torstai 27. elokuuta 2015

COLAB Tokyo Dry Shampoo


Olen sen sata kertaa sanonut, ettei mikään kokeilemistani kuivashampoista ole vetänyt vertoja Batisten kuivashampoille, mutta samaan aikaan yritän kuitenkin kuumeisesti etsiä haastajaa niille. Mä olen käyttänyt kuivashampoota säännöllisesti viime vuoden kesästä lähtien ja saanut niiden avulla hiustenpesuvälin pidennettyä. Aiemmin pesin hiukset päivittäin, mutta nykyään 2-3 päivän välein. Se ei kuitenkaan onnistu ilman kunnollista ja toimivaa kuivashampoota, sillä mun hiukset rasvottuvat todella helposti. Hyvä kuivashampoo on siis ehdottomasti löydyttävä mun varastoistani!

Feelunique -nettikaupasta tuli tilattua kokeiluun tämä COLABin Tokyo kuivashampoo, jota olen ehtinyt muutamia kertoja käyttämään ja myös muodostamaan mielipiteeni tästä. Onko tämä sitten yhtä hyvää tai jopa parempaa kuin Batisten kuivashampoot?


Mielestäni ei ole. Teholtaan tämä on kyllä yksi parhaimpia testaamiani kuivashampoita, sillä tällä todellakin saa hiuksista sen rasvaisuuden ja likaisuuden tunteen pois melko pienellä vaivalla. Siinä tämä ei jää kovin kauaksi Batisten tehosta, mutta se mikä tässä mulla itselläni hieman tökkii, on tuotteen tuoksu. Se ei ole paha, vaan itse asiassa suhteellisen miellyttävä. Ongelma on siinä, että se on erittäin pitkäkestoinen ja vähän turhan voimakas. Olen muutaman kerran miettinyt, voinko edes suihkia tätä ennen työpäivää hiuksiini, sillä olen töissä sairaalassa, missä ei tietenkään ole kovin suotavaa olla kovin voimakkaasti hajustettuna. En tiedä kuinka hyvin muut ihmiset haistavat sen, kun olen tätä suihkinut, mutta itse haistan sen hyvinkin selvästi todella pitkän ajan.


Plussaa tuote saa myös siitä, että kuivashampoo on näkymätöntä. Tämän kanssa ei ainakaan pitäisi tulla tummahiuksisillekaan sitä ongelmaa, että hiuksista tulisi kuivashampoon suihkimisen jälkeen harmaat ja niitä joutuisi työstämään sen vuoksi todella pitkään. Hintakaan näissä ei ole paha, sillä itse maksoin tästä alle viisi euroa, mutta näitä ei tosin taida Suomeen saada muuten kuin ulkomailta tilaamalla. Uudestaan en ostaisi, mutta loppuun tämä tulee käytettyä, sillä mun hiuksissani tämä toimii todella hyvin. 

Käytättekö te kuivashampoota? Mikä on oma suosikkinne? :)

8 kommenttia:

  1. Itsekin vannon edelleen Batisten kuivashampoiden nimeen, ne ovat olleet vaan kaikista parhaita! :D Tuo kuivashampoo vaikuttaa mielenkiintoiselta sen läpinäkyvyyden vuoksi, mutta en sitten tiedä kehtaanko sitä sen takia ruveta ulkomailta asti tilaamaan. Kiva kuitenkin kun siun blogista saa aina näitä uusiakin tuotteita omaan tietoonsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Batistea on kyllä vaikea voittaa! :D Läpinäkyvyys tosiaan on kyllä todella iso plussa, mulla on meinaan itselläkin taas hieman vaikeuksia noiden vaaleiden kuivashampoiden kanssa, kun tyvikasvu on tumma :/ En mäkään varta vasten tuon takia tilausta laittaisi ulkomaille menemään, mutta ehkä joskus tulee tilattua joku toinen versio tosta samasta kuivashampoosta, jos sattuu osumaan kohdalle :) Kiva kuulla, kiitos Tuuli!

      Poista
  2. Täälläkin on yksi kuivashampoon käyttäjä ja Batiste on kyllä ollut munkin mieleen! :) Tuokin voisi olla kokeilemisen arvoinen, mutta taidetaan kuitenkin jatkaa Batiste linjalla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivashampoihin jää kyllä ihan valtavan nopeasti koukkuun, ja Batisten kuivashampoot on tosiaan erittäin hyviä! Joo Batiste on ainakin huomattavasti helpommin hankittavissa, sillä linjalla mäkin jatkan :D

      Poista
  3. Kuivashampoot on kyllä ihan parhaita! En tiedä miten pärjäsin joskus kun niitä ei oltu vielä keksitty :'D Mun mielestä paras on se herbinan kuivashampoo :>!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Haha, mä taas en tiedä miten oikein pärjäsin ennen kuin uskaltauduin sellaista ensimmäisen kerran kokeilemaan :D Herbinan tuotteet on aina olleet mun mieleeni, joten täytyy kyllä testailla merkin kuivashampookin, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  4. Batistet on munkin suosikkeja! Oon kokeillu niistä montaa eri versiota ja aina tykännyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batiste ei oo kyllä koskaan tuottanut pettymystä! Ihan huippuja kaikki :)

      Poista

Kiitos kommentista!