maanantai 11. joulukuuta 2017

Lumene Nordic Beauty Advent Calendar | Luukut 6-10


Tänään olisi Lumenen joulukalenterin viiden seuraavan luukun esittelyn aika. Olin oikein tyytyväinen viiden ensimmäisen luukun sisältöön ja totta kai toivoin saman linjan jatkuvan vastaisuudessakin ja täytyy sanoa, että kyllähän se jatkui. Sinänsä tykkään ehkä enemmän ajatuksesta, että saan joulukalenterista useamman eri brändin kosmetiikkatuotteita, mutta toisaalta jos tietää pitävänsä jonkun tietyn brändin tuotteista niin tääkin on tosi hyvä vaihtoehto. Lumene on tässä viimeisen vuoden aikana jäänyt mulle vähän etäiseksi, mutta tää kalenteri on kyllä ollut ihan loistava tapa päästä perille taas näistä Lumenen nykyisistä tuotteista! Luukkujen 1-5 sisällön pääsette lukemaan tästä postauksesta.

*Mainoslinkki



Luomivärinpohjustusvoide, jonka on tarkoitus helpottaa luomivärien levittämistä luomille, pidentää meikin kestoa ja tuoda luomivärien sävyt intensiivisemmin esille. Koostumukseltaan tämä oli melko paksua ja tönkköä, mikä on aika yleistä luomivärinpohjustajien kohdalla. Primer on väriltään vaaleaa ja soveltuu sen puoleen oikein hyvin vaalealle iholle pohjustamaan myös vaaleaa silmämeikkiä. Mä käytän primeria luomilla lähes päivittäin ja ehdottomasti aina, jos teen vähänkin "monimutkaisemman" tai värikkäämmän silmämeikin. Tämä primer on muutaman päivän kokemuksen jälkeen osoittanut todella hyväksi. Se ei kasaannu luomille vaan asettuu oikein kauniisti paikoilleen. Meikki pysyy hyvännäköisenä koko päivän eikä primer tekee juuri sen mitä lupaakin. Sitä en osaa sanoa kuinka hyvin tämä toimisi hellekeleillä, mutta tähän aikaan vuodesta ja mun ihollani primer on toiminut loistavasti.
Hinta: 13,80 €/5 ml (eleven.fi).



7. Luukku Lumene Valo Overnight Bright Sleeping Cream (15 ml)*

Ihoa heleyttävä ja uudistava yövoide, joka on suunnattu kaikille ihotyypeille. Voide lupaa sekä ravita ihoa että palauttaa sen elinvoiman yön aikana. Voide sisältää ihon kosteustasapainosta huolehtivaa lähdevettä ja hyaluronihappoa sekä ihoa kirkastavaa C-vitamiinia ja lakansiemenuutetta. Voiteen kuvataan tosiaan soveltuvan kaikille ihotyypeille, mutta tää ei kyllä missään nimessä ollut riittävän kosteuttava yövoide omalle kuivalle iholleni. Kesällä tämä ehkä menisi, mutta ei talvella ja suosittelisinkin tätä ennemmin vähän vähemmän kuivalle ihotyypille. Sekaiholle tai rasvoittuvalle iholle tämä saattaa hyvinkin olla riittävän kosteuttava ja tehokas, mutta mun iholleni tämä ei sopinut.
Hinta: 24,70 €/50 ml (eleven.fi).



8. Luukku: Lumene Gel Effect Kynsilakka sävyssä  9 Moonlit/Kuun Loisteessa (5 ml)*
Tämä on jo toinen Gel Effect Kynsilakka, joka tästä kalenterista on tullut. Tällä kertaa sävynä oli kaunis tumma purppura, joka soveltuu mielestäni loistavasti tähän vuodenaikaan ja vaikkapa joululakaksi kynsille! Kynsilakkaa kuvaillaan pitkäkestoiseksi ja nopeasti kuivuvaksi, mutta mä en tosiaan itse kynsilakkoja pahemmin käytä enkä tätäkään yksilöä ole testannut. Uskon, että monille nämä kynsilakat ovat kuitenkin iloisia yllätyksiä ja kunhan näitä nyt ei mitään kymmentä kappaletta tule yhteensä, ei muakaan näiden saaminen harmita lainkaan!
Hinta: 6,80 €/5 ml (eleven.fi).


