tiistai 8. elokuuta 2017

Mitä kosmetiikkaa otan mukaani matkalle?

Otsikossa se kysymys kuuluukin ja nyt kun olen itse viiden päivän mittaisella lomalla Lapissa, päätin ajastaa teille postauksen kosmetiikasta, jotka matkalle nappasin mukaani. Monet ottavat matkoille mukaan mahdollisimman paljon kaikkia näyte- ja matkakokoisia tuotteita, mikä onkin ihan fiksua, sillä se säästää huomattavasti tilaa. Mä oon kuitenkin liian usein tehnyt sen virheen, että oon vaan sen pienen koon vuoksi napannut mukaan tuotteita ja todennut sitten siellä paikan päällä, ettei ne toimi mulla tai en muuten vaan niistä tykkää. Pienen koon sijasta haluankin valita itselleni mukaan tuotteita, joiden oikeasti tiedän soveltuvan mulle, sillä en enää halua joutua kosmetiikan takia stressaamaan lomalla. Pyrin toki välttämään kaikki ylimääräiset tuotteet ja ottamaan mukaan vaan sellaisia, joita oikeasti välttämättä tarvitsen. Mitäs mä sitten otin mukaani ja miksi?


Hiustuotteet näkyvät tässä. Haluan todellakin selvitä mahdollisimman vähällä ja ottaa mukaan ne tuotteet, joita ilman en pärjää. Mä tuskin tulen sen kummemmin kiinnittämään ulkonäkööni reissussa huomiota, joten hiuksetkaan eivät mitään sen kummempia muotoilutuotteita kaipaa. Suolasuihkeen mukaanottoa mietin, mutta jätin lopulta senkin pois tilaa viemästä. Ehkä hiuksetkin kiittävät, kun niihin ei muutamaan päivään tunge koko ajan hirveää määrää tököttejä!


Maria Nila Structure Repais Shampoo* ja Conditioner* pääsivät mukaan, sillä tokihan hiukset täytyy lomallakin pestä. Tämä kaksikko toimii hyvin omissa hiuksissani ja mikä parasta, vaikka pulloissa on tavaraa 300 ja 350 ml, pullot itsessään ovat pieniä eivätkä vie tilaa kovin paljon. Sen enempää näitä tuskin tarvitsee selitellä.

Four Reasons Repair Mist oli ihan pakollinen tuote, sillä mä en suostu harjaamaan märkiä hiuksiani ilman, että oon suihkinut niihin ensin jätettävää hoitoainetta. Tämä on ehdottomasti paras tällä hetkellä omistavani hoitosuihke ja mulle tarpeellinen tuote niin kotona kuin matkallakin.


TIGI Glaze Haze Semi-Sweet Smoothing Hair Serumia käytän hiusteni latvoille silottamaan ja pehmentämään niitä hiustenpesun jälkeen. Tämä ei ole suosikkini, mutta tuote on mulla elokuun tehokäytössä ja muutenkin tämä on paljon pienempi kuin Paul Mitchellin vastaava seerumi, eli olisin tämän TIGIn tuotteen ottanut mukaani joka tapauksessa. 

Four Reasons Shaper on mun hiustuotteiden ainoa matkakoko ja ihan hyvä, että edes jotkin tuotteet ovat vähän pienempiä. Hyvä hiuslakka ja tätä tulen tarvitsemaan varmasti ainakin joinain päivinä

Batiste Dry Shampoo Rose Gold. Käytän kuivashampoota joka toinen päivä ja nytkin se on mukana ihan sen takia, etten joudu pesemään hiuksiani päivittäin. Tämä Rose Gold ei ole tuoksuna suosikkini, mutta matkalle se on ihan hyvä ottaa niin tulee ainakin käytettyä pois, kun ei ole muita vaihtoehtoja. 


