sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Eläinkokeettomuus - vaikuttaako se blogin suosioon?

Sain viime viikonloppuna erääseen vanhempaan postaukseeni seuraavan kommentin: "Ootko miettinyt sun suhtautumista tohon eläinkokeettomuuteen siltä kannalta, ettet sen rajoitteen takia saavuta ehkä koskaan tän suurempaa suosiota sun blogilles? Se rajottaa aika paljon meinaan sitä mistä tuotteista voit täällä kirjottaa ja varmasti karsii lukijoita pois." Kuten kysymyksen esittäneelle henkilölle vastasinkin, en ollut asiaa sen kummemmin koskaan miettinyt. Mutta vielä samana iltana aloin asiaa pohtia ja lopulta tajusin, että mähän saan tästä aikaiseksi jopa ihan kokonaisen blogipostauksen! En ottanut todellakaan kommenttia mitenkään pahalla, mun mielestäni kysymys oli pelkästään hyvä ja ajatuksia herättävä ja sainhan mä siitä kimmokkeen pohtia asiaa hieman laajemminkin. 


Mä olen tosiaan nyt kesästä 2016 asti pyrkinyt valitsemaan kosmetiikkani cruelty free brändeiltä, ja olen aiheesta kirjoittanut postauksen jos toisenkin tänä aikana. Cruelty free merkitsee mulle siis sitä, ettei brändi vie tuotteitaan myyntiin maihin, joissa eläinkokeita suoritetaan jo valmiille tuotteille ennen kuin ne asetetaan kauppoihin myyntiin. Kiina on iso esimerkki maasta, jossa näin toimitaan. EU:n kosmetiikkalainsäädäntö kieltää kosmetiikan eläinkokeet eikä Suomessakaan siis periaatteessa saa myydä kosmetiikkatuotteita, joiden valmistuksessa on käytetty eläinkokeita. Ongelma onkin siis pitkälti siinä, että tosiaan vaikkapa siellä Kiinassa viranomaiset testaavat ne valmiit tuotteet eläimillä, vaikka brändi todennäköisesti itse ei eläinkokeita käytäkään.

Valintani rajaa hyvinkin voimakkaasti pois monet kosmetiikkabrändit, ja vaikka en täydellisesti siihen eläinkokeettomuuteen olekaan vielä pystynyt ja edelleen ostan joitan kosmetiikkatuotteita ei-eläinkokeettomilta brändeiltä, pyrin sitä kuitenkin välttämään. Mulle henkilökohtaisesti tämä oma päätökseni on tärkempi kuin se, saavuttaisinko suurempaa suosiota, mikäli tekisin toisin. En väitä, etteikö mua kiinnostaisi kuinka paljon blogillani on lukijoita ja kävijöitä. Kyllä se kiinnostaa ja aina mä ilahdun, jos huomaan saaneeni lisää seuraajia ja/tai kommentteja. Mä en kuitenkaan kirjoita blogia työkseni, joten niillä kävijämäärillä ei ole mulle todellakaan yhtä suurta merkitystä kuin sellaisille bloggaajille, joille blogin kirjoittaminen on työ. Enkä mä halua tai aio muuttaa periaatteitani vaan sen takia, että saattaisin ehkä sen takia saavuttaa blogilleni suurempaa suosiota. Se olisi mun mielestäni hölmöä ja sotisi todella voimakkaasti mun omaa ajatus- ja arvomaailmaani vastaan. Mulle itselleni on tärkeää saada kirjoittaa niistä asioista ja aiheista, jotka mua itseäni miellyttää. Totta kai haluan ottaa huomioon myös lukijoiden toiveet ja mielipiteet, mutta lähtökohtaisesti blogini sisältö on sitä, mistä itse haluan kirjoittaa.


Blogin suosio koostuu monesta asiasta, joista yksi tärkeimmistä on varmasti postausten sisältö. Tämä mun valintani käyttää cruelty free kosmetiikkaa vaikuttaa totta kai siihen, mistä kirjoitan blogissani, mutta koen silti itse pystyväni siitä huolimatta kirjoittamaan suhteellisen monipuolisesti eri tuotteista ja tuoteryhmistä. Lukija, joka haluaa lukea Diorin huulipunista ja Chanelin hajuvesistä, ei löydä suosimaansa sisältöä mun blogistani, mutta senpä takia onkin niin mahtavaa, että blogeja on niin monenlaisia! Oon aina ollut sitä mieltä, että blogista saa eniten irti, kun sen kirjoittaja kirjoittaa itselleen mielekästä sisältöä ja aiheista, jotka ovat itselle tärkeitä ja mielenkiintoisia. Lukijan tehtävä onkin sitten valita tästä valtavasta blogimäärästä ne itseään miellyttävät ja keskittyä niihin. Joku tykkää yhdestä ja toinen toisesta, niin se on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan. Sellaista blogia, joka miellyttäisi kaikkia, ei taatusti ole olemassakaan.

