lauantai 28. huhtikuuta 2018

J.Mäki Professional + ARVONTA


Kirjoittelin viikko sitten postauksen J.Mäki Professionalin Volume -sarjan shampoosta ja hoitoaineesta, jotka olin saanut itselleni testattavaksi. Tänään olisi vuorossa brändin Repair ja Color -sarjat sekä niihin liittyvä arvonta. Arvonnan osallistumisohjeet löytyvät postauksen lopusta, sillä ensin haluan totta kai kertoa teille tuotteista, jotka arvonnan palkintona ovat:

*Tuote saatu blogin kautta



J.Mäki Professional Color Shampoo* on värjätyille hiuksille tarkoitettu, kiiltoa antavan Gloss Complexin sisältämä shampoo. Shampoosta löytyy monia erilaisia öljyjä kuten hasselpähkinä-, argan- ja saksanpähkinäöljyjä sekä karitevoita. Shampoo lupaa kosteuttaa, ravita, vahvistaa ja auttaa ylläpitämään hiusten väriä. Shampoo toimii omissa hiuksissani hyvin. Yleensä olen tarvinnut tämän kanssa kaksi pesukertaa, mutta toisinaan jo yksi on riittänyt tekemään hiuksista täysin puhtaat. Hiukset eivät jää nahkean tuntuisiksi, joten allekirjoitan shampoon kosteuttavan vaikutuksen. Hyvä perusshampoo ja vaikka nykyään suurin osa shampoista soveltuu hyvin värjätyille hiuksille, on ollut ihan mukava päästä taas käyttämään nimeonomaan tällaista shampoota joka on suunnattu värjätyille hiuksille.
Hinta: 13,90 €/300 ml.

J.Mäki Professional Repair Shampoo* on ravintorikkaita öljyjä sekä keratiinia sisältävä korjaava shampoo. Viinirypäleensiemenöljy sekä panthenol auttavat kosteuttamaan, uudistamaan ja ravitsemaan hiuksia tehokkaasti. Tuotteella on myös päänahkaa hoitavia ominaisuuksia, minkä lisäksi shampoon tulisi lisätä hiusten elastisuutta. Tämä on ehdottomasti näistä kolmesta shampoosta itselleni mieluisin. Pesuteho on paras, vaikka toisinaan saankin pestä hiukset kahdesti tämän kanssa. Lisäksi korjaavat tuotteet ovat omille vaalennetuille hiuksilleni ehdottomasti niitä parhaimpia vaihtoehtoja. Shampoo hoitaa tehtävänsä oikein hyvin ja tätä tulen taatusti hankkimaan vielä lisää!
Hinta: 13,90 €/300 ml.


J.Mäki Professional Color Conditioner* on värjätyille hiuksille tarkoitettu hoitoaine, joka toimii niin poispestävän kuin hiuksiin jätettävänkin hoitoaineen tavoin. Hoitoaine lupaa uudistaa hiuksen rakennetta sekä syväravita niitä. Erilaiset öljyt sekä karitevoi auttavat helpottamaan hiusten harjaamisa, ja Gloss Complex puolestaan auttaa lisäämään hiusten kiiltoa. Hyvä perus hoitoaine, joka jättää hiukset pehmeän ja hoidetun tuntuisiksi. Ei tässä mitään kovin ihmeellistä ole, mutta toisaalta ei myöskään mitään huonoa. Tehtävänsä tämä hoitaa hyvin, varsinkin nyt kun hiuksistani on taas leikattu huonot latvat pois.
Hinta: 13,90 €/300 ml.

J.Mäki Professional Repair Conditioner* on mm. panthenolia ja viinirypäleensiemenuutetta sisältävä korjaava hoitoaine. Hoitoaine on tarkoitettu erityisesti kuiville ja vaurioituneille hiuksille ja se lupaa pehmentää, rakennepaikata ja korjata kärsineitä hiuksia. Tämäkin toimii niin poispestävän kuin hiuksiin jätettävän hoitoaineen tavoin, mutta itse olen aina pessyt nämä hoitoaineet hiuksista pois. Tämä on selkeästi astetta hoitavamman oloinen kuin Color -sarjan hoitoaine, mistä johtuen suosittelenkin tätä sarjaa nimenomaan sellaisille henkilöille, joiden hiukset ovat hieman heikommassa kunnossa. Repair -sarja on ollut omiaan itselleni, vaikka tällä hetkellä myös Color -sarja on riittävän tehokas. Tämä hoitoaine jättää hiukset pehmeän tuntuisiksi ja sileiksi. Oikein hyvä tuote!
Hinta: 13,90 €/300 ml.


J.Mäki Professional Color Hair Mask* on runsaasti erilaisia öljyjä (kuten risiini-, argan- ja pellavansiemenöljyjä) sisältävä hiusnaamio, joka on suunnattu värikäsitellyille hiuksille. Pehmeyttä, kiiltoa ja kirkkautta hiuksille antava naamio lupaa myös syväravita ja uudistaa hiusten rakennetta. Koostumukseltaan naamio on paksua ja ihanan täyteläistä ja ai että miten pehmoiset ja hoidetun oloiset hiukset tällä saa! Nämä hiusnaamiot ovat molemmat ihan älyttömän hyviä ja hoitavia - juuri sellaista pientä arjen luksusta, mitä hiukset silloin tällöin kaipaavat. Mulla ei ole tästä hiusnaamiosta mitään huonoa sanottavaa, päinvastoin olen aivan rakastunut tähän. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, mikäli hiusnaamiolle on tarvetta!
Hinta: 15,90 €/200 ml.