Seuraavaksi ihonhoitotuotteet, johon kuuluvat sekä vartalon- että kasvojenhoito ja puhdistustuotteet. Kotona mä tykkään lutrata kaikenmaailman tuotteiden kanssa, mutta lomalla mennään ehdottomasti sieltä mistä aita on matalin. Unohtamatta kuitenkaan sitä, että ihosta täytyy pitää huolta myös lomalla ;)


Herbina Moisture Balance Puhdistusvaahto ihan meikinpoistoa ja ihonpuhdistusta varten. Tää ei tosiaan oo pienin mahdollinen puteli, jonka omistan, mutta tällä takuulla lähtee meikit pois ja saa nassun puhtaaksi. 

Garnier Eye-Make-up Remover 2in1 on ainut tällä hetkellä omistamani ja käyttämäni silmämeikinpoistoaine ja ihan siitä syystä se päätyy mukaan. Toivottavasti en joudu tätä käyttämään montaa kertaa (ja menen siis meikittömällä nassulla), mutta varmuuden vuoksi tää on otettava mukaan. Itken nimittäin verta, jos joudun yrittämään silmämeikkien poistoa ihan perusputsarin kanssa. 

Mádara Comforting Toneria tarvitaan, sillä käytän kasvovettä joka aamu. Tämä toimii samalla myös miselliveden korvaajana iltaisin, sillä molempia en halunnut ottaa mukaan. Kasvovedellä saa kuitenkin mahdolliset meikkirippeet pyyhittyä kasvoilta pois tarvittaessa enkä misellivettä halua käyttää kasvoilleni kasvoveden sijasta aamuisin.


Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum on pakko ottaa mukaan ihan siltä varalta, että iho päättää kuivahtaa täysin. Tällä saa mukavasti lisäkosteutusta iholle kasvovoiteen lisäksi, varsinkin kun en aio ottaa mukaan mitään kovin paksua yövoidetta.

Mádara Hydra Recharge Cream* on ainut kasvovoide, jonka pakkaan itselleni mukaan. Tämä toimii hyvin sekä päivä- että yövoiteena, vaikka yövoiteeksi tämä onkin mun makuuni hieman liian kevyt. Tämä oli kuitenkin kaikista omistamistani kasvovoiteista paras hoitamaan molemmat tehtävät.

Ziaja Goat's Milk Eye Cream* on jo useamman kuukauden ollut mulla käytössä sy-voiteena ja samalla linjalla jatketaan myös reissun ajan. 


The Body Shop Vineyard Peach Shower Gel valikoitui reissun suihkugeeliksi. Vaikka kotona tykkäänkin käyttää vähän joka päivä eri suihkugeeliä, en todellakaan jaksa reissuille roudata mukaan kuin yhden. Persikka on aivan ihana tuoksu ja toivonkin saavani pullon loppumaan tämän kuun aikana.

Rituals... The Ritual Of Sakura Magic Touch Body Cream hoitaa vartalovoiteen tehtävät. Olisi ollut ihan kiva saada samaa sarjaa oleva suihkugeeli ja vartalovoide, mutta näillä mennään tällä kertaa. Todennäköisesti oon sen verran laiska, etten jaksa tätä vartalovoidetta edes käyttää päivittäin, mutta eipähän tämä pieni tuubi tilaa ainakaan pahemmin vie.

The Body Shop Almond Milk & Honey Hand Cream löytyy jo valmiiksi laukusta eli tätä ei tarvitse erikseen edes pakata mukaan. Käsivoidetta tarvitaan aina ja tämä tuoksu sattuu tällä hetkellä kulkemaan mulla mukana.

Herbina Soft Cashmere Antiperspirant 48H tuskin kaipaa sen tarkempaa selitystä. Dödö kuuluu ihan perushygieniatarvikkeisiin ja se lähtee totta kai mukaan matkalle.


