorinnat kiinnostaa niin se kannattaa ainakin hankkia! Se on ihan huippuhyvä ja tuoksu mitä ihanin :)

      Poista
  4. En ole vielä testannut, mutta tykkään muutoinkin vuohenmaidosta kosmetiikassa (Vuohelma) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziajan vuohenmaitosarja on kyllä superihana, sitä suosittelen ehdottomasti testaamaan jos vuohenmaidosta tykkäät kosmetiikassa<3

      Poista
  5. Käsi- ja jalkavoide alkoi kiinnostamaan, nuo nassu rasvat ei oo omalle ihotyypilleni niitä sopivia mahdollisia:) Eniwei, ei oo hinnalla pilattu näitä tuotteita! Käsirasvoissa haen aina hyvän kosteutuksen ja nopeasti imeytyvän lisäksi sitä että se vahistaa kynsiä ja hoitaa kynsinauhoja. Lisäksi se ei saa jättää sitä tahmaista tunnetta käsille. eli juurikin tämä kuulostaa täydelliseltä käsirasvalta, kun se taitaa olla juurikin sellainen mitä haen;) Voisinpa ostaa testiin käsivoiteen kuten tuon jalkavoiteenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi kasvovoiteet on kyllä ehdottomasti enemmän kuivalle iholle, erityisesti toi vihreäpurkkinen, joka on varmaan paksuinta ja rasvaisinta kasvovoidetta, mitä oon itse koskaan käyttänyt :D Vuohemaito- ja oliivisarjojen käsivoiteet jättää molemmat kädet ihanan pehmoisiksi eikä tosiaan lainkaan tahmaisiksi, joten kannattaa ehdottomasti ostaa jompikumpi testiin! Jalkavoide on myös tosi hyvä, varsinkin jos ei malta odotella paikoillaan paksumpien voiteiden imeytymistä :D

      Poista
  6. Nuo Ziajan tuotteet vaikuttavat niin hyviltä, ja itseäni harmittaa etten ole löytänyt kyseistä merkkiä mistään täältä omalta paikkakunnaltani :( Onneksi pian tännekin aukeaa Sokos pelkän Emotionin lisäksi, joten sieltä luultavasti luulisi tuota sarjaa löytyvän :) Tuo käsivoide kuulostaa etenkin todella hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi ettei siellä myydä Ziajaa :/ Mutta joo eiköhän tilanne korjaudu, kun saatte sinne Sokoksen! Näitä kannattaa ehdottomasti käydä tuoksuttelemassa ja testailemassa :) Myös esimerkiksi Cupuacu sarjasta löytyy niin superhyvä vartalonkuorinta, että se ainakin kannattaa ostaa testiin ;)

      Poista
    2. Ziajaa saa tilattua myös Sokoksen verkkokaupasta ☺ www.sokos.fi

      Poista
    3. Totta, niin saa! :)

      Poista
  7. Mä laitoin Kiinan myynnistä kyselyä Face Helsingille, mutta en ole saanut vastausta. Mulla olisi BB-voide Ziajalta, mutta en halua käyttää sitä ennen kuin tiedän onko merkki eläinkokeeton. Ootko sä kysynyt maahantuojalta tästä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!