keskiviikko 2. syyskuuta 2015

LivBox 9/2015 - Bloggaajaboxi


Sain tänään kätösiini elokuun LivBoxin, joka sattuu olemaan myös vuoden 2015 bloggaajaboxi! Uskoisin, että tämän boksin kohdalla monen odotukset ovat olleet hyvi korkealla, mulla ainakin oli, joten kurkistetaanpa sitten pitemmittä puheitta boksin sisältöön:


Tällaista tällä kertaa. Boksi vaikuttaa ensisilmäyksellä olevan monipuolinen, mikä on aina todella hyvä asia. Tällä kertaa sieltä ei myöskään löytynyt samoja tuotteita, jotka ovat muutaman viime kuun pyörineet aika tiiviisti bokseissa, joten senkin puoleen boksi on sisällöllisesti todella onnistunut. Ainut miinuspuoli tässä on tuo Carmexin huulivoide, joka on aiemminkin löytynyt boksista, mutta ehkä mä en siitä ala sen enempää nipottaa.


Mun silmät osuivat varmaan ensimmäisenä tähän Cutrinin Premium Oil Treatmentiin, eli normaaleille ja hennoille värjätyille hiuksille tarkoitettuun hiusöljyyn. Tuote lupaa silkkistä kiiltoa ja pehmeyttä sekä elvyttää ja virkistää hiusta. Tätä on tarkoitus levittää pieni määrä joko kosteiden tai kuivien hiusten pituuksiin, hieroa kevyesti ja föönata hiukset tai antaa niiden kuivua itsetään. Multa ei kovin montaa hiusöljyä löydy, joten tämä oli enemmän kuin tervetullut lisä omien hiustuotteideni joukkoon! Uskon pitäväni tästä ja tuote pääsee käyttöön vielä tänään. Boksi sisälsi täysikokoisen tuotteen ja tämän ovh on 24,90 €.


Tämä samainen Carmexin huulivoide on tosiaan joskus ennenkin löytynyt boksista, tosin siitä taitaa olla jo puolisentoista vuotta aikaa. Kyseessä on siis viilentävä ja kosteuttava huulivoide, ja kuten juuri taannoin kirjoittamassani huulirasvapostauksessa mainitsinkin, tämä todellakin viilentää huulia. Mulla on edellinenkin purkki vielä hyvin pahasti kesken, joten annan tämän suosiolla eteenpäin jollekin kaverilleni :) Mitään vikaa kyseisessä huulivoiteessa ei ole, mutta tämä ei silti ole suosikkini. Ovh tällä on 2,45 €.


Tämä Trind Nail Repair Natural -kynnenvahvistaja olisi tullut mulle enemmän kuin tarpeeseen silloin, kun vielä lakkailin kynsiäni jatkuvasti. Nykyään mulla on kynnet suhteellisen vahvassa kunnossa, mutta testiin tämä pääsee ihan ehdottomasti. Kyseessä on siis tehotuote hauraille ja halkeileville kynsille, ja tuote lupaa lujittaa kynsiä ja pitää ne joustavina. Tätä voi käyttää kynsille joko "kuuriluontoisena" joka päivä parin viikon ajan tai sitten vain kerran viikossa ihan omien kynsien tarpeen mukaan. 6 ml tuotteen ovh on 8,90 €.


Dermalogican Daily Microfoliant on riisipohjainen entsyymikuorintajauhe, jonka tarkoituksena on kuoria iho ja tehdä se samalla kirkkaaksi ja pehmeäksi. Tuotekuvauksessa sanotaan kuorinnan soveltuvan jokaiselle iholle eikä se sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta tuotteelta. Bokseissa on parasta juuri se, että näistä löytyy aina jotain sellaisia tuotteita, joita itse ei koskaan tulisi kaupasta ostettua, mutta jotka on silti ihan mahtava päästä testaamaan! Tässä on nimenomaan yksi sellainen tuote ja odotan innolla mitä pidän tästä :) Ovh täysikokoisella 75 g purkilla on 60,90 €.


Boksin ainut meikkituote oli tämä Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax eli kulmien muotoiluvaha, jonka itse sain sävyssä 3 Vaaleanruskea. Tämä on varmasti todella monelle tuttu tuote, mutta mä olen itse onnistunut välttymään näiltä Lumenen kulmatuotteilta täysin. Voisin kuvitella tuon sävyn olevan aika passeli omiin kulmiini, mutta tarkemmin osaan sanoa vasta testattuani tämän :) Ovh tällä on 8,90 €.


Viimeisenä tämä Glamglown Thirstymud Hydrating Treatment eli tehokosteuttava ja rauhoittava naamiohoito. Tuote lupaa tehdä ihosta silkkisen pehmeän ja superkosteutetun. Mä rakastan kaikkia kuorintoja ja naamioita ja tämä kuulostaa todella lupaavalta. En ole kyseisen merkin tuotteita aiemmin testannutkaan, joten senkin puolella odottelen mielenkiinnolla mitä tästä pidän! Boksista löytyi 15 g testikokoinen tuote, ovh täysikokoisella 50 g tuotteella on 52,90 €.