Mietin pitkään otanko mukaan yhtään meikkejä, mutta päätin lopulta kuitenkin ottaa. Suurimman osan ajasta aion kulkea meikittä, mutta jos siellä nyt sattuu tulemaan eteen hetki, jolloin pitäisi näyttää hieman edustavammalta niin ainakin on meikkejä mukana. Otin kuitenkin mukaan ihan vaan välttämättömimmät ja näiden lisäksi toki myös pienen kasan siveltimiä, joita en muistanut kuvata.


Urban Decay All Nighter Foundation ei varmaan pahemmin selittelyjä kaipaa, sillä mä käytän meikkivoidetta oikeastaan aina meikatessani. Tuote on toimiva eikä sen kanssa tarvitse sen kummemmin kikkailla tai ihmetellä. En jaksa edes ottaa mukaan primeria, sillä tämä meikkivoide ei sellaista välttämättä alleen tarvitse. Ainakaan sellaisissa oloissa, joissa aion itse aikani viettää :D

NARS Radiant Creamy Concealer pääsee peittämään mun sysimustat silmänaluseni, mikäli tarvetta meikkaamiselle tulee. Puteli alkaa olla jo loppumaisillaan, mutta multa löytyy onneksi vielä yksi tuubi tätä varastoista.

Nude by Nature Translucent Loose Finishing Powder on suosikki-irtopuuterini ja oon niin iloinen, että oon päässyt tätä taas käyttämään. Rasia on superkätevä, sillä tuolta ei pääse nousemaan sitä puuteria ylös juuri lainkaan, vaikka rasia olisi meikkilaukussa miten päin tahansa.

essecne all about matt! fixing compact powder hoitelee kivipuuterin virkaa ja kulkee tarvittaessa mukana myös laukussa. Veikkaan, että puuteri tulee myös loppumaan reissun aikana, sillä toi vetelee jo ihan viimeisiään.


Too Faced Natural Eyes on tuttu ja turvallinen paletti, joka on aiemminkin kulkenut mun mukana reissuilla. Pidän tämän paletin sävymaailmasta ja paletti on ihan täydellinen tälle reissulle, sillä mun ei todellakaan ole tarkoitus luoda siellä mitään bilelookeja. Paletti on myös mukavan pieni.

Too Faced Sweet Peach Glow on tän kuun tehokäyttötuote ja paletti onkin näppärä mukaan otettavaksi, sillä se sisältää poskipunan, highlighterin ja aurinkopuuterin. Olisi mulla toki ollut ehkä hieman monipuolisempiakin paletteja, joista nämä meikkituotteet olisivat löytyneet, mutta nyt mennään tällä!


Anastasia Beverly Hills Brow Wiz on ainut mukaan pääsevä kulmatuote. Mä oon monet kerrat sanonut, etten koskaan meikkaa kulmiani pelkästään kulmakynän kanssa, mutta tarpeen tullen sekin onnistuu kyllä. 

Shiseido Full Lash Volume Mascara toimii reissun ripsarina ja tää onkin ehdottomasti mun suosikkiripsivärini ikinä. Nyt mulla on menossa viimeinen tuubi tätä enkä aio ostaa enää uutta, joten pikku hiljaa pitäisi koittaa keksiä tälle jokin korvaaja..

H&M Dipliner Ink on suosikkieyelinerini ja jos mä meikata aion, aion todellakin myös rajata silmäni. Tämän kanssa silmien rajaaminen on ihan älyttömän helppoa ja nopeaa.

Pixin Shea Butter Lip Balm pääsee myös mukaan. Mä en aio ottaa erikseen mitään huulipunaa reissuun, mutta tämä sävyttävä huulivoide pääsee mukaan ja se hoitaa tarpeen tullen sitten myös sen huulipunan roolin. Tästä kuitenkin lähtee sitä väriä ihan mukavasti ja pitän tosi paljon tämän rusehtavasta sävystä.

