lauantai 28. lokakuuta 2017

Suihkugeelifriikin syksyn suosikit


Siinä vaiheessa kun omasta kylppäristä löytyy suihkugeelejä lähes 40 kappaletta, voin ihan hyvällä omallatunnolla kutsua itseäni suihkugeelifriikiksi. Mä muistan vielä hyvin sen ajan, kun muutin 18-vuotiaana pois kotoa ja mulla oli kylppärissä kerralla tasan yksi suihkugeeli. Tilanne on tässä kuuden vuoden aikana muuttunut ehkä hieman ja samalla kun mun kosmetiikkavarastot on kasvaneet ihan yleensäkin, myös ne suihkugeelivarastot ovat pikkuhiljaa laajentuneet. Suihkugeeliltä vaadin ennen kaikkea itseäni miellyttävää tuoksua. Mä harvoin joudun päivän aikana kierimään missään mudassa, minkä takia kroppa olisi jotenkin älyttömän likainen, eli luotan kyllä siihen, että saan vartaloni puhtaaksi minkä tahansa suihkugeelin kanssa. Senpä takia suihkugeelin tuoksu onkin ihan ratkaisevassa asemassa, kun lähden ostamaan uutta tai valitsen suihkussa mitä haluan käyttää.  Tässä olisi siis seitsemän mun tämän syksyn suosikkisuihkugeeliä! Kaikkihan näistä ei oo varsinaisesti mitenkään syksyisiä tuoksultaan tai olemukseltaan, mutta syystä tai toisesta juuri nämä on mun suosikkejani tällä hetkellä :) Luokittelen tässä postauksessa suihkugeelit ja -saippuat samaan kategoriaan, eli ei tartuta niihin pikkuseikkoihin ;)


Ziaja Cupuacu Crystalline Shower & Bath Soap* 
Tämä suihkugeeli on osa Ziajan iki-ihanaa Cupuacu-sarjaa! Tuotteet tuoksuvat aivan mielettömän herkulliselle toffeelle ja appelsiinisuklaalle ja koko sarja on juurikin tuoksunsa puolesta tullut yhdeksi mun kaikkien aikojen suosikeiksi. Tän suihkugeelin pieni erikoisuus on se, ettei se juurikaan vaahtoa iholla. Koostumukseltaan tää onkin enemmän sellaista öljymäistä, mutta mitään öljyistä tunnetta tämä ei kuitenkaan iholle jätä. Ihana suihkugeeli juurikin sen tuoksun takia eikä tämä todellakaan ole pahan hintainenkaan, kun 500 ml pullo maksaa suunnilleen 5,50 €. Eli jos toffeelta tuoksuva suihkugeeli kiinnostaa niin suosittelen suuntaamaan esimerkiksi Sokokselle, jossa Ziajaa myydään ;)


The Body Shop Early-Harvest Raspberry Shower Gel
TBS:n suihkugeelit on lähes poikkeuksetta kaikki aivan ihania ja yksi syksyyn hyvin sopiva on tämä makea ja marjaisa vadelmasuihkugeeli. TBS:n vadelmasarja kuuluu ehdottomasti suosikkeihini ja tästä onkin tullut kaivettua esille myös ihanan kosteuttava vartalovoi. Suihkugeeli tuoksuu täysin vadelmalle ja on toisaalta melko makea, mutta ei kuitenkaan mitenkään ällönmakea. Tämä sarja ei valitettavasti ole kaiken aikaa myynnissä, joten oon senkin takia koittanut säästellä tätä suihkugeeliä. En millään haluaisi luopua tästä!


The Body Shop Vanilla Pumpkin Shower Gel
Ihana mausteisen ja vaniljaisen toffeevanukkaan tuoksuinen suihkugeeli. Tää ihan oikeasti on myös koostumukseltaan sellasta paksuhkoa ja vanukasmaista, joten mulle tulee nykyään aina ihan sellanen olo, että levitän kropalleni jotain toffeevanukasta, kun tätä käytän :D Hurjan syksyinen suihkugeeli, jossa tosin mun mielestäni saisi olla vielä vähän voimakkaampana esillä se kurpitsan tuoksu. Vanilla Pumpkin on TBS:n Limited Edition -sarja, joka on jo ilmeisesti myyty loppuun ainakin The Body Shopin verkkokaupasta.