9. Luukku: Lumene Lähde Pure Artic Miracle 3in1 Micellar Cleansing Water (50 ml)*
Hajusteeton ja öljytön misellivesi, joka lupaa puhdistaa kasvoilta meikit ja muut epäpuhtaudet. Misellivesi sisältää pohjoista lähdevettä sekä koivumahlaa, jonka on tarkoitus kosteuttaa ihoa, jolloin lopputuloksena iho on kuulas, raikas ja säteilevä. Mä olen tätä samaista misellivettä joskus käyttänyt ja ihan hyvin tuote toimii ihonpuhdistuksen viimeistelyssä. Ei tässä mitään erikoista mun mielestäni ole, mutta tuote itsessään on kyllä ihan toimiva, ei siinä mitään. Mieluusti käytän tämänkin pullon loppuun ja tämä 50 ml koko on ihan loistava otettavaksi mukaan matkoille.
Hinta: 4,90 €/50 ml tai 9,80 €/250 ml (eleven.fi).


10. Luukku: Lumene Nordic Chic Moisturizing Lipstick sävyssä 11 First Day of Spring/Kevät (1,0g)*
Ihana minihuulipuna! Lumenen kosteuttavat huulipunat sisältävät arganöljyä ja puna lupaa jättää huulet heleiksi ja pehmeiksi. Kevät on sävyltään todella kaunis korallinen pinkki ja tämä todellakin on nimensä veroinen, sillä sävy soveltuu mielestäni täydellisesti nimeonomaan kevääseen ja kesään. Mä oon viime aikoina käyttänyt niin paljon todella tummia huulipunia, että oli oikeasti todella virkistää vaihteeksi punata huulet tällaisella raikkaalla ja pirteällä sävyllä. Koko meikki näytti paljon freshimmältä! Ja siis onhan tällanen pikkuruinen huulipuna nyt vaan aika söpökin, ehkäpä mä tän jopa saan käytettyä joskus loppuun, kun tuntuu ettei noi normaalin kokoiset huulipunat lopu ikinä :D
Hinta: 11,80 €/3,50 g (eleven.fi).

Miltä luukkujen sisällöt vaikuttavat teidän mielestänne? :)

18 kommenttia:

  1. Tykkäsin Lumenen Lähde -sarjan geelinaamiosta, jota käytin yönaamiona, ja se sopi erinomaisesti mun kuivalle naamalle. Harmi, ettei tuo Valo -sarjan Overnight Mask toimi meille kuivaihoisille. Muuten kävis, mutta kun ei käy;)
    Aivan ihana tuo Cinnamon-kynttilä<3 Tosi nätti väri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde sarja on kieltämättä osoittautunut kuivalle iholle vähän paremmaksi kuin Valo :) Kuiva iho vaatii tarpeeksi kosteuttavat tuotteet ja onhan se selvää, ettei kaikki sille tasolle yllä! Toi kynttilä myös tuoksuu aivan ihanalle<3

      Poista
  2. Loistavilta, tää oikeasti saattaa olla tän vuoden paras kalenteri. Misellivedestä tosi kiva matkakoko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon hurjan tyytyväinen tähän, myös LF:n kalenteri on vaikuttanut ihan superhyvältä! Jep, tosta riittää iloa pitkäksi aikaa :)

