sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kosmetiikkasuosikit | Tammikuu


Nyt olisi aika tehdä katsaus tämän vuoden ensimmäisiin kosmetiikkasuosikkeihin. Tuttuun tapaan oon siis valinnut tähän postaukseen muutaman eri kosmetiikkatuotteen, jotka ovat syystä tai toisesta nousseet suosiooni kuluneen kuukauden aikana. Loppuneet -postausta ei tosiaan tässä kuussa tule, mutta poiketen siitä mitä tässä viimeisimmässä loppuneet -postauksessa kirjoitin, aion jatkaa niiden kirjoittamista vielä. Teidän mielipiteenne oli aika selkeä ja toivoitte mun kirjoittelevan jatkossakin loppuneista tuotteista, mutta harvennan postausvälejä siten, että kirjoittelen niistä jatkossa 2 tai 3 kuukauden välein. Nyt kuitenkin niihin kuukauden suosikkituotteisiin!

*Tuote saatu blogin kautta


IDUN Minerals Matte Lipstick sävyssä Krusbär* oli varma valinta kuukauden suosikkeihin. Kehuin tätä huulipunaa ihan älyttömästi jo tätä ensi kertaa esitellessäni eikä mielipiteeni siitä ole muuttunut mihinkään. Kaunis ruskea sävy on kuin tehty mulle ja tämä on mattapunaksi hurjan mukavan tuntuinen huulilla. Puna ei kuivata huulia oikeastaan lainkaan, mutta pysyvyys on kuitenkin todella hyvä. Tämä edustaa oikeastaan kaikkea sitä, mitä hyvältä huulipunalta toivonkin ja aion ehdottomasti hankkia lisää näitä IDUN Mineralsin mattapunia! Ehkä seuraavaksi olisi vuorossa joku hieman keväisempi sävy?


Paul Mitchellin Super Skinny Serum on joskus aiemminkin päätynyt mulla kuukauden suosikkeihin, mutta nyt haluan nostaa tämän taas uudelleen esille. Tämä on yksinkertaisesti paras mahdollinen tuote kuiville latvoille ja seerumi pesee esimerkiksi kaikki testaamani hiusöljyt mennen tullen. Oon muutenkin todennut, että hiusöljyt ei oo mulle niitä kaikkein parhaimpia, mutta tämä Paul Mitchellin seerumi on ihan loistava. Ensinnäkin tuotteessa on aivan ihana tuoksu, toisekseen se on ihan törkeän riittoisaa ja kolmanneksi se tekee hiusten latvoista sileät, pehmeät ja hyvinvoivan näköiset. Mun latvat on taas siinä kunnossa, että kolmen viikon päässä häämöttävälle kampaajakäynnille tulee todella tarvetta, mutta tän seerumin kanssa saa kivasti huijattua hiukset näyttämään parempikuntoisilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Huippuhyvä tuote enkä enää osaisi olla ilman tätä.


Nappasin juuri kaupasta mukaani uuden pakkauksen essencen all about matt! fixing compact powderia ja tää taitaa nyt olla kolmas rasia tätä puuteria. Mä kiinnitän meikkini pääsääntöisesti irtopuuterin kanssa, mutta käyn aina vähintään kasvojen T-alueen läpi myös kivipuuterin kanssa. Kivipuuteria tulee myös monesti lisäiltyä kasvoille päivän aikana, sillä se kulkee näppärästi mukana laukussa. Tämä essencen puuteri on hinta-laatusuhteeltaan mielestäni loistava. Se auttaa pitämään meikkipohjan mattaisena ja ehkäisemään kasvojen kiiltelyä ja tykkään muutenkin tällaisista valkoisista, pigmenttiä sisältämättömistä puutereista. Aluksi ajattelin tän kuivattavan mun ihoani, mutta eipä sellaisesta enää ole tietoakaan. Puuterit on mulla sellaisia meikkituotteita, jotka oikeasti myös kuluvat, joten oon erittäin tyytyväinen siihen, että oon löytänyt näin hyvän edullisen vaihtoehdon itselleni.


Tämä Mossan Vitamin Coctail Instant Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream* tuli osana blogimiitin goodiebägiä ja mä rakastuin tähän jo heti ensimmäisellä käyttökerralla. Tämä on siis sekä naamiona että yövoiteena toimiva tuote, joka on suunnattu erityisesti kuivalle ja väsyneelle iholle. Naamiona en ole tätä kertaakaan käyttänyt, sillä itse asiassa ihoni imaisee paksummankin kerroksen tätä voidetta itseensä todella nopeasti eikä mitään poispestävää siis edes jää. Tämä kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja mun mielestäni tämä on sekä tuoksultaan että ulkonäöltään kuin jotain ihanaa vanukasta! Senkin takia tätä on siis ollut enemmän kuin miellyttävä käyttää ja oon saanut jopa poikaystäväni suostuteltua laittamaan tätä naamaansa, kun se on ollut kuiva. 


