keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Anastasia Beverly Hills Prism Eyeshadow Palette


Anastasia Beverly Hills on lyhyen ajan sisällä lanseerannut kaksi uutta luomiväripalettia - Subculturen ja Prismin. Subculture sai osakseen todella paljon negatiivisia ja muutenkin ristiriitaisia arvosteluja eikä luomivärien laatua juuri kehuttu. Myöhemmin olen lukenut Subculturesta paljon parempiakin arvosteluja, mutta en lopulta kuitenkaan päätynyt palettia itselleni ostamaan. Prism paletista luin selkeästi positiivisempia arvosteluja ja koska se oli sävyjenkin puolesta mulle hitusen mieluisampi, päätin lopulta tilata itselleni juuri sen. Aiemminhan olen omistanut ABH:n ihanan Modern Renaissancen, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkipaleteistani. Tilasin Prism Eye Shadow Paletten Beauty Baystä, jossa paletin hinta on tällä hetkellä 49,60 €.


ABH:n luomivärit poikkeavat laadullisesti monista muista omistamistani paleteista. Ne ovat koostumukseltaan selkeästi hieman jauhoisempia ja pöllyäväisempiä kuin esimerkiksi UD:n, Morphen tai Too Facedin luomivärit, mutta pigmenttiä kuitenkin riittää yllinkyllin. Tästä johtuen oonkin itse sitä mieltä, etteivät ABH:n luomivärit ole parhaita mahdollisia aloittelijoille, sillä sävyjen kanssa täytyy osata hyvät häivytystekniikat ja myös siveltimien laadulla on mun mielestäni iso rooli näinkin vaativan luomiväripaletin kanssa. Omistan merkiltä siis kaksi palettia ja nyt on pakko sanoa, että laadullisesti Modern Renaissance on Prismiä parempi. MR:n sävyt ovat kaikki laadultaan hyviä ja pigmenttisiä, kun taas Prismin sävyissä on laadullisesti aika suurtakin vaihtelua. Alempaa löytyvien swatch-kuvien yhteydessä olen käynyt näitä sävyjen laatueroja läpi hieman tarkemmin.


Prism sisältää 14 luomivärinappia ja paletin mukana tulee myös kaksipäinen sivellin. Luomivärien joukosta löytyy sekä matta- että metallinhohtosävyjä ja molempia löytyy mun mielestäni sopivassa suhteessa. Sävymaailma on hieman samansuuntainen Subculture paletin kanssa, mutta Subculturessa kahta sävyä lukuun ottamatta kaikki ovat mattaisia. Prismin sävyvalikoima on kieltämättä hieman erikoinen eikä kovin yhteneväinen, mutta uskokaa tai älkää - tällä saa oikeasti loihdittua todella monipuolisesti erilaisia silmämeikkejä aina kevyestä arkimeikistä kunnon smokey eye lookiin! Missään nimessä tämä ei ole se paletti, johon ensimmäisenä tarttuisin arkiaamuna, mutta kun mulla on aikaa meikata ja kokeilla erilaisia meikkityylejä, tämä tulee taatusti olemaan kovassa käytössä.


Sormilla paletin sävyjen swatchailu antoi paletista todella positiivisen kuvan, sillä sävyt vaikuttivat hurjan pigmenttisiltä ja metallinhohtoiset sävyt kimalsivat todella kauniisti. Valitettavasti ensimmäinen meikkauskerta paletilla ei ollut ihan yhtä positiivinen, sillä tiettyjä sävyjä oli todella vaikea saada tarttumaan siveltimestä luomelle. Osa taas tarttui enemmän kuin hyvin ja näitä loistavia sävyjä löytyi sekä mattaisia että metallinhohtoisia eli en voi sanoa, että vaan jommat kummat olisivat hieman heikompilaatuisia ja vaikeampia käyttää. Voi toki olla, etteivät luomivärit vaan toimineet yhdessä alla olevan pohjustuksen kanssa, mutta alkuun tämä tuotti kyllä melko isonkin pettymyksen. Myöhemmin paletti on parantunut mun silmissäni huomattavasti ja suurin osa sävyistä on aivan ihania ja helposti työstettäviä. Jonkin verran nämä karisevat alaluomelle ja poskille, mutta sain ainakin itse irtohiukkaset pois pienen viuhkasiveltimen kanssa eikä kasvoilla olevalle meikkipohjalle jäänyt ikäviä luomiväriläikkiä tai glitterhiluja.


