maanantai 21. elokuuta 2017

Too Facedia helposti Suomeen - Selfridges.com


Mä oon todella monesti blogin puolella harmitellut sitä, kuinka hankalaa Too Facedia on saada tilattua Suomeen. Kivijalkaliikkeissähän merkkiä ei Suomessa myydä eikä turhan monen verkkokaupan valikoimistakaan sitä löydy. Ulkomaille mennessä Sephorasta Too Facedia toki saa ja sellainen löytyy esimerkiksi Tukholmasta. Myös Sephoran nettisivuilta (ainakin Ranska ja Puola) saa tilattua Too Facedin meikkejä Suomeen, mutta postikulut ovat melko suolaiset. Onneksi Sephoran lisäksi löytyy myös toinenkin erittäin hyvä vaihtoehto, nimittäin brittiläinen Selfridges verkkokauppa! Selfridges myy kosmetiikan lisäksi aika lailla kaikkea mitä kuvitella saattaa, mutta yllättäen mä olen kiinnostunut nimenomaan siitä kosmetiikasta ja niistä merkeistä, joita Suomesta ei meinaa saada.


Too Facedin valikoima on verkkosivulla mielestäni todella kattava ja sinne ilmestyy suhteellisen nopeasti myös kaikki uutuustuotteet. Olen itse tilannut Selfridgesiltä itselleni kuvissa näkyvät Too Facedin meikkivoiteen, primerin, luomiväripaletin sekä Sweet Peach Glow Paletten. Too Facedin lisäksi verkkokaupan valikoimiin lukeutuvat mm. NARS, MAC, Urban Decay sekä Huda Beauty. NARSiakin olen sieltä itse tilannut, mutta valitettavasti mun ja NARSin tiet erkanevat, kun saan loput merkin tuotteista käytettyä pois, sillä merkki ei ole enää cruelty free.


Tilaaminen Selfridges verkkokaupasta on todella helppoa ja sivusto toimii samoin kuin oikeastaan mikä tahansa muukin kosmetiikan verkkokauppa. Sivuston kieli on englanti eli jonkin verran sitä kielitaitoa on hyvä olla, mutta ihan perussanaston osaamisella pärjää ihan mainiosti. Toimituskulut Suomeen ovat £15, mikä on melko paljon, mutta nyt tuleekin se verkkokaupan iso plussa: liittymällä Selfridges+ asiakkaaksi, maksat ne £15 toimituskulut tasan kerran ja seuravaan vuoden ajan saat kaikki tilauksesi toimituskuluitta! Vuoden ajan voit siis vaikka päivittäin tilata sieltä yhden tuotteen maksamatta kertaakaan senttiäkään tuotteiden toimituksesta. Ja ihan ehdottomasti mun mielestäni se Selfridges+ jäsenyys kannattaa ottaa, mikäli aikoo tilauksen tehdä edes kerran. Joudut joka tapauksessa maksamaan tilauksesta sen 15 puntaa, vaikka et jäsenyyttä ottaisi, mutta jäsenyyden kanssa saat tosiaan seuraavan vuoden ajan ilmaisen toimituksen kaikkiin tilauksiin. 


Paketit lähtevät Selfridgesin varastolta todella nopeasti, yleensä heti seuraavana päivänä. Toimitusaika riippuu mun kokemusteni mukaan siitä, mikä firma ne tänne Suomeen toimittaa. En tiedä onko verkkokauppa siirtynyt kokonaan toiseen toimittajaan, sillä nyt parin viime tilaukseni toimittaja ei ole ollut sama kuin ensimmäisten. Aluksi toimitukset hoiti DHL ja toimitus tapahtui ihan parissa hassussa päivässä. DHL tuo paketit kotiin todella joustavin toimitusajoin tai vaihtoehtoisesti paketin voi noutaa esimerkiksi DHL:n pakettiautomaatista. Nyt viimeiset kaksi tilaustani on toimittanut Postnord, josta en rehellisyyden nimissä ole koskaan pitänyt. Hekin toimittavat kyllä kotiin, mutta aikahaarukalla 8.00-16.00. Aikataulu on lievästi sanottuna melko haastava ihmiselle, joka käy arkisin töissä ja tekee aamuvuoroa. Toinen vaihtoehto on käydä hakemassa paketti myöhemmin Postnordin terminaalista, mikä nyt sinänsä on ihan helppoa, mutta kyllähän se silti ärsyttää joutua lähtemään seikkailemaan toiselle puolelle kaupunkia yhden paketin takia. Lisäksi aiemmat 2-3 päivän toimitusajat on saanut unohtaa ja paketin toimitusaika on vähintään viikko, yleensä pitempikin. No, turha kai valittaa, mutta kun ehti tottua jo siihen selkeästi parempaa niin onhan se kurja joutua nykyään odottelemaan ja säätämään pakettien kanssa aiempaa enemmän.


