keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ajatuksia Herbinan tuotteista


Herbinan tuotteet ovat olleet mulla käytössä jo vuosien ajan. En muista milloin viimeksi olisi ollut hetki, kun multa ei olisi löytynyt kotoa yhtä ainutta Herbinan ihonhoitotuotetta. Herbina on kotimainen, edullinen, marketeissa myytävä kosmetiikkamerkki, jonka valikoimasta löytyy todella monenlaisia ja monelle eri ihotyypille soveltuvia tuotteita sekä myös mm. hiustenhoitotuotteita. Olen aina pitänyt Herbinan tuotteista ja löytänyt vuosien varrella pari luottotuotettakin juuri Herbinalta. Tämänpäiväisessä postauksessa esittelen ja arvostelen teille kaikki tällä hetkellä omistamani Herbinan tuotteet, ja ne näkyvät myös yllä olevassa kuvassa. Mitenkään kovin suurta määrää en Herbinaa tällä hetkellä omista, mutta merkin tuotteita on kyllä tullut testattua melko runsaastikin!


Aloitetaan tästä Herbinan Energy Boost sarjasta, josta omistan kuorintavoiteen sekä miselliveden. Sarjaan kuuluu näiden lisäksi myös puhdistusgeeli sekä kasvovoide, mutta niitä en ole testannut. Energy Boost tuotteet on suunnattu normaalille ja sekaiholle, mutta olen pystynyt oman kuivan ihoni kanssa käyttämään näitä ihan hyvin aina silloin tällöin. Energy Boost Kuorintavoide on C- ja E-vitamiineja sekä appelsiininkukkavettä sisältävä virkistävä kasvojenkuorintavoide, joka lupaa poistaa hellävaraisesti kasvojen epäpuhtaudet. Kuorivat rakeet ovat biohajoavia, mistä erittäin suuri plussa. Tämä on jo monen kuukauden ajan ollut mulla se kuorinta-aine, jonka yleensä nappaan kätösiini suihkussa käydessäni, sillä tuote on tehokas, mutta ei kuitenkaan liian karkea herkälle iholleni. Kuorintateho on mielestäni sellaista keskiluokkaa - ei paras mahdollinen, mutta kuitenkin riittävä. Oon kuitenkin jo alkanut kyllästyä tähän ja vaikka itse tuotteessa ei mitään vikaa olekaan, kaipaan jo pientä vaihtelua ja yritänkin saada tämän mahdollisimman nopeasti käytettyä pois. 

Energy Boost Micellar Puhdistusvesi eli yksinkertaisemmin misellivesi on ollut mulla jo varmaan vuoden verran, mutta tota on vieläkin jäljellä yli puolet. Mitenkään turhan ahkerasti en ole tätä siis käyttänyt, mutta se ei johdu siitä, etteikö tämä toimisi kuten miselliveden kuuluu. Mä en vaan oikein enää ole innostunut näistä misellivesistä. Mutta tämä on siis appelsiininkukkavettä sekä C- ja E-vitamiineja sisältävä misellivesi, jonka on tarkoitus toimia sekä meikinpoistoaineena, putsarina että kasvovetenä. Kivasti tällä saakin kasvot puhdistettua, mutta mä en itse käytä oikeastaan ikinä pelkkää misellivettä kasvojen puhdistamiseen. Oon monesti käyttänyt misellivettä ihonpuhdistuksen viimeistelyyn ja nä on siitä kivoja, ettei näiden jälkeen tosiaan tarvitse erikseen laittaa sitä kasvovettä, mutta kuten sanoin, mä en oikein enää välitä käyttää näitä. Rakastan kyllä tämän miselliveden raikasta ja pirteää tuoksua, joka on Energy Boost -sarjalle ominainen. Itse tuoteryhmä ei vain enää iske muhun, mutta täytyy silti koittaa käyttää tämäkin pois.


Mango Spa Vartalokuorinta on ainut kyseisestä sarjasta omistamani tuote. Mango Spa sisältää lisäksi myös kauneusöljyn sekä vartalovoiteen, mutta niitä en ole testannut enkä tällä hetkellä ole aikeissakaan testata. Tämä vartalokuorinta lupaa puhdistaa, virkistää, silottaa ja pehmentää ihoa kuorimalla ja poistamalla kuollutta ihosolukkoa. Tuote sisältää mangouutetta, joka antaakin tälle kuorintavoiteelle aivan ihanan hedelmäisen tuoksun. Mä rakastan mangon tuoksua ja tuoksu olikin suurin syy sille, että tämän alunperin itselleni ostin. Kuorintateho on tällä tuotteella aikalailla keskilaatua, tämä ei ole mikään kovin karkea, mutta ei mikään kaikkein hellävaraisinkaan. Iho jää käytön jälkeen pehmeäksi ja tätä voi mielestäni huoletta käyttää useammankin kerran viikossa. Hyvä vartalonkuorinta, ei suosikkini enkä tiedä ostanko enää uudestaan, mutta mieluusti käytän tämän purkin loppuun.