Ylärivi: Lucid | Eden | Unity | Sphinx | Osiris | Sphere | Obsidian

Ylärivin sävyistä suosikkejani ovat ehdottomasti vasemmanpuoleinen metallinhohtoinen luonnonvaalea sävy Lucid sekä mattakeltainen Sphere, joka ei tässä swatch kuvassa pääse kunnolla oikeuksiinsa. Oikealta kolmas sävy, Osiris, sen sijaan tuotti pienen pettymyksen, sillä sävy ei meinannut millään tarttua siveltimestä luomelle ja se selkeästi myös swatchautui muita metallinhohtosävyjä huonommin ja oli glitterisempi sekä varisevampi.


Alarivi: Dimension | Parallel | Pyramid | Throne | Saturn | Eternal | Lure

Vasemmanpuoleisin Dimension on swatchattuna ihan superkaunis ja intensiivinen violettiin taittava harmaa sävy, mutta sitäkin oli todella vaikea saada siirrettyä siveltimestä luomelle. Tämän rivin suosikkisävyjä ovat keskeltä löytyvä tumma Throne ja sen vasemmalla puolella oleva kultainen Pyramid.


Ensimmäinen kokeiluni Prism paletin kanssa. Liikkuvalta luomelta löytyy sinertävän harmaata metallinhohtoista Dimensionia. Luomivaosta sekä tummansinistä metallinhohtoista Osirista että mattamustaa Obsidiania. Silmän sisänurkkaa on kirkastettu vaalean Lucid sävyn kanssa ja samalla sävyllä on myös rajattu alaluomi. Alaluomen ulkonurkasta löytyy vielä kevyesti Osirista. Tästä tuli yllättävänkin onnistunut, vaikka jouduinkin tappelemaan ties miten pitkään sen kanssa, että todella sain Dimensionin ja Osiriksen tarttumaan luomelle.


Paletilla on tullut tehtyä myös tällainen vihertävänkeltainen cut crease. Hyvin simppeli kolmen luomivärisävyn meikki, joka syntyy todella helposti. Liikkuvalla luomella on mattakeltaista Sphere sävyä ja luomivaosta löytyy sinivihreää metallinhohtosävyä Throne. Häivyttelyt luomivaossa on hoidettu vaalealla metallinhohtoisella Lucidilla ja samaa sävyä on lisätty myös alaluomelle. Simppeli, mutta kuitenkin näyttävä ja värikäs meikki.

Oletteko hankkineet tai aikeissa hankkia tämän Prism Paletten? Miltä paletti teistä vaikuttaa? :)

28 kommenttia:

  1. Sun meikit on kyllä aina ihan superkauniita! Oon miettinyt ABHn muiden palettien hankkimista mutta joten MR on ylitse muiden ja odotan seuraavaa Wow-palettia ehkä kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 :) MR on kyllä näistä kolmesta ehdottomasti upein ja nyt jään mäkin odottelemaan uutta, yhtä ihanaa palettia ABH:lta!

