perjantai 12. tammikuuta 2018

Ensimmäistä kertaa itseruskettavaa | Jet Set Sun


Itseruskettavat tuotteet ovat olleet mulle aina vähän etäinen tuoteryhmä, sillä jostain syystä olen jopa pelännyt niiden käyttöä. Kevyesti asteittain päivettäviä voiteita olen käyttänyt muutamiakin erilaisia, mutta varsinaista itseruskettavaa en ollut aiemmin uskaltautunut testaamaan. Pariisista lähtöisin oleva BT Cosmetics -tuotesarja sisältää kaksi erityyppistä itseruskettavaa tuotetta, joista mä pääsin suureksi ilokseni testaamaan toista! Jet Set Sun Tanning Spray ja Tanning Lotion ovat sama tuote, mutta eri muodossa. Tanning Spray on hienojakoinen suihke ja Tanning Lotion taas hienojakoinen neste. Molempia tuotteita kuvaillaan nopeasti kuivuviksi, mutta Tanning Lotion antaa syvemmän ja tummemman lopputuloksen jo yhdellä käyttökerralla. Näin aloittelijana mulle suositeltiin Tanning Sprayta ja itseruskettavan levitystä helpottamaan sain myös Jet Set Sun Tanning Gloven.


Jet Set Sun Tanning Spray* on täysin hajuton, hienojakoinen itseruskettava suihke, jonka sanotaan soveltuvan kaikille ihotyypeille. Tuote on nopeasti kuivuvaa ja rusketus tekeytyy lopulliseksi 4-5 tunnin kuluttua sen levityksestä. Syvemmän lopputuloksen saa kerrostamalla tuotetta peräkkäisinä päivinä, mutta jo yhdellä kerralla saa kauniin, luonnollisen rusketuksen. Suihke soveltuu käytettäväksi myös kasvoille, ja sitä voi suihkia joko pullosta suoraan iholle tai levittää erillisen levityskintaan kanssa. Ennen itseruskettavan levitystä iho tulisi kuoria ja kosteuttaa hyvin. Kunnollinen kuorinta ja kosteutus edesauttavat tasaisen rusketuksen aikaansaamista, ja huolellinen ihon kosteutus jälkeenpäin auttaa rusketusta pysymään kauniina pidempään. 150 ml pullo maksaa 29,95 €.


Suihke osoittautui todella helppokäyttöiseksi. Itseruskettava on sävyltään ruskeaa, mikä helpotti huomattavasti näkemään minne sitä oli jo levitetty ja minne ei. Kuivuminen tapahtui todella nopeasti ja muutaman tunnin kuluttua lopullinen sävy oli nähtävissä. Iho oli saanut kauniin, mutta hyvin luonnollisen rusketuksen. Mun makuuni rusketus oli riittävän syvä, mutta kovin tummasta lopputuloksesta pitävälle yksi kerta tämän kanssa ei varmasti riittäisi. Tuotetta pystyy onneksi halutessaan kerrostamaan, mutta suosittelisin tätä itseruskettavaa suihketta erityisesti henkilöille, jotka kaipaavat nimenomaan luonnollista lopputulosta. Suihke on myös tosiaan täysin hajutonta, mikä oli mulle itselleni todella positiivinen yllätys. Nän herkkäihoisena odotin myös jännityksellä reagoiko oma ihoni tuotteeseen jollain tavalla, mutta ainakaan yhden käyttökerran jälkeen iho ei ole reagoinut millään tavalla. Mähän saan monista ihan tavallisista vartalovoiteistakin ihottumaa, joten olin todella iloinen siitä, ettei tämä itseruskettava sellaista aiheuttanut.


