perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulun kosmetiikkalahjat


Joulu on nyt virallisesti takanapäin ja ajattelin esitellä myös teille hieman tarkemmin ne saamani lahjat, jotka tavalla tai toisella liittyvät kosmetiikkaan. Mä olin suorastaan ällistynyt siitä, kuinka paljon lahjoja sain. Mä en siis todellakaan ole enää aikuisiällä tottunut siihen, että lahjoja tulee paria pakettia tai kirjekuorta enempää, sillä meidän perheessäkään ei oo ollut tapana niitä lahjoja aikuisille mitenkään hirveästi antaa. Sen toki tiesin, että poikaystävältäni lahjoja tulen saamaan ja lisäksi meillä on pienen kaveriporukan kesken ollut muutaman vuoden ajan tapana arpoa kuka ostaa lahjan kellekin, eli tiesin myös sen, että sieltä suunnasta tulen saamaan lahjan. Mitäs se joulupukki mulle sitten tänä vuonna toi?


Poikaystäväni antoi mulle mm. tämän ihanan The Body Shopin "joulupallon", joka sisälsi neljä Vanilla Chai -joulusarjan tuotetta. Mähän en ole aiemmin tätä Vanilla Chai -sarjaa omistanut, sillä vuosi sitten sen tuoksu ei oikein iskenyt muhun. Ilmeisesti mun olisi pitänyt jo vuosi sitten antaa tälle sarjalle toinen mahdollisuus, sillä tuoksuhan on aivan ihana! Mä muistelin, että tää olisi ollut selkeästi mausteisempi, mutta mitä vielä - tää on aivan ihanan vaniljainen ripauksella jouluisia mausteita. Pallon sisältä paljastui Vanilla Chai Hand Cream (30 ml), Shower Gel (60 ml), Exfoliating Sugar Body Scrub (50 ml) sekä Body Butter (50 ml). Toi pallo itsessäänkin on jotenkin aivan ihana enkä tosta haluaisi luopua. The Body Shopin tuotteet kelpaavat aina, joten tää oli ihan hurjan kiva yllätys ♥


Poikaystäväni äidiltä sain Oriflamen Sparkling Collectioniin kuuluvan Body Lotion -vartalovoiteen sekä Bubble Bath -kylpyvaahdon. Kylpyammettahan mulla ei ole, mutta uskoisin, että tota voi hyvin käyttää myös ihan vaan suihkugeelinä. Tuotteet tuoksuvat aivan ihanalle, samaan aikaan makeahkolle, mutta kuitenkin raikkaalle. Vartalovoide imeytyy ihoon todella nopeasti, mutta kosteuttaa kuitenkin ihan kivasti. Oriflamehan ei ole cruelty free, joten itse en näitä tuotteita olisi itselleni ostanut, mutta totta kai mä käytän saamani lahjat pois ja olen niistä kiitollinen ja iloinen!


Lahjojen joukosta paljastui myös tämä Escadan Fiesta Carioca EdT hajuvesi. Joku on ehkä saattanut huomata, miten oon pariinkin otteeseen käynyt tätä kyseistä hajuvettä tuoksuttelemassa, kun sen nyt sain itselleni joululahjaksi. Tästä kukkaistuoksusta löytyy passionhedelmää ja punaista vadelmaa, appelsiinin- ja passionkukkaa sekä myskiä ja setriä. Aivan ihana tuoksu, tykkään tästä ihan hurjasti! Oriflamen tapaan Escadakaan ei ole cruelty free, eli tätäkään en olisi itse ostanut tai tule jatkossa ostamaan.


Näiden lisäksi sain vielä lahjakortit 90 minuutin pituiseen jalkahoitoon ja 60 minuutin hierontaan, rahaa, Sokoksen lahjakortin, Iittalan rasian esimerkiksi koruja varten, Tuutikki-muumimukin, Calvin Kleinin ihania kimaltavia sukkia, suklaata, elokuvalippuja, arpoja sekä salaatti-/tarjoilukulhon ja pari lautasta/tarjoiluastiaa. Kaverini oli tehnyt mulle lahjaksi myös ihanan purnukan, josta löytyy näppärästi maitoa lukuun ottamatta ainekset minttukaakaoon! Olin siis selkeesti ollut kiltti, sillä en todellakaan odottanut saavani kuin ehkä pari pakettia - ja nekin pääasiassa poikaystävältäni :D Hänen perheensä vähän yllätti ♥

Saitteko te kosmetiikkaa joululahjaksi? :)

27 kommenttia:

  1. Aivan ihania lahjoja oot saanut! Tuo Vanilla Chain pallo on söpö joten toivottavasti sen voisi jotenkin uusiokäyttää :) Mä sain kosmetiikkaa vain poikaystävältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pallo on kyllä superihana, pitää keksiä sille jotain käyttöä ihan ehdottomasti! Kiva että säkin sait kosmetiikkaa lahjaksi<3

