perjantai 22. joulukuuta 2017

Synttäriarvonta - Lipstick Love 3 vuotta!


Kolme vuotta sitten julkaisin blogiini ensimmäisen postauksen ja blogisynttäreiden kunniaksi haluan järjestää lukijoilleni pienoisen arvonnan. Kolme vuotta on mennyt ihan hurjan nopeasti ja toivottavasti seuraavatkin kolme vuotta menevät bloggaamisen osalta yhtä ihanissa merkeissä! Mähän kirjoitin blogia aluksi pitkään salassa, ilman että kukaan mun tuttuni tästä tiesi. Pikkuhiljaa oikeastaan vasta vuosi sitten aloin tästä ihmisille kertoa ja mun Instagramtilini mut taisi lopulta paljastaa suurimmalle osalle tuttuja. Mua jännitti ihan älyttömästi miten ihmiset tähän mun harrastukseeni reagoi ja vaikka muutamia vähän vähemmän mukavia kommentteja ja lausahduksia tästä kuulinkin, pääasiassa kommentit on olleet pelkästään positiivisia. Bloggaaminen on tuonut mukanaan niin paljon kaikkea ihanaa, mitä en olisi osannut edes kuvitellakaan ja nyt haluan toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua sekä arpoa jollekulle mun mahtavista lukijoista tämän luomiväripaletin :)


Eli mennäänpäs sitten takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen eli siihen arvontaan! Arvonnan palkintona on Morphen 35W 35 Color Warm Palette. Paletti sisältää mm. ruskean, nuden, vaaleanpunaisen ja lilan eri sävyjä, joista osa on mattaisia ja osa shimmerisiä. Mulla itselläni tätä kyseistä palettia ei ole, mutta kaksi muuta Morphen palettia kyllä ja oon niistä tykännyt ihan älyttömästi. Olen ostanut paletin itse Beauty Baystä ja paletti on avattu vain tämän postauksen kuvien ottamista varten. Luomivärit ovat täysin koskemattomia ja käyttämättömiä.

Arvonnan säännöt:

- Arvontaan voivat osallistua vain blogini julkiset lukijat Bloggerin tai Bloglovinin kautta. Uudet lukijat ovat myös tervetulleita. Kerrothan mitä kautta seuraat blogiani.
- Saat arvan kommentoimalla tähän postaukseen ja vastaamalla kysymykseen: Oletko enemmän matta- vai shimmerluomivärien ystävä?
- Liitä kommenttiisi sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni mahdollisen arvontavoiton osuessa kohdallesi.
- Postitan paletin vain Suomeen.
- Arvonta päättyy 5.1.2018 klo 23.59.

Blogi hiljenee nyt viikonlopun ajaksi. Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille ♥

86 kommenttia:

  1. Kyllä mie kallistun enemmän tuotte mattaluomivärien puolelle :D


    Luen Bloggerin kautta. talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea blogille! <3 Ehdottomasti mukana :) Tykkään itse enemmän shimmerluomiväreistä. Niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon 3-vuotisesta blogitaipaleesta! <3

    Mä tykkään sekä matta- että shimmerluomiväreistä, mutta en hirveän kimalteisista kuitenkaan. Seurailen sua bloggerin ja instan kautta!
    Ihanaa joulunaikaa! :)

    S-posti: beauty.highlights.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Bloggerin kautta liityin juuri lukijaksi :)

    Pidän tummista luomivärieistä mattoina ja vaaleista shimmerisinä.

    Vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta ja onnea ♥ Mä tykkään molemmista, fiilksen mukaan mutta arkena mennään enempi matalla:maicunblogi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea blogisynttäreistä<3 Aivan ihana blogi<3
    Palkinto on myös aivan mielettömän upea:)
    Tykkään sekä shimmer- että mattasävyistä, mutta nykyisin kallistun ihan hieman enemmän shimmerin puoleen, vaikka vanhoille ruttuluomilleni matta olisi nätimpi;)
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea <3 ihana arvonta, ehdottomasti mukana :) Pidän enemmän shimmerluomiväreistä :)
    Jasu.mcr@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea kolme vuotiaalle. Lukijaksi liittyneenä mukana arvonnassa.
    Matta on tämän ikäiselle sopivampi.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tykkään käyttää molempia, mutta jos pitäisi valita pelkästään toinen, niin matta. Minulla on vähän raskaat luomet, joten matat on imartelevampia.
    Lukija Bloggerin kautta. yuennynnet(ät)gmail.com

    Kiitos ihanasta arvonnasta ja hyvää joulua.

