sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Projekti Näytepussukat | Osa 3


Vihdoin ja viimein sain valmiiksi seuraavan osan tästä kosmetiikan näytepussukoiden käyttöön liittyvästä postaussarjasta! Ja itse asiassa tämä on tällä erää myös toiseksi viimeinen postaus tässä sarjassa, sillä näytepussukoita on tämän jälkeen jäljellä enää yhteen postaukseen. Toki varmasti jatkan näiden tekoa, kunhan uusia näytteitä jostain tulee, sillä oon kokenut tämän ihan loistavaksi tavaksi saada käytettyä noita näytteitä pois. Normaalistihan mä olen todella laiska käyttämään mitään näytteitä, mutta nyt niitä on tosiaan vähän "pakon edestä" tullut testailtua, ja on kyllä kannattanut! Tässä seuraavat kahdeksan näytettä:

*Saatu blogin kautta


Mossa Youth Defence Cleansing Creme-Mousse*. Ihon puhtaaksi, hehkuvaksi ja raikkaaksi tekevä luonnonkosmetiikan puhdistusvaahto. Valkoherukan AHA-hedelmähappoja sisältävä putsari lupaa poistaa meikit ja puhdistaa ihon hellävaraisesti. Sopii kaikille ihotyypeille. Tämän koostumus ei tässä näytepussukassa ollut kovinkaan vaahtomaista, mutta puhdistusteho oli kyllä ihan kohdillaan. Kävin kasvot tämän käytön jälkeen läpi misellivesilapun kanssa eikä siihen kovin paljon jäänyt enää meikkijämiä. Voisin ehdottomasti ostaa tämän täydessä koossa ja uskon, että tulenkin vielä ostamaan. Todennäköisesti aion käyttää tätä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa, mutta todella kivasti tämä toimi ihan yksinäänkin!
Hinta: noin 11,90 €/200 ml.

Mossa Youth Defence Moisturising Antioxidant Day Cream*. Normaalille ja sekaiholle tarkoitettu päivävoide, joka sisältää mm. mustikkaa, E-vitamiinia sekä hyaluronihappoa. Voide lupaa niin syväkosteuttaa ihoa kuin suojata ja silottaa sitä. Päivävoiteena tämä toimi oikein kivasti myös omalla kuivalla ihollani, joten voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä periaatteessa esimerkiksi kesällä. Voide imeytyi ihoon nopeasti, mutta tuntui kuitenkin kosteuttavan mukavasti. Mitään erikoista en kuitenkaan tässä voiteessa ole kahden käyttökerran jälkeen huomannut ja veikkaan, etten tule tätä täysikokoisena ostamaan. Mitään vikaa tässä ei sinänsä ollut, mutta koska kasvovoiteita on markkinoilla ihan älytön määrä, testailen mieluummin sellaisia, jotka herättävät kiinnostukseni voimakkaammin.
Hinta: noin 14,90 €/50 ml.


Korres Wild Rose 24-Hour Moisturising & Brightening Cream. Normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettu kirkastava ja kosteuttava kasvovoide. Voide sisältää monia todella mielenkiintoisia ainesosia, kuten savanniruohouutetta, villiruusuöljyä sekä viinirypäleensiemenuutetta. Yhdessä ne tekevät ihosta kosteutetun sekä kestävän ja vähentävät juonteita ja pigmenttimuutoksia. Voidetta oli miellyttävä käyttää ja se imeytyi suhteellisen nopeasti. Tästä riitti mulle yhteen kertaan, mutta se yksi kerta ei oikein riittänyt vielä vakuuttamaan mua. Mitään vikaa tässä ei ollut, päinvastoin pidin tästä, mutta koska voide on melko kallis, haluaisin vielä testata tätä ainakin pari kertaa ennen täysikokoisen tuotteen ostamista. Toistaiseksi täytyy siis sanoa, että en ostaisi täydessä koossa.
Hinta: noin 34,50 €/40 ml.

TonyMoly Tomatox Magic Massage Pack*. Kasvojen ihoa kirkastava ja puhdistava kasvonaamio, joka sisältää nimensä mukaisesti tomaattia. Tomaatin lisäksi naamiosta löytyy mm. lakritsijuurta sekä sitruunauutetta, jotka auttavat ravitsemaan ja pehmentämään ihoa. Naamio on koostumukseltaan melko ohutta ja se on helppo levittää tasaisesti iholle. 5-10 minuutin vaikutusajan jälkeen iho tuntui selkeästi sileämmältä ja puhtaammalta eli naamio teki mielestäni aika hyvin sen, mitä lupasikin. Voisin harkita tämän ostamista täydessä koossa, mikäli TonyMoly olisi cruelty free, mutta valitettavasti se ei ole eli naamio jää ostamatta. Kasvonaamio herätti kuitenkin mun mielenkiintoni ja mieluusti olisin testannut tätä useammankin kerran.
Hinta: noin 14,50 €/80 g.


