keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Miniloma Helsingissä & Lush The Great Naked Christmas


Moikka :) Viime lauantaina me suunnattiin aamupäivän jälkeen poikaystäväni kanssa kohti Helsinkiä. Mä sain suureksi ilokseni kutsun Lushin The Great Naked Christmas tapahtumaan, jossa juhlittiin Lushin joulukauden alkamista. Yleensä kaikki tämäntyyliset tapahtumat ovat arkipäivisin ja totta kai juuri Helsingissä, joten näin turkulaisena ja päivät töissä olevana niihin osallistuminen on lähestulkoon mahdotonta. Nyt kun tilaisuus oli kerrankin lauantaina niin pakkohan siihen oli päästä osallistumaan. Lush on muutenkin omasta mielestäni hurjan kiinnostava brändi ja ihan ehdottomasti halusin päästä tutustumaan heidän jouluvalikoimaansa. Mä olin muutenkin jo pitemmän aikaa haaveillut pienestä Helsingin reissusta ja nythän sille tuli ihan loistava tilaisuus :)

Majoituttiin yhdeksi yöksi Radisson Blu Roayl hotelliin, jonka sijainti oli oikein hyvä ja huone itsessäänkin ihan viihtyisä. Eniten odotin itse asiassa hotellin aamupalaa, joka osoittautuikin todella hyväksi ja monipuoliseksi! Juotiin myös parit ihan överihintaiset juomat siellä hotellin baarissa ja hirvitti ihan maksaa sellasia summia yhdestä lonkerosta, mutta ainahan tollasissa paikoissa on hinnat kohdillaan. 


Lähdettiin pian hotellille saapumisen jälkeen Kamppiin pyörimään ja kiertelemään kauppoja. Aika pian meille molemmille iski kova nälkä ja alettiin miettiä minne suunnataan syömään. Lopulta tehtiin itse asiassa hyvinkin huono valinta ja mentiin Memphisiin. Ensinnäkään meistä ei kumpikaan oikein tykkää niin meluisasta paikasta ja saatiin odottaa tovi jos toinenkin ennen tarjoilijan saapumista. Palvelu oli jokseenkin töykeää tämän esimmäisen tarjoilijan osalta, mutta ruoat tulivat kyllä nopeasti. Ehkä vähän liiankin nopeasti, sillä ei me ehditty odottaa niitä edes kymmentä minuuttia ja paikka oli tosiaan tupaten täynnä. Mä söin burgeriannoksen ja poikaystävä otti pihvin. Mun burgeri oli ihan ok, pihvin kypsyysaste oli medium kuten pyysin, mutta pihvi itsessään ei maistunut millekään. Joni taas ei pitänyt omaa annostaan läheskään hintansa arvoisena ja olihan se melko mitätön ja pieni. Syömisen jälkeen lähdettiin sitten hieman kiertelemään Helsinkiä ja odottelemaan iltaa.


Vähän ennen kahdeksaa Joni lähti saattamaan mua Lushin myymälälle ja kasiltahan ovet sitten aukesivat ja tapahtuma alkoi! Tarjolla oli pientä vegaanista purtavaa sekä valkkaria ja greippilimsaa. Syötävät olivat herkullisia, harmi etten tajunnut ottaa niistä kuvaa! Pelkän kiertelyn ja tuotteiden hypistelyn lisäksi paikalle oli järjestetty myös pientä ohjelmaa. Pääsimme mm. pelaamaan InsideOutin luomaa pakopeliä, jonka selvitettyä mukaansa sai pienen lahjan Lushilta. Päädyinkin nopeasti selvittelemään vihjeitä The Diary Of a Shopaholic -blogin Marin kanssa ja kyllähän ne lahjat sieltä lopulta mukaan lähti molemmille ;)