Ja sitten vielä viimeinen kaksikko. Moisture Balance -sarja sisältää kuvassa näkyvän kasvonaamion ja puhdistusvaahdon lisäksi puhdistusmaidon, ruusuveden sekä kasvovoiteen, joita en ole testannut. Moisture Balance Kasvonaamio on tarkoitettu sarjan kaikkien tuotteiden tavoin kuivalle ja normaalille iholle. Tuotetta kuvaillaan tehokosteuttavaksi ja se sisältää mm. manteliöljyä sekä karitevoita. Naamion voi halutessaan jättää kasvoille vaikuttamaan yön yli, jolloin sen kosteutustehosta saadaan irti kaikki hyöty. Mä olen useimmiten pessyt tämän pois kasvoilta reilun 10 minuutin vaikutusajan jälkeen ja jo siinä ajassa tämä on tehnyt ihmeitä mun iholleni. Iho tuntuu silkkisen sileältä ja todellakin kosteutetulta tämän naamion käytön jälkeen. Tämä tuote yhdessä Lumenen seerumin kanssa takasivat viime talvena sen, ettei mun tarvinnut kärsiä kasvojen kuivasta ihosta oikeastaan lainkaan. Tämä kasvonaamio on ehdottomasti lempituotteeni Herbinalta ja myös suosikkikasvonaamioni. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa, ja suosittelen tätä jokaiselle, joka tuntee tarvitsevansa kosteuttavaa kasvonaamiota!

Vierestä löytyy toinen suosikkituotteeni Herbinalta - Moisture Balance Puhdistusvaahto. Kyseessä on siis kasvojen ihon puhdistukseen ja meikinpoistoon tarkoitettu kosteuttava puhdistusvaahto. Putsari sisältää mm. luomuruusuvettä ja se lupaa jättää ihon puhtaan, pehmeän ja raikkaan tuntuiseksi. Mä oon pitänyt puhdistusvaahtoja vähän kuivattavina, mutta tämä on soveltunut loistavasti mun iholleni eikä ole kuivattanut sitä lainkaan. Mulla vetelee tämä pullo jo viimeisiään ja tämä onkin jo toinen pullo tätä puhdistusvaahtoa eli olen kyllä tykännyt tästä. Hyvä putsari ihan jokapäiväiseen ihonpuhdistukseen ja vaikka tässä tuotteessa ei ehkä mitään "luksusta" olekaan niin hommansa tämä hoitaa todella hyvin ja tuote on lisäksi erittäin riittoisaa.

Onko Herbina tuttu merkki? Mitkä ovat teidän suosikkinne? :)

22 kommenttia:

  1. Mitä Lumenen seerumia käytit? Itsellä varsinkin talvella tosi kuiva iho ja oon ettiny seerumia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bright Now Vitamin C Dry Skin Coctail Ravitsevaa Tehohoitoa :) Nyt Lumenen uudistuksen myötä myös toi on kuulemma jotenkin hieman muuttunut ja ainakin hinta on noussut, jos ei muuta. En oo sitä uudistunutta versiota vielä testannut, mutta toi vanha toimi mun kuivalla ihollani ihan täydellisesti!

      Poista
  2. Näistä tuotteista kaikki ovat mulle tuttuja paitsi tuo puhdistusvaahto. Herbina on oikein hyvä merkki, jolla on herkullisia tuoksuja. Onneksi mulla on sitä lopettettua suklaa-kaurakuorintaa vielä tuubi kaapissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä :) Voi ei, olispa mullakin sitä vielä kaapeissa! Se tuoksui niin herkulliselta ja kuorintateho oli ihan mahtava.

      Poista
  3. Kiva lukea sun ajatuksia näistä tuotteista! Herbina on mun mielestä ihan kiva merkki, mitä nyt pakkaukset ovat aika tylsiä omaan makuun :D Mäkin tykkään tuosta kasvonaamiosta! Se on ehdottomasti yksi mun suosikkituote Herbinalta. Lisäksi tykkään siitä raikastavasta jalkasuihkeesta. En pahemmin hoida jalkoja, mutta se suihke on ihan loistava varsinkin kesällä :) Ja Herbinan tyvikohottajasta tykkään myös, se ihan oikeasti kohottaa tyveä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä noi pakkaukset on taas tavallaan tosi söpöjä :D Toi kasvonaamio on ihan huipputuote ja todellakin tekee ihmeitä mun iholleni! Tollasta jalkasuihketta olis kiva testata, ehkä mäkin ensi kesänä ostan Herbinan jalkasuihkeen, jos sitä vielä on myynnissä :) Tiedätkö mä tajusin vasta tätä sun kommenttia lukiessa, että hitto mullahan on myös Herbinan suolasuihke tms. mikä sitten onkaan :'D Eikä siitä oo edes kovin pitkä aika kun sitä viimeksi käytin.

