maanantai 30. lokakuuta 2017

Lokakuun suosikkituotteet


Kuluneen kuukauden kosmetiikkasuosikkien esittelyn vuoro taas kerran :) Musta tuntuu, että tän kuun aikana on tullut avattua vähän turhankin monta uutta kosmetiikkapurnukkaa tai -pakkausta ja suurimpaan osaan oon ihastunut aivan täysin. Eihän siinä muuten mitään, mutta ehdinkö ikinä käyttää kaikkia loppuun ennen kuin ne menevät huonoksi? Kuukauden suosikkien valinta tuotti tällä kertaa pieniä ongelmia juuri sen takia, että valinnanvaraa oli niin runsaasti ja jouduin aika rankalla kädellä karsimaan tuotteita pois, jotta jäljelle jäisi vaan nämä muutama. Oon niin pinttynyt siihen tapaan valita vaan muutama suosikki joka kuukausi, etten näköjään pysty sitä muuttamaan :D Mutta pidemmittä puheitta käydäänpä tarkemmin lokakuun suosikkien esittelyyn:


Urban Decayn Vice Lipstickin sävy Scorched vei mun sydämeni täysin heti ensimmäisellä käyttökerralla. Oletin itse asiassa, että olisin tykästynyt enemmän samaan aikaan ostettuun punertavaan Heat huulipunaan, mutta ehei. Tämä kuparin ja pronssin sävyinen metallinhohtoinen puna on ollut käytöss mulla monta kertaa viikossa sen jälkeen, kun tämän itselleni sain. Ruskeat huulipunat kuuluvat mun syksyyni ja tämä on ollut kaikinpuolin aivan täydellinen. Pysyvyys on todella hyvä ja huulipuna sekä levittyy että asettuu huulille kauniisti. Puhumattakaan siitä upeasta metallinhohdosta, jota tämä puna huulille antaa! Ihana, ihana, ihana. Mun olisi tarkoitus näyttää tämä teille jossain vaiheessa myös huulilla osana jotain syksyistä meikkiä, mutta toistaiseksi en oo ehtinyt sellaista postausta tekemään. 


Tuntuu ehkä hieman hassulta nostaa kuukauden suosikkeihin antiperspirantti, mutta tiedättekö kuinka vaikeaa on ollut löytää oikeasti toimiva eläinkokeeton dödö? Tämä Herbinan Soft Cashmere Antiperspirant 48h tuli jokunen kuukausi sitten Bette Boxin mukana ja tää oli mulle niin loistava tuote kuin olla ja voi. En ollut jostain syystä edes ajatellut, että myös Herbinalta löytyisi dödöjä, mutta löytyyhän niitä enemmänkin ja ainakin tämä Soft Cashmere on osoittautunut todella hyväksi. Tuotteessa on mieto kukkainen tuoksu, josta ainakin itse pidän. Ehdottomasti aion ostaa jatkossakin dödöni Herbinalta, tämä on oikeasti ollut ihan loistava tuote. Saa toki myös ehdotella muitakin cruelty free merkkien dödöjä, jos tiedätte hyviä! :)


Sain jokin aika sitten itselleni testattavaksi Ziajan Natural Olive Cream Light Formulan* yhdessä muutaman muun merkin tuotteen kanssa. Kuiva ihoni janoaa kosteuttavia voiteita ja tämä oliivikasvovoide on ollut aivan täydellinen omalle iholleni. Voide kosteuttaa todella hyvin ja mikäli tämän tehot eivät riitä, löytyy multa tästä vielä paksumpikin versio, jolla takuulla saa kuivan ihon kosteutetuksi. Tämä Light Formula on kuitenkin vielä toistaiseksi ollut kovemmassa käytössä mulla ja suosittelenkin tätä ennen kaikkea nimenomaan kuivaihoisille. Talven tultua tästä hyötyy varmasti hieman rasvoittuvampikin iho, mutta tuote on suunnattu erityisesti normaalille ja kuivalle iholle. Pientä miinusta tämä saa hitaasta imeytymisestä, mutta se onkin sitten tuotteen ainut huono puoli.


Ihonhoidolla jatketaan, sillä Ekopharman Tyrni-sarjan Silmänympärysvoide* on ihan ehdottomasti myös ansainnut paikkansa kuukauden suosikkituotteiden joukossa. Oon käyttänyt kohta vuodenpäivät vähän vaihtelevasti erilaisia sy-voiteita luovuttuani Cliniquen voiteista enkä oikein oo löytänyt itselleni täydellistä. Kaikki on olleet vain sellaista ihan ok -sarjaa, mutta saatuani tämän Ekopharman sy-voiteen, tilanen muuttui täysin. Tämä on ihan superkosteuttava, koostumukseltaan miellyttävän paksu silmänympärysvoide, joka on osoittaunut mun tarpeisiini ihan täydelliseksi. En enää mistään hinnasta luopuisi tästä, vaikka toisaalta hieman kiinnostaisi testata myös Ekopharman muiden sarjojen sy-tuotteita. Mikä on teidän suosikkisilmänympärysvoiteenne?


