maanantai 15. tammikuuta 2018

18 tuotetta loppuun vuonna 2018

Moikka :) Mä en ole koskaan harrastanut mitään pannuprojekteja kosmetiikan kanssa, sillä en oo jotenkin kokenut sellaisia tarpeelliseksi ja oon pelännyt kyllästyväni projektiin valitsemiini tuotteisiin. Kirjoittelin viime vuoden puolella muutaman ajan postauksia, joissa valitsin tulevaksi kuukaudeksi aina muutaman kosmetiikkatuotteen tehokäyttöön, mutta näiden tekeminen jäi ihan puhtaasti siitä syystä, että unohdin koko asian. Nyt halusin kuitenkin asettaa itselleni haasteen täksi vuodeksi. Valitsin kosmetiikkavarastojeni joukosta 18 tuotetta, jotka pyrin saamaan loppumaan tämän vuoden puolella. En valinnut tähän mitään kuivashampoita tai ripsivärejä, joiden tiedän ehdottomasti loppuvan monta kertaa vuoden aikana vaan pyrin myös haastamaan itseäni. Osa tuotteista on helpompi saada loppumaan, kun taas jotkut näistä ovat sellaisia, joiden kanssa saan ihan tosissani tehdä töitä. Mitä tuotteita valitsin?


Tässä koko 18 tuotteen joukko. Suurin osa näistä on ollut mulla jo todella kauan ja ne olisi korkea aika saada loppumaan ihan senkin takia. Iso osa tuotteista on myös sellaisilta brändeiltä, joita en enää ostaisi eli jotka eivät ole cruelty free. Senkin takia haluan ne pois nurkista pyörimästä! Otin mukaan muutamia meikkejä ja yhden hajuveden, mutta pääasiassa tuotejoukko koostuu erilaisista hiusten- ja ihonhoitotuotteista. Alempana olen käynyt vielä lyhyesti läpi kaikki 18 kosmetiikkatuotetta.


Too Faced Chocolate Soleil Medium/Deep Matte Bronzer. Mun on vaikea arvioida paljonko tätä on vielä jäljellä. Kyseessä on 2,5 g kokoinen näyte, mutta pannu ei tässä ole vielä näkyvissä. Riittoisa tuote, ja tämä toimii mulla kasvojen varjostamistuotteena.

ColourPop Super Shock Cheek Highlighter sävy Stole The Show. Vaalea highlighter, jota olen käyttänyt aivan liian vähän. Tämä sopii oikeastaan meikkiin kuin meikkiin ja toivon saavani tästä edes pannun näkyviin vuoden aikana. Mulla on melkoinen määrä highlightereita eikä tämä tosiaan ole ainut, jota aion käyttää.

Manna Kadar Paradise Blush. Kauniin punainen poskipuna, jossa on joukossa myös pieniä shimmerhippuja. Tykkään tästä kovasti ja tää on sen verran pieni, että mulla on edes jokin mahdollisuus saada tämä käytettyä loppuun asti. En oo tainnut koskaan saada yhtäkään poskipunaa käytettyä loppuun, eli ehkä olisi korkea aika!


Urban Decay Vice Lipstick sävy Violate. Ihana creampuna, joka on yksi mun suosikkihuulipunista ikinä! Mä en ole koskaan saanut kulutettua yhtäkään huulipunaa loppuun, mutta tän kanssa mulla on aika varma olo. Käytän tätä todella usein ja lisää tulee varmasti ostettua, jos tämän jossain vaiheessa saan loppumaan.

Urban Decay Vice Lipstick sävy Scorched. Heat-kokoelmaan kuuluva metallinhohtopuna, joka vei mun sydämeni täysin viime syksynä. Rakastan ruskean sävyisiä huulipunia ja tämä on sävyltään ihanan lämmin kupari/pronssi. Tämä lukeutuu niin ikään yhtiin mun suosikkihuulipuniin, joten tämänkin loppumisen kanssa on oikeasti toivoa.


Kérastase Elixir Ultime Radiating And Beautifying Scented Oil. En edes muista koska oon tän hankkinut, mutta nyt on korkea aika saada tämä hiusöljy käytettyä pois. Mä en ole mikään hiusöljyjen ylin ystävä, mutta tää on onneksi "vain" 50 ml kokoinen tuote. Tästä on käytetty ehkä reilu 5 ml eli tekemistä riittää.

