torstai 5. lokakuuta 2017

The Body Shop Vanilla Pumpkin


Kuten monet ovat varmasti huomanneet, The Body Shopille on tullut myyntiin uusi Vanilla Pumpkin kausisarja, jonka tuotteita on myynnissä vain rajoitetun ajan. Valitettavasti näitä ei myöskään löydy ihan jokaisesta The Body Shopin myymälästä, mutta verkkokaupasta tuotteita voi toki itselleen tilata asuipa sitten missä päin Suomea tahansa. Sarjaan kuuluu suihkugeeli, käsivoide sekä vartalovoi ja itse nappasin kaupasta mukaan kaksi kappaletta Vanilla Pumpkin käsivoiteita sekä suihkugeelin. Vartalovoin jätin tällä kertaa suosiolla kaupan hyllylle, sillä multa löytyy vähän turhankin paljon vartalovoiteita, jotka pitäisi saada käytettyä pois.

Vanilla Pumpkinin tuoksua kuvaillaan toffeemaiseksi ja makean paahteiseksi. Tuoksuissa yhdisyy manteli, kurpitsa sekä madagaskarilainen vanilja. Itse kuvailisin näiden tuoksua mausteisen vaniljaiksi ripauksella makeaa toffeeta. Jokin jouluinen tuoksu mulle tulee myös tästä mieleen, mutta en saa millään mieleeni, että mikä se olisi. Joka tapauksessa tuoksu on ihana sekoitus mausteita ja makeutta - aivan omiaan nimenomaan syksyyn ja talveen!


Vanilla Pumpkin Shower Gel mun oli aivan pakko saada itselleni, sillä TBS:n kausituoksut kiinnostavat aina ja suihkugeelit ovat mulle itselleni helpoimpia tuotteita, kun haluan päästä testaamaan jotain uutuustuoksua. Tämä saippuaton suihkugeeli lupaa paitsi puhdistaa, myös pehmentää ja raikastaa vartalon ihon. TBS:n suihkugeelit ovat yhtiä mun suosikkejani ja niiden huumaavat tuoksut ovat aina yhtä miellyttäviä. Vanilla Pumpkinin tuoksu tuo mulle tosiaan voimakkaasti mieleen sekä syksyn että talven ja sen puoleen tämä suihkugeeli oli ihan nappivalinta. Tämän mausteinen tuoksu ei ole mun suosikkini suihkugeelissä, mutta pidän siitä kyllä. En tätä tule varmasti ihan päivittäin käyttämään enkä välttämättä ostamaan lisääkään, mutta välillä on kiva saada kunnon syysfiilis myös suihkun puolella ja silloin tämä tulee taatusti olemaan käytössä. Kaikilta muilta osin tämä oli oikein miellyttävä, kuten muutkin The Body Shopin suihkugeelit. Maksoin itse suihkugeelistä 6,96 € TBS:n alennusten aikana. Tällä hetkellä 250 ml suihkugeelin hinta on 8,70 €.


Vanilla Pumpkin Hand Creameja nappasin heti kättelyssä mukaan kaksi kappaletta, sillä nämä TBS:n 30 ml kokoiset pikkuiset käsivoidetuubit ovat ihan älyttömän käteviä. Multa löytyy näitä niin olohuoneesta, makkarista, meikkihuoneesta kuin laukustakin ja varsinkin ilmojen viiletessä näitä myös kuluu ihan kiitettävään tahtiin. Käsivoide lupaa pehmentää ja hoitaa ihoa sekä myös imeytyä nopeasti. TBS:n käsivoiteet ovatkin ihan parhaita juuri sen takia, että ne oikeasti kosteuttavat ihoa ja imeytyvät nopeasti eivätkä ne jätä iholle inhottavaa kalvomaista tunnetta. Kädet tuntuvat pehmeiltä voiteen levityksen ja imeytymisen jälkeen ja näitä on aina ollut miellyttävä käyttää. Suihkugeelin kohdalla Vanilla Pumpkin ei tosiaan ollut suosikkini, mutta käsivoiteina pidän näistä paljon enemmän! En edes tiedä mistä se johtuu, sillä sekä käsivoide että suihkugeeli kyllä tuoksuvat hyvin pitkälti samalta, mutta jotenkin koin sen tuoksun silti miellyttävämpänä käsivoiteessa kuin suihkugeelissä. Näitä voisin hyvinkin kuvitella nappaavani kaupasta vielä lisääkin, mikäli vaan ehdin ennen kuin nämä on myyty kaikki loppuun. Käsivoiteistakin sai -20% alennuksen, joten alkuperäisestä 6,70 € kappalehinnasta maksoin 5,37 €.

Onko Vanilla Pumpkin sarja jo testattu? :)

20 kommenttia:

  1. Nuo Body Shopin käsivoiteet on kyllä superhyviä! Ihanan syksyiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan parhaita :) Kiitos paljon Piia<3

      Poista
  2. Oooo näitä on pakko käydä tuoksuttelemassa, kuulostaa ihan liian hyvältä! ♥ Ja nää kuvat, niin hienoja ja syksyisiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Mä ainakin tykästyin näihin :) Joo pitää koittaa käyttää tota luontoakin välillä hyväksi kuvia ottaessa<3 :D

      Poista
  3. Kävin nuuhkimassa tätä, mutta tuoksu oli mun makuuni aivan liian makea :D Oon huomannut, että TBS:n kausituoksut ei taida olla ihan mun juttu, koska en tykännyt viime vuotisesta Vanilla Chaistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, että tuoksu on joidenkin mielestä liian makea, sillä supermakeahan toi on :D Vanilla Chai ei ollut kyllä munkaan mieleeni, vaikka normaalisti oon melkoinen vaniljafriikki, mutta tää onneksi miellytti kovasti :)