      Poista
  2. Mä olen nähnyt joitain Youtube-videoita, joissa Subculture paletti pöllyää kuin hiekkamyrsky Saharassa :D. Tämän hintaluokan paletilta odottaisi pientä laadun viilausta pöllyämisen suhteen, joka on itselle ainakin hyvin epämiellyttävä asia vaikka hiukkaset saisi sudittua pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep samoin mäkin :D Ne videot, joissa parilla siveltimen vedolla on saanut tyyliin pannun näkyviin luomivärinapista, on olleet aika hurjia. Monet luomivärit pöllyää jonkin verran, ainakin jos ei oo luomien pohjustus kunnossa, mutta ABH:lta löytyy selkeesti vähän turhankin pöllyäviä luomivärejä :/

      Poista
  3. Tuo paletti on niin kaunis ♥ Päätin kuitenkin ostaa saman sävyisiä nappeja yksittäisenä, oon jotenkin nyt hurahtanut niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Yksittäiset napit on kyllä tosi hyviä, munkin pitäisi taas pikkuhiljaa hankkia vähän lisää MUG:n nappeja, ne on superhyviä! :)

      Poista
  4. Hmmm taitaa kyl jäädä tää hankkimatta. Onhan tuossa pari tosi nättiä sävyä, kuten Dimension ja Saturn, mutta kokonaisuutena tää ei ehkä niin sytytä. Ja jos ei ole yhtä hyvä kuin MR, niin sit ei kelpaa mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun mielestä tää ei oo laadultaan MR:n veroinen :D Ei tää huono oo, mutta laatu tosiaan on vähän epätasaisempaa, värit pöllyää enemmän yms. tällaista pientä. Jännää miten luomivärien laatu on muuttunut tähän suuntaan, kun MR on niin hyvä!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää, sekä paletti että silmämeikit. Jotenkin toi paletti kuitenkaan aiheuta mussa mitään älytöntä ostohimoa. Modern Renaissancekaan ei aiheuttanut mussa himoja, mutta jostain syystä nyt olen alkanut harkitsemaan MR:n hankkimista. Mä tulen aina jälkijunassa näissä jutuissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, MR on ihana<3 :D Uskon, että sä saisit sen kanssa ihan hurjan kauniita meikkejä tehtyä :) Mullakin on monissa kosmetiikkajutuissa sama, että sytyn vähän jälkijunassa kaikille villityksille :D Esimerkiksi luonnonkosmetiikan kanssa kävi näin.

      Poista
  6. Todella kauniit nuo sun tekemät meikin! <3 Etenkin tuosta tummasta tykkäsin, se on jotenkin niin upea, että jäin vaa tuijottamaan sitä! Myös tuo värikäs on kiva :) Tuosta paletista saa varmasti tehtyä hienoja silmämeikkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 :) Toi smokey eye onnistui kyllä ihan kivasti ja irtoripset kruunasi kokonaisuuden! Tällä saa tosi monipuolisia lookeja, mutta mulle tää on ehdottomasti enemmän sellanen juhla- ja viikonloppupaletti kuin arkikäyttöön sopiva :D

      Poista
  7. Odotan vielä omani saapumista :) Harmi kuulla, että paletti ei ole toiminut odotusten mukaisesti. Oon kuullut muualtakin, että Osiris on vähän hankala sävy, mutta onneksi noista sinisistä Throne kiinnostaa mua muutenkin enemmän :) Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta ABH:n luomiväreistä, joten saa nähdä millaiset fiilikset mulla syntyy paletista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykästyt palettiin, kun sen saat<3 :) Osiris joo on vähän hankala, mutta kyllä senkin saa toimimaan kun vaan jaksaa yrittää :D Throne on sen sijaan aivan upea ja toimii loistavasti! Innolla odottelen, että saan lukea sun mielipiteen tästä paletista :)

      Poista
  8. Oi wautsi mitä meikkejä olet tällä loihtinut! ♥ Palettikin vaikuttaa kiinnostavalta, sävyt on tosiaan ihanan monipuolisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 :) Tällä saa kyllä hurjan monipuolisia meikkejä tehtyä!