I Love... Minty Choco Chip Shower Gel
After Eight suklaa, Marianne-drinkki, mitä näitä ihania minttujuttuja nyt on! Tämä suihkugeeli tuoksuu siis nimensä mukaisesti täysin minttusuklaalle. Tuoksu on toki erittäin makea, mutta minttu tuo siihen myös sitä omaa raikkautta. Tätä en todellakaan luokittele millään tavalla syksyiseksi tuotteeksi, mutta mulle tämä on sellainen kestosuosikki ja ehdottomasti yksi parhaimmista I Love...:n suihkugeeleistä tuoksunsa puolesta.


The Body Shop Almond Milk & Honey Shower  Cream
Ja vielä viimeinen joukkoon mahtunut TBS:n suihkugeeli. Almond Milk & Honey vei mun sydämeni heti ensimmäisellä tuoksuttelukerralla ja täähän tuoksuu ihanasti mantelimaidolle ja mun mielestäni myös jonkin verran vaniljalle. Tuoksu on jotenkin ihanan rauhoittava ja sopii mielestäni hyvin ihan jokaiseen vuodenaikaan. Tämän sarjan käsivoide on suosikkini TBS:n käsivoidevalikoimasta juurikin sen rauhoittavan tuoksun takia. Ihana sarja ja mukavaa vaihtelua kaikille marjaisille ja hedelmäisille tuoksuille!


Lush Santa's Christmas Shower Cream
Tätä en ole vielä edes kovin montaa kertaa ehtinyt käyttää, mutta kyllä tästä nousi yksi suosikkini jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tässä on aivan ihana colan tuoksu ja kieltämättä näyttää myös aika jännältä, kun suihkugeeli värjää hetkellisesti koko kropan ihan punaiseksi. Ei se väri tosiaan siihen jää ja lähtee pesemällä pois, mutta se on ihan hauska lisä tuotteeseen. Niin eikä toi muistuta onneksi millään tavalla verta, sillä kuten kuvasta näkyy, sävy on hyvin kirkas! :D


Rituals... The Ritual Of Sakura Zensational Foaming Shower Gel
Ja viimeisenä vielä rakkauteni Ritualsilta. Koko Ritual Of Sakura -sarja on tuoksunsa puolesta ihan superihana ja tämä suihkugeeli on vielä siitäkin niin mahtava, että tämä tulee pullosta ulos geelimäisenä, mutta muuttuu iholla vaahtomaiseksi. Sitä vaahtoa on sitten ihana levittää ympäri kroppaa ja tuoksu tosiaan on ihan huumaavan hyvä tämän sarjan tuotteissa! Tuotteista löytyy riisimaitoa sekä kirsikankukkia, joihin se tuoksukin näissä pohjautuu. En ole muita Ritualsin sarjoja testannut, mutta tätä voin ehdottomasti suositella, mikäli näiden tuoksu vaan iskee :)

*Tuote saatu blogin kautta

Mitkä ovat teidän suosikkisuihkugeelinne tällä hetkellä? Löytyykö kenties samoja kuin multa? :)

28 kommenttia:

  1. Ihania ja varmasti hyväntuoksuisia :) minua himottaa nuo TBS:it, pitäisi joskus käydä vähän shoppailemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS:n suihkugeelit on ihan parhaita, joten todellakin suosittelen suuntaaman heidän liikkeeseen tuoksuttelemaan niitä ihanuuksia ;D ♥