Biozell Texturizing Spray. Ihana rakenne- ja volyymisuihke, jolla saa kivasti ryhtiä ja kohotusta hiusten tyveen! Multa löytyy vastaavia tuotteita kaapeista ihan liikaa, mutta josko nyt saisin edes yhden täysikokoisen tuotteen ihan oikeasti käytettyä loppuun asti. Tykkään tästä ja tää on mun suosikkini kaikista omistamistani rakennesuihkeista, joten siksi valitsin tämän. Tätä on käytetty muutamia kertoja, eli 300 ml tuotteesta on vielä lähes kaikki käyttämättä.

TIGI Bed Head Superstar Queen for a Day Thickening Spray. Volyymisuihke, jota käytän itse vain pyyhekuiviin hiuksiin ennen hiusten föönaamista kuiviksi. Tämä nostaa kivasti tyveä ylöspäin ja tykkään tästä, mutta mä en kovin usein käytä sitä hiustenkuivaajaa ja sen takia tämä pyörii vieläkin nurkissa. 320 ml pullosta on jäljellä vielä ainakin puolet, eli tekemistä riittää!


Matrix Color Care So Silver Shampoo. Hopeashampoo, jota en ole käyttänyt sen jälkeen, kun sain itselleni Fudgen hopeashampoon. Sitä Fudgen litran kokoista pulloa en saisi unissanikaan loppumaan tämän vuoden aikana, mutta tästä Matrixin 300 ml:stä on jäljellä ehkä reilu puolet. Koitankin nyt pitää hetken aikaa näppini erossa Fudgesta ja saada tämän käytettyä pois.

Kérastase Ciment Thermique Resurfacing Reinforcing Milk. Hiuksille tarkoitettu muotoilutuote, joka sisältää lämpösuojan. Sen lämpösuojaominaisuuden takia tämän alunperin ostinkin, mutta jotenkin tämä unohtui aika nopeasti hyllylle enkä ole tätä käyttänyt taas moneen kuukauteen. 150 ml:stä on käytetty ehkä kolmasosa, jos sitäkään. Tämänkin kanssa saan siis tehdä töitä, jotta saan tuotteen loppumaan.


The Body Shop Vitamin E Aqua Boost Essence Lotion. Ainut tällä hetkellä omistamani hoitovesi, joka tuntuu vaan riittävän ja riittävän. Tämä auttaa mukavasti kasvojen ihon kosteutuksessa ja oon tykännyt käyttää tätä nimenomaan aamuisin. Nyt mun täytyy ehkä ottaa tämä myös iltakäyttöön, sillä tämä ei tunnu kuluvan loppuun sitten millään.

Versace Brigth Crystal Absolu EdP. 10 ml kokoinen tuoksu Versacen ihanasta hajuvedestä. Multa löytyy ihan varsinainen 50 ml kokoinen hajuvesipullokin tästä, mutta jos nyt vaikka ottaisi taavoitteeksi saada edes tämän 10 ml koon loppumaan. Ja enköhän mä saa, vaikka tätä onkin jäljellä vielä yli puolet.


Freeman Pink Grapefruit Exfoliating Scrub. Kasvoille tarkoitettu todella tehokas kuorinta-aine. Mulla menee pienemmänkin kuorinta-ainetuubin kanssa pieni ikuisuus, saati sitten tällaisen 175 ml kokoisen kanssa, mutta tällä hetkellä multa ei itse asiassa löydy mitenkään turhan montaa kappaletta kasvojenkuorinta-aineita, joten tämän voisin ahkeralla käytöllä oikeasti saada loppumaan. Pullo on vielä lähes täysi.

Freeman Facial Brightening Mask Golden Grain. Kirkastava ja ihoa kiinteyttävä kasvonaamio, joka on lojunut kaapin perällä vähän liiankin kauan. Mulla on kasvonaamioita melkoinen määrä ja toivottavasti saan tämän 150 ml kokoisen naamiotuubin loppumaan vuoden aikana. Tätäkin olen käyttänyt ehkä juuri ja juuri viisi kertaa, joten tekemistä riittää.

The Body Shop Ethiopian Honey Deep Nourishing Mask. Toinenkin kasvonaamio pääsee tälle listalle! Tämä TBS:n hunajaa sisältävä naamio lupaa pehmentää ja silottaa ihoa ja tämä olikin jossain vaiheessa yksi mun suosikkikasvonaamioistani. Tästä 75 ml purnukasta on käyttämättä vielä ehkä 2/3.