      Poista
  2. Onpa ihania lahjoja! Hauska idea tuo minttukaakao :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä toi idea oli aivan ihana ja tosiaan hauska<3 :D

      Poista
  3. Oon tosi ilonen sun puolesta, et sait noin runsaasti ihania lahjoja ja osaat iloita niistäkin, mitä ite et ois ostanut :) Mä en saanut mitään keltään, tai no, työnantaja tarjosi jouluaterian ja joulupuuron <3 Vaikka en saanutkaan mitään lahjaksi, niin pidin kyllä huolen, et heti alennusmyyntien alkaessa on postissa tulossa mulle paketti jos toinenkin! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostetut lahjat on monesti ihan yhtä hyviä, ellei jopa parempia, kuin ne muilta saadut ;D Mulla jää alennusmyynnit tänä vuonna kokonaan välistä, kun joudun pitämään vähän taukoa kaiken ylimääräisen ostamisesta. Mutta ehkä ihan hyvä näin, niin saan kulutettua varastoja tyhjemmiksi :D

      Poista
  4. Ihania lahjoja:) Escadan pullo on todella kaunis ja piristävän iloinen:)
    Sain vain yhden lahja, ukkelilta lahjakortin kauneushoitolaan kuten toivoinkin (eli "käskin")!
    Itse ostin lahjat vain ukkelille ja pojilleni, sekä yhdelle ystävälle. En enää tässä iässä haikaile mitään, kun on tavaraa jo liiaksikin niin kuin yleensä vähän varttuneemmilla ihmisillä tuppaa olemaan, ja ostelen ihan riittävästi itselleni muutenkin kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta;)
    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Escadan pullot on aina mun mielestä tosi kivoja ja pirtsakoita :) Kauneushoitolan lahjakortti toimii kyllä aina ja kiva, että sait juuri sen mitä halusitkin! <3 Ihana uutta vuotta :)

      Poista
  5. Ooooh miten ihania lahjoja ♥ Siis voisin ottaa nää kaikki itsellekin :D Escadan tuoksut on aivan ihania ja toi The body shopin pallero myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep olin kyllä itekin hurjan tyytyväinen näihin<3 Mutta säkin sait kyllä niin kivoja lahjoja että! :D

      Poista
  6. Aivan ihania lahjoja! ♥ The Body Shopin tuotteet ovat kyllä aina mieluisia, samoin voisin kuvitella että tuo Escadan hajuvesi tuoksuu hyvälle :) Itsekään en odottanut tänä vuonna saavani kovinkaan montaa lahjaa, mutta kyllähän niitä paketteja sitten alkoi eteen ilmestyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Escadan hajuvesi on kyllä ihana, jotenkin myös mun mielestä selkeesti erilainen kuin monet aiemmista tuoksuista :) Heh tiedän ton tunteen, mä olin ihan ällistynyt siitä pakettimäärästä, jonka itselleni poikaystäväni äidin luona aattona sain :D En todellakaan odottanut mitään sellaista!

      Poista
  7. Ihania lahjoja! Itse sain ihan pikkuruisen kosmea mm. lahjakortin twistbeelle, tbs:lta muutaman mukavan jutun mm. eye maskin ja suihkugeeliä ja Glamglowlta lisää mun lempparinaamiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanilta kuulostaa sunkin kosmetiikkalahjat<3 Olisivat kelvanneet mullekin! ;)

      Poista
  8. Oi mitä lahjoja, moni olisi kelvannut mullekin kuten tuo TBS lahjapakkaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi TBS:n lahjapakkaus on niin ihana ja toi pallo itsessäänkin jo ihan superkiva<3 :D

      Poista
  9. Joo-o mitä ihania lahjoja! TBS:n Vanilla Chai on ihan herkkurakkautta, sitten tuo Escadan hajuvesi, se on mun lemppari kaikista Escadan kausituoksuista mitä on tällä hetkellä mulla:D Harmi että muutama mun lemppari on lopuillaan:( KOHTA MUUTEN ILMESTYY UUSI 8) Se on tää uuden vuoden juttu mitä aina ootan;)

    Mulla ei enää kauheasti paketteja ollut, mikä on outoa kun niitä aina on ollut ihan aikuisiälläkin:D Ymmärrän toisaalta, isäni oli se joka huolehti aina meidän tyttärien joululahjoista ja hänen mielestä niitä piti olla paljon. Enää hän ei täällä ole, joten sitä sitten täytyy totutella siihen ettei paketteja enää tule, vaan lahja on rahana:D
    Tietysti sain pari pakettia tänä vuonna 8) Mieheltäni Urban Decayn Smoky eye paletin 8) Tiesin kyllä saavani sen, hän ei osaa yllättää (joskus osaa) joten oon lahjojen ostossa mukana:'D Katselin muuten sit ilolla kun siskonpojat repi auki monta lahjapakettia, lapsuuden muistot tuli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Escadan tuoksut on kyllä tosi hyviä! Ja muistelinkin, että sulta niitä löytyy melkoisesti ;) Uudet tuoksut täytyy aina käydä tuoksuttelemassa, toivottavasti se seuraavakin tuoksuu hyvälle!