Mun on vaikea uskoa, että tulisin milloinkaan saavuttamaan blogilleni läheskään yhtä suurta suosiota kuin mitä Suomen suosituimmilla kauneusblogeilla on. En kuitenkaan itse usko, että valitani käyttää pääasiassa vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa on se suurin tekijä vaikuttamassa blogini suosioon. Voin hyvin olla väärässä enkä todellakaan väitä tietäväni, mitä valtaosa ihmisistä ajattelee tai millä perusteella ihmiset valitsevat mitä blogeja lukevat. Toki mun blogini sisältö on rajoitetumpi kuin sellaisten, joissa kirjoitetaan myös ei-eläinkokeettomien brändien tuotteista, sitä en lähde kieltämään. Mietin vain, onko se sitten kuitenkaan se suurin syy, miksi joku jää tai ei jää blogiani lukemaan? Joillekin se ihan varmasti onkin syy, sillä kuten sanoin, täällä ei niistä Diorin meikeistä puhuta, mutta iso osa varmasti jättää blogini lukematta jostain ihan muusta syystä.

Mitä mieltä te olette tästä aiheesta?

30 kommenttia:

  1. Aika jännä kommentti! Blogin sisältö on kuitenkin se pääasia eli se miten mielenkiintoisesti osaa kirjoittaa itseä kiinnostavista asioista. Hyvät kuvat on myös aina plussaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep samaa mieltä oon mäkin, se sisältö ratkaisee ja vaikka tässä varmaan haettiinkin sitä, etten pysty kirjoittamaan yhtä laajasti kuin monet muut, ei se mulle itselleni kuitenkaan ole onneksi mikään ongelma :D Kuvat on mullekin tärkeä osa blogia!

      Poista
  2. Ompa outo kommentti, en oo ikinä ajatellut, että eläinkokeettomuus vaikuttaisi lukijamäärään :o Tärkeintä kuitenkin on se millaista materiaalia bloggaaja muuten tuottaa. Tää oli kuitenkin mielenkiintoinen postaus :) Ihanat kuvat olit myös valinnut tähän, niin nätit värimaailmat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään :D Ennen kuin nyt kun aloin asiaa pohtia. Tosin en edelleenkään usko, että se olisi se pääsyy, miksi joku jättää blogini lukematta. Siis suoranaisesti tieto siitä, etten kirjoita täällä ei-eläinkokeettomista tuotteista. Asia erikseen jos haluaa lukea pelkästään selektiivisestä kosmetiikasta, josta löytyy niin paljon myös niitä ei-eläinkokeettomia brändejä :) Kiitos kovasti Jasu<3

      Poista
  3. Toisaalta eläinkokeettomuudella voi löytää paljon uusia lukijoita. Itselle on tärkeintä raikas ulkoasu, se että osaa kirjoittaa kiinnostavasti tuotteista ja kivat kuvat. Vaikka itse käytänkin sekalaisesti tuotteita, luen jopa pelkästään luonnonkosmetiikkaan paneutuneita blogeja, varmasti joku voi menettää kiinnostuksen tuon takia, mutta en usko, että se olisi mitenkään ongelma, vaikka haluaisi blogiaan kasvattaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta toikin, kun yhä useampi ihminen alkaa suosia kosmetiikkavalinnoissaan nimenomaan eläinkokeettomia tuotteita niin sellaisia blogeja varmasti myös saatetaan etsiä :) Mulla on täysin samat asiat tärkeitä blogissa ja juuri noi seikat vaikuttaa siihen jäänkö sitä lukemaan! En mäkään jaksa uskoa, että tällainen "rajoite" olisi loppujen lopuksi ainakaan mikään kovin suuri ongelma tai este blogin suosiolle tai sen kasvattamiselle :)