      Poista
  4. Mä kävin näitä tuoksuttamassa, mutta en kuitenkaan osatnut mitään tuotteita. Mutta aivan ihana tuoksu ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on kyllä ihana, tosin vielä enemmän voisi se kurpitsan tuoksu tulla tuolta :)

      Poista
  5. Itse kävin toissapäivänä ostamassa itselleni tuon suihkugeelin, nyt jäi harmittamaan etten ostanut käsivoidetta, sillä tuo olisi ollut kätevä kuljettaa just laukussa. Ehkäpä käyn tänään ennen töitä itselleni sellaisen nappaamassa vielä;) Multa jäi myös vartalovoide hyllyyn, meinasin ostaa sillä olen jo lähellä tavoitettani eli kuluttaa kaikki vanhat pois alta, mutta sitten mietin että enhän mä tollaista makeaa tuoksua oo halunnut aikohin levittää mihinkään kroppaani, paitsi tietty käsiin.

    Tämä nousi ehdottomasti mulla syksyn suosikiksi, suihkugeelejä on aina tosiaan helpointa kokeilla ja tbs:n tuotteissa sitä yleensä haluan just sen suihkugeelin testiin. Onneksi oon saanut kulutettua lähes kaikki vanhat suihkugeelitkin pois eli hyvillä mielin ostin tämän ja odotan joulun alla tulevaa kausituoksua;) Kovasti tulee mieleen syksy tästä tuoksusta, mutta myös jollain tasolla talvi:D Ainakin purnukaltaan niin halloweenmäinen tämä myös on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkuun noi tosiaan on ihan supernäppäriä, kun mulla ei ainakaan riitä tila (eikä mielenkiinto) kantamaan yhtään ton suurempia käsivoiteita laukussa :D Ja kuitenkin haluan jotain siellä pitää :) Joo mä en myöskään usko, että olisin loppupeleissä kovinkaan usein halunnut vartalolleni tota laittaa, sillä tuoksu tosiaan on todella makea.

      Noniin hyvä juttu, että löytyi myös tilaa uudelle suihkugeelille ;) Tänä jouluna ei valitettavasti tadia tulla mitään uutta kausituoksua, vaan mennään parin viime vuoden vanhoilla :/ Harmi, mutta toivottavasti niistäkin löytyy sulle mieluisia! Mullekin tuli halloween mieleen noista purnukoista, kai se on toi kurpitsa ja oranssi väri mitkä sen tekee :D

      Poista
  6. Pitää varmaan käydä joku päivä Body shopissa testailemassa tuota tuoksua! Kuulostaa ainakin tosi hyvältä :) Tykkään kovasti vaniljan tuoksusta <3 Nuo käsirasvat ovat kyllä ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuoksuu tosi voimakkaasti se vanilja, eli sen puoleen voisit tästä tykätäkin<3 :) TBS:n käsivoiteet on ihan huippuhyviä!

      Poista
  7. Mun on ehdottomasti pakko saada tää uus tuoksu. Suihkugeeli etenkin kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pikimmiten käydä kaupassa ostamassa näitä, ettei tuotteita ehditä myydä loppuun! :)

      Poista
  8. Mulla oli ihan samat fiilikset tuosta tuoksusta. Paras se oli musta siinä vartalovoissa, mutta samoin kun sulla niin tarvetta uudelle vartalovoiteelle ei nyt ole. Ostin sit vain käsivoiteen, sillä nyt mennään :) Harmi kun jouluksi ei tule mitään uusia tuoksuja, kun nuo parin viime joulun tuoksut eivät ole oikein napanneet :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin eniten siitä tuoksusta juuri siinä vartalovoissa. Joo muakin vähän harmittaa, ettei nyt saada jouluksi mitään uutta :/ Mä tykkäsin kyllä viime joulun Frosted Berries sarjasta ja parin vuoden takaisesta Glazed Appelesta, mutta muuten ne vanhemmat kausituoksut ei oo niin iskeneet muhunkaan.

      Poista
    2. Joo Glazed Apple on kyllä kiva! Mut siitäkin sain ehkä pienen yliannostuksen silloin pari vuotta sitten :D Mä olen haaveillut josko TBS toisi jonain jouluna takaisin piparituoksun, sitä vissiin oli jonain jouluna vuosia sitten ja piparilla on paha mennä pieleen :D En siis ole tuota itse haistellut, mutta voisi olla hyvä :)

      Poista
    3. Oijoi piparituoksu kuulostaa ihan liian herkulliselta! :D Joo siis ei tosiaan voi mennä tolla tuoksulla kovin pahasti pieleen, uskon että itse ainakin tykkäisin kyseisestä tuoksusta :) Se jos mik olisi ihanan jouluinen!

      Poista
  9. Kävin kanssa hakemassa itselleni suihkugeelin sekä käsivoiteen. Mulle tuoksusta erottui selvästi se makea toffeemaisuus sekä paahdettu kurpitsa. En juurikaan itse taas erottanut sieltä vanilijaa tai mantelia. Aivan ihana kausituote jälleen kerran TBS:ltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä jännä, miten ihmiset haistaa eri tuoksuja tällaisista ihan eri tavalla :) Mä taas haistan sen vaniljan ihan selkeästi, mutta kurpitsaa en niinkään :D Tää oli kyllä ihan superihana uutuus, tällaisia vaan lisää jatkossakin :)

      Poista

Kiitos kommentista!