      Noin läheisen ihmisen kuolema muuttaa väkisinkin tällaisia juhlapyhiä, tavalla tai toisella. Munkin joulut on äidin ja isovanhempien kuoleman jälkeen olleet ihan erilaisia kuin aiemmin ja se ajatus jollain tavalla myös ahdistaa joka vuosi. Ihanaa, että sait paketteja kuitenkin mieheltäsi! Toi UD:n paletti on ihana ja sopii sulle varmasti loistavasti<3

      Poista
  10. Ihana tuo The Body Shopin joulupallo! <3 Sun poikaystävä selvästi tietää mistä tykkäät :) Mulla on tuo sama Escadan hajuvesi minkä sait lahjaksi ja se on kyllä niin ihanan tuoksuinen <3 Usein tulee käytettyä sitä :) Tuo purnkka oli mun mielestä kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo niin se taitaa tietää<3 :) Escadan hajuvedet iskee muhun käytännössä aina, joten oli tosi kiva saada toikin kokoelmiin!

      Poista
  11. Voi miten ihania lahjoja! <3 Ja siis tuo pallo on kyllä todella kaunis, sinuna varmaan säilyttäisin :D Jos käytät vaikka pöytäkoristeena ensi vuonna tai säilytät siellä sisällä jotain joulukoristeita/kortteja/pipareita/tms :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkeistä! Toi olis varmaan ihan täydellinen just jollekin pipareille tms :) En meinaan oikeasti keksinyt mitään fiksua tapaa käyttää tota uudestaan, mutta sultahan tuli montakin eri vaihtoehtoa :D

      Poista
  12. Oi miten ihania lahjoja ja upeat kuvat! :) Vanilla chai on mun kaikkien aikojen suosikki TBS tuoksu <3 Sain itse kanssa kosmetiikkaa jonkin verran, se ilahduttaa aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanilla Chain tuoksu tosiaan yllätti, kun en muistanut että se olisi ollut näin hyvä<3 Kosmetiikkaa on kyllä tosi kiva saada lahjaksi ja mulle on tavallaan myös helppo ostaa sitä, kun tykkään niin monenlaisesta kosmetiikasta!

      Poista
  13. Tuo The Body Shopin joulupallo on kyllä tosi söpö vaikka en tuosta Vanilla Chai tuoksusta yhtään tykkääkkään :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallo on suloinen<3 Ja noita myytiin vissiin myös muiden joulun kausituotteiden kanssa!

      Poista
  14. Vähän myöhässä vastailen,mutta.. Tuntuisi siltä, että viime vuonna olin ilmeisesti ollut erittäin.. Kiltti? Enpä olisi uskonut :S

    Sain joululahjaksi mm. mieheltäni risteilymatkan, sviitissä. Tuo matka käytettiin ja teki kyllä niin hyvää saada aikaa kaksistaan, pitkän tauon jälkeen päästiin kodista ja tutuista työympyröistä pois. Päästiin myös nauttimaan vähän paremman tasoista ruokaa. Irtiotto arjesta on välillä niin paikallaan, vaikka sitä saisikin odottaa.

    Sitten sain tuoksuja, mm. Bvlgarin, Calvin Kleinin ja Guccin tuoksut. Bvlgarilta olin kehunut tuoksun pulloa, ilmeisesti hän muisti innostukseni pulloa kohtaan. Calvin Kleiniltä sain tuoksun lisäksi myös deodorantin. Ihana tuoksu, mistä ensimmäisellä tuoksutuksella tuli mieleen vapaus :') hahah!

    Sain myös Michael Korsin clutchin, mihin pistin kosmetiikkaa, jota kuljetan mukana uudessa kassissani. Meikkivoide, huulipuna, highliter tuli saatua. Ne löysikin heti tiensä uuteen clutchiin ja kassiini. Korsilta sain siis lahjaksi toisenkin tuotteen, uuden laukun. Laitoin clutchin laukkuun,sillä niiden värimaailma oli täysin sama. <3

    Guessilta puolestaan sain lompakon, mikä oli aivan ihanan värinen, lempivärissäni.
    Sitten mukana oli Cliniquelta rasvaa, ripsiväriä ym., ne ei kyllä suosikkejani ole,joten lahjoitin eteenpäin antajan luvalla. :)

    Muutoin lahjat olikin sitten pitkälti syötäviä, juotavia ja rahaa. Ei voisi olla tyytyväisempi! Vähempikin olisi riittänyt. Mikälie ihmisiin mennyt viime jouluna :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!