      Poista
  4. Mun mielestä kannattaa kirjoittaa oman näköisiä juttuja sellaisista aihepiireistä, joista ei koe sisäistä ristiriitaa tai ei tule mitään väkisin punnertamisen tunnetta. "Ole oma itsesi" on hyvä ohjenuora myös bloggaamisessa, eikä lukijoiden kalastelu. Hienoa, että olet löytänyt oman tiesi ja tyylisi. Eläinkokeettomuudesta nostan hattua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ihan joka sana<3 Lukijoiden kalastelu voi tapahtua monella tavalla, mutta mä en itse ole koskaan voinut käsittää miksi pitää väkisin vääntää jotain postauksia, jotka ei itseä kiinnosta lainkaan vaan sen takia, että lukijamäärä kasvaisi. Kiitos kovasti kommentista!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen aihe, jota oon itekkin joskus pienesti miettinyt. Onhan se totta, että ostamalla vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa ei ole mahdollista haalia itselleen jokaista ihanaa uuttuutta ja kirjoittaa niistä ensimmäisenä omaan blogiinsa, joka puolestaan toisi varmasti lisää liikennettä ja lukijoita. Mutta ehdottomasti tärkeämpää tässä asiassa on se, että kuuntelee itseään ja tekee niinkuin itselle on tärkeintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan totta :) Mutta toisaalta mulla ei muutenkaan rahatilanne anna myöden testata kaikkia uutuuksia, vaikka niin haluaisinkin, että mun omalta kannalta on ehkä vaan parempi, että edes osa kosmetiikkabrändeistä on karsittu pois :D Oon ihan samaa mieltä, näiden asioiden kanssa jokaisen tulisi tehdä kuten itse parhaaksi näkee!

      Poista
  6. Musta se vaan voi olla hyvä tapa erottautua muista blogeista, jos on suosii vaikka eläinkokeetonta kosmetiikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se voi, sama esim. luonnonkosmetiikkaa käsittelevien blogien yms. kanssa! :)

      Poista
  7. Tää koko teksti olis niin voinut olla myös mun suusta<3 Miten ihana kannanotto ja niin totta! Oikeesti, maailmassa on niin paljon kosmetiikkaa, että vielä niistä eläinkokeettomistakin brändeistä en todella monista tule koskaan kirjoittamaan, ihan vaan kun en ehdi tutustumaan kaikkiin. Ja oikeesti se intohimo ja kiinnostus niitä tuotteita kohtaan näkyy myös tekstissä, niin miksi kirjoittaa sellaisesta mikä ei itseä kiinnosta? Ei lukijakaan sellaisesta nauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelinkin, että sä oot varmasti aika samoilla linjoilla mun kanssa! :) Joo mä oon välillä tosiaan ajatellut, että on ainakin mun kukkaron kannalta myös ihan helpotus, ettei tän valinnan takia voi ihan kaikkien brändien ihania juttuja ostaa, kun cruelty free merkeiltäkin jo löytyy niitä niin paljon :D Ei varmasti nautikaan ja kyllä sen taatusti näkee ja huomaa, jos postaus on väkisin väännetty eikä aihe kiinnosta kirjoittajaa lainkaan.

      Poista
  8. Hyvä, että pidät periaatteistasi kiinni! Tuntuu kyllä, että on vaikea löytää tietoa siitä, mitkä brändit tekevät eläinkokeita ja mitkä eivät. Olen muun muassa kuullut, että L'oréalin tuotteita testataan eläimillä. Ja L'oéal omistaa useampia kosmetiikkayhtiöitä :/ Vaikea homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tosi vaikeaa, varsinkin kun brändit voivat omilla sivuillaan vakuuttaa sitä eläinkokeettomuutta, mutta samaan aikaan myyvät kuitenkin siellä Kiinassa. Ja monille juuri se Kiinaan vienti on se suuri ongelma tässä. L'Oréal tosiaan on emoyhtiö todella monille kosmetiikkabrändeille, mutta mä oon ottanut itse sen kannan, että mikäli se tytäryhtiö ei eläimillä testaa ja vie Kiinaan, voin sen merkin tuotteita käyttää :) L'Oŕeal ja ne tytäryhtiöt, joiden kanta on eri, jätän suosiolla kaupan hyllylle!