Four Reasonsin Moisture Mistin ostin itselleni jokin aika sitten samaisen merkin Repair Mistin kaveriksi. Tämä kosteuttava hoitosuihke on ollut aivan loistava tuote omille kuivahkoille hiuksilleni. Mun hiuksista siis huomaa selkeästi, että jotkin shampoot (yllättäen erityisesti hopeashampoo) kuivattavat niitä ihan älyttömästi ja vaikka käytän sellaisten jälkeen totta kai kosteuttavia hoitoaineita ja hiusnaamioita, ei pieni extrakosteutuskaan ole todellakaan pahitteeksi. Tällaisina hetkinä tämä Moisture Mist on astunut kuvioihin. Suihke paitsi antaa sitä lisäkosteutusta, myös oikeasti helpottaa pyyhekuivien hiusten harjaamista. Huippuhyvä tuote ja Four Reasonsia voin brändinä suositella ihan muutenkin.

*Tuote saatu blogin kautta

Onko joukossa tuttuja tuotteita? :)

24 kommenttia:

  1. Herbinan dödöt on myös mun suosikkeja:) Soft Cashmere on aivan loistava tuote ja ihanan tuoksuinen <3
    Mun sy-voidesuosikki tällä hetkellä on Dermosilin Skin Comfort sy-geelivoide. Se sopii loistavasti kuivaihoiselle, joten suosittelen. Itselläni on jäätävän (hih) kuivat silmänympärykset ja tuo Dermosilin geelivoide on ihan huippu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tuoksuu kyllä tosi ihanalta, mutta kuitenkin tarpeeksi miedolta :) Dermosilin tuotteet on jääneet mulla aika vieraiksi, vaikka töissäkin vähän väliä on mahdollisuus tehdä tilausta sinne. Pitääkin pitää toi sy-geeli mielessä!

      Poista
  2. Mulla taas Herbinan dödöt ei toimi ollenkaan. Toisaalta en ole testannut kuin niitä alumiinittomia, enkä antipersperantteja. :P Vielä pitäisi siis itseki löytää joku kohtuuhintainen ja toimiva eläinkokeeton dödö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei oo toiminut :/ Joo siis tää on ollut yllättävänkin haastavaa, sillä monetkaan luonnonkosmetiikan tuotteet ei oo mulle tarpeeksi tehokkaita, vaikka eläinkokeettomia olisivatkin. Ja sitten kaupat pursuaa niit Doven ja Rexonan yms. dödöjä, joita en halua käyttää, mutta jotka toimisivat :D

      Poista
  3. Four Reasonsin Moisture Mist on huippu, olen tainnut jopa postata siitä joskus blogiin, yksi omia luottotuotteita. :) EkoPharmalta en olekaan Tyrni-sarjasta käyttänyt sy-voidetta, pitää laittaa se muistiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana<3 Suosittelen ehdottomasti pitämään ton Tyrni-sarjan sy-voiteen mielessä! Mä oon täysin ihastunut tohon, ihan huipputuote :)

      Poista
  4. Oliko tuo Urban Decayn huulipuna Heat-sarjasta? Olin viime viikolla syyslomalla Turussa ja kiertelin mm. Wiklundilla ajankuluksi, jossa Heatin LE-huulipunat oli kaikki - 40% alennuksessa <3 En sortunut! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on just siitä Heat sarjasta :) Haha mä olisin ihan varmasti sortunut, jos olisin itse ton alennuksen bongannut :D UD:n huulipunat on ihan parhaita<3

      Poista
  5. Upeen värinen toi urban decayn huulipuna! Otin just ite käyttöön ziajalta sen vuohenmaito päivä&yö voiteen mutta toi oliivi on ihan uus tuttavuus mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliviisarja on superhyvä kuivalle iholle! Ja siis tosiaan tosta löytyy vieläkin kosteuttavampi versio, joka pääsee mulla taatusti kovaan käyttöön talvella :) Ziajan vuohenmaitosarjakin on aivan ihana<3

      Poista
  6. Mä käytin vähän aikaa sitten loppuun vaaleansinisen version tuosta Herbinan dödöstä ja olihan se ihan hyvä! Tuoksuna tykkään enemmän tuosta vaaleanpunaisesta ja sekin löytyy kyllä laatikosta odottelemasta käyttöön ottoa. Mulla on kans ollut nyt kuumeinen hyvän deodorantin etsintä käynnissä ja tälläkin hetkellä avattuna on neljä dödöä.. Onneksi kaksi muuta oon saanut tässä kuussa loppuunkin. Mut ei ole vielä mitään tosi hyvää löytynyt, suosikki viime aikoina testatuista on ollut Signe Seebidin suihkedödö, joka on ihana kun ei tahraa yhtään tai jätä kainaloita tahmaiseksi. Sekään ei kyllä pidä täydellisesti, mutta sitä on miellyttävää lisätä päivän aikana kun sitä voi suihkia kainaloon. Roll-oneja ja muita dödöjä kun on vähän ällöä lisäillä likaisiin kainaloihin.