Jet Set Sun Tanning Glove* osoittautui mulle myös hyvinkin tarpeelliseksi tuotteeksi. Kyseessä on levityskinnas, joka on suunniteltu erityisesti Jet Set Sun rusketustuotteiden levittämiseen. Kinnas helpottaa tasaisen lopputuloksen aikaansaamista sekä suojaa käsiä levityksen aikana. Tanning Sprayn kanssa kinnas ei suinkaan ole pakollinen tuote, sillä suihketta voi hyvin suihkia suoraan iholle. Itse kuitenkin koin helpommaksi suihkuttaa itseruskettavaa ensin kintaalle ja sen jälkeen hieroa se iholle. Levityskintaan materiaali on hyvin pehmeää ja se oli käytön jälkeen myös helppo puhdistaa saippuaveden kanssa. Tuotteen hinta on 6,95 €.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kertani itseruskettavan kanssa sujui paremmin ja helpommin kuin osasin odottaa. Jet Set Sun tuotteet osoittautuivat todella helppokäyttöisiksi, lopputulos oli omaa silmääni miellyttävä eikä ihokaan reagoinut tuotteisiin. Kaikki kauhukuvat läikikkäästä ja oranssista lopputuloksesta olivat täysin turhia, vaikka pientä epätasaisuutta iholle jäikin. Siitä syytän kuitenkin ennemminkin omia taitojani ensikertalaisena sekä paikoitellen todella kuivaa ihoani kuin itse tuotetta. Tämän kokemuksen jälkeen uskallan ehdottomati jatkossakin käyttää itseruskettavia tuotteita! 


Sain testattavaksi myös BT Cosmeticsin Black Masque Peel Off* -mustapäänaamion, josta olin todella innoissani. Mustapäänaamiot ovat mulle itselleni tarpeellisia, sillä multa löytyy mustapäitä sekä leuasta että nenästä. Naamiot ovat kuitenkin mulle vähän hankalia, sillä ne ovat todella tujuja ja monesti ne kuivattavat mun jo valmiiksi kuivaa ihoani aivan liikaa. Lisäksi kuiva ihoni aiheuttaa sen, että ne mustapäät ovat todella tiukasti kiinni ihossa eivätkä ne lähde sieltä kovinkaan helposti pois. Tämä mustapäänaamio sisältää kuorivaa ja imukykyistä aktiivihiiltä, jonka on tarkoitus poistaa mustapäät ja imeä itseensä myös muut ihon epäpuhtaudet. Naamio auttaa myös hillitsemään ihon talin tuotantoa ja avaamaan tukkeutuneita ihohuokosia. Naamion hinta on 12,95 €.


Naamiota tulee levittää kuivalle iholle keskittyen kasvojen T-alueeseen, eli leukaan, nenään ja otsaan. Naamion vaikutusaika on 30 minuuttia tai kunnes se on kokonaan kuivunut, jonka jälken naamio tulee repiä pois kasvoilta. Tuotetta suositellaan käytettäväksi korkeintaan kolme kertaa viikossa. Poikaystäväni pääsi mukaan testaamaan tuotetta ja levitin naamiota hänelle vain nenään. Itselleni laitoin naamion sekä nenään että leukaan ja reilun 20 minuutin vaikutusajan naamio oli kummallakin täysin kuivunut. Poisrepiminen oli helppoa ja kivutonta. Naamio lähti yhtenä kappaleena sekä nenästä että leuasta ja kyllähän se oli niitä epäpuhtauksia itseensä imenyt! Mustapäitä jäi naamioon kummallakin, mutta kyllä niitä silti vielä ihoonkin jäi. Teholtaan tämä ei siis poikennut muista vastaavista naamioista, joita olen testannut. Mutta yksi iso plussa tälle tuotteelle on pakko antaa - tämä ei tehnyt ihostani kuivaa! Aiemmat mustapäänaamiokokeiluni ovat kaikki päättyneet rutikuivaan ja kutisevaan ihoon, mutta tämä BT Cosmeticsin naamio ei aiheuttanut samaa reaktiota. Kyllä tämäkin ihoa kuivatti ja naamion poisoton jälkeen laitoin kunnon seerumit ja voiteet iholle, mutta sellaisesta kutisevan kuivasta ihosta ei ollut tietoakaan. Tätä uskallan siis turvallisin mielin käyttää myös jatkossa ja voin suositella tätä myös muille kuivaihoisille.

Jet Set Sun tuotteista pääsette lukemaan lisää heidän verkkosivuiltaan. Koodilla "LIPSTICKLOVE" saatte verkkokaupassa tehdyistä ostoksista -10% alennuksen!