      Poista
  2. Haha muutaman suihkugeelin tosiaan omistat! :D Multa taitaa löytyä tällä hetkellä 3 suihkugeeliä, koska se on mulle sellainen ei-niin-houkutteleva tuoteryhmä. Ostan aina marketin edullisia, hyvän tuoksuisia suihkugeelejä, sillä en vain raaski laittaa niihin rahaa ja edullisillakin pärjää :) Hauska huomata, kuinka erilaisia tottumuksia ja mieltymyksiä ihmisillä onkaan! :) Multa sen sijaan löytyy aivan liian monta shampoota, hoitoainetta ja hiusnaamiota, mutta ei sentään niitäkään monia kymmeniä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkään varsinkin just The Body Shopilta testailla uusia tuoksuja nimenomaan suihkugeelien muodossa :D Edullisemmilla tosiaan pärjää oikein hyvin ja marketeista löytyy toinen toistaan ihanamman tuoksuisia suihkugeelejä<3 Doven vaniljantuoksuinen on niistä mun suosikkini! Heh joo tä on ihan hauska huomata miten erilaisia kosmetiikkatuotteita porukka "keräilee" :)

      Poista
  3. Olipa kiva postaus, voisi toteuttaa itsekin! :) täältäkin päästä kun noita suihkugeelejä löytyy vino pino..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta ihmeessä! Olis kiva lukea sunkin suosikeista :)

      Poista
  4. Mulla tuli Lushin Santasta mieleen tekoveri ja halloween-fiilikset, mutta tuoksu on ihana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että löytyy ihmisiä joille tulee tosta veri mieleen :D Mä oon itse töissä päivittäin tekemisissä ihan oikean veren kanssa niin veikkaan, että sen takia mulle tosta ei tule se veri mieleen. Oon niin tottunut siihen, että (laskimo)veri on tummempaa :D

      Poista
  5. Mullekin on tullut pienimuotoinen riippuvuus suihkugeeleihin :-D Ennen oli se ja sama mitä sieltä suihkusta löytyi, mutta nyt oon huomannut oikein odottavani suihkuun pääsyä kun siellä on jotain ihanan tuoksuista suihkugeeliä odottamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ihan sama juttu mulla! Se on ihan huippua, kun voi suihkussa käydessä miettiä minkä ihanan tuoksun sillä kertaa valitsee :) Sen takia pitääkin olla hieman valinnanvaraa ;D

      Poista
  6. Toi TBS:n vadelma on niin ihanan tuoksunen! Mulla ei oikeestaan oo mitään suosikki suihkugeeliä, mutta valitsen myös aina ne missä on kaikista kivoin tuoksu :)
    Oon itseasiassa kokeillut noita kaikkia paitsi Lushin, Ziajan ja Ritualsin suihkugeeliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS:n vadelmasarja on yksi merkin parhaimmista<3 Tuoksut merkitsee tosiaan mullekin eniten suihkugeeleissä :) Hei kiva kuulla että tosta löytyi noinkin paljon tuttuja tuotteita sulle!

      Poista
  7. Mä myös hamstraan suihkugeelejä, aivan ihania oot löytänytkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on kyllä superhelppo hamstrata, kun ei noi kuitenkaan yleensä maksa maltaita :) ♥

      Poista
  8. Tbs:n Pumpkin on just ihana suihkugeelinä. Tykkään kans Lushin tuoksusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaikinpuolin ihana, vaikka aluksi en itse asiassa niin perustanut siitä juuri suihkugeelinä. Parin käyttökerran jälkeen mieli kuitenkin muuttui täysin :D

      Poista
  9. Mulla on ollut joskus I Love... pinkkiversio suihkusaippuasta, ja tykkäsin siitä, vaikka tuoksu meni hieman äitelän puolelle. Onneksi nenä turtuu.
    Messuilta ostamani Organic shopin laventeli ja iisi -suihkugeeli on uusin hankinta ja tuoksu on just mun makuun. Tykkään laventelista ja myös ruususta, noista monien inhokeista;)
    Sulla on kyllä kunnioitettava määrä suihkugeelejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös joskus ollut siitä sellanen vaaleanpunainen, olisko ollu joku mansikkajuttu? Noi tuoksut on ihania, mutta pitemmässä käytössä monista tulee kyllä liian äiteliä. Onneksi aina voi kuitenkin pitää pientä taukoa ;) Heh joo mä en taas varmasti pitäisi tosta sun ostamasta suihkugeelistä yhtään, kun laventelin tuoksu kosmetiikassa on suorastaan järkyttävä mun mielestä :D Niin ne vaan ihmiset tykkää eri tuoksuista :)