Jokainen Lushin liikkeessä joskus vieraillut taatusti tietää, kuinka kauniisti kaikki tuotteet on siellä aseteltu. Varsinkin Lushin palasaippuapöytä on ihan uskomattoman kaunis ja tostahan tuli napattua kuva jos toinenkin! Vasemmanpuoleisen kuvan alareunassa näkyy tämän joulun uutuussaippua Golden Pear ja voin kertoa, että olen katunut sitä etten napannut tota saippuaa itselleni kaupasta mukaan. Se tuoksuu ihanan jouluiselta ja saippuaan onkin yhdistetty erilaisia joulumausteita, päärynäpyreetä sekä murumuruvoita. Tänä vuonna Lushin joulu on täysin vegaaninen ja myös naku eli vegaanisten tuotteiden lisäksi tänä vuonna on kaikki muovipakkaukset jätetty tuotteista pois! Kyllä vain, suihkugeelitkin ovat kiinteässä muodossa ilman sitä itse suihkugeelipulloa. Mun mielestäni idea on aivan loistava ja tarttuihan mulle itsellenikin yksi tällainen naku tuote mukaan :) Pääsette tutustumaan Lushin jouluvalikoimaan Lushin nettisivuilta.


Ilta oli aivan ihana, vaikka mä en ujouteni vuoksi kovinkaan monen muun bloggaajan kanssa rupatellutkaan. Ehkä ensi kerralla oon vähän rohkeampi ;) Illan aikana tuli hypisteltyä kymmeniä eri tuotteita, katsottua mitä Bath Bombeille tapahtuu, kun ne pudottaa vesiastiaan, seurattua Lushin työntekijöiden hauskaa laulu-/tanssiesitystä ja päästiinhän me myös tekemään itse itsellemme omat Butterbear kylpypallot! Ehdottomasti aion jatkossakin osallistua tällaisiin tapahtumiin, jos niihin vain tarjoutuu tilaisuus. Mukaan tarttui totta kai vaikka mitä ihanaa goodiebagin muodossa, mutta näistä tuotteista kuulette tarkemmin myöhemmin ihan omassa postauksessa :)

Oon enemmän kuin tyytyväinen tähän pieneen reissuun ja kieltämättä tollanen pieni irtiotto arjesta teki pelkästään hyvää mulle. Helsinki on muutenkin kaupunkina sellainen, josta olen aina pitänyt ja jossa olisi hauska päästä käymään vähän useamminkin.

Ovatko Lushin joulutuotteet tuttuja? Entä mitä mieltä olette siitä, että tänä vuonna Lush on jättänyt pakkaukset joulutuotteista kokonaan pois? :)

18 kommenttia:

  1. Kaikki Lushin tuotteet on kyllä ihania <3 Viimeksi Helsingin reissulla kävin Lushin liikkeessä ja olisin voinut viettää siellä monta tuntia vaan ihastellen ja hypistellen niitä tuotteita. Meillä ei harmiksemme oo Tampereella vielä Lushin liikettä, joten se on aina special tapahtuma kun pääsee käymään paikassa missä on Lush! Mulle ei oo joulutuotteet tuttuja, mutta haluaisin kyllä kokeilla sitä kuuluisaa Snow fairy suihkugeeliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Sama juttu täällä, sieltä liikkeestä ei millään haluaisi poistua, kun sinne vihdoin pääsee :D Turustakaan ei Lushin liikettä löydy, mutta toivotaan että saataisiin sellaiset jossain vaiheessa sekä Tampereelle että Turkuun :) Snow Fairy on niin ihanan tuoksuista! Mä tykkään ihan älyttömästi varsinkin siitä body conditionerista :)

      Poista
  2. Lushin joulutuotteet ovat niin ihania, ja nyt odottelen innolla että saan muutaman tuotteen postin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Mä jään odottelemaan sun postausta ja mielipiteitä niistä tuotteista :)

      Poista
  3. Miusta on hauska idea, että ei ole pulloa, mutta mietin sitä säilytystä? Samoin niiden vartalotuotteiden kohdalla, etenkin kun oma suihkutila on niin lämmin, että ne varmaan sulaisi siellä :'D