    VastaaPoista
  10. Onnea blogille! ❤
    Tykkään molemmista :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minä luen Bloggerin kautta :) ja tykkään enemmän mattaväreistä, aivan ihanan palkinnon meille hankit! Ihanaa joulun odotusta :) charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Mie oon aina ollu enemmän shimmerin puoleen mutta nykyään on alkanu matat kiehtoa. Bloggerin kautta seuraan. katja.eveliina.kosonen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Huikea paletti! Arkimeikissä käytän enemmän mattasävyjä, mutta ilta- ja muihin juhlavampiin meikkeihin lisään ehdottomasti shimmeriä. Mutta jos saisi valita vain jommankumman, niin siinä tapauksessa mattasävyt voittoon :)
    Seuraan bloggerin kautta.
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Bloglovinin kautta seuraan :)
    Mattaluomivärit on enemmän mun juttu

    Iiris1sareskorpi@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea blogille <3 Onpas kiva arvonta, tykkään itse enemmän mattaluomiväreistä.
    anhthule90@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. mukana :) seuraan bloggerin kautta ja tykkään enemmän matta väreistä.
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Iliman muuta mukana, tykkään sekä matta- että shimmeriluomiväreistä. Mut en sellasista mis on iha hirveesti kimmalletta/glitteriä. Ja seuraan tän bloggerin kautta. :) tiinakuismanen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tykkään enemmän mattaväreistä :) Seuraan bloggerin kautta.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Vau mikä arvonta, ja onnea pitkästä blogitaipaleesta! Seuraan bloglovinissa, ja pidän enemmän mattaväreistä arkimeikissä.
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Mattaluomivärit vievät voiton täällä! Lueskelen Bloggerin kautta :)

    susanna.paappanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana! Onnea kolmivuotiaalle :-) seuraan bloglovin’issa.
    siirijokela94(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Enemmän tulee käytettyä shimmereitä.
    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Bloggerin kautta seurailen! Tykkään molemmista, matasta ja shimmeristä mutta mattaa osaan helpommin käsitellä :-) Glitteriä liikkuvalla luomella on lemppari!

    sanniijuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea blogille ja vau miten ihana arvonta! :) Tykkään enemmän mattaluomiväreistä. :) Seuraan Bloglovinissa.
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Riippuu kyllä ihan päivästä! Mattaa enemmän arkeen ja shimmeriä juhlaan :)
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  26. Mattaluomivärit ehdottomasti! Luen Bloggerin kautta. :)

    Hanna.Tuomola1999@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mulle putoaa paremmin shimmeriset luomivärit, koska niitä on usein helpompi häivytellä. Tuo paletti näyttää kyllä aika täydelliseltä ♥ Olen aika uusi lukija, pari kuukautta vasta seuraillut mutta tykästyin kovasti sun blogiin ja etenkin pyrkimykseen eläinkokeettoman kosmetiikan käyttöön. Samalla polulla ollaan, vielä vanhat lorkut käytellään pois mutta tämän vuoden puolella jotenkin kolahtanut tämä asia ihan todella. Seuraan bloggerin kautta. Hyvää joulua!

    hansikas@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Onnea!
    Mattaa sen olla pitää. Seuraan bloggerin kautta.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  29. Minä olen enemmän kyllä mattaisten luomivärien ystävä, mutta molemmat kyllä kelpaa. :)
    S-postini on viola.haikarainen@icloud.com

    VastaaPoista
  30. Shimmerluomivärit 😍 seuraan bloglovin kautta. Hyvää joulua:)))
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Luen bloggerin kautta :)
    Shimmeriset ovat enemmän itselle mieluisia. Niillä saa niin kivoja silmämeikkejä. Tuo paletti olisi siis unelma :D
    Suski242@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea blogisynttäreistä ja kiitti kivasta arvonnasta!

    Tykkään molemmista, sekä matta- että shimmerluomiväreistä :)
    Bloggerin ja instan kautta seuraan.

    alisa.hakanen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Bloggerin kautta ja enemmän matta!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea 3-vuotiaalle <3 On ollut kiva lukea sun blogia ja katsella kauniita kuvia <3 Käytän pohjalla mattaisia luomivärejä ja korostan shimmerisillä :) Silmin katsottuna shimmeriset on kyllä paljon kauniimpia värejä ja sävyjä kuin mattaiset. Seuraan sua Bloglovinin kautta. Hyvää ja rentouttavaa joulua sulle <3
    tuuli.uusitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Onneksi olkoon synttäreiden johdosta :)
    Shimmeriset värit on enemmän käytössä.
    Luen bloggerin kautta.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Onnea 3-vuotiaalle blogillesi ja rentouttavaa ja ihanaa joulua sulle Linda <3 Tosi kiva arvonta, mutta jätän tällä kertaa osallistumatta, vaikka tuo ihana paletti onkin :)