Sitten vain testailemaan kaikki nämä uudet tuotteet! Löytyikö boksista tuttuja tuotteita tai heräsikö mielenkiinto jotain kohtaan? :)

14 kommenttia:

  1. Mulle tuli muuten samat mutta naamio oli erilainen. Tykkään kaikista tuotteista, mutta tuo Carmex jää käyttämättä, en tykkää siitä yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carmexin huulivoide on mullakin ainut sellainen, mitä en aio käyttää. Muut vaikuttavat todella hyviltä ja olen kyllä tyytyväinen tähän boksiin! :)

      Poista
  2. oiii vähänkö kivoja juttuja! :) Toi lumenen kulmavaha vaikuttaa mielenkiintoselta :3! Mulla on käytössä vähän samantyylinen mutta siinä lukee kulmakarva geeli :D vai onkohan ne ihan sama asia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä ihan huippuhyvä boksi! :) Mä uskoisin, että on kyse samasta tuotteesta mutta voin tosin olla väärässä, kun en oo itse aiemmin näitä Lumenen kulmajuttuja käyttänyt :D

      Poista
  3. Cutrinin öljy kolahti muhun eniten! Muut tuttuja tuotteita. Lumenen kulmageeli on yksi mun luottotuotteista, mutta äh, sain tuon vaaleamman sävyn ja käytän itse sitä tummempaa sävyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi hiusöljy oli kyllä myös yksi mun suosikeista :) Oi ei, tosi kurjaa että tuli liian vaalea sävy tosta! :/ Se on yksi boksin huonoista puolista, että välillä tosiaan tulee tosi kivoja tuotteita, joita mieluusti käyttäisi, mutta ne ovat sitten väärän värisiä eivätkä sen takia pääse käyttöön :/

      Poista
  4. Oon käyttänyt joskus jotain kynnenkovettajaa Trindiltä, mutten muista oliko se tuo boksista tullut. Muuten mikään näistä tuotteita ei ollut ennestään tuttu, ei edes tuo huulirasva :D Dermalogican kuorinnasta olen ehkä eniten innoissani. Kokonaisuutena syyskuun boksi oli mun mielestä todella hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle toi kynnenkovettaja oli ihan uusi tuote, en oo koskaan käyttänyt mitään vastaavaa :D Tuo kuorinta vaikuttaa kyllä ihan superhyvältä, ja boksi kokonaisuudessaan oli munkin mielestä todella onnistunut! Tykkään kovasti :)

      Poista
  5. Näyttääpä hyvältä tuo boxin sisältö nyt. Kulmavaha ois varmasti ollut ihan tännekin tervetullut mutta jos jokaiselle osuu tuo vaalein sävy niin olisi se joutanut roskiin mulla:D Myös tuo hiusöljy mietityttää! Onn varmasti hyvä ja olisin ehdottomasti käyttööni ottanut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kannatti kyllä tilata tämä! :) Joo se on tosi inhottavaa, jos sieltä tulee joku itselle täysin sopimaton sävy :/ Hiusöljy vaikuttaa kyllä todella lupaavalta tuotteelta ja oli ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista jutuista tämän kuun boksissa :)

      Poista
  6. Vau, mitä tuotteita! Toi Dermalogica ja Glamglow etenkin olisivat sellaisia, joita oisin itse halunnut kokeilla. Kiva, että noista bokseista tulee tuollaisia kalliimpiakin tuotteita, joita ei välttämättä ilman testausta uskaltaisi itselle ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla testailen mäkin noi molemmat tuotteet :) Sepä se, itse en ikimaailmassa laittaisi noin suurta summaa johonkin tuotteeseen, jos en olisi sitä ensin saanut testata ainakin muutamaan otteeseen! Tosin täytyy toivoa, etten ihan hirmuisen paljon kiinny noihin kalliimpiin tuotteisiin, kun mun kukkaro ei välttämättä tykkää kovin hyvää, jos menen ja ostan noikin molemmat täysikokoisina.. :D

      Poista
  7. Mun mielestä nää boksit on olleet enemmän tai vähemmän surkeita ja menneet selkeästi huonompaa suuntaan. Siis mitä olen netistä seuraillut aina välillä ja kuullut kavereilta. Itsehän en ole vieläkään tilannut tätä :D Mutta tämän boksin kaikki tuotteet kuulostaa kyllä hyvältä! Ja jokaista voisin ehdottomasti kokeilla näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Toistoa toiston perään.. Täytyy toivoa, että tästä lähtisi taas suunta ylöspäin ja tuolta löytyisi jatkossakin yhtä mielenkiintoisia tuotteita kuin tässä boksissa! Tämä boksi oli kyllä ehdottomasti paras aikoihin ja sisälsi ihan huipputuotteita :)

      Poista

Kiitos kommentista!