    Harmi, kun nämä on aina niin lähekkäin I Love Me -messujen kanssa, että ei mielellään kovin usein ravaisi Helsingissä, etenkin kun yksin pitäisi liikkua, joten jouduin valitsemaan messut tämän tapahtuman sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku lautanen tai pieni purnukka sopii säilytykseen kuulemma hyvin, mutta joo oon itsekin miettinyt miten sellaiset säilyy kylppärin lämmössä sulamatta :D Ehkä ne on kuitenkin suunniteltu siten, että kestävät sitä lämpöä jonkin verran ja pysyvät kasassa? Joo toi on kyllä vähän harmi, että tapahtumat on niin lähekkäin kun se ei oo mikään itsestäänselvyys, että kaikki pystyy lähtemään sinne Helsinkiin parin viikon välein :/

      Poista
  4. Mä toivon todella että kun pikkujouluihin suuntaan joulukuussa, niin pääsen käväisemään tuolla Lushilla!:D En siis vieläkään oo koskaan päässyt käymään tuolla, vaikka oon himoinnut:'D Nimenomaan nuita joulutuotteita haluan päästä näkemään ja ehkäpä muutaman ostamaankin;) Lisäksi se huultenkuorinta, se on yli vuoden päivän himotellut mua:D Netistähän voisi tilata, mutta kun haluan ihan liikkeeseen!! Helsingissä käy nykyään niin harvoin että ihan surettaa:<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon mäkin ;D Sun pitää kyllä ehdottomasti päästä tonne Lushin liikkeeseen! Siellä on niin paljon kaikkea ihanaa ja se väriloisto on ihan omaa luokkaansa<3 Netistä tilaaminen ei oo tosiaan yhtään sama kuin päästä paikan päälle hypistelemään ja tuoksuttelemaan tuotteita :D Kyllähän Lushilla on hyvät tuotekuvaukset, mutta ei se silti missään nimessä oo sama kuin kokea se tuote ihan livenä ennen ostopäätöstä. Varsinkin kun suuressa osassa tuotteita just se tuoksu on ihan avainasemassa :) Mäkin haluaisin ehdottomasti päästä Helsinkiin useammin ja täältä nyt ei aja sinne edes kahta tuntia, joten kai se on lähinnä ihan oma vika, ettei sinne tule lähdettyä useamminkin.

      Poista
  5. Todella kivan kuuloinen miniloma sulla! :) Tuollaiseen Lushin iltaan olisi joskus kiva päästä itsekkin! Lushin tuotteet ovat vaan niin ihania <3 Innolla jo odotan sun esittelyä tuotteista :) Mä oon muuten käynyt useamman kerran tuossa Kampin Memphiksessä ja tykännyt kyllä ruuasta. Melkoinen melu siellä ja on ja paljon ihmisiä, mutta muuten olen kyllä tykännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonne pääseminen oli kyllä ihan huippujuttu! Toivottavasti kutsuja tulee jatkossakin :) Joo en tiedä oliko meillä vaan huono tuuri ruokien ym. kanssa, kun oon myös muilta kuullut kehuja kyseisestä ravintolasta. Toisaalta onhan se vähän niinkin, ettei kaikki tykkää kaikesta ja voihan se olla, ettei toi vaan ollut meidän paikka :D Kiva että sulla on positiivisia kokemuksia tosta ravintolasta :)

      Poista
  6. Joulutuotteet eivät vielä ole tuttuja, mutta voi olla, että laitan jotain jouluksi tilaukseen! Mun mielestä on hyvä juttu, että tuotteet ovat vegaanisia ja pakkaukset jätetty pois. Harmi, että täällä Oulun suunnalla ei ole Lushin myymälää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tilaamaan jotain ihanaa :) Oon ihan samaa mieltä, vaikka toki ne pakkauksettomat tuotteet vaatii omassa kylppärissä pientä säätämistä sijoittelun yms. kanssa! Muakin harmittaa, että myymälöitä löytyy vaan Helsingistä :/ Toivottavasti jossain vaiheessa saataisiin niitä myös muualle päin Suomea!