    VastaaPoista
  37. Enemmän pidän mattaluomiväreistä, joskus juhlissa voi olla hieman shimmeriä mutta ei paljon. Bloggerin kautta luen.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Matta :) jessu881@hotmail.com
    Seuraan bloggerin kautta

    VastaaPoista
  39. Shimmerit ovat tällä hetkellä mieluisimpia! Seuraan bloglovinin kautta.
    Rusana.vainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Aivan upea paletti ja onnea blogin synttäreiden kunniaksi! Mä itse tykkään enemmän mattaluomiväreistä :)
    Seurailen bloggerissa sekä instassa:)

    Paletilla1@outlook.com

    VastaaPoista
  41. Bloggerin kautta seurailen ja matta on enemmän omaan mieleen :)
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Bloggerissa seurailen. En usein käytä luomiväriä, mutta viihteelle mennessä tulee laitettua vähän kimallusta :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Onnea blogille! Enemmän tulee käytettyä shimmerisiä luomivärejä. Seuraan Bloggerin kautta. marika.tuovinen[at]gmail.com

    VastaaPoista
  44. Hmm.. kyllä mä sanon shimmerit! :)
    Bloggerin kautta lukijana :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Luen Bloggerin kautta:) Tykkään ja käytän enemmän mattaluomivärejä!
    dirannezhad@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Onnea kolmesta vuodesta :) Hyvä, että uskalsit kertoa tutuillesi. Miten sitä joskus pelkääkin kritiikkiä (koska sitähän tulee aina teit mitä vaan) varsinkin itselle tärkeiden juttujen kohdalla!
    Tykkään kaikenlaisista luomiväreistä, fiiliksen mukaan menee :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. bloglovin :) !! nykyään shimmer :)
    carla_kruse(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Tykkään kyllä molemmista, mutta mattaväreille on ehkä kuitenkin vähän enemmän käyttöä. Ja ihana arvonta! Liittyin lukijaksi Bloggerin kautta 😊 henriikka123@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Täällä Bloggerissa seurailen. Käytän molempia luomivärejä, mutta pakko sanoa, että syksyn aikana tuli kulutettua matta värejä enemmän kuin koskaan. :D Nyt joulun aikaan olen taas tykännyt pienestä shimmeristä.

    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Ihana arvonta! Tykkään molemmista, mutta kallistun nyt talvella shimmerin puoleen :)

    eveaikk@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Shimmeri liikkuvalla puolella, muuten mattaa. Bloggerin kautta seuraan. tuulielina@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Mattaa enemmän tykkään käyttä, mutta välillä shimmeriäkin!

    Bloggerin kautta seuraan!
    anastasiia.nikolenko(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mattaa enemmän ja bloggerin kautta:) pija@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Matta :)
    Bloggerin kautta seurailen.Hyvää joulua <3
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Ttkkään kyllä sekä että, mutta täytyyhän elämässä olla aina vähän blingiä, joten shimmer. :) Ja vanhempana ehtii sitten käyttää niirä.mattoja enemmän. :D Bloggerin kautta liityin lukijaksi.
    Charmedtaisan at gmail.com

    VastaaPoista
  56. Luen bloggerin kautta.
    Itse pidän shimmerluomiväreistä enemmän, vaikka mattasetkin tosi kivoja ovat!
    idan.heppajutut@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Luen Bloggerin kautta :) molemmat käy!
    tyttinurminenn (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  58. enemmän mattaisten :-) luen bloggerin kautta. ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Matta on mun juttu. Blogger-lukijana mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Mä käytän enemmän shimmerisiä luomivärejä, mutta kyllä mattasiakin tulee aina välillä käytettyä :) Oon lukija bloggerin kautta!

    sofia.pelkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Itse tykkään ehkä enemmän shimmerisistä luomiväreistä, vaikka arkena tuleekin käytettyä mattaa useammin :)

    Seurailen siuta täällä Bloggerissa!
    browneyessecret@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Luen blogia bloggerin kautta. Itse olen meinannut tilata tämän paletin monesti, niin ihana se on! Minun makuuni sopivat mieluummin matta-sävyt.

    ellividgren02@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Olen lukijana bloggerin kautta! Tykkään sekä shimmerisistä luomiväreista että mattaisista. Ehkä käytän kuitenkin enemmän mattaisia!


