sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Blogimiitin Goodiebag


Heti joulukuun alussa vietettiin Sofian ja Niinan järjestämiä bloggaajien pikkujouluja. Mulla itselläni jäi edellisenä päivänä sattuneen työtapaturman takia pikkujoulut väliin ja kyllä muuten harmitti, etten päässyt lähtemään Helsinkiin ja viettämään kivoja pikkujouluja muiden bloggaajien kanssa! Mun harmitusta hiukan kuitenkin lievensi se, kun Sofia laittoi mulle viestiä, että he on Niinan kanssa päättäneet lähettää goodiebagin tuotteet myös mulle, vaikken paikalle päässytkään. Ootte naiset kyllä ihan kultaa ♥ Olin niin iloinen tosta tiedosta ja mun silmät taisi kyllä levitä lautasen kokoisiksi, kun lopulta Postista paketin hain ja näin sen sisällön. Tuollahan on vaikka mitä ihanaa! Goodiebagin sisältämät kosmetiikkatuotteet ovat mun suureksi ilokseni kaikki eläinkokeettomia ja iso osa vielä vegaanisia ja luonnonkosmetiikkaa. Syötävät herkut taas ovat kaikki niin ikään vegaanisia. Kosmetiikkatuotteiden joukosta löytyi joitain mulle jo entuudestaankin tuttuja tuotteita, mutta se ei haitannut lainkaan, sillä noi on aika pitkälti kaikki sellasia, joista tykkään ihan hurjan paljon ja oli vain kiva saada niitä lisää. Nyt vielä tarkempi katsaus goodiebagin sisältöön, brändin nimeä klikkaamalla pääsette heidän verkkosivuilleen:


Organic Shopilta saimme Tropical Bamboo Body Polish -vartalonkuorinnan sekä Strawberry Yoghurt Body Mousse -vartalomoussen. Organic Shopilta löytyy aivan ihania tuotteita ja mikä parasta, tämä luonnonkosmetiikkamerkki on ihan superedullinen! Bambu-sokerinkuorinta sisältää kuorivana ainesosana merisuolaa ja mikäli tämä on yhtään samanlainen kuin brädin muut kuorinnat, kuorintateho on tälläkin todella hyvä. En ole vielä ottanut kuorintaa käyttöön, sillä haluan ensin käyttää kylppäristä pois muita vartalonkuorintoja. Mansikkainen vartalomousse sen sijaan on päässyt käyttöön ja oon tosta tykännyt. Koostumukseltaan mousse on hyvinkin kevyttä ja ihan perinteisen vartalovoiteen tapaista, se imeytyy nopeasti ja kosteuttaa ihoa hyvin. Olisin ehkä toivonut tämän olevan vähän enemmän mansikan tuoksuinen, mutta menee tämä näinkin. Kivoja tuotteita ja nää oli siis molemmat mulle ihan uusia!


Mä ihastuin Ekopharman tuotteisiin täysin aiemmin tänä syksynä ja olinkin ihan hurjan innoissani, kun goodiebägistä paljastui Vadelma Puhdistusvaahto sekä Vadelma Kasvovesi. Puhdistusvaahto oli mulle tuttu tuote ja ensimmäinen pullo tota löytyi jo entuudestaan kylppäristä. Se toimii ihoni kaksoispuhdistuksen jälkimmäisenä osana eli pesen sen kanssa meikittömät kasvot puhtaiksi. Meikitkin ton kanssa saa kyllä todella hyvin pois ja toisin kuin monet muut puhdistusvaahdot, tämä sopii hyvin myös kuivalle iholle. Vadelma Kasvovesi sen sijaan oli mulle uusi, mutta sitäkin mieluisampi tuote. Mulle on suositeltu nimenomaan tällaista kasvoille suihkittavaa kasvovettä ja tämä on toiminut aivan loistavasti. Ihana tuote ja mikä tärkeintä, kasvovesi ei aiheuta minkäänlaista kiristävää tunnetta ihollani.