      Poista
  9. Mä näen sun ajatukset tosi positiivisena. Ja esim ite luen useempia blogeja joissa on vaan cruelty free-kosmetiikkaa koska se selkeyttää itelleenkin paremmin tarkalleen ottaen mitkä merkit on pupuystävällisiä. Ja tärkeintä omassa blogissa on pysyä omissa periaatteissaan,älä siis ikinä muutu :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista<3 :) Omista periaatteista kannattaa tosiaan pitää kiinni eikä ainakaan tehdä muiden ihmisten takia mitään, mikä ei itsestä tunnu hyvältä!

      Poista
  10. Nimenomaan, bloggaaja itse päättää bloginsa sisällöstä ja siitä mistä haluaa kirjoittaa tai minkälaisia tuotteita käyttää. Eihän siinä olisi mitään järkeäkään kirjoittaa jostain vain sen takia, että saisi lisää lukijoita, koska se nyt ainakin paistaisi läpi koko tekstistä :D Miusta on ainakin kiva lukea eläinkokeettomasta kosmetiikasta, koska en itse tiedä siitä niin paljon, esimerkiksi mitkä merkit ovat eläinkokeettomia jne. Hyvää pohdintaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisikaan :D Se olisi suorastaan naurettavaa alkaa kerätä lukijoita blogiinsa sellaisilla postauksilla, joista paistaa kilometrien päähän, ettei bloggaajaa aihe kiinnosta. Kiva kuulla, että aihe kiinnostaa ja uskon, että blogeista, joissa just käsitellään pääasiassa vaan eläinkokeettomien brändien kosmetiikkaa, saa monet just vähän lisätietoa aiheesta, vaikkei itse olisikaan samalla tavalla siihen eläinkokeettomuuteen sitoutunut! Kiitos<3

      Poista
  11. Hyvä teksti! Mun mielestä tämä on ihan sama asia, kuin vaikka se että joku käyttää vain luonnonkosmetiikkaa tai jollain on esimerkiksi kallis maku. Luonnonkosmetiikasta bloggaava ei tietenkään kirjoittele synteettisistä tuotteista ja kalliin maun omaava varmaan jättää edullisemmat tuotteet kauppaan ja esittelee blogissaan kalliita tuotteita :) Kuten sanoit, on mahtavaa kun blogeja ja bloggaajia on niin monenlaisia, että jokainen voi valita lukea juuri niistä aiheista, joista tykkää :) Ja eihän mistään blogista löydy juttuja kaikesta käytti hän sitten minkälaisia tuotteita tahansa. Tärkeintä on se, että kirjoittaa juuri niistä itselleen tärkeistä asioista, kuten kirjoititkin :) Kiva kun kirjoittelet pohtivampiakin juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinhän se onkin ja musta on ihan mahtavaa, että blogimaailmasta löytyy niin paljon vaihtoehtoja, koska ihmiset tosiaan haluavat lukea erityyppisistä jutuista :) Toinen tykkää edullisesta markettikosmetiikasta ja toinen sitten kalliimmasta, ja varmasti molemmista kategorioista löytyy luettavaa jokaiselle halukkaalle :) Joo ei mun rahat ainakaan ikinä riittäisi testaamaan edes puolia niistä tuotteista, joita haluaisin testata :D Pakko niistä on valikoida ne kaikkein kiinnostavimmat. Kiva kuulla, että tällaisetkin kiinnostaa!

      Poista
  12. Todella hyvä teksti. Heti kun luin otsikon, mulle tuli sama mieleen. Siis se että et ehkä halua edes hakea mitään suurta. Mun mielestä on just upee juttu että on näitäkin blogeja jotka ovat cruelty free kosmetiikan suosijoita (voiko noin sanoo) ja koska se on mielestäni aika isosti nykyään esillä, niin voi sellaisetkin blogit saada suurta suosiota jossain vaiheessa. Mutta jokainen tavallaan ja mahtavaa että on tosiaan tarjolla niin paljon erilaisia blogeja kuten sanoitkin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Joo mä en tosiaan kirjoita tätä työkseni ja niin kauan kun mulle ei tästä palkkaa makseta, ei mulla ole tarvetta saada tästä mitenkään sen suurempaa tai ihmeellisempää :D Ihan varmasti löytyy tosiaan myös niitäkin lukijoita, jotka keskittyy pääasiassa vain tällaisiin cruelty free blogeihin, vaikka iso osa taatusti lukee myös muita :) Makuja on niin monia!