      Poista
  7. Kuulostaa niin kivalta minireissulta ♥ Tuo Lushin tilaisuus näyttää tosi kivalta, tuommoiseen olisi niin kiva päästä :) Pitääkin käydä siellä joku päivä tutustumassa noihin joulujuttuihin :) Mä oon käynyt Memphiksessä muutaman kerran ja vain kerran syönyt sielä hyvää ruokaa :D Yleensä ne hamppareiden sämpylät ovat olleet mulla niin kovia, että niistä olisi voinut rakentaa talon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin :) <3 Käy hei ihmeessä! Mä olisin voinut hamstrata noista ainakin puolet itselleni ja nytkin koko ajan mietin pitäisikö laittaa muutama juttu tilaukseen :D Noniin hyvä kuulla, etten ole ainut joka ei ihan innostunut Memphiksen ruoasta :D Mulla oli sen hampurilaisen sämpylän yläosa tosi kova, mutta alosa sitten taas jotenkin jopa hieman vetisen pehmeä? Siihen oli kyllä varmaan imeytynyt niitä kastikkeita sun muita, mutta siis joo se kansi oli melkoisen kova myös mulla :D

      Poista
  8. Voi miten harmi et kerrankin kun oot mukana jossain pr-tapahtumassa niin mä en sit oo paikalla :/ ois ollu niin kiva tavata livenä! Mä olin luvannut silloin käydä perheen luona Itä-Suomessa, niin en viittinyt sitten enää venkslailla aikatauluja.

    Ihan huippua tuo et kaikki joulukokoelman tuotteet ovat vegaanisia ja pakkauksettomuudellekin peukku! Itse kyl myöhemmin nappailin sieltä mukaan niitä pakkauksellisia versioita, oon harmittavan huono käyttämään palashampoita ym. Vaikka olisihan se paljon ekologisempaa. Onneksi nuo Lushin pakkaukset voi palauttaa myymälään ja ne kierrätetään sieltä eteenpäin.

    Odottelen sun postausta goodie bagin tuotteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olis kyllä ollut ihan huippua nähdä, mutta eiköhän me vielä päästä näkemään vaikkei tällä kertaa onnistunutkaan :) Ei ihme ettei huvittanut alkaa enää suunnitelmia muuttamaan, mä taas olin niin iloinen kun toi tapahtuma oli viikonloppuna ja pääsin osallistumaan :D

      Mäkin otin mukaan vaan yhden pakkauksettoman tuotteen. Ajatus ja idea siinä on ihana, mutta mulla ei oikein riitä tilaa säilyttää niin monia tuotteita, joissa ei ole pakkauksia :/ Nytkin niitä kuitenkin löytyy pienemmistä purkeista ja ne majailee sitten pesukoneen päällä :D Jep Lush tekee kyllä hyvää työtä just ton palautuksenkin kanssa :)

      Kirjoittelen siitä mahdollisimman pian!

      Poista
  9. Oi, kuulostaa superkivalta tuo tapahtuma ja teidän Helsingin reissu! :) Lushin tuotteet ovat kyllä ihania ja hyväntuoksuisia, vaikkei itselläni tällä hetkellä taida olla niitä yhtään! Miekin oon yleensä aluksi melko ujo uusien ihmisten seurassa, mutta toisaalta se riippuu ihan siitä kuinka vapautuneeksi ilmapiirin tunnen :) Ihania kuvia - nuo saippuat näyttää tosiaan syötävän hyviltä :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä ihan superonnistunut ja ihana<3 :) Mua itseäni välillä ärsyttää se, kuinka ujo ja hiljainen oon uusien ihmisten kanssa, mutta sitä kyllä helpottaa jos ne muut ihmiset on vähän puheliaampia ja sitä yhteistä rupateltavaa löytyy :) Susta ei olisi kyllä silloin edelliskesän blogimiitissä uskonut, että oot ollenkaan ujo uusien ihmisten kanssa! :D Noi saippuat on aivan ihania ja tuoksuu herkullisilta<3

      Poista

Kiitos kommentista!