Mádara Sun Flower Golden Beige Tinting Fluid*. Ihon sävyä tasoittava ja hehkua tuova voide, joka on kevyempi vaihtoehto meikkivoiteelle. Voide lupaa tasoittaa ihon kevyet juonteet sekä peittää epätasaisuuksia. Pohjoinen ruusunmarjauute pitää huolen ihon kosteuttamisesta ja voide lupaa jättää ihon raikkaaksi ja hehkuvaksi. Voiteen sävy oli todella punertavaa eikä se sen puoleen sopinut omalle iholleni lainkaan. En huomannut tämän tekevän omalle iholleni oikeastaan mitään eivätkä epätasaisuudet, saati sitten värivirheet peittyneet lainkaan. Arvelin tosin jo etukäteen, ettei tämä ole ihan mun juttuni, sillä suosin ihan kunnolla peittäviä meikkivoiteita, jos meikkiä käytän. En ostaisi täysikokoisena.
Hinta: noin 29,95 €/50 ml.

Clarins Mission Perfection Serum. Seerumi, joka lupaa häivyttää niin väsymyksen merkit, pigmenttiläiskät kuin epätasaisen ihon sävynkin. Tuotteen tulisi lisätä ihon heleyttä ja kauneutta. Clarinsilta mua on aina kiinnostanut enemmän meikit kuin ihonhoitotuotteet, mutta oli ihan hauska ottaa tämä seerumi testiin ja kyllähän se ihan kivasti toimi. Ihon sävy tasottui jonkin verran ja kyllä seerumi myös hieman kosteutti ihoa. En Clarinsia itse käytä enkä tätä seerumia tulisi varmasti muutenkaan ostamaan korkean hinnan takia, mutta kiva oli päästä kokeilemaan. Ihan testaamisen arvoinen tuote tämä oli!
Hinta: 71,90 €/30 ml.


The Body Shop Almond Milk Body Yogurt. Ravitsevaa ja hoitavaa luomumantelimaitoa sisältävä vartalojogurtti, joka lupaa jopa 48 tunnin kosteutusta. Tuotteen kermainen ja geelimäinen koostumus takaa voiteen nopean imeytymisen ja tahmaamattomuuden. Pidin tästä oikein kovasti, vaikka käyttökertoja ei tästä näytteestä riittänytkään kuin yhteen kertaan. Voide imeytyi supernopeasti ja rakastan tämän sarjan tuoksua! Mä käytän mieluusti myös paksumpia voiteita, mutta tällainen vartalojogurtti olisi ihan omiaan juuri kesäisin ja uskon, että tulen tällaisen myös kesällä itselleni ostamaan - joko tässä tuoksussa tai jossain toisessa.
Hinta: noin 12,00 €/200 ml.

Ziaja Goat's Milk Day Cream. Tämä on ihoa uudistava, ravitseva, kosteuttava ja juonteita silottava päivävoide. Voiteen pehmeän koostumuksen sanotaan imeytyvän nopeasti ja voiteella on tälle vuohenmaitosarjalle tyypillinen tuoksu. Tämä näyte tuli Notino-verkkokauppaan tekemäni tilauksen mukana ja tämähän on jo vanha tuttu tuote mulle. En oo kuitenkaan taas vähään aikaan tätä päivävoidetta testannut, joten oli kiva päästä taas kokeilemaan vieläkö pidän tästä. Ja pidinhän mä! Voide kosteuttaa ihoa mukavasti ja imeytyy suhteellisen nopeasti. Täydellinen päivävoide ja tämän tulen taatusti ostamaan täydessä koossa.
Hinta: noin 9,90 €/50 ml.