      Poista
  4. En ole Herbiinan tuotteita kokeillut sen jälkeen kun posket reagoi leimahtamalla punaisiksi eli couperosa joten sen jälkeen olen ostanut muita mm. Lumenen Dry skin coctail tehohoitoa olen vuosia käyttänyt mutta minuakin tuo hinnankorotus hirvitti. Onneksi vielä kaupoista saa niitä vanhoja versioita. Uutta Lähde naamiota olen koittanut kun kaupasta sai kokeilupussin ja ostin purkin sitten kanta-asiakas aleesta Sokoksesta. Wink...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihme, ettet ole noita sitten enää käyttänyt :/ Dry Skin Coctail on ihan huipputuote, mutta tosiaan se noin kymmenen euron hinnankorotus hirvittää.. Munkin täytyy varmaan lähteä kiertelemään ja etsimään jostain sitä vanhaa! Toi naamio kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja ilmeisesti oli hyvääkin, kun päädyit ostamaan täysikokoisen tuotteen ;)

      Poista
  5. Herbinalta on tullut niin hyviä kuin kehnojakin tuotteita vastaan :D Esim. hiuslakasta oon tykännyt ja syväpuhdistavasta shampoosta, mutta sitten taas mm. päivävoide korvensi naamaa joten eihän sitä voinut käyttää. Misellivesi oli ihan ookoo, mutta kyllästyin siihen tosi nopeasti ja jäänytkin sitten ihan kaupan hyllylle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsit, tiedän niin miltä tollanen reaktio kasvoilla tuntuu ja se on aivan kamalaa.. :/ Mulla on jääneet noi Herbinan hiustenhoitotuotteet aika vähälle testaamiselle, joskus mulla oli joku hoitoaine, mutta en muista siitä muuta kuin että se tuoksui hyvältä :D

      Poista
  6. Jotenkin aina ku näen näit Herbinan tuotteita sun blogissa tulee se olo, että pitäisi itsekkin kokeilla ja ostaa näitä! :D Vaikuttaa nimettäin hyviltä tuotteilta etenkin tuo kasvonaamio ja ovat myös edullisia. No ehkä tämä tästä, sain mä jopa ostettua sen ihanan TBS:n suihkugeelin (Frosted Berries) josta kerroit blogissasi <3 En vaan jaksanut odottaa jouluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nää mun mielestä on ihan kokeilemisen arvoisia ja tota kasvonaamiota suosittelen ainakin todella lämpimästi, jos iho on yhtään kuivan tuntuinen! <3 Oii Frosted Berries on niin ihanan tuoksuista, ehkä se joulupukki tuo sitten jotain muuta kivaa The Body Shopilta ;D

      Poista
  7. Mango Span- tuotteiden tuoksumaailma kolahti lujaa tällaiseen mangofaniin :D Varsinkin toi kuorinta on niin herkun tuoksuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastan mangon tuoksua kosmetiikassa ja samaa mieltä oon tosta kuorinta-aineen tuoksusta!

      Poista
  8. Nää sun postaukset on kyllä niin kivoja, kun saa aina tietää tuotteista/merkeistä sun kokemuksia ja muutenkin kaikkea uutta. Mulle Herbina on tuttu merkki, mutta sen käyttö on jäänyt viimeisen vuoden aikana. Ehkäpä mun täytyy hankkia tuo puhdistusvaahto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, kiitos palautteesta Inka<3 :) Toi puhdistusvaahto on ollut ainakin mun mielestäni todella hyvää, sillä lähtee hyvin pois meikit kasvoilta!

      Poista
  9. Mullekin Herbina on tuttu, mutta jotenkin pidän sitä vähän tylsänä? Nyt kyllä innostuin tuosta kasvonaamiosta, jos ei muuta, niin ainakin se pitää käydä ostamassa testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ymmärrän mitä tarkoitat, ei nää ehkä mitään sellasia luksusfiiliksiä herätä, mutta hyvin toimii kuitenkin! :D Kasvonaamio on todella hyvä, suosittelen ehdottomasti sen testaamista :)

      Poista
  10. Mullekin Herbina on tuttu, mutta kuten ylempänä kommentoitiin niin mäkin pidän sitä vähän tylsänä merkkinä:D Ihanan kattavasti oot kyllä taas kertonut tuotteista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo tajuan kyllä hyvin mitä te meinaatte tolla tylsällä :D Ei nää mullekaan oo sellasia tuotteita, jotka nappaan käyttöön, kun haluan oikein kunnolla hemmotella itseäni ja ihoani! Kiitos paljon Kata<3

      Poista
  11. Herbina on mulle tuttu hiustuotteiden osalta, mutta ihonhoitotuotteita en ole tainnut kyseiseltä merkiltä testata koskaan :) Pitää laittaa testiin tuo naamio, sillä mun iho kuivuu ihan sikana talvisin! Ihana postaus jälleen! ♥

    VastaaPoista
  12. Itsekin olen todennut Herbinan tuotteet hyviksi ja toimiviksi! :) Miulta löytyy tällä hetkellä tuo Energy Boost -sarjan kasvovoide, ja se on kyllä ajanut asiansa mainiosti. Pakko kyllä kokeilla seraavaksi noita mangon tuoksuisia tuotteita, sillä itsekin rakastan sitä tuoksua ♥ Myös tuo Moisture Balance -sarja kuulostaa hyvältä varsinkin näin talvea kohden, sillä omakin ihoni tahtoo aina vähän kuivua kylmällä ilmalla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!