Garnier Respons Mythic Olive Body Dry Oil. Ihanan tuoksuinen vartaloöljy, joka kosteuttaa ihoa todella hyvin. Tämä onkin suunnattu erittäin kuivalle iholle, eli mun täytyy napata tämä heti kättelyssä tehokäyttöön nyt, kun mun ihoni on talven takia kuivimmillaan. Tuotetta on yhteensä 150 ml ja tämä on lähes täynnä.

Oriflame Milk & Honey Moisturising Hand Cream. Tasan kaksi kertaa käytetty käsivoide, joka jäi sen jälkeen laatikon pohjalle epämiellyttävän tuoksun takia. Mietin jo silloin, että käytän tämän pois jalkavoiteena ja niin aion nyt tehdäkin. Käsilleni en tätä tuoksun takia halua, mutta eiköhän tämä toimi ihan mukavasti jalkojen kosteutuksessa. 75 ml tuubista ei siis ole vielä kulunut kuin pieni määrä, mutta katsotaan miten tämän kanssa käy ja miten tää toimii jalkavoiteena!

The Body Shop Passion Fruit Body Butter. Yksi mun suosikkituoksuista TBS:n vartalovoiden joukossa. Niin ihana passionhedelmä! Ongelma tän (ja kaikkien muiden vartalovoiteiden kanssa) onkin tasan se, että oon maailman laiskin vartalon rasvaana. Niin ja saan ihottumaa herkästi varsinkin jalkoihin, joten niiden kanssa en voi tällaisia voiteita edes käyttää. Purnukassa on voidetta 200 ml ja vaikka tätä jonkin verran on käytetty, matkaa on vielä paljon ennen kuin tämä voide loppuu.

Sellaiset tuotteet siis valitsin! Kirjoittelen varmaan viimeistään kesällä pientä väliaikakatsausta siitä, kuinka projekti etenee.

Oletteko te ottaneet pannuprojektiin kosmetiikkatuotteita? Entä onko näistä mun 18 kosmetuotteestani jokin teille tuttu? :)

32 kommenttia:

  1. Onpas sulla hommaa tiedossa;) Mä käytän yleensä käsien yövoiteluun kaikki sellaiset kasvo- ja vartaloöljyt, jotka ei meinaa loppua millään varsinaisessa kohteessaan;) Öljy tekee varsinkin talvisin erinomaisen hyvää kuiville käsille:) UD:n violate on aivan mielettömän ihana. Ei ihme, että tykkäät siitä:)
    Tsemppiä koitokseen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :D Joo monet voiteet kuitenkin sopii useampaankin tarkoitukseen kuin mihin ne pohjimmiltaan on luotu, joten luovuutta on hyvä käyttää tossakin asiassa ettei mene tuotteet hukkaan :) Violate on yksi kauneimmista punista, mitä tällä hetkellä omistan<3 Kiitos kovasti!

      Poista
  2. Tää oli mielenkiintoinen postaus :) Kiva nähdä saatko kaikki käytettyä :) Tälläisen voisi melkein tehdä itsekin, kun kaapeissa pyörii ties mitä puteloita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jasu! :) Ja suosittelen kyllä lämpimästi ottamaan edes muutaman kosmetiikkatuotteen tehokäyttöön, jos tuntuu ettei ne muuten meinaa loppua millään :D

      Poista
  3. Nää projektit on aina mielenkiintosia ja mielenkiintosta seurata, täytys itekki ottaa tavotteeks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on munkin mielestä :) Aloita ihmeessä säkin joku tällainen projekti!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen projekti! Freemanin putelit on kyllä niin jättejä että itselläkin hankaluuksia saada niitä loppuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan valtavia :D Kasvoputsareita ja voiteita oon saanut käytettyä loppuun suht nopeasti, mutta kaikki naamiot ja kuorinnat kestääkin sitten pienen ikuisuuden :D

      Poista
  5. Siinäpä onkin sitten puuhaa :) Kosmetiikka on muuten oikeasti yllättävän riittoisaa (Paitsi sitten ne tuotteet, joita käyttää päivittäin ja tahtovat loppua aina liian nopeasti). :) Reilummalla kädellä kun käyttää, niin varmasti saa loppumaan. Mielenkiintoista nähdä saatko tosiaan kaikki käytettyä vuoden loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin on, varsinkin tollaset kaikki kuorinnat sun muut kestää todella kauan, vaikka niitä koittaisi käyttää suht ahkerasti. Mä odotan myös innolla miten näiden kanssa käy, toivotaan parasta! :D