Tuotteet on pakattu mielestäni hyvin ja huolella. Kertaakaan pakettia avatessa ei ole joutunut pelkäämään, että tuote on mennyt kuljetuksen aikana rikki. Samaa ei todellakaan voi sanoa kaikista verkkokaupoista, mutta brittikaupat nyt yleensäkin mun mielestäni pakkaavat tuotteet huolellisesti. Selfridges tulee taatusti jatkossakin olemaan mulla kovassa käytössä, ja näiden kokemusteni mukaan voin suositella verkkokauppaa oikein lämpimästi.

Onko teillä kokemusta Selfridgesistä? Entä mistä te ostatte mieluiten meikkinne? :)

22 kommenttia:

  1. Nyt meinaa vähän hävettää :D Mä oon sujuvasti tilannu meikkejä Selfridgesiltä ja oon totaalisesti missanu ton +-jäsenyyden XD Eli oon aina hampaat irves maksanu postikulut sen vajaa 20€ tai jotain :) Kiitos vinkistä! Tuotteet on aina hyvin ollu pakattuna niinku sanoit mut toimitusaika on ollu kyllä parisen viikkoa :( Pitääpä siis hilpasta uudelleen tutkimaan Selfridgesin sivuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei nyt seuraavan tilauksen yhteydessä liityt heti siihen Selfridges+ niin ei tarvitse joka kerta olla maksamassa enää posteja! Mä en tiedä voiko toi +jäsenyys vaikuttaa joenkin myös toimitusaikoihin? Mulla tosiaan DHL on toimittanut ne oikeasti kahdessa päivässä kotiovelle tilauksesta :D Nykyään se on vähän hitaampaa ollut, mutta ei mulla kahta viikkoa ole koskaan sentään kestänyt toimitus.

      Poista
  2. Oliskohan Selfridges vaihtanut kokonaan DPD:hen? Mun edellisen tilauksen seurantalinkki meni DPD:n sivuille ja kyllä mä vähän ihmettelin että mihins DHL on hävinnyt. Suomen päässä toimitti Enset kyllä ihan joustavasti. Mutta ei tapahtunut yhtä nopeasti kuin DHL:n kanssa, olisko mennyt neljä arkipäivää. Ja oli kyllä ristiinmeneviä tietoja ennustetusta toimitusajankohdasta Selfridgesin sivuilla omissa tiedoissa ja DPD:n seurantasivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep samoin meni mun parin edellisen tilauksen seurantalinkit. Toivottavasti ei ole lopullisesti vaihtunut, hommat tosiaan hoitui paljon nopeammin edellisen toimittajan kanssa! Huomasin itekin ne ristiriitaiset tiedot toimituksesta ja muutenkin ne DPD:n tiedot toimitusajankohdasta poikkesi täysin siitä, milloin Postnord paketin lopulta toimitti..

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, Linda:) . Hyvä tietää tämä jäsenyyskuvio. Ehkä joku päivä saatan minäkin tilata jonkin merkkituotteen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Ajattelinkin ettei tää välttämättä ole kaikille tiedossa oleva juttu niin päätin vinkata asiasta :)

      Poista
  4. Mulla sam inho PostNordia kohtaan, niillä ei tunnu oikein mikään menevän koskaan ihan putkeen, jopa enemmän ongelmaa kuin Postin kanssa, vaikka senkin kanssa on ongelmaa. :D Musta toi Selfridgen postareiden kertamaksu jäsenille on todella kohtuullinen ja olenkin itse hyödyntänyt sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo ei todellakaan toimi :D Mä olin Lapissa, kun sain viestin pakettini mahdollisista toimitusajankohdista ja soitin sitten ihan sinne Postnordin asiakaspalveluun ja ilmoitin, ettei niistä yksikään mulle sovi. Sovittiin siinä sitten puhelimitse, että käyn seuraavan viikon kuluessa hakemassa paketin sieltä terminaalista suoraan ja ajattelin asian olevan sillä selvä. No seuraavana päivänä soi puhelin, että ootkos kotona mulla on sun paketti tässä ja olen rapun oven takana :D Ei ollut tällä kuljettalla mitään tietoa siitä, että olin sanonut hakevani sen paketin sieltä terminaalista, eli ei taida ihan informaatio pelata tossa firmassa.