      Poista
  3. Tosi kivoja tuotteita, ois kelvannut kaikki 5 :) Mä on saanut jo 3 kynsilakkaa Dermosilin kalenterista, vähän pelottaa kuinka monta niitä oikein onkaan...tosin mä kyllä kulutankin niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme alkaa mullekin olla jo sellainen maksimimäärä, minkä vielä hyväksyy. Lumenella ja Dermosilillä kun on kuitenkin niin paljon myös muunlaisia kosmetiikkatuotteita, ettei puolta kalenteria mun mielestä tarvitse kynsilakoilla täyttää :D Kiva että sulla pääsee lakat kuitenkin käyttöön<3

      Poista
  4. Musta tuo tumma purppura sopisi taas ihan täydellisesti syksyyn!! No miksei tähänkin aikaan, mutta mulle tuli jostain syystä mieleen heti syksy 8) Tässä kalenterissa on oikeesti ihan loistava tuotesisältö, kuten Jonna H taisikin kommentoida, vuoden paras kaletneri johon oon ehken törmännyt blogimaailmassa. Paitsi no oon supertyytyväinen TBS:n Ultimate kalenteriin mutta siis, no ne menee mun mielestä samalla viivalla hhehe;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis joo kieltämättä niin sopii :D Mä miellän ton sävyiset kynsilakat ja huulipunat sekä syksyyn että talveen sopiviksi :) Se sun TBS:n kalenterikin vaikuttaa kyllä ihan huipulta! Sen voisin ostaa itsekin ensi vuonna, sitä edullisinta en enää taida hankkia, kun sisältö tuntuu olevan siinä vuodesta toiseen samanlainen :/

      Poista
  5. Lumenen kalenterissa on kyllä ollut tosi hyvä sisältö, olisin tykännyt ihan joka luukusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisältö on kyllä ollut aivan ihana tässä kalenterissa<3 :)

      Poista
  6. Mua harmittaa koko ajan vain enemmän, etten ottanut tästä kalenterista selvää etukäteen :D tää olisi ollut niin ihana, aivan täydellisiä tuotteita ♥ Näistä tuotteista jokainen olisi tullut käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, jos tää olisi ollut sulle mieluisampi kuin se TBS:n kalenteri :/ No ensi vuonna sitten toisenalainen valinta joulukalenterin suhteen<3

      Poista
  7. Olipa taas kivoja tuotteita! :) Itselläni taitaa olla tuo samainen huulipuna, mutta jostain syystä se on jäänyt lähes kokonaan käyttämättömäksi - en tiedä onko vika sävyssä vai koostumuksessa, mutta jotenkin tuntuu ettei se vaan sovi itselleni :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ton koostumus oli vähän jännä, tai oikeestaan se pigmentti ei ollut ihan niin hyvä mitä olisin odottanut. Varsinkin kun mulla on toi sama puna eri sävyssä ja se on todella pigmenttinen :D Toi ei oikein tahtonut tarttua huulille ihan yhtä hyvin ehkä? Ja kieltämättä jos tykkää enemmän mattaisista ja pysyvämmistä punista niin tää on varmaan vähän liian kermainen ja helposti pois lähtevä. Vähän väliä saa olla lisäämässä huulille tota punaa!

      Poista
  8. Edelleen tää kalenteri kuulostaa hyvältä! Kivoja tuotteita on tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon täysin samaa mieltä sun kanssa! :)

      Poista
  9. Tuo kalenteri on kyllä niin täynnä kaikkea ihanaa :D<3 Tuollainen minihuulipuna on just jees, en mäkään saa koskaan huulipunia kulutettua loppuun :) Tuota Lumenen lähde sarjaa olisi niin kiva päästä testamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minihuulipuna on paitsi söpö, myös käytännöllinen sen suhteen, että ton ehkä saa joskus kulutettua loppuun :D Meillä taitaa molemmilla olla vähän sekin "ongelma" että niitä huulipunia löytyy niin paljon, ettei ihan senkään takia niitä meinaa saada loppumaan :'D Lähde sarjasta oon ite tykännyt tosi paljon, joten suosittelen kyllä testaamaan niitä tuotteita :)

      Poista

Kiitos kommentista!