      Poista
  6. Nää on niin mielenkiintoisia! Hauska sitten lukea, saatko kaikki käytettyä loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivittelen ainakin kerran tai pari projektin etenemistä tässä vuoden aikana ja vuoden lopussa tulee sitten lopullinen katsaus siihen, sainko nämä loppumaan vai en :D

      Poista
  7. Tsemppiä! Jään innolla seuraamaan miten sun käy :) Tuo Biozellin rakennesuihke on ihan parasta, oon itse käyttänyt sitä kolme matkakokoista pulloa ja lisää pitäisi saada. Aloitin myös oman pannuprojektin tälle vuodelle, jossa mukana pelkkiä meikkejä, mutta vähän tekisi mieli ottaa myös toinen kaikelle muulle kosmetiikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi suihke on ihan huippuhyvä ja mäkin oon sellasen pienemmän koon tosta käyttänyt<3 Sun projekti vaikutti myös tosi mielenkiintoiselta, innolla seurailen sen edistymistä! :)

      Poista
  8. Siinäpä riittää haastetta! Kiva ettet mee sieltä mistä aita on matalin. Mulla ois samat valinnat edessä ja pitäis vielä tsekata miten kävi viime vuoden projektissa. Ihania kyllä nuo UD:n punat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo halusin haastaa itseäni myös, vaikka osa näistä onkin tosi helppo saada vuodessa loppumaan, kunhan vaan jaksaa käyttää tuotteita :D Innolla odottelen sun projektia! Ne on ihania<3

      Poista
  9. Erilaisia projekteja on kiva seurata!

    Itselläni on kynsilakka (Project Polish), sekalainen setti (Project Use It Up, tämä vain Tubessa) ja joulukalenteriprojekti, missä käytän joulukalentereista tulleita tuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! Oho, sulla onkin ihan kiitettävä määrä erilaisia projekteja käynnissä :) Tsemmpiä noiden kanssa<3

      Poista
  10. Ohoh, oikein hauska projekti. Tuttuja tuotteita vilahti muutama, tuo TBS:n hoitovesi on oikeasti ihan tosi riittoisaa!:D Mä vaihdoin ton aamukäytöstä iltakäyttöön, kun TBS:n kalenterista tuli taas yksi kasvotuote joka täytyy pistää meikin alle, joten en kehtais miljoonaa eri tuotetta pistää aamuisin ja vieläpä ennen meikkiä:'D Toisaalta ihanaa ettei se lopu hetkeen kun esim vartalorasvojen kohdalla tuntuu että mä lotraan ne hetkessä vaikken omaa ees kovin kuivaa ihoa, vartalonrasvaus on vaan mulle niin tärkee:'D Sulla on kyllä tuota kosmetiikkaa varmasti vaikka muille jakaa, joten en ihmettele että sinä taas haluaisit sen nopeammin loppumaan;) Ihania nuo huulipunat, etenkin tuo kupari/pronssi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan superriittoisaa, mikä on tietysti hyvä kun tuote itsessään toimii, mutta pelkään että toi menee vanhaksi ennen kuin saan sen käytettyä pois :D Joo aamuisin mäkin meen aika vähällä tuotemäärällä, ja iltaisin onkin kiva lutrata sitten vähän useammankin tuotteen kanssa! Haha voisitko lahjoittaa mulle ton vartalonrasvaustaidon? :'D Mä oon niin surkea rasvaamaan kroppaa.. Noi UD:n huulipunat on ihan huippuja<3

      Poista
  11. MAHTAVAA! Näitä oon odotellutkin suomalaisiin blogeihin, youtubesta olen katsellut valtavan määrän näitä pan-projekteja ja toivonut että ne rantautuisi urakalla tännekin. Olen huomannut että postauksissa näkyy valtavasti uusien tuotteiden esittelyjä, mutta ei muisteta että yksi poskipuna kestää ikuisuuden. Aloitin itsekin projektin, kun tajusin kuinka monta varakappaletta olen hamstrannut laatikoihin, ja nyt pyrin saamaan kaikki tuotteet minimiin.