Herbinalta tuli kolme kappaletta Lip Candyjä sekä toinen suosikkipuhdistusvaahtoni - Moisture Balance Puhdistusvaahto. Toi putsari on sellainen, mihin palaan aina vaan uudestaan ja uudestaan, sillä sen kanssa saa tehokkaasti meikit pois, tuote on riittoisa ja se sopii kuivalle iholle. Lip Candyjä omistin entuudestaan jo yhden Tropical Raspberry version, mutta oli kiva saada tämä huulivoide myös Mystic Mandarin tuoksussa. Mystic Mandarin sisältää vaniljaa ja mandariinia, kun Tropical Raspberry taas sisältää vadelmaa ja ananasta.


Laveralta saimme testattavaksi Revitalising Body Washin, joka on raikkaan appelsiinin tuoksuinen suihkugeeli. Mä oon melkoinen suihkugeelifriikki, joten ihanan tuoksuiset uudet suihkugeelit ovat mulle aina tervetulleita! Oliiviöljyä ja kamomillaa sisältävä Hand & Cuticle Cream multa löytyi jo aikaisemmin, joten tämä tuubi lähtee todennäköisesti eteenpäin. Tämän käsivoiteen kosteutustehot ovat todella hyvät, mutta tuoksu ei ehkä ole mulle se kaikkein mieluisin ja mulla on tosiaan jo täysikokoinen tuubi tästä käytössä. Saimme myös kasan näytteitä, joiden joukosta löytyy mm. yhtä mun suosikkisilmänympärysvoidettani! The Hungover Coffee Scrubin sain itse raikkaassa piparmintun tuoksussa. Kyseessä on kahvikuorinta sekä vartalolle että kasvoille. Mä tykkään kahvikuorinnoista ja tämä jätti ihon vielä ihanan kosteutetun tuntuiseksi, mistä iso plussa!


Mossan tuotteista olin ihan hurjan innoissani! Goodiebägistä paljastui Vitamin Coctail Instant Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream, joka on väsyneelle ja kuivalle iholle suunnattu kasvonaamio, joka toimii myös yövoiteena. Rakastan tällaisia kasvonaamioita, jotka voi jättää iholle yöksi vaikuttamaan, sillä ne todella auttavat ihoa pysymään kosteutettuina. Tää oli ehdottomasti yksi mun suosikeista koko goodiebägin sisällöstä. Tämän lisäksi saimme kasan erilaisia tuotenäytteitä ja Intense Nutrition Body Lotionin, joka on aivan ihana tyrnimarjauutetta, karitevoita ja öljyjä sisältävä kosteuttava vartalovoide. Aivan ihania tuotteita ja Mossaa olen jo pitkään halunnut päästä testaamaan enemmäkin.


Hurraw'n huulirasvat on ihan hurjan ihania ja tämä Baobab Banana Lip Balm oli mulle uusi tuttavuus. Oletin tämän tuoksuvan selkeästi banaanille, mutta itse asissa en erottanut sitä banaania tästä lainkaan. Se oli pienoinen pettymys, mutta Hurraw'n huulirasvat kosteuttavat huulia ihanasti ja nää on yhtiä parhaimpia puikkohuulirasvoja, joita tiedän. Urtekramilta saimme sekä purkin pestoa että Nordic Berries Repairing Shampoon. Pesto oli täysi yllätys, sillä mä en tätä ennen edes tiennyt Urtekramin tekevän myös elintarvikkeita! Pestoa en ole vielä testannut, mutta kyllä sekin käyttöön vielä pääsee. Shampoon pesuteho yllätti positiivisesti ja vaikka tarvitsinkin tällä shampoolla kaksi pesukertaa saadakseni hiukseni täysin puhtaiksi, oli tämä silti yksi parhaimmista luonnonkosmetiikan shampoista, joita olen testannut. Mieluusti käytän siis tämän marjaisan shampoon loppuun.


Goodiebägin sisältä löytyi myös iso kasa Mádaran tuotenäytteitä. Nämä odottavat kaikki vielä testaamista ja joukkoon mahtui vain yksi mulle jo entuudestaan tuttu tuote. Mä oon vähän huono käyttämään tällaisia näytepussukoita, mutta koska Mádara on yksi mun suosikkibrändeistäni, tulee nämä varmasti käytettyä pois. 