J.Mäki Professional Repair Hair Mask* puolestaan on keratiinia ja monia ravintorikkaita öljyjä sisältävä korjaava hiusnaamio. Naamio lupaa jälleenrakentaa hiuksia, lisätä niiden luonnollista paksuutta sekä kosteuttaa, silottaa ja ravita hiuksia. Tämänkin naamion koostumus on hyvin täyteläistä ja paksua ja hiukset jäävät jo muutaman minuutin vaikutusajan jälkeen todella pehmeiksi ja sileiksi. Nämä hiusnaamiot ovatkin ehdottomasti olleet mulle kaikkein mieluisimpia kaikista saamistani J.Mäki Professional tuotteista! Ne toimivat omissa hiuksissani loistavasti ja tekevät juuri sen, mitä hiusnaamiolta odotankin eli hoitavat tehokkaasti ja jättävät hiukset pehmeiksi. Tästäkään mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa, naamio toimii loistavasti omissa hieman kärsineissä hiuksissani ja saa ne tuntumaan paljon parempikuntoisilta.
Hinta: 15,90 €/200 ml.


Sitten siihen arvontaan! Eli sain tilaisuuden arpoa kahdelle lukijalleni paketin J.Mäki Professionalin tuotteita. Arvontaan osallistuminen tapahtuu tämän postauksen kommenttilaatikossa ja minä suoritan arvonnan. Arvonnan palkinnot sponsoroi ja postittaa J.Mäki Professional. Lisää brändin tuotteista voitte käydä lukemassa heidän nettisivuiltaan. Palkinnoksi voittaja saa valita toisen seuraavista kolmen tuotteen paketista:
  • J.Mäki Professional Color Shampoo, Conditioner & Hair Mask
  • J.Mäki Professional Repair Shampoo, Conditioner & Hair Mask
 Arvonnan säännöt:
  • Mainitse kommentissasi haluatko itsellesi Color vai Repair -sarjan tuotteet. 
  • Lisää kommenttiisi sähköpostiosoite, jota kautta saan sinuun yhteyttä, mikäli arpaonni osuu sinuun.
  • Puutteellisin tiedoin lähetettyjä kommentteja ei oteta arvonnassa huomioon.
  • Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 6.5.2018 klo 23.59.
Edit. Arvonta on päättynyt! Arvonnan voittajat ovat Rusana ja Ellen. Molempiin olen ollut yhteydessä, onnittelut voittajille ♥

111 kommenttia:

  1. Color-paketti olisi varmasti omiaan itselleni :)
    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Repair on valintani jos onni suosii :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tämä on uusi tuttavuus, niin olisi hauska päästä kokeilemaan Color-sarjaa.
    taina.laitinen33@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Repair voisi olla hyvä 😊
    tyttinurminenn (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Repair olisi varmaan omille hiuksilleni sopivampi!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Repair sarjan tuotteet haluaisin. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Color -sarja sopisi mulle!
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Repair sopisi varmaan paremmin koska en värjää hiuksiani.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  9. Repair-setti tulisi tarpeeseen =)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  10. Osallistun, Repair-sarja voisi olla mun juttu :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. color-setti olis ihan mahtava! :)
    rosa.pesu1@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Repair- setti ehdottomasti tulisi tarpeeseen!
    itserakkausjuttu@outlook.com

    VastaaPoista
  13. Repair sopisi vähän kärsineelle tukalleni hyvin 😉 elina.lehmus (at) yahoo.com

    VastaaPoista
  14. Repair-sarja kuulostaa hyvältä! Hauskaa kevättä!

    Krisu

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  15. Color-setti olisi hyvä!
    sanna.varjonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Repair-setti olisi tarpeen. emilia_ho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihan uusi merkki. Kiva!
    Color olisi mun juttu:)
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Repair vaikuttaa hyvältä :)

    suvi.vikholm(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Repair sarja sopisi minulle parhaiten
    Rusana.vainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Color olisi omille hiuksilleni sopivampi��

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  21. Hiusnaamiot vaikuttavat lupaavilta! :)

    Color kuulostaa sopivammalta mun hiuksille!
    beautyblogdivine(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Color palvelisi omia tarpeita parhaiten :) Itselle uusi tuotesarja, mutta mieluusti lähtisin kokeilemaan :)
    taijaylimattila@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Repair-sarja, vaikka molemmat kävisivät... ��

    Maire

    Hullutellen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Repair olisi sopiva minulle :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  25. Repair -settiä olisi ihana kokeilla :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  26. repair kävisi varmaan mulle.
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Repairista unelmoisin�� rosanna@savolaiset.net

    VastaaPoista
  28. Coloria olisi kiva kokeilla! :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Repair sopii paremmin :)

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Color olisi oma valintani .)
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana! Color -sarja olisi mulle parempi :)
    Jasu.mcr@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Vau! Vaikuttaa hyviltä tuotteilta.
    Color- sopisi varmaan mulle. :)

    emilykq385@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Color.
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Color :) satu.jalko@wippies.fi

    VastaaPoista
  35. Mukaan arvontaan ja repair olisi sopivampi sarja. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Repair-sarja olisi omille hiuksilleni sopivampi.

    Tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Color

    pokkaritaivas at gmail.com

    VastaaPoista
  38. Repair-sarja olisi minulle :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana,Repair :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Repair-sarja voisi olla enemmän juttu!
    Paletilla1@outlook.com

    VastaaPoista
  41. Repair-sarja :)
    ambivalentti@yahoo.com

    VastaaPoista
  42. Repair sopisi paremmin mulle :)
    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Color voisi olla omalle tukalleni osuvampi :)
    sini_1_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Color olis mun valinta.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  45. Vau, aivan uusi tuttavuus minulle! :)

    Repair olisi valintani.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  46. Repair ois itselle sopiva.
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Repair-sarjan tuotteet sopinevat itselleni paremmin, kun hiukset eivät ole värjätyt :) Mielenkiintoisia tuotteita! Mukana siis kivassa arvonnassa :)
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  48. Repair :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Color-paketti :) henna.jussila@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Repair-sarja!

    ainooleea@outlook.com

    VastaaPoista
  51. Color olisi hiuksilleni varmaankin sopivampi.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Repair! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  53. Olisi tosi kiva päästä testaamaan noita tuotteita :) Ehdottomasti Repair on mun valinta! Niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Color! :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Repair

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Color kiinnostaa! katarimaria@iki.fi

    VastaaPoista
  57. Color olisi minun valintani.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Repair sopisi minulle!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Color sarjan tuotteet nyt kun hiukset on saaneet uuden värin äskettäin.
    tuulamarketta52@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Color sarja minulle !
    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Repair kiinnostaa minua. :)
    ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Color-sarja olis passeli itselle :) n-i-n-n-u@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Color-setti =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Color ois mulle just hyvä :-)
    sara.rokman(at)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Repair tulisi vaalennetuille, kuiville hiuksilleni käyttöön! :)

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  66. Repair - hiukset on aika huonossa hapessa.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  67. Color minulle olisi nyt tarpeen.
    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  68. Tuo Repair-sarja kuulostaa todella hyvältä, joten valitsen sen :)

    browneyessecret@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Repair- settiä kaipas hiukseni (Y)


    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Repair sopisi minulle :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  71. Repair mun permikselle.
    hepi78@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Repair upeeta mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  73. Colour - kun sitä väriä nyt on :)
    kirsi.metsasalo@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Repair�� satukoo85@luukku.com

    VastaaPoista
  75. Repair. sampsa.raitanen{at}gmail.com

    VastaaPoista
  76. Repair
    nailswonderland2011@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Repair tuotteet olis ihana päästä testaamaan! Katjukorhonen96@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Repair tuotteet olisi ihana päästä testaamaan! Katjukorhonen96@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Repair tulisi nyt tarpeeseen!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  80. Color
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  81. Colour-setti sopisi minun hiuksiin paremmin :)
    Tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  82. repair-tuotteita
    hannal65@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Tässäpä hiusmerkki josta en ole aiemmin kuullut :) Jos voitan arvonnassa niin valintani on Repair-sarja <3 Ihanaa toukokuun alkua :) tuuli.uusitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  84. Color lenitaleppala72@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Color.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  86. J.Mäki Professional Repair Shampoo, Conditioner & Hair Mask - olisi ehdottomasti mun valinta !

    moreorlesskatri AT yahoo.com

    VastaaPoista
  87. Repair :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Color olisi mun valinta :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Oispa ihana piristys tähän mamma-arkeen saada uudet hiusaineet ���� Repair tulis tarpeeseen! �� veeramaria.saari@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Repair -sarjan tuotteet :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Repair
    Siljasep01@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Repair!markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Color olis mulle varmaan parempi!!😍

    VastaaPoista
  94. Color!!😍
    janitamatintalo@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Uusi tuttavuus ja näille kuolleille blondeille olisi tuo Repair hyvä valinta

    paula_latva@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Repair olisi mieluinen omille värjäämättömille, mutta kuivahkoille hiuksille :)
    kaisalind10@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Hauskan kuuloinen sarja :D Repair-sarjan tuotteet tulisivat omille hiuksilleni varmasti tarpeeseen.
    noora.ruuhimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Repair-sarja sopisi mun blonditukalle :)
    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  99. Repair voisi olla juuri hyvä oman hiuspohjan ongelmiin! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  100. Repair :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  101. Tämän hetkiseen hiustilanteeseen Repair-setti toimisi mainiosti! msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Repair :)
    Nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Color tuotteet olisivat minulle parempi valinta :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  104. colour <3 mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Colour vaaleille hiuksille.
    peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  106. Repair -sarjan
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  107. Repair olisi valintani!

    eedit97@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!