      Poista
  13. Mun mielestä on hienoa, että käytät yhtä enemmän eläinkokeettomia tuotteita! :) Se on tärkeää kun kuitenkin monet kuten minä saavat hyviä vinkkejä sun blogistasi! Jos et saa suurta suosiota sen takia, että et käytä eläinkokeellista kosmetiikka niin ehkä se on sitten niin. Mutta pääasia, että teet semmoisia postauksia ja käytät semmoisia tuotteita kun itse haluat ja olet itse tyytyväinen <3 Mä ainakin tykkään sun blogistasi kovasti juuri näin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon iloinen siitä, vaikken eläinkokeettomuuteen täysin vielä pystykään :) Oon ihan samaa mieltä, jos se valita on este blogini suosiolle niin olkoon sitten niin :D En mä kuitenkaan oo ainakaan mitään huonompaan suuntaan menevää notkahdusta huomannut lukija- tai kävijämäärässä sen päätöksen tehtyäni, joten ainakaan siten se ei ole vaikuttanut. Kiitos paljon ihanista sanoista Niina<3 :)

      Poista
  14. Kävin ensimmäistä kertaa blogissasi enkä huomannut tuotteden olevan eläinkokeettomia. Tämä postaus oli ensimmäinen joka pysäytti lukemaan, koska en käytä itse mitään eläinkokeilla testattua. Ihmettelen kuitenkin että tuotteita pidetään eläinkokeettomina kun kuitenkin yllä oli Shisheido, Batiste ja Garnier, jotka kaikki vievät kosmetiikkaa Kiinaan. On hieno juttu että kiinnittää huomiota elänokeettomuuteen ja se on asia jolla voi myös vetää lukijoita. Silloin kyllä olisi hyvä että linja on selvä, koska nyt mukana on eläinkokeilla testattuja tuotteita ja se voi antaa väärän kuvan joillekin että kaikki tuotteesi olisivat eläinkokeettomia. Eläinkokeet ovat julmia ja tarpeettomia. On kuitenkin olemassa niin paljon kosmetiikkaa, että ostokäyttäytymisellä on helppo boikotoida Kiinaan vieviä brändejä ja varmasti löytää hyvät tuottet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista :) Tosiaan kuten tässä postauksessa mainitsin, pyrin siihen eläinkokeettomuuteen vaikken ole siinä täysin onnistunut. Uusimmassa postauksessa esittelen loppuneita tuotteita ja kuten varmasti huomasit, esimerkiksi Shiseidon ja Garnierin kohdalla olen maininnut, etten niitä tuotteita enää osta, sillä kyseessä ei ole cruelty free merkki. Sama teksti löytyy kyseisestä postauksesta todella monesta kohdasta. Käytän siis kyllä loppuun kaikki tuotteeni riippumatta siitä ovatko ne cruelty free brändeiltä vai ei, mutta uusia en osta. Batisten kuivashampoo ja Garnierin silmämeikinpoistoaine ovat ainoat tuotteet, joita ostan siitä huolimatta. Garnier on ainut, mikä omille silmilleni sopii eikä aiheuta allergisia reaktioita ja Batistelle en ole vielä löytänyt korvaajaa, vaikka siihen koko ajan pyrinkin. Tuo tämän postauksen teksti "pyrin eläinkokeettomuuteen" viittaa siis juuri noihin kahteen tuotteeseen enkä sen takia väitäkään käyttäväni pelkästään eläinkokeettomia tuotteita, kun se ei noiden kahden tuotteen kohdalla toteudu. Muuten kyllä, kun saan vanhat tuotteet käytettyä pois.

      Pelkät kuvat eivät siis omassa blogissani kerro tämän asian suhteen kaikkea ja ovat harjaanjohtavia. Linjani on siis asian suhteen kyllä selkeä :)

      Poista
  15. Se, että sinulla on tämä oma arvomaailmasi, on juurikin yksi niistä asioista jonka myötä kiinnostuin blogistasi. Erotut joukosta erittäin positiivisessa valossa. Ja kuten sanoit, blogeja on monenlaisia ja niin kuuluukin olla! Ansiostasi olen löytänyt useita hyviä cruelty free -tuotteita. :)

    -MJ-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana saada tällaista palautetta :) Ihan mahtavaa, jos oon pystynyt valinnoillani saamaan ihmisiä kiinnostumaan blogistani! Täähän meni siis juuri iahn toisinpäin mitä kommentin kirjoittanut henkilö ajatteli :) Kiitos paljon ja mahtavaa, että olet löytänyt hyviä uusia tuotteita blogini kautta ♥

      Poista

Kiitos kommentista!