      Poista
  9. Hyvältä näyttää sekä paletti että meikit:) Sun tasoinen meikkaaja saa varmasti mistä vaan paletista upeita meikkejä:) Olen nähnyt Prism paletista muutamia Youtube-videoita, ja se vaikutta kyllä aika pöllyävältä, muttei niin pahasti kuin Subculture.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sari :) <3 Mäkin oon ymmärtänyt, ettei tää olisi ihan niin pöllyävä kuin Subculture, vaikka selkeesti pöllyääkin vähän enemmän kuin MR. Eipä ainakaan tarvii väkisin yrittää siveltimellä saada sitä väriä tarttumaan, kun pieni hipaisu luomivärinappiin riittää jo hyvin :D

      Poista
  10. Ihania nuo meikit, tutoja olisi myös kiva nähdä kun alkaa taas sujumaan tuo omakin meikkaaminen kun tartuin tosiaan Halloweeninä pitkästä aikaa kunnolla luomivärisiveltimiin ja onnistuneesti vielä 8) Nyt sitä sitten himona ollaan oltu taas meikkaamassa:D Tuo tumma meikki iskee kybällä, muttei oo paha tuo vihreäkeltainenkaan, jotenkin raikas ja kesäinen ♥
    Miten ihmeessä saat muuten tuon shimmersävyn noin tummasti pysymään? Minä käytän kyllä primeriä luomilla mutta tuntuu että shimmerit eivät jää vaan tarpeeksi tummasti siihen:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa piakkoin tehdä joku uusi tuto! Nyt on vaan niin huonot valaistukset tän marraskuun synkkyyden takia, mutta joku viikonloppu täytyy koittaa väsätä joku kiva meikki mistä teen tutoriaalinkin sitten :)

      Veikkaan, että jos shimmersävyt ei meinaa pysyä niin syynä voi olla ihan luomivärien laatukin. Monesti shimmersävyt on joko tosi kermaisia ja asettuu luomille hyvin tai sitten ne on sellasia glitterisiä ja varisevia eikä niistä meinaa jäädä sitä itse väripigmenttiä luomille juurikaan. Ja siis kostealla siveltimellä pitäisi saada mikä tahansa sävy näkymään luomilla paremmin! :) Monet myös taputtelee sormen kanssa niitä luomivärejä luomelle, jos ei siveltimestä tartu riittävän hyvin, mutta suosittelen kokeilemaan sitä kosteaa sivellintä, jos et oo jo koittanut. Se toimii ainakin mulla vähän heikompienkin luomivärien kanssa :)

      Poista
  11. Rawbeautykristi Youtubessa antoi aika mielenkiintoisen arvion tästä paletista. Sen arvion nähneenä en ehkä uskaltaisi ostaa vaikka kaunis paletti onkin! Varsinkin tuo Dimension sävy on kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hyvä, että nykyään saa lukea ja katsoa niin monia arvosteluja eri tuotteista :) Helpottaa omaa ostopäätöstä! Dimension on hurjan kaunis :)

      Poista
  12. Ihania meikkejä <3 paletti on kaunis mutta ei ehkä himota nyt, hankin niin vasta MR:n ja Subculturen joka on ehkä enemmän minua kuin tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 :) Joo noissa kahdessa on varmasti ainakin hetkeksi ihan tarpeeksi ABH:ta :D Mä taas tosiaan mietin tämän ja Subculturen välillä, mutta tää vei lopulta voiton :)

      Poista
  13. Instassa jo hihkuinkin tän paletin perään, kun on niin nätti <3 Upeita meikkejä olet saanu aikaseks:)
    Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä enemmän Subculture kun siinä on niin erilaisia sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Viivi<3 :) Subculturessa on kyllä kauniit sävyt, mutta jotenkin tää oli enemmän mun näköinen paletti kuin se :D

      Poista
  14. Uuu mikä paletti, tosi kivat sävyt ♥ Ihastelen aina näitä sun loihtimia silmämeikkejä ja taaskaan ei voi kuin ihastella ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasu<3 :) Paletti on kyllä kaunis munkin mielestä!

      Poista

Kiitos kommentista!