tiistai 7. marraskuuta 2017

Testissä Catricen edullinen meikkivoide ja peitevoide


Onnistunut, kaunis ja kestävä meikkipohja on mulle ehdottomasti tärkein osa meikkiä. Huonolta näyttävä tai huolimattomasti tehty meikkipohja saa koko muunkin meikin näyttämään jos ei nyt välttämättä rumalta niin ainakin huolimattomasti tehdyltä. Meikkipohja luo pohjan koko muulle meikille ja oon itse suhteellisen tarkka siitä, mitä tuotteita meikkipohjassani käytän. Oon jo muutaman vuoden ajan suosinut erityisesti meikki- ja peitevoiteiden kanssa nimenomaan hieman kalliimpia merkkejä ja jättänyt markettimeikit kauppoihin. Meikkivoiteiden kohdalla käytössä on ollut milloin Shiseidoa ja MACia, milloin Urban Decaytä ja Too Facedia. Peiteaineista suosikkejani ovat olleet mm. Urban Decay, NARS ja Shiseido. Aina silloin tällöin olen testannut myös hieman edullisempiakin meikkipohjan tuotteita, mutta melko nopeasti palannut kuitenkin takaisin vanhoihin suosikkeihini.


Nyt päätin kuitenkin napata kaupasta itselleni aiemmin vieraan Catrice brändin 24h Made To Stay Make Up -meikkivoiteen sekä Liquid Camouflage High Coverage Concealer -peiteaineen. Kyseessä on essencen tavoin todella edullinen meikkibrändi, jonka meikit ovat houkutelleet mua jo pitemmän aikaa. Olen lukenut erityisesti tuosta peiteaineesta kehuja muista blogeista, joten pakkohan se oli kokeilla miten se toimii omilla "sysimustilla" silmänalusillani ;) Meikkivoiteesta en sen sijaan ole ainakaan omasta mielestäni lukenut ja tämä yksilö tuli valittua lähinnä siitä syystä, että meikkivoiteen kuvaus oli omiin tarpeisiini sopiva ja tästä löysin oikean sävyn itselleni.


Catricen 24h Made To Stay Make Up on vedenkestävä meikkivoide, joka lupaa pysyä paikoillaan jopa 24 tuntia. Meikkivoide lupaa myös täydellistä peittävyyttä ja mattaista lopputulosta eli juuri sellaista, jota itse meikkivoiteelta kaipaan. Ostin omani sävyssä 005 Ivory Beige, joka on suhteellisen neutraali, vaalea sävy. Markettimeikkivoiteiden yksi miinuspuoli hintavampiin tuotteisiin on suppeampi sävyvalikoima. Siinä missä monista +30 euron meikkivoiteista löytyy kymmeniä eri sävyjä, löytyy tästäkin meikkivoiteesta sävyjä vain neljä kappaletta. Ivory Beige oli kuitenkin ihan nappivalinta omalle vaalealle iholleni eli tällä kertaa suppea sävyvalikoima ei ollut esteenä meikkivoiteen ostamiselle.


Totesin postauksen alussa, että oon suosinut mm. MAC:n ja Too Facedin meikkivoiteita, mutta nyt on pakko myöntää, ettei Studio Fix Fluid tai Born This Way kumpikaan ole saanut mun kasvojani yhtä hyvännäköisiksi kuin tämä Catricen meikkivoide. Siis todellakin ne meikkivoiteet, joita olen täällä blogin puolella hypettänyt lukuisia kertoja, häviävät mennen tullen tälle edulliselle markettimeikkivoiteelle! Catricen meikkivoide antaa todella mattaisen lopputuloksen, se peittää loistavasti ja pysyy paikoillaan koko päivän. Meikkivoide ei kasaannu ihon pieniin juonteisiin eikä kuiviin kohtiin ja laajat ihohuokosetkin se saa piiloon todella hyvin. Lopputulos ihan oikeasti on paljon kauniimman ja samalla myös luonnollisemman näköinen kuin noiden monen kymmenen euron meikkivoiteiden kanssa. Sitä en osaa sanoa kuinka hyvin tämä pysyy paikoillaan kunnon kesähelteillä, kun sattuneesta syystä nämä Suomen syksyt ei turhan helteisiä ole. Mutta siis vautsi, en olisi todellakaan ikinä uskonut, että tämä meikkivoide olisi näin tajuttoman hyvä! Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa ja tämä nuosi heittämällä suosikkimeikkivoiteekseni. Hintaa tällä oli 7,99 €.