*Tuote saatu blogin kautta

Käytättekö te itseruskettavia tuotteita? :)

16 kommenttia:

  1. Käytin viime kesänä pitkästä aikaa itseruskettavaa. Mulla on jäänyt traumat kun teininä on joskus käyttänyt voidemaisia itseruskettavia, jonka lopputulos on ollut oranssi ja laikukas :D
    Viime kesänä käytin vaahtomaista itseruskettavaa joka oli väriltään valmiiksi jo ruskeaa ja sillä sai kans todella kauniin ja tasasen rusketuksen :)

    Kivan kuuloinen myös tuo mustapää naamio. Peel-Off naamiot on ihan mun suosikkeja, kun parastahan on se että ne saa repiä pois! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tosiaan itse oo aikaisemmin itseruskettavia käyttänyt, muttä sain silloin teininä traumat muiden itseruskettavista :D Kun iho tosiaan oli oranssi ja läikikäs enkä todellakaan halunnut sellaista itselleni. Nykyajan itseruskettavat on varmaan astetta kehittyneempiä kuin ne vuosien takaiset ja värikin alkaa olla monissa ihan kohdillaan :'D

      Peel off naamioiden koko jujuhan on tosiaan just se poisrepiminen! Miten se voikin olla niin hauskaa repiä sitä naamiota pois kasvoilta? :D

      Poista
  2. Oon tosi laiska käyttämään itseruskettavia, niiden kanssa kun pitää olla niin tarkka ettei tule rumaa jälkeä. Vita Liberata ja Eco by Sonya oli käytössä viime vuonna ja tykkäsin kyllä tosi paljon molemmista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin pitää, senpä takia mä en tällaisia halua ihan jatkuvasti käyttääkään, vaikka tää osoittautuikin hyväksi tuotteeksi :) Kiva kuulla, että noiden brändien tuotteet on olleet hyviä!

      Poista
  3. Itse en ole myös pitkiin aikoihin käyttänyt itseruskettavia, tosin jostain syystä nyt juuri lähiaikoina on tullut kauhea kutkutus kokeilla pitkästä aikaa :D Tuo naamio muuten kuulostaa tosi hyvältä, kiva, jos ei edes kuivattanut ihoa erityisemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tälleen keskellä talvea sellanen pieni väri iholla näytti melkoisen hyvältä :D Joo siis yllätyin tosi positiivisesti tosta naamiosta, kun yleensä tollaset tekee mun ihon ihan rutikuivaksi ja saa sen kutisemaan. Toikin joo kuivatti hieman, mutta ei todellakaan niin pahasti kuin muut vastaavat, joita oon testannut :)

      Poista
  4. Mä käytin myös vasta viime vuonna ekan kerran itseruskettavaa, koska sain töiden kautta testiin tuotteita :) En kuitenkaan näe, että käyttäisin niitä jatkuvasti ja silloinkin käyttö jäi muutamaan kertaan. Tuo suihkutettava vaikuttaa kyllä varteenotettavalta, sillä se aikaisemmin käyttämäni oli melkoisen tummaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tästä mullekaan mikään vakituinen tapa tule, mutta ehdottomasti uskallan nyt jatkossakin välillä käyttää näitä :) Tää ei tosiaan tehnyt ainakaan mun makuuni yhtään liian tummaa lopputulosta vaan jälki oli superluonnollinen, vaikka selkeästi eron kyllä huomasi!

      Poista
  5. Mä en edelleenkään oo koskaan käyttänyt itseruskettavaa saatika koskenut sellaiseen. Se laikukkuus pelottaa, vaikka tuleehan oikeessakin brunassa pieniä eroavaisuuksia, koska kenenkään iho ei varmaan oo tasainen:D
    Oishan se ihana kun ekoina päivinä jolloin kevään lopulla/kesällä voi laittaa lyhyempää vaatetta, niin iho ei olisi niin valkoinen vaan pientä brunaa ois havaittavissa itseruskettavan avulla. Mutta njääh en taida vielä tänäkään vuonna uskaltaa kokeilla:D Tasaiseksi levitys ei näet oon varmana mun vahvuus!