Herkuttelupuolta ei oltu goodiebägistä myöskään unohdettu! Ruohonjuuresta saimme energiapallon, joka on runsaasti proteiinia sisältävä pieni purtava. Vegekauppa puolestaan sponsoroi meille Rapunzelin ikiväärisuklaan ja Goodio taas chilin makuista raakasuklaata. Nää herkut on kaikki mulla vielä avaamattomia ja maistamattomia, sillä joulun tienoilla tuli syötyä suklaata vähän turhankin paljon ja mun suklaakiintiö on toistaiseksi täynnä. Kaikki on mulle kuitenkin uusia tuotteita ja erityisesti näiden vegaanisuus tekee näistä mun silmissäni hurjan kiinnostavia! Katsotaan milloin suklaahimo iskee seuraavaksi ;)

Kaikki postauksen tuotteet on saatu goodiebägistä ilmaiseksi.

Iso kiitos kaikille sponsoreille sekä tosiaan koko miitin järjestäneille Niinalle ja Sofialle ♥

20 kommenttia:

  1. Onpa mahtavan komea ja tasokas goodiebag:) Enpä tiennyt minäkään, että Urtekramilla on myös elintarvikkeita. Täytyykin pitää silmät auki ruokakaupassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä<3 Jep mä oikein yllätyin kuinka paljon niitä on, kun kävin Urtekramin sivuilla kurkkimassa :D

      Poista
  2. Tosi kauniin näköisiä tuotteita ainakin :) Nuo Mossan tuotteet vaikuttavat kaikista mielenkiintoisimmille! En ole Mossaa vielä koskaan testannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossaa suosittelen kyllä todella lämpimästi, mikäli luonnonkosmetiikka yhtään kiinnostaa! :)

      Poista
  3. Kiva sisältö ja kiva että Vegekauppakin on sponssannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina ja Sofia oli kyllä hankkineet ihan huippuhyvät sponsorit meille! :)

      Poista
  4. Tää goodiebag oli kyllä ihan loistava! Niin paljon kivoja tuotteita ♥ Rakastuin tän ansiosta Ekopharmaan ihan totaalisesti ja Herbinasta aloin pitämään vain entisestään :) Niin kiva juttu, että säkin sait tän<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, ihan huippuhyvä! :) Ihana kuulla, että tykästyit Ekopharmasta, se onkin superhyvä brändi ;) Herbina on mulla sellanen ikuinen kestosuosikki ja heidän tuotteet toimii oikeestaan aina mulla :)

      Poista
  5. Ihana goodie bag! Mä sain joululahjaksi pakkauksen, missä oli tuo Mossan naamio, joten pääsen sitä itsekin pian kokeilemaan :) Voidaan sit vertailla kokemuksia! Tuo Hurraw!:in uusin huulivoide mua on kiinnostellut, mutta mulla on jemmassa edelleen niin paljon huulivoiteita, että oon varmaan tyyliin vielä tänkin vuoden niiden suhteen ostolakossa. Miltä toi siis sun mielestä tuoksuu? Ps. Toi Nirwana tekee yhtä mun suosikkisuklaata ikinä, sen nimi taitaa olla Nirwana ja se on vähän niin kuin Geishaa, mut vegaanista ja parempaa :P Toi inkiväärisuklaa kuulostaa tosi jännältä, oon viime aikoina tykännyt kyllä inkivääristä tosi paljon. Jos muistat, nii kertoisitko sit vaikka jossain kommentissa että millaista oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi en malta odottaa, että sä kirjoittelet sun mielipiteitä tosta naamiosta! :) Apua mitenhän tota tuoksua kuvailisi. Toi sisältää siis sitä baobabia ja ehkä se tuoksuu sitten siltä? :D Kun mä en tota tuoksua tunnista, mutta ei se banaania ole nähnytkään eikä oo myöskään mitenkään erityisen makea.

      Joo osa porukasta tais saada just tota sun mainitsemaa suklaata ja kaikki tuntuu kehuvan sitä :) Pitää varmaan käydä jossain vaiheessa itsekin ostamassa levy niin saan nähdä vetääkö vertoja geishalle ;D Inkivääri ei oo niin mun juttu, mutta kyllä se menee jos sitä ei ihan liikaa oo ja ruoka maistuu joltain muultakin! Toi suklaa on vieläkin korkkaamatta, mutta voin kertoa kun oon sitä maistanut :)

      Poista
    2. Ohops kirjoitin näköjään suklaan merkiksikin Nirwana :D Mut kiitos jos muistat ja ehdit kertoa mitä siitä inkiväärisuklaasta pidit :) Ja en muuten tiedä miltä baobab tuoksuu, pitää selkeesti käydä tota haistelemassa!