Catricen Liquid Camouflage High Coverage Concealer on saanut kehuja monessakin blogissa ja pakkohan tämä oli itsekin sitten napata testiin. Mun suosikkipeinetaineeni on NARS:lta, mutta brändi päätti ryhtyä sitten tossa aiemmin kesällä myymään tuotteitaan Kiinassa, mistä johtuen se ei ole enää mun silmissäni eläinkokeeton. Aloin siis metsästää kuumeisesti uutta hyvää peiteainetta, joka todella toimisi mun tummilla silmänalusillani. Kaipaan itse peiteainetta siis nimenomaan peittämään ja kirkastamaan silmänaluset. Ostin oman peiteaineeni sävyssä 010 Porcellain, joka on selkeästi hieman omaa ihonsävyäni vaaleampi. Peiteaineen koostumus on melko kevyttä ja ainakin selkeästi kevyempää kuin NARS:n Radiant Creamy Concealerin. Peitaine asettuu sy-alueelle todella kauniisti, eikä kasaudu ainakaan itselläni lainkaan juonteisiin. Tätä on myös mahdollista kerrostaa peittävämmän lopputuloksen saamiseksi, mutta jo yhdellä kerroksella saa melko peittävän lopputuloksen.


Ei tämä ihan yhtä hyvä ole kuin Radiant Creamy Concealer, mutta riittävän hyvä kuitenkin mun tarpeisiini. Mulla on tosiaan ihan älyttömän tummat silmänaluset, joita ei mikään testaamani peiteaine peitä ihan täydellisesti, mutta parilla kerroksella tätä Catricen peiteainetta saan oikeinkin hyvän lopputuloksen, johon olen itse tyytyväinen. Hieman omaa ihonsävyä vaaleampi sävy on myös mulle itselleni tärkeä, sillä peiteaine toimii hyvin myös korostustuotteena ja tätä tuleekin monesti sipaistua myös mm. nenänvarteen. Applikaattori on hyvin perinteinen ja tyypillinen monille peiteaineille. Sen kanssa saa helposti ja nopeasti levitettyä peiteaineen sinne, minne haluaakin. Asettelen itse peiteaineen lopulta paikoilleen meikkisienen kanssa ja se toimii tämänkin tuotteen kanssa loistavasti. 3,99 euron hintaansa nähden tämä on suorastaan loistava tuote! Suosittelen ehdottomasti testaamaan, mikäli ette ole jo testanneet :)

Mitä Catricen meikkejä suosittelette?

18 kommenttia:

  1. Catricen mattaluomivärit ovat todella pigmenttisiä, pannumuotoinen hihglighter on kaunis ja huulipunat laadukkaita ja värivalikoima laaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti suosituksista! Mä rakastan highlightereita, joten se täytyy ainakin käydä nappaamassa testiin pikimmiten<3 :D

      Poista
  2. Kuulostaapa hyviltä tuotteilta, tuota meikkivoidetta on ainakin pakko testata myös itse :) En oo ennen testannut Catricen meikkejä, mutta täytyy tutustua paremmin tän postauksen jälkeen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi<3 Joo mullekin tää on ihan uusi tuttavuus, mutta tosi lupaavalta vaikuttaa ainakin tän kaksikon perusteella!