      Poista
  5. Selfridges on ihan lemppari nykyään ulkomaisista verkkokaupoista! Minäkin otin heti ekaan tilaukseen tuon plussajäsenyyden ja minusta se on ihan huippu palvelu! Selfridgesin paketit on olleet joka kerta ihania ja ilahduttaneet hyvän mielen aurinkoisella keltaisuudellaan ja tuotteiden pakkaamiseen olen ollut erittäin tyytyväinen. Olen tehnyt viimeksi tilauksen heinäkuun alussa ja silloin toimitus hieman tökki, mutta tilaus tuli kuitenkin perille muistaakseni kolmessa päivässä. Minusta toimittaja oli DHL, mutta en ole nyt sata varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin se lukeutuu nykyään munkin suosikkeihin<3 :) Kiva kuulla, että säkin oot ollut tyytyväinen paketteihin! Joo DHL toimitti munkin edelliset paketit, mutta nyt tän kuun aikana toimittaja tosiaan on ollut eri :/ Toivotaan, ettei ole pysyvä muutos, sillä itse henkilökohtaisesti pidin paljon enemmän DHL:stä :)

      Poista
  6. Mä oon niin jänishousu tilaamaan jostain verkkokaupoista missä ei ole kieltä Suomi:'D Sen vuoksi siis varmaan nämä meikit rajoittuu mulla tiettyihin täällä Suomessa:D Noo eipä siinä, ihailen sun blogistasi sitten kaikkea ihanaa ja voitankin sitten jotain uutukaista välillä hhi;) Se mun viimeksi voittamani paletti on ihan super ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ymmärrettävää, kyllä mäkin joskus arastelin sitä ihan kamalasti, mutta nykyään ei oo enää mitään ongelmaa sen tilaamisen kanssa :D Ihan mahtavaa kuulla, että oot tykännyt siitä luomiväripaletista<3 :)

      Poista
  7. En ollut aikaisemmin kuullutkaan kyseisestä verkkokaupasta. Kiitos ihan älyttömästi vinkistä, sillä kuulostaa kivalle. Mulla on pari Too facedin tuotetta jotka haluaisin nimittäin testiin ja pakko myöntää, mutta postarit ovat aika kohtuulliset, kun kuitenkin ulkomailta tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tuolta tosiaan kannattaa lähteä Too Facedia tilaamaan, kun vuodessa ei tosiaan tarvitse ton enempää toimituskuluja maksaa! Ja valikoima on myös todella laaja tuolla, mistä iso plussa :)

      Poista
  8. Mä en oo myöskään ennen kuullut tuollaisesta verkkokaupasta, joten kiitos vinkistä! :) Aika hyvä myös tuo, että ei tarvitse kuin kerran vuodessa maksaa nuo postarit! Olisi kyllä ihana ostaa itsekki Too Facedin meikkejä, aina niitä ihailen, mutta ehkä turhan kaliita mulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! Joo onneksi tajusin heti ottaa sen +jäsenyyden niin ei tosiaan tarvitse murehtia posteista ennen ensi kevättä :D Kieltämättä noi ei oo sieltä halvimmasta päästä, mutta ainakin laatu on ihan kohdillaan noissa meikeissä :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Ainakin luottokortit ja Paypal löytyy maksuvaihtoehdoista :)

      Poista
  10. Tää oli kiva postaus, oon niin ihastunut too facediin että voisin laittaa jossain kohtaa tilauksen menemään ettei tarvitse venailla ulkomaanmatkoja :D tuo ensimmäinen paletti on aivan ihana, kelpuuttaisin sen itselle koska vain<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tuolta saa tosi kattavasti Too Facedin meikkejä :) Se on kyllä kaunis ja söpö, mutta laadultaan ei ehkä ihan niin hyvä ja tasainen kuin muut Too Facedin paletit. Mun pitää tehdä tosta postaus mahdollisimman pian!

      Poista
  11. Onko tuo Selfridgesin jäsenyys määräaikainen? Mietin siis vain sitä, että vuoden päästä tililtä ei katoa yhtäkkiä tuota plus-jäsenyyden hintaa vaan voiko sen ottaa sitten uudelleen jos haluaaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jäsenyys päättyy automaattisesti sen 12 kk jälkeen eli se ei uusiudu automaattisesti :) Ei siis tarvitse pelätä, että tililtä lähtee kerran vuodessa rahaa, jos ton kerran itselleen ottaa! :D

      Poista

Kiitos kommentista!