Mádaran Pihlaja Drops Glow Booster -tehotipat ovat olleet todella kovassa käytössä sen jälkeen, kun pullon tilasin itselleni viime Black Fridayna. Tipat lupaavat sekä kosteuttaa ihoa että vähentää ihoärsytystä, mutta mä rakastan tätä tuotetta erityisesti sen takia, että tuote tekee ihosta ihanan pehmeän ja sileän. Parhaiten tuotteen tehon saa mielestäni irti, kun lisää tämän jälkeen vielä samaan sarjaan kuuluvaa Ultra Rich Balmia, mutta jo nämä tehotipat riittävät silottamaan ja pehmentämään kasvojen ihon. Sanoisin tämän olevan myös hurjan riittoisa, sillä muutama tippa riittää hyvin koko kasvoille. Näistä Mádaran Pihlaja -sarjan tuotteista on tulossa piakkoin ihan oma postauksensa, joten pysykäähän kuulolla, jos tarkempi arvio kiinnostaa!

Onko näistä mun viidestä suosikistani kenties joku myös teidän suosikkinne? :)

20 kommenttia:

  1. Idunin huulipunat ovat kyllä hyviä, itseltäkin löytyy pari ja tykkään niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin oot niihin tykästynyt :) Ne on ihania<3

      Poista
  2. Nuo Madaran tehotipat kiinnostelee kovastikin :) Ne mahtaisi olla tarjouksessa nyt Hyvinvoinnintavaratalossa. Tuntuu ettei mikään määrä kosteuttajia kasvoihin riitä tähän vuoden aikaan. Pitää tutustua vielä siihen Ultra Rich Balmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän sama, tuntuu että vaikka kasvoille tunkisi mitä, saa silti pelätä niitä kuivia kohtia.. Onneksi iltaisin pystyy laittamaan kunnolla kosteuttavat tuotteet kasvoille niin aamulla iho on onneksi aina pehmeä ja kosteutettu! Suosittelen lämpimästi sekä noita tehotippoja että sitä voidetta<3

      Poista
  3. Mielenkiintoisia suosikkeja! :) Mä tykkään myös tuosta Essencen all about matt!- puuterista, käytän sitä irtopuuterin kanssa. Ehkä se voisi vieläkin paremmin pysyä, mutta välillä kun sitä lisäilee pitkin päivää niin oon ollut kyllä tyytyväinen :) Myös tuo Mossan naamio/voide on ihana, siinä on niin hyvä tuoksukin :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Niina :) Mun kuivalle iholle toi on just passeli, kun naama ei muutenkaan pahemmin yleensä ala päivän aikana kiiltää. Onneksi tota on myös helppo lisätä tarpeen vaatiessa! Mossan naamio/voide on kyllä ylittänyt kaikki mun odotukseni, se on uskomattoman ihanaa<3

      Poista
  4. No voi vitsit, toi Mossan yövoide/naamio kiinnostaa aina vain enemmän! Tuntuu että sitä kehutaan kaikkialla :D Pakko käydä nappaamassa kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä testaamaan! Mun iho on ainakin rakastanut tota<3

      Poista
  5. Voi että tuo Essencen puuteri kuulostaa unelmalta! Mun on pakko hankkia sitä seuraavaksi puuteriksi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ehdottomasti testaamaan! Eikä mee montaa euroa hukkaan, jos et tosta tykkäisikään, kun essencen meikit on niin edullisia :D

      Poista
  6. Tuo hiusseerumi pitäisi itsekin hankkia, oon lukenut siitä tosi paljon hyvää :) Tosi kiva, että jatkat loppuneet -postauksiakin, niitä on tosiaan ollut kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo tähän päivään mennessä löytänyt vielä toista läheskään yhtä hyvää seerumia kuin toi Paul Mitchellin. Yksikään muu tehohoito, öljy tai seerumi ei yllä lähellekään sitä tasoa, mille toi yltää<3 Kiva kuulla :)

      Poista
  7. Oon miettiny ton Paul Mitchelin hiusseerumin hankintaa kun oon kuullut siitä pelkkää hyvää. Täytyy varmaan käydä hankkimassa se myös itelle! Essencen puuteri on kyllä huippu hyvä hintaisekseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti hankkia toi! Mä en enää luopuisi tosta ja siis mullahan on toi iso pullo ollut käytössä nyt herra ties miten pitkään. Pari pumppausta riittää hyvin mulle ja toi vaan kestää ja kestää :)

      Poista
  8. Pitääkin testata tuota Essencen puuteria. Kiitos vinkistä. 😊

    VastaaPoista
  9. Madaran tipat aion jossain vaiheessa hankkia, mun ei-niin-kosmetiikasta innostunut työkaverikin niitä hehkutti ja no, mua noin muutenkin kiinnostaa kaikki öljyt sekä glow :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin sun pitävän noista<3 Mä oon ainakin täysin ihastunut Mádaran Pihlaja sarjaan ja erityisesti noihin tehotippoihin :)

      Poista
  10. Olipa ihania suosikkeja ♥ Tuo Paul Mitchellin Super Skinny Serum on tosiaan ehkäpä paras hiustuote, mitä olen käyttänyt! Pakko muuten sanoa, että oon saanut ihan hurjasti hyviä vinkkejä siun blogista eri tuotteisiin, ja esimerkiksi luonnonkosmetiikkakin on alkanut kiinnostaa ihan uudella tavalla :) Tuota Mossan vitamin cocktailia on pakko kokeilla jossain vaiheessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli<3 Super Skinny Serumin voittanutta ei kyllä ole, toi on ihan täydellinen :) Hei ihan mahtavaa, ihana kuulla että oot saanut täältä vinkkejä! <3 Mossaa suosittelen kyllä lämpimästi, toi Vitamin Coctail on ihan hurjan hyvä tuote!

      Poista

Kiitos kommentista!