      Poista
  6. Aivan ihania tuotteita, nuissa onkin testattavaa pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihana määrä toinen toistaan mielenkiintoisempia tuotteita! <3

      Poista
  7. Tuo goodiebagin sisältö vaikuttaa ihan huipulta, tosi kiva että tytöt päättivät lähettää sen siullekin <3 Organic shopin tuotteista olen itsekin tykännyt, ja noita body mousseja olisi kiva joskus ostaa testiin! Nuo Mossan tuotteet vaikuttavat kokeilemisen arvoisilta myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä niin iloinen, kun he sen mulle sanoivat lähettävänsä<3 :) Toi body mousse oli muuten tosi hyvää, mutta tuoksu oli pienoinen pettymys :D Onneksi se ei kuitenkaan vaikuta tuotteen toimivuuteen mitenkään ;) Mossaa suosittelen kyllä testaamaan, mä en oo vielä törmännyt huonoon tuotteeseen heiltä!

      Poista
  8. Tää on mulla just postattavana seuraavaksi, ihan innoissaan pääsen kirjoittelemaan näistä tuotteista vaikken joitain oo vielä päässytkään testaamaan:D Mä tykkäsin goodie bagin sisällöstä hurjasti ja siis mikä määrä tätä tavaraa tuli. Ihan hullua!:D

    Mossan kasvonaamio oli mulle ehken vähän liian rasvaisen tuntuista ja pistän mieluummin paksun kerroksen vaikuttamaan 20 minuutiksi kuin että levitän yötä vasten sen ja annan vaikuttaa. Myös tuo vartalorasva on melko tuhtia, mutta toki se kulutetuksi tulee;)

    Herbinan puhdistusvaahto on nyt käytössä ja hitto se on kyllä hyvä, lähtee meikit älyttömän hyvin iholta, paremmin kuin tuolla Ekopharman vatulla vaikkakin vain kerran sitä testasin.:D Paljon tuli testereitä, mäkin oon nimittäin tosi huono käyttämään testereitä, ihan todella huono.. Toivon että otan näiden kohdalla itteeni niskasta kiinni ja saisin kokeiltua, en todellakaan halua menevän niiden hukkaan.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii jee ihan huippua päästä lukemaan sunkin ajatukset tästä goodiebägistä! Joo siis ihan mielettömästihän tässä on tätä tavaraa, ihanat Niina ja Sofia kun hankkivat niin hyvät sponsorit<3

      Kuivalle iholle toi toimii hyvin yönaamiona/-voiteena, mutta esim. sekaiholle varmasti parempi just pestä pois se ylimääräinen :) Kosteuttaahan se silti tosi hyvin ja riittävästi, jos iho ei vaadi niin suurta kosteutusta! Mulla toimi muistaakseni sekä Herbinan että Ekopharman putsari yhtä hyvin meikinpoistossa, mutta nykyään en noita siihen enää käytäkään niin en osaa varmaksi sanoa :D Mulla on ihan liikaa kaikkia testereitä, joita oon vannonut testaavani, mutta harvoin niihin tulee kuitenkaan koskettua :/ Nää täytyy kuitenkin saada testattua! :D

      Poista
  9. Voi miten ihania tuotteita! <3 Ja onpa kiva, että tytöt lähettivät tuotteet sulle vaikket päässyt paikalle! :) Kuulen mielelläni kokemuksia ainakin tuosta Urtekramin shampoosta, sillä olen todella ihastunut samaisen sarjan hoitosuihkeeseen! :)

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit paketista!<3 Arvasinkin kyllä, että varmasti tykkäät ja on myös tuttujakin tuotteita ;) Tuossa oli mulle paljon uusia tuotteita ja on ollut todella mukavaa päästä testailemaan niin paljon hyviä ja ihania tuotteita :)<3

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtava goodie bag! Toivottavasto pääsis joskus itsekkin tutustuun muihin bloggaajiin tälläisien miittien yhteydessä :) Noi mossan tuotteet on houkutellut mua pitkään ja pitäs kyllä ehdottomasti tutustua niihin lisää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!