Oletteko te testailleet näitä tuotteita? :)

14 kommenttia:

  1. Tää on kyllä ihan mahtava sarja ja vitsit miten hienoa, että oot pitänyt kiinni tästä :D. Mulla oli kanssa hyvä yritys, mutta oon käyttänyt ehkä viisi pussia koko alkuvuoden aikana :D. TBS:n almond milk on yksi mun lempi sarjoja etenkin talviaikaan, haluaisin ehdottomasti kokeilla myös noita jogurtteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kieltämättä oikeesti vähän yllättynyt siitä, että oon saanut näinkin hyvin näitä käytettyä pois :D Ja enää yhteen postaukseen materiaalia jäljellä, jee! Almond Milk & Honey on aivan ihana<3 Se tuoksu on niin rauhoittava ja muutenkin miellyttävä :)

      Poista
  2. Näitä on ollut ihan mahtava lukea! Mossan puhdistaja on kyllä tosi ihana, taitaa olla yksi mun edullisimpia suosikkeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla :) Mossan putsaria täytyy ehdottomsti hankkia jossain vaiheessa, kiva että säkin oot pitänyt siitä!

      Poista
  3. Mulla ei ole näytepusseja ihan noin kattavasti kuin sulla, mutta yritän käyttää melkein kaikki, vaikka joutuukin muistuttamaan itseään. Aika helposti pussukat jää unohduksiin. Noista sun näytteistä vain Ziajan päivävoide on tuttu ja tykkäsin, sekä ehkä jomman kumman Mossan olen kokeillut, mutta eivät jäänet erityisemmin mieleen.
    Kivaa uutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en normaalisti käytä niitä ikinä, vaikka kuinka yrittäisin muistaa ja ajatella, että ne on fiksuja tapoja päästä testaamaan tuotteita ennen kuin lähtee ostamaan täydessä koossa. Sen takia tää projekti onkin ollut mulle niin hyvä :) Kiitos, samoin sulle Sari!

      Poista
  4. Mä rakastan niitä näytteitä mitkä monet nettikaupat laittaa tilauksen mukaan, mut sit on kauheen kiva tykästyä johonkin tuotteeseen ja todeta et se täysikokoisena maksaa jotain 100 euroa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha siis joo toihan näissä on aina huono puoli, jos se näyte miellyttää ja lopulta tuotteen hinta on just jotain sadan euron luokkaa :D

      Poista
  5. Taas kerran hyvä postaus, muistuttaa niistä omistakin näytepussukoista joita en muuten vieläkään oo saanut käytettyä yhtään :D Mossan näytepusseja oon kyllä pyöritellyt käsissäni muutaman kerran mutta siitä huolimatta et oo vieläkään niitä käyttänyt. :D Jospa pian kokeilisi :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ehkä säkin vielä saat otettua ne käyttöön ;D En mäkään mitenkään erityisemmin nauti näiden näytteiden kanssa näpertämisestä, kun tuntuu että noi pussukat on aina vähän hankalia, mutta lopputulos kyllä palkitsee, jos niiden joukosta löytää jonkun uuden kivan tuotteen!

      Poista
  6. Mulla oli yhdessä vaiheessa myös projektina käyttää näytepussukat, mutta oikeastaan ainoastaan naamionäytteet tulee käytettyä! :-D Kasvovoiteet eivät jotenkin innosta testereinä, varsinkaan kun kaapista löytyisi jo uusi täysikokoinen voide jota käyttää! :-)

    Hei ja toi Mossan kasvojenpesuaine on huippu, ostin sen itselleni 3+1 päiviltä tarjouksesta ja ai että <3 Ihanan tuntuinen kasvoilla ja puhdistaa kasvot tehokkaasti, meikkejä ei niinkään. Jättää ihanan pehmeän tunteen kasvoille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naamionäytteet on kyllä mielenkiintoisia ja niitä mäkin oon testaillut, vaikka muuten oonkin superlaiska mitään näytteitä käyttämään! Mä en vaan tykkää siitä, kun noi näytepussukat on kaiken kaikkiaan vähän hankalakäyttöisiä :D Kiva kuulla, että oot tykännyt Mossan putsarista :) Pitää ehdottomasti ostaa toi jossain vaiheessa<3

      Poista
  7. Kiva postaus mun mielestä! Testereitä tulee aina ihan sikana, kun tilaa bette boksia tai jos ostaa mitään niin aina ne pistää pussiin mukaan "juuri sulle vielä kokeiluun tätä ja tätä" :) Mutta joskus sain diorin meikkivoiteen ja sen jälkeen olin ihan myyty!

    www.nouw.com/moreorlesskatri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh joo niitä tulee kyllä vähän väliä jostain :D Mikä on toisaalta ihan kiva, kun pääsee testaamaan sellaisia tuotteita, joita ei muuten ehkä ikinä testaisi! Huippua että oot löytänyt meikkivoidenäytteen kautta hyvän meikkivoiteen itsellesi<3

      Poista

Kiitos kommentista!