    keiturisuvi@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Onnea blogille! :) Seuraan Bloggerin kautta. Tykkään mattaisista.
    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Bloggerin kautta. Tykkään sekä shimmeteistä että mattaisista :)
    Hyvää joulua!
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Luen bloglovinin ja varmaan myös bloggerin kautta. Voi vitsi miten vaikia kysymys. Kyl mää ehkä shimmerin puolelle kallistun, koska sitä tulee melkeen aina laitettua luomen keskelle. Mattaaki tietenkin käytän aina varjona. :D Mut kyl se shimmer vie voiton. ;) s_kerola@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Luen bloglovinin’in kautta (Siiri J) ja tykkään pienestä shimmeristä silmämeikissä :-)
    siirijokela94(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Onnea ihanalle blogille! :) Mukana arvonnassa, seuraan Bloggerin kautta.
    Pidän sekä matta- että shimmerluomiväreistä, mutta ehkä shimmerissä on kuitenkin hieman enemmän sitä jotain ihanuutta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Seuraan blogiasia Bloggerin kauuta! Tykkään enemmän mattaisista luomiväreistä.

    hetkessamukana@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Shimmereitä on kivempi ostella, mutta mattasävyjä on kuitenkin tarpeellista olla.

    Huulipunamania (a) gmail piste com

    VastaaPoista
  71. Mattaluomivärien. Seuraan bloggerin kautta.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  72. Onnea blogisynttärinä! Kaikki luomivärit on parhautta. <3 Tykkään sekä matasta että shimmeristä ja käytän niitä vähän eri hetkinä. Tosin aina pitää jotain mattaa olla varjostuksissa. Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com . Hyviä välipäiviä ja tulevaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  73. Mattaluomiväreistä pidän enemmän.. bloggerseuraaja olen :)
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  74. Mattaluomivärit! Mukana blogger-seuraajana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  75. Yhdellä arvalla mukaan bloggerin seuraajana.Tykkään enempi mattaluomiväreistä. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Bloglovinin kautta seuraan :) Ja nykyään taidan tykätä enemmän mattaluomiväreistä!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Onnea blogisyndeistä! Seuraan bloglovinissa ja jotenkin kallistun kimaltavaan - eli shimmeriin. :D <3

    x Charlotta
    www.charlottaeve.com
    charlotta.takkula(at)charlottaeve.com

    VastaaPoista
  78. Blogger-lukijana mukaan arvontaan! Kimaltava olisi ihana!
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Onnea synttäreiden johdosta ihanalle blogille ♥ Seuraan blogiasi bloggerin kautta ja enempi tykkään shimmerluomiväreistä :)

    emma.virtanen92@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Luen bloggerin kautta ja pidän enemmän shimmerisistä luomiväreistä ��

    kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Bloggerin kautta luen, mattaisista luomiväreistä pidän enemmän

    satu.honkonen2@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Voiii että, paljon onnea! <3 <3 Ihanaa kuulla että vastaanotto tuttavapiirissäsi on ollut positiivinen! Muistan, kuinka pahasti itsekin aluksi piilottelin omaa blogiani tuttavilta (perhe yms. toki tiesivät heti) mutta aika pian intoilin blogista niin paljon etten osannut enää olla hiljaa vaikka tiesin, että vaikutan varmaan ihan höntiltä :D Ja kyllähän se suhtautuminen oli aluksi joillakin vähän sellainen vähättelevä ja epämiellyttävä, etenkin kun bloggasin aluksi pelkästään kynsistä ja aika harvan ymmärrys riitti näkemään sitä harrastusta järkevänä... No mutta, ei saa ottaa kuuleviin korviinsa sellaisia kommentteja, kunhan itse on tyytyväinen siihen, mitä tekee! Ja sun blogi on ihana, jos joku ei sitä huomaa niin tuskin syy sinussa on ;) <3

    Ja siis mä rakastan shimmerluomivärejä, vaikka matat onkin "turvallisempia". Eli molempia kyllä kovasti käytän :) Seurailen bloglovinin kautta nimellä Nena Sofia. Email: nsurakka@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! :)
    Pidän sekä shimmerisistä että mattaisista luomiväreistä, mutta mattaisia tulee käytettyä kuitenkin jonkin verran enemmän :)
    Seuraan blogiasi bloglovinin kautta :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  84. Tykkään molemmista, mutta mattaisi tulee käytettyä useammin varsinkin arkena. :)
    Bloggerin kautta luen.
    ennimaria@hotmail.fi

    VastaaPoista
  85. Jes, ehdin vielä osallistua arvontaan :)
    Seuraan blogia Bloglovinin kautta (seuraisin myös Bloggerissa jos tietäisin miten seuraaminen siellä onnistuu..)
    Tykkään itse enemmän shimmereistä kuin mattaväreistä :)
    kosmetiikansuurkuluttaja@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!