*Tuote saatu blogin kautta 

Sellainen tuotekasa mulla lähti mukaan matkalle. Toki näistä olisi mahdollista karsia vieläkin enemmän tuotteita pois, mutta mä oon ihan tyytyväinen tähänkin. Mitkä ovat teille pakollisia tuotteita reissulle kuin reissulle? :) Mä vastailen teidän kommentteihin hieman paremmalla ajalla <3

18 kommenttia:

  1. Ihonhoitotuotteet, niitä ei sovi unohtaa. Kroppatuotteet saatan ostaa usein vasta paikan päältä. Meikkejä karsin tosi rajulla kädellä, otan vain ne joita tulen varmasti käyttäneeksi. Esim. viime reissulla mulla ei ollut luomiväripaletteja ollenkaan mukana, ainoastaan pari nestemäistä luomiväriä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin ihonhoitotuotteet on paljon tärkeämpiä kuin vartalonhoitotuotteet :) Niiden kanssa meen muutenkin monesti sieltä, mistä aita on matalin :D Meikkejä mäkään en halua kantaa turhan paljon mukana. Mitä vähemmän sen parempi, mutta kuitenkin niin että pystyn tekemään niillä sen ihan basic meikkini!

      Poista
  2. Mä kyllä jätän kaikki näytepussukat kotiin, koska kuten sanoit niin, jollei ne jostain syystä sovikaan, pitää mennä ostamaan paikan päältä jotain tilalle. Musta uudet tuotteet on kivempi testata kotioloissa.
    Kotimaanmatkat teemme melkein aina omalla autolla, joten silloin ei ole niin väliä pakkaamisen kanssa, vaan yleensä otan melkein normitavarat, mutta ehkä vähän pienemmissä puteleissa, jos mahdollista. Autossa on tilaa ja roudari omasta takaa;) . Musta tuo sun setti näyttää ihan passelilta. En itse ainakaan jättäisi mitään pois. Meikeistä pakkaan mukaan aina ne mitä yleensäkin käytän, ehkä kuitenkin vain yhden tai kaksi luomiväripalettia.
    Ulkomaanmatkoja varten pitääkin enemmän rationalisoida ja miettiä tarkemmin mitä oikeasti tarvitsee, ja suosia valmiita matkakokoisia puteleita tai laittaa sopivat määrät normituotteita pienempii "astioihin", jos mahdollista.
    Kivaa lomaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, etten oo ainut kenellä näytepussukat jää kotiin! Yleensä kaikki vannoo nimenomaan niiden perään matkoilla :) Mulla meni oikeastaan nyt ihan toisinpäin, sillä liikuimme autolla, mutta otin tavaraa mukaan mahdollisimman vähän. Oikestaan tasan sen, mitä mun salikassiin ja mukana kannettavaan laukkuun meni :D Eli ei kovin paljon. Poikaystävällänikin oli enemmän vaatteita kuin mulla :D Ulkomaanmatkoilla on sitten aina isompi matkalaukku niin sinne saa tarvittaessa enemmänkin tavaraa, vaikka toki koitan silloinkin karsia kaiken turhan pois :)

      Kiva kun kertoilit omista tottumuksistasi, näitä on ollut hauska lukea! :)

      Poista
  3. Olipa kiva ja erilainen postaus :) Oon niin utelias, että tämmöinen postaus oli just mun makuun :D Itse en käytä ihonhoito tuotteita varmaan kotonakaan noin paljoa, oivoi :D Mutta sitten meikkejä taas raahaisin varmaan jonnekin metsämökillekin ties kuinka paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosi kiva kuulla että postaus miellytti! Tätä oli myös hauska toteuttaa :) Tiedätkö en mäkään käyttänyt ennen kuin aloin kirjoittaa tätä blogia :D Kummasti se "pakollisten" tuotteiden määrä on tässä parin vuoden aikana kasvanut, vaikka aiemmin pärjäsi hyvin paljonpaljon vähemmällä :'D Meikit jakaa selkeesti mielipiteitä. Toiset menee ihan minimimäärällä ja toiset ottaa sitten enemmänkin niitä mukaan!