    Kosmetiikkatuotteen kuluttaminen loppuun tuntuu äärettömän hyvältä, ja uskon että uuden korvaavan tuotteen ostamisesta tulee jännempää kun ei tarvitse tarttua siihen yhteen jonka ostin puolihuolimattomasti aleista vuosi sitten. :D

    Tsemppiä, ja muista päivittää meitä projektista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toi on ihan totta ja mäkin kyllä hamstraan uusia tuotteita ihan liikaa siihen nähden, että voisin niitä vanhoja käyttää ensin pois.. Tää on vähän paha tapa, mutta varsinkin meikkejä tulee hankittua ihan sen takia, kun ne on niin ihania :D Tsemppiä sulle tohon projektiin, kuulostaa todella fiksulta tavoitteelta :) Ja toi on ihan totta, että sitten on kiva miettiä minkä tuotteen seuraavaksi hankkisi, kun ei tarvitse välttämättä käyttää niitä kaapissa jo lojuvia purkkeja!

      Poista
  12. Ompa kiva proggis edessä! Mun olis syytä myös toteuttaa tälläinen sillä liian moni tuote jää kaappiin odottamaan sitkun....tosin oon roskapostauksiin koittanut saada tyhjennettyä kaappia mutta tavaraa vain riittää.Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toteuta ihmeessä! Mäkin oon pyrkinyt saamaan täytettä loppuneet postauksiin käyttämällä tuotteita ahkerasti, mutta ei niitä silti tunnu vaan loppuvan kovinkaan paljon :D Kiitos, samoin sulle<3

      Poista
  13. Mä uskon kyllä, että saat monia tuotteita noista käytettyä! :) Kiva idea ja tavoite tälle vuodelle. Mä katsoin eka, että tuo Garnierin öljy on ihan hiuksille tarkoitettu kun mulla on semmoinen, mutta se olikin vartalolle :D Mä koitan nyt rasvailla ihoa useammin kun niitä rasvoja löytyy jo ihan liikaa ja toisekseen se on kyllä nyt ihan hyväkin kun iho kuivuu enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon todella, että saan ainakin suurimman osan käytettyä loppuun asti :) Haha joo toi on vartalolle tarkoitettu :D Hiusputelit on tosi samannäköisiä kyllä, ei ihme että luulit niin ensin! Rasvoja tosiaan kertyy tosi helposti ja munkin pitää tosissaan tsempata niiden käytön kanssa, kun en halua turhaan heittää kosmetiikkaa pois.

      Poista
  14. Niin vähän mut silti niin paljon :D Jos mä kyllästyn johonkin tuotteeseen niin alan aina tuhlaan sitä ihan hulluna ja otan aina tuotetta ihan super paljon :D Sulla ainakin riittää hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nimenomaan :D Haha mulla jää tossa tapauksessa tuotteet vaan laatikoihin pyörimään. Hyvässä lykyssä saatan väkisin koittaa käyttää niitä loppuun, jos tuote jo vetelee viimeisiään, mutta muuten hylkään ne vähän turhankin herkästi. Niin riittää! :D

      Poista
  15. Oi miten jännää! Ja samalla hassua, koska itsekin aloitin juuri oman ensimmäisen pannuprojektini :D Tsemppiä siis meille molemmille eikös <3 :D

    Nuo Freemanin naamiot on muuten ihan järkyttävän kokoisia, mullakin on pari sellaista kaapissa, jota en saa varmaan ikinä loppumaan :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tsemppiä molemmille, tällaiset projektit on kyllä ihan hauskoja ja kiva päästä seurailemaan sunkin pannuprojektia! :) Niin ne on :D Multa löytyy noita naamioitakin kolme kappaletta.. Plus kaikki muut naamiot mitä omistan!

      Poista
  16. Juuri tänään kirjoitin omasta pannuprojektista, jossa oli kyllä mukava pelkästään meikkejä :p En ihme ja kumma ole viime aikoina hamstrannut muuta kuin meikkejä (paitsi ihonhoitotuotteet mitä sain joululahjaksi). Olen kyllä huomannut, että kun olen alkanut kirjoittamaan joka kuukausi loppuneista tuotteista, niin käytän kerralla loppuun yhden tuotteen ja siirryn sitten vasta seuraavaan niin nurkkiin ei ole jäänyt kovinkaan monta ihonhoito tai hiustenhoito tuotetta pyörimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuneet -postaukset auttoi kyllä mullakin tohon, sillä halusin totta kai saada postauksiin jotain sisältöä eikä sitä oikein synny silloin, kun käyttää yhtä aikaa kymmentä samanlaista tuotetta :D Mulla on ihan älytön määrä kaikkia hiusputeleita, vartalovoiteista puhumattakaan, enkä tiedä miten saan ne kaikki käytettyä pois. Tää projekti kuitenkin auttaa siinä ihan kivasti :) Tsempit sullekin vielä sun projektiin<3

      Poista

Kiitos kommentista!