      Joo näitä on kertynyt muutamia tässä vuosien saatossa :D

      Poista
  10. Apua, onko The Body Shopilla taas myynnissä vadelmatuotteita :p ne on kyllä aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida tällä hetkellä kyllä valitettavasti olla :/ Harmi, koska noi tosiaan on ihan valtavan ihania<3

      Poista
  11. Sä kyllä oot suihkugeelifriikki!:D<3 Ihanan paljon näitä. Mä on rakastunut myös tuohon Vanilla Pumpkiniin, mutta toivoin myös että tuossa olisi tullut enemmän esille nimenomaan se kurpitsa. Todella pehmoinen suihkugeeli kyseessä, sillä tulee joka kerta pestyä itsensä<3
    Vadelma, se on ihanaa sitä vaan mulla ei ole ♥ Odotan kovasti että pääsen aukomaan kosmtiikkakalenteria koska tällä hetkellä mulla on vaan tuo Vanilla pumpkin suihkugeeli ja yksi pieni purkki spiced applee viiem vuoden kalenterista ja mä haluaisin lisää niitä geelejä, jotta sais vähän erilaisia käyttää aina 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ehkä vähän<3 :D Mä tykkään tosi paljon just ton Vanilla Pumpkinin koostumuksesta, kun se on niin erilainen mitä TBS:n suihkugeelit yleensä :) Just sellanen pehmoinen, kuten säkin sanoit! Onneksi on enää kuukausi siihen joulukuun alkuun niin pääset kalenteria availemaan :) Toivottavasti sieltä tulee sulle uusia ihanantuoksuisia suihkugeelejä ♥

      Poista
  12. Kuulostaapa tuo Ziajan suihkari jännältä koostumukseltaan! Ja jotenkin nään nyt sieluni silmin sut kierimässä mudassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo se olisi varmasti melko hupaisa näky :'D Toivottavasti ei ihan äkkiä joudu kukaan sellaista näkemään!

      Poista
  13. Oioi mitä ihanuuksia sulla on tässä ♥ Mä rakastan suihkugeelejä ja voisin näistä jokaisen napata myös omaan kylppäriin<3 Tuo Minty choco chips on aivan ihanan tuoksuinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että säkin oot melkoisen ihastunut erilaisiin suihkugeeleihin<3 ;) I Love...:lla on niin herkullisen tuoksuisia suhkugeelejä, mutta toi on ehdottomasti mun suosikkini kaikista!

      Poista
  14. Tosi kiva postaus! Itsellä myös kaapit täynnä suihkugeelejä :D Harmi, kun missasin tuon Vanilla Pumpkinin, tyydyin vaan tilaamaan sen käsivoiteen, kun vartalovoi ei kiinnostanut :D Joensuuhun ei koko tuotetta edes tullutkaan.


    Ritualsin vaahto on kyllä todella täyteläistä, itse olen käyttänyt sen oranssin pullon ja voi että! Kaapissa taitaa odottaa tuo sama valkoinen, sekä sininen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, että sieltä löytyy kohtalotoveri! :D Voi harmi, noi kyllä myytiinkin loppuun ihan älyttömän nopeasti :/ Kurjaa myös, ettei noi tulleet jokaisen TBS:n liikkeen valikoimiin, kun monet kuitenkin haluaisi päästä paikan päälle tuoksuttelemaan niitä tuotteita ennen ostoa.

      Pitääkin ehdottomasti hankkia myös muita Ritualsin sarjoja testiin! Oon vaan niin ihastunut tähän Ritual Of Sakuraan, etten oo ehtinyt tutustua muihin :D

      Poista

Kiitos kommentista!