      Poista
  4. Kiva aina lukea muiden matkakosmetiikasta. Mulla on muutenkin ihon- ja hiustenhoidossa ne luottotuotteet joita käytän, samaiset tuotteet otan aina matkalle mukaan. Mä jätän mieluiten uusien tuotteiden testaamisen kotioloihin, vaikka kyse olisi näppärän kokoisista näytteistä. Ajattelen ihan samoin, että mieluiten varmasti toimivaa matkalle mukaan :)

    Meikkejä mä pakkaan tosi paljon mukaan. Otan ihan kaiken, että pystyn tekemään täyden juhlameikin. Huulimeikkejäkin mulla on yleensä viittä eri sorttia, jotta on mistä valita :D Oon kerran aikoja sitten toteuttanut matkakosmetiikkapostauksen, mutta voisin melkein tehdä sen uudelleen kun lähden Saksassa käymään syyskuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tällaiset postaukset muiden blogeissa on ollu tosi mielenkiintoisia :) Kiva kuulla, että sullakin on samansuuntaiset ajatukset noiden näytteiden suhteen! Musta on ihan kamalaa, jos matkalla huomaa ettei vaikkapa mukaan otettu shampoo- tai hoitoainenäyte toimi ollenkaan. Varsinkin, jos on jossain ulkomailla eikä oikein meinaa kaupoista löytyä mitään tuttua ja turvallista, minkä tietää olevan hyvä :D

      Meikkien suhteen ollaan siis ihan erilaisia :D Mutta toisaalta jos mä tietäisin, että tiedossa on oikeesti jotain juhlia tms. tilaisuuksia, missä pitää näyttää hyvältä niin pakkaisin varmasti itsekin enemmän niitä meikkejä :D Oi tee ihmeessä! Tällainen olis tosi kiva lukea myös sulta<3

      Poista
  5. Kiva postaus! Mä muuten tykkään ton kuivashampoon tuoksusta tosi paljon ja mulla taitaakin olla sitä jo kolmas pullo menossa :D Mäkin oon aikeissa toteuttaa samankaltaisen postauksen syyskuussa, kun lähden viikoksi lämpimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Heh, muhun se ei sitten taas oikein iske :D Tykkään enemmän niistä selkeesti makeamman tuoksuisista, mutta ei toikaan huono ole vaikkei suosikkini olekaan :) Odottelen innolla sunkin postausta<3 :)

      Poista
  6. Mulla pakkaaminen riippuu käytettävästä kulkuvälineestä. Omaa autoa käytetään paljon, ja silloin voi pakata hövelimmin. Tosin olen yrittänyt niissäkin reissuissa pakata vähän maltillisemmin tuotteita mukaan, esim. neljän poskipunan sijaan pärjää ihan hyvin sillä yhdellä :D Ja mä olen huomannut sen, että mitä vähemmän pakkaan vaatteita, sitä vähemmän vaihdan niitä reissussa! Esim. nyt kun olimme viikon Savossa, painelin lähes kaikki päivät menemään resuisissa farkuissa ja ne mukaan pakkaamani hameet jäivät lähes käyttämättä :D Sitten, jos on paljon vaatteissa valinnanvaraa, tulee niitä käytettyä "hövelemmin".

    Ja ihanaa lomaa! Nauti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin joskus samanlainen, että just esim. poskipunia piti pakata mukaan ties miten monta, mutta onneksi nykyään on vähän tullut järkeä päähän ton asian suhteen :D Vaatteissa mulla on ihan sama kuin sulla! Mitä enemmän on valinnanvaraa niin sitä useammin niitä tulee myös vaihdettua. Ja fatka kuitenkin on se, ettei niitä vaatteita tarvitse vaikkapa viikon lomalle ottaa mukaan mitään älytöntä määrää :) Kiitos kun tulit jakamaan ajatuksiasi tänne<3