    Peel-off maskit, aij että mun lemppareita ja mieskin tykkää niistä! Tää muistuttikin että täytyisi taas laittaa sellainen kun viime kerrasta on jo tovi. Itse rakastan niitä Maybeautyn maskeja joita monissa blogeissa on näkynyt, omassa jo kaksi kertaa. En vaan malta luopua niistä kun ne on niin hyviä, ostin jopa serkulleni niitä joululahjaksi kun hän toivoi sellaisia ja tiesin sen olevan toimiva omasta kokemuksesta!:D

    Tuotakin voisi kokeilla kun sulla tuo on kätevästi tuubissa, eikä yhdessä annospussissa. Itse en voi näet annospussillista käyttää kokonaan itselle vaan se täytyy nimenomaan käyttää silloin kun mieskin haluaa sen, ettei sitä mene hukkaan:D Levitän itse otsaan, nenään ja leukaan ja yksi pussi riittäisi koko nassuun. Ehdottomasti plussaa tuubipakkauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee, mutta jotenkin se eroavaisuus häiritsee ainakin mua enemmän, jos tiedän että oon itse aiheuttanut sen :D Ootko kokeillut semmosia asteittain päivettäviä voiteita? Niillä kun saa pikkuhiljaa kerrostamalla kivan sävyn iholle, muttei kuitenkaan mitään itseruskettavan tasoista lopputulosta :D Aattelin, että joku semmonen vois olla sulle hyvä just alkukesään ennen varsinaista brunaa, kun niiden kanssa ei tarvii olla yhtä varovaisia ja tarkkoja kuin itseruskettavien :)

      Maybeautya pääsin itsekin testaamaan, kun sellanen pussi tuli Bette Boxista, mutta valitettavasti se kuivatti mun ihoani ihan liikaa :/ Ja siis joo siinä annospussissa oli kyllä ihan liikaa yhdelle käyttökerralle eli ei ihme että säkin käytät sitä miehesi kanssa yhtä aikaa :D Menee vaan turhaan hukkaan sitä tavaraa muuten!

      Poista
  6. Mä oon joskus nuorempana kokeillut muutaman kerran itseruskettavia, mutta en oikein innostunut niistä. Pitäisi ehkä tänä kesänä taas testata, hieman ärsyttää olla kesälläkin ihan vitivalkoinen kun oikein rusketu, palan vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän sama, palan ihan törkeen helposti enkä Suomessa saa ikinä kuin korkeintaan ihan tosi kevyen rusketuksen. Ulkomailla se väri sentään tarttuu vähän paremmin, mutta todennäköisesti mitään reissua ei oo ensi kesänäkään tulossa :D

      Poista
  7. Kiinnostukseni heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun mainitsit sanan hajuton itseruskettava :D Itse käytän itseruskettavia melko satunnaisesti, mutta en ole törmännyt vielä yhteenkään puteliin, jossa se haju olisi ollut kovin miellyttävä. Toisin sanoen aina iholle on jäänyt sellainen keinotekoinen haju, joka toki lähtee hieman ensimmäisen suihkun jälkeen. Iso plussa myös tuolle levityskintaalle - sen kanssa levitys on niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse pelätä että kädet tai sormenvälit jäisivät ikävän laikukkaiksi (kokemusta on!) :D

    Itse en ole koskaan testannut noita mustapäänaamioita, mutta tekisi kyllä mieli! Vaikka ihoni on muuten melko hyvässä kunnossa, tulee niitä mustapäitä aina silloin tällöin juuri siihen T-alueelle. Täytyykin käydä kurkkaamassa nuo nettisivut, en ole nimittäin koskaan kuullut tuosta kyseisestä merkistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo tosta hajuttomuudesta tää saa kyllä ison plussan! Mä oon kuullut lukemattomia kertoja noista itseruskettavien hajuista, kuinka ne on niin epämiellyttäviä, mutta tän kanssa ei oo sitä ongelmaa :) Ja noita kauhukertomuksia siitä, kuinka itseruskettava jää sormien väliin jne. on myös saanut kuulla :D Kinnas helpottaa ja auttaa tossakin asiassa varmasti hurjan paljon :)

      Mulla on ihan sama. Muuten ei pahemmin mitään epäpuhtauksia ole, mutta noita mustapäitä kyllä tulee.. Käy ihmeessä, mullekin tää brändi oli ihan uusi! :)

      Poista
  8. Toi itseruskettava kuulostaa kyllä hyvältä! Mä olen tosi laiska käyttämään itseruskettavia, vaikka aina keväällä innostun ja ostan niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hurjan hyvää, suosittelen testaamaan jos sellaisia tykkäät silloin tällöin käyttää! :)

      Poista

Kiitos kommentista!