      Poista
  3. Catricen HD Liquid Coverage meikkivoidetta olen kokeillut ja se on tosi hyvä. Tätä sinun esittelemääsi en ole vielä kokeillut, mutta kuulostaa ihan huippuhyvältä sekin. Tykkään itsekin peittävistä meikkivoiteista ja mieluiten enemmän mattapinnan tekevistä kuin kovin "dewey"-pinnan tekevistä. Catricen peiteaine ei oikein toiminut minulla, koska se hieman viiruntui alaluomilla, vaikka miten olisi pohjustanut. Mutta meikkivoiteen laitan harkintalistalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota HD Liquid Coveragea haluan itsekin ehdottomasti testata :) Tosi harmi, ettei toi peiteaine sulle sopinut, mutta niinhän se on, ettei kaikki voi mitenkään toimia kaikilla :/ Suosittelen harkitsemaan tätä meikkivoidetta, jos valikoimista vaan löytyy oikea sävy :)

      Poista
  4. Mulla on ollut käytössä huultenrajauskynä, joka ei ole ihan vakuuttanut. Mutta ehkä annan meikkivoiteelle mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei se ollut mieluinen :/ Catricen meikkivoiteista oon kyllä kuullut paljon hyvää ja mäkin haluan päästä testaamaan myös sitä HD Liquid Coverage meikkivoidetta :)

      Poista
  5. Tämähän houkuttelee kokeilemaan näitä Catricen tuotteita. Tämä vielä ihan vieras merkki, mutta paljon olen kyllä kuullut pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tyydyin tosi pitkään vaan katselemaan noita Catricen hyllyjä kaupoissa, mutta kannatti tosiaan ostaa pari tuotetta testiin. Tää kaksikko oli ihan huippuhyvä!

      Poista
  6. Oho, onpa kiva että Catricen meikkivoiteesta tuli sun suosikkisi! :) Mulla on itseasiassa juuri testissä merkin HD Liquid Coverage -meikkivoide, josta ajattelin kirjoitella postauksen, kunhan olen ensin muodostanut siitä kunnolla mielipiteen. Tota peiteainetta on kyllä pakko testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja jos tää ei tästä mitenkään muutu niin pääseepähän vähän halvemmalla ainakin meikkivoideostoksille lähtiessä :D Tosta sun ostamasta meikkivoiteesta oon kuullut hurjasti kehuja, innolla odotan sun postausta ja mielipidettä siitä :)

      Poista
  7. Ohh tuo peiteaine kuulostaa kyllä hyvälle, mä käytän Clarinsin peitevoidetta mutta se just loppui viime käytöllä. Olin joskus ostanut Lumenen peiteaineen ja se täytyy kyllä ehdottomasti käyttää pois ennen uuden Clarinsin ostoa tuolta kaapista, se on vieläpä melko täysi..
    Tuokin vaikuttaisi hyvälle ja kokeilemisen arvoiselle tuotteelle, täällä kärsitään myös tummista silmänalusista, pahimmat ovat tällä hetkellä kyllä silmäpussit mitkä ärsyttää vietävästi. Loka-marras-joulukuussa AINA, mitä ihmettä näille voisi tehdä?!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kannattaa kyllä napata joskus kaupasta matkaan, jos satut sen bongaamaan :) Hintakaan ei oo todellakaan paha, jos ei se vaikka toimikaan! Ääh silmäpussit on kyllä tosi raivostuttavat :/ Joku suositteli joskus laittamaan geelimäisen sy-voiteen jääkaappiin ja sitten käyttämään sitä, kun sen viileän geelin pitäisi ainakin vähän laskea sitä turvotusta? Toimiskohan tollanen yhtään? :D

      Poista
  8. No nämä lähtee kyllä testiin! :D Toivottavasti meikkivoiteesta löytyy itsellekin sopiva sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan oikea sävy löytyy! Harmi, kun tosta on vaan se neljä eri sävyä :/

      Poista
  9. Kiva blogi..vaik ikäeroa on..mutta kosmetiikka yhdistää🤗Liityin lukijaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiset mielenkiinnonkohteet tosiaan yhdistää<3 Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista

Kiitos kommentista!