      Poista
  7. Todella hauska postaus! Mä olen joskus muinoin tehnyt samantyyppisen ja kertonut mikä on kätevä matkalle, voisi vähän päivitellä sitä ja tehdä esimerkiksi postauksen kun lähden Rodokselle, ihan todella mielenkiintoisia lukea!
    Nämä matkakoot on ihan totta käteviä kun lähtee reissuun, mutta me säästetään miehen kanssa tilaa jo niin että otetaan vaan yksi shampoo ja hoitis mukaan ja käytetään samaa, sen vuoksi pelkkä matkakoko ei riitä. Onneks molemmilla on karhea tukka (miehellä vielä karheampi) niin samantyyppinen aine käy:'D
    Riippuu ihan reissusta mitä tarvitsee mukaan, tietysti on vakkarituotteita! Mutta esimerkiksi jos lähden viikonloppureissulle/kaupunkilomalle, kuivashampoo on pakollinen mukaan. Rantsulomalla sitä ei tarvi koska valitettavasti on pestävä hiuset päivittäin kun käy rannalla, hikoilee helteessä tai muuta u know:D
    Nämä näyttää juurikin siltä että pärjää kotisuomen kohteessa! Hauskaa loman jatkoa Linda ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kata :) Joo hei tee ihmeessä! Mä ainakin lukisin enemmän kuin mielelläni sulta tontyylistä postausta, ja ajankohtakin on just passeli kun teillä on se reissu tiedossa ;) Meilläkin kävi niin, ettei toi mies jaksanut roudata omaa shampoota mukaan niin se käytti sitten mun :D Oikeestaan oon ihan tyytyväinen siihen, kun mä en yhtään tykkää niistä shampoista mitä se normaalisti käyttää :'D Nyt tuli ainakin pestyä hyvällä tuotteella senkin hiukset ;D

      Rantalomat ja kaupunkilomat tosiaan eroaa aika paljonkin. Meikkejäkään en ainakaan itse rantalomalle pakkaa läheskään yhtä paljon kuin kaupunkilomalle, sillä en mä halua missään rannalla makoilla täydessä tällingissä ja tuntea, miten meikit valuu naamalla :'D

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen postaus! :) Itsekkin voisin joskus tehdä postauksen mitä kaikkea otan mukaan reissuun. Toisaalta varmaan järkyttyisin tavaramäärästä haha :D No ei sentää, oon mä oppinut olemaan ottamatta kaikkia turhia tavaroita mukaan. Kosmetiikkaa mä en ehkä ihan noin paljoo ota mukaan ja hotelleista löytyy yleensä shampoot, vartalovoiteet ja suihkugeelit, joskus jopa hoitoainetta :) Meikeistä otan myös tarpeellisimmat ja onneksi aina voi ostaa jotain jos puuttuu/unohtaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina :) Heh joo mullakin näytti jo toi määrä ihan kamalan suurelta, vaikka ei tossa loppujen lopuksi oo mitään ihan älytöntä määrää kuitenkaan :D Tohon päälle vielä tietty vaatteet sun muut, mutta mun urheilukassiin meni kaikki ihan näppärästi! Hotelleista joo yleensä löytyy noi kaikki mitä mainitsit, mutta mä en jotenkin osaa luottaa niihin :D Mun hiukset varsinkin on sen verran vaativat, että tarviin oikeesti kunnon shampoot ja hoitsikat ja etukäteen ei koskaan voi tietää sen hotellin tuotteiden laadusta. Jep, kauppoja onneksi löytyy maasta kuin maasta ja harvemmin sitä unohtuu mitään sellaista, mitä ei saisi ostettua tai mitä ilman ei lomaa pärjäisi :D

      Poista
  9. Pakko testata tota Four seasonin hoitoainesuihketta. En päästää kampaa lähellekään hiuksia, jos en ole suihkinut niihin jätettävää hoitoainetta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma mulla! :D Joten suosittelen todellakin testaamaan tota suihketta, mä oon ainakin tykännyt tosta ihan hurjasti<3

      Poista

Kiitos kommentista!