    Tuo EkoPharman sy-voidehan on myös mun suosikki, eka vetelee nyt viimeisiään ja onneksi kaveri osti mulle toisen I love me -messuilta :) Tuo on ehkä hoitavin sy-voide mitä oon testannut, ihan paras mun kuiville silmänalusille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aattelin just sen vaaleensinisen version ostaa seuraavaksi testiin :) Kiva kuulla, että se toimi sulla ihan hyvin, vaikkei paras mahdollinen ookaan. Oijoi toi Signe Seebidin dödö kuulostaa ihan huippuhyvältä! Mulle koko merkki on tosi vieras, mutta muista blogeista oon lukenut superpaljon kehuja noista tuotteista :) Täytyy pitää toi mielessä, kiitos vinkistä<3

      Joo täysin sama täällä :) Tosin pidin ehkä vielä hitusen enemmän Cliniquen sy-voiteesta, mutta sattuneesta syystä sitä ei tule enää käytettyä :D

      Poista
  7. Mä itse vaihdoin tuossa pari kuukautta sitten dödöä, sellaiseen just missä ei ole antiperspirantteja. Huomaa kyllä eron, tuntuu että hikoaa enempi vaikka vaan palelen eikä ole edes kuuma:/ Ja tuntui että kaupassa ei paljoa oo ees sellaisia missä ei oo antiperspiranttia. Moisture mist alkoi kiinnostaa! Mä tilasin hetki sitten Cocopandalta kasan hiustuotteita, vastailin sun tekemän hiushaasteeseen tässä yksi päivä kun luonnostelin jo sitä, ja kesken sen kirjoitusta lähdin vähän shoppaamaan ja tilaamaan hiustuotteita:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti sen eron huomaa, mä tykkään ite just käyttää antiperspirantteja kun tuntuu, ettei pelkkä dödö oikein riitä. Hahah eikä :D No mutta uudet hiusjutut tulee aina tarpeeseen eikö ;D Kiva kun oot vastaillut niihin kysymyksiin, en malta odottaa että pääsen lukemaan sun vastaukset<3

      Poista
  8. Nää kuukauden suosikkituotteet postaukset on aina kivoja! :) Mä haluaisin kokeilla joskus noita Urban Decayn huulipunia! Niissä on ihania sävyjä <3 Myös tuota Herbinan dödöä pitää jossain vaiheessa kokeilla. Sun blogista saa kyllä aina hyviä vinkkejä kosmetiikkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista löytyy kyllä niin paljon eri sävyjä, että ihan taatusti jokainen löytää sieltä jonkun mieluisan! Suosittelen, kuten tota dödöäkin<3 Ihana kuulla, kiitos Niina :)

      Poista
  9. Toi UDn huulipuna on ihan superkauniin sävyinen!

    VastaaPoista
  10. Toi Four Reasonin Moisture Mist on ihan huippu! Mulla on talvisin todella sähköset hiukset ja oon kokeillut niihin vaikka minkälaista suihketta ja tököttiä ja sitten löysin tuon!♥ Siitä en enää vaihda! Paras mitä olen testannut! :) Plussaa ehdottomasti myös siitä, että se sisältää myös UV- ja lämpösuojan! :)
    ♡:llä Katja Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihan mahtava kuulla, että toi taltuttaa sen sähköisyyden! Mä mietinkin tätä ostaessani, että oliskohan tästä siihen puuhaan, kun tuotekuvauksessa mainitaan sen sähköisyyden vähentäminen :) Oon nyt jo täysin tyytyväinen tohon suihkeeseen, mutta jos se kerran oikeesti taltuttaa myös sen sähköisyyden niin mähän en varmasti muita suihkeita enää osta :D

      Poista
  11. Joukossa ei ole tuttuja tuotteita, mutta tuo Urban Decayn huulipuna näyttää aika jännältä :) En taida omistaa yhtään metallinhohtoista huulipunaa ja en tiedä uskaltaisinko sellaisia käyttää mutta tuon sävy näyttää tosi kauniilta ja syksyiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on mun mielestä aivan upeita! Metallinhohtoiset punat on ihan mun suosikkeja, kun niillä saa sellaista kivaa pientä särmää meikkiin :) Suosittelen ehdottomasti jossain vaiheessa testaamaan miltä sellainen näyttäisi omilla huulilla<3

      Poista
  12. Ziajan päivävoiteet on olleet kyllä yllättävän ihania! Ja siis vitsit, mä olen ihan hulluna nyt myös kaikkiin metallisiin puniin <3 Olispa kiva nähdä tuostakin kuvia huulilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziajalta löytyy ihan huippuhyviä ihonhoitotuotteita ja erilaisia voiteita<3 Metalliset punat on mun ihan ehdottomia suosikkeja, varsinkin noi UD:n metallinhohtopunat! Pitää koittaa saada aikaiseksi postaus, jossa toikin näkyisi huulilla :) Vielä kun vaan saataisiin vähän lisää valoa tähän vuodenaikaan! Helpottaisi huomattavasti kuvaamista